Jotta ateismi olisi totta, on oltava jokin vaihtoehtoinen selitys, muu kuin Luoja, maailmakaikkeuden ja elämän syntymälle. Vaikka jonkinasteinen evoluutiokäsitys edelsi Charles Darwinia, hän oli ensimmäinen, joka kehitti uskottavan mallin evoluutioprosessille — luonnonvalinnan. Darwin piti aikanaan itseään kristittynä, mutta koettuaan tiettyjä kriisejä elämässään, hän sittemmin luopui kristillisestä uskostaan ja kielsi Jumalan olemassaolon. Evoluutio on ateistin keksintö. Darwinin aikomuksena ei ollut Jumalan olemassaolon mitätöiminen, mutta se on kuitenkin evoluutioteorian lopputulos. Evoluutio tekee ateismin mahdolliseksi. Evoluutiota puoltavat tiedemiehet eivät halua myöntää sitä, että heidän päämääränään on tarjota vaihtoehtoinen selitys elämän synnylle ja mahdollistaa siten ateismi. Raamatun mukaan tämä juuri on selityksenä evoluutioteorialle.
Selitys evoluutioteorialle.
88
366
Vastaukset
- darwin4321
Opettelepa edes alkeet, mitä evoluutio tarkoittaa, niin et nolaa itseäsi pahemmin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abiogeneesi Nyt pieni haaste uskoville:
Tuossa on kreationisti, joka pyrkii sitomaan teidän uskonne tiedevastaisuuteen. Hän pilkkaa kristinuskoa. Hän tekee kristinuskosta naurettavan.
Me ateistit nauramme naurettaville jutuille, mutta ehkä teillä uskovilla on jotain sanottavaa miten teidän omanne paskovat teidän puolelle aitaa.- osa maailmasta
Hakkelin Ernesti oli omana aikanaan 1834-1919 kova poika valmistamaan evoluutioväärennöksiä. Sikiönkehitys on lyhyt ja nopea evoluutiokehityksen toistuminen.
Kun Haeckelin todellisuutta vääristäneet sikiöväärennökset tulivat ilmi Ernst totesi:
Nyt minun pitäisi tämän väärennöksen nöyryyttävän tunnustuksen jälkeen pakottaa pitämään itseäni tuomittuna ja kukistettuna, ellei minulla olisi lohdutusta, että näen kanssani syytettyjen penkillä satoja huomatuimmista biologeista ja tutkijoista. Suuri enemmistö niistä morfologisista, anatomisista, histologeista ja embryologisita kuvioista, jotka ovat yleisesti tunnettuja eivät ole tarkkoja, vaan enemmän tai vähemmän korjattuja, kaavamaisia tai konstruoituja. - kul.
osa maailmasta kirjoitti:
Hakkelin Ernesti oli omana aikanaan 1834-1919 kova poika valmistamaan evoluutioväärennöksiä. Sikiönkehitys on lyhyt ja nopea evoluutiokehityksen toistuminen.
Kun Haeckelin todellisuutta vääristäneet sikiöväärennökset tulivat ilmi Ernst totesi:
Nyt minun pitäisi tämän väärennöksen nöyryyttävän tunnustuksen jälkeen pakottaa pitämään itseäni tuomittuna ja kukistettuna, ellei minulla olisi lohdutusta, että näen kanssani syytettyjen penkillä satoja huomatuimmista biologeista ja tutkijoista. Suuri enemmistö niistä morfologisista, anatomisista, histologeista ja embryologisita kuvioista, jotka ovat yleisesti tunnettuja eivät ole tarkkoja, vaan enemmän tai vähemmän korjattuja, kaavamaisia tai konstruoituja.Hakkelin olikin kristitty.
- Yritä edes
Miksi tämä on teikäläisille niin mahdoton tajuta.
Evoluutio on fakta, evoluutioteoria ei ota kantaa elämän syntyyn, eikä varsinkaan maailmankaikkeuden syntyyn.
Ateismi ei ota kantaa evoluutioon, evoluutioteoriaan tai maailmankaikkeuden syntytapaan.
Miksi ette edes yritä uutta näkökulmaa asiaan? Aina vain samaa vanhaa, väsynyttä ja äärimmäisen typerää sontaa, vuodesta toiseen, hihhulista hihhuliin. Ettekö te todellakaan osaa ajatella itse?- voi kretu parat
Kretut vastustaa faktaa eli evoluutiota, koska se potkaisee kretujen maailman nurin.
Viimeinen keino ennen myöntämistä on kieltäminen. - osa maailmasta
voi kretu parat kirjoitti:
Kretut vastustaa faktaa eli evoluutiota, koska se potkaisee kretujen maailman nurin.
Viimeinen keino ennen myöntämistä on kieltäminen.Haeckelin evoluutioväärennös sikiöistä. Väärennettyjen alkiokuvien avulla opetettiin eliöiden käyvän samat kehitysvaiheet läpi. Väärennettyjä kuvia on käytetty myös Suomessa (lääketieteen ja biologian opiskelijoille n. 1960-70 luvulle asti.) Opetukseen ja esimerkkinä aina vuoteen 1999 asti koulutasolla.
- Yritä edes
osa maailmasta kirjoitti:
Haeckelin evoluutioväärennös sikiöistä. Väärennettyjen alkiokuvien avulla opetettiin eliöiden käyvän samat kehitysvaiheet läpi. Väärennettyjä kuvia on käytetty myös Suomessa (lääketieteen ja biologian opiskelijoille n. 1960-70 luvulle asti.) Opetukseen ja esimerkkinä aina vuoteen 1999 asti koulutasolla.
Ja mitä tekemistä sillä on ateismin kanssa? Etkö sinä todellakaan ymmärrä?
Evoluutio on fakta, evoluutioteoria ei ota kantaa elämän syntyyn, eikä varsinkaan maailmankaikkeuden syntyyn.
Ateismi ei ota kantaa evoluutioon, evoluutioteoriaan tai maailmankaikkeuden syntytapaan.
Olet kuin typerä papukaija, hoet ulkoa opittua mantraa, ei väliä mitä sinulle kirjoitetaan. - osa maailmasta
Yritä edes kirjoitti:
Ja mitä tekemistä sillä on ateismin kanssa? Etkö sinä todellakaan ymmärrä?
Evoluutio on fakta, evoluutioteoria ei ota kantaa elämän syntyyn, eikä varsinkaan maailmankaikkeuden syntyyn.
Ateismi ei ota kantaa evoluutioon, evoluutioteoriaan tai maailmankaikkeuden syntytapaan.
Olet kuin typerä papukaija, hoet ulkoa opittua mantraa, ei väliä mitä sinulle kirjoitetaan.Evoluutio toimii, jos se oletetaan ja ongelmista ei puhuta julkisesti.
- killuiko
osa maailmasta kirjoitti:
Evoluutio toimii, jos se oletetaan ja ongelmista ei puhuta julkisesti.
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisesti - Yritä edes
osa maailmasta kirjoitti:
Evoluutio toimii, jos se oletetaan ja ongelmista ei puhuta julkisesti.
Ei voi olla totta! Etkö sinä todellakaan tajua!
A-TEIS-MI EI O-TA KAN-TAA E-VO-LUU-TI-OON, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AAN EI-KÄ MAA-IL-MAN-KAIK-KEU-DEN SYN-TYYN.
E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA JU-MA-LIEN O-LE-MAS-SA-O-LO-A, JO-TEN, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN
O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA A-TEIS-MI-A VIR-HEEL-LI-SEK-SI. YM-MÄR-RÄT-KÖ?
Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi. Tietämättömyyteen vetoaminen ei todista mitään. YM-MÄR-RÄT-KÖ? - vapa aku
osa maailmasta kirjoitti:
Haeckelin evoluutioväärennös sikiöistä. Väärennettyjen alkiokuvien avulla opetettiin eliöiden käyvän samat kehitysvaiheet läpi. Väärennettyjä kuvia on käytetty myös Suomessa (lääketieteen ja biologian opiskelijoille n. 1960-70 luvulle asti.) Opetukseen ja esimerkkinä aina vuoteen 1999 asti koulutasolla.
Pointtisi?
Tiede on muuttuvaa ja uusi, tarkempi tieto korvaa vanhan. Aikoinaan kirkon toimesta opetettiin että maapallo on litteä ja se olisi maailman keskipiste. Ja ei ole mitään uutta että joku väärentää todisteita tai yrittää muulla tavoin huijata ihmisiä oman edun vuoksi(verta itkevä neitsyt maria patsas, torinon kääreliina..)
Lisäksi evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa, evoluutio on tutkittu fakta ja se kuuluu biologiaan. Ateismi on PELKÄSTÄÄN sitä ettei usko jumalan olemassa oloon. - bgfdvgfbg
osa maailmasta kirjoitti:
Haeckelin evoluutioväärennös sikiöistä. Väärennettyjen alkiokuvien avulla opetettiin eliöiden käyvän samat kehitysvaiheet läpi. Väärennettyjä kuvia on käytetty myös Suomessa (lääketieteen ja biologian opiskelijoille n. 1960-70 luvulle asti.) Opetukseen ja esimerkkinä aina vuoteen 1999 asti koulutasolla.
Alkionkehityksen tutkimus evoluutionäkökulmasta on aivan oikeaa tiedettä:
http://en.wikipedia.org/wiki/Evolutionary_developmental_biology
http://www.biocenter.helsinki.fi/bi/evodevo/HelsinkiEvoDevo.html - osa maailmasta
vapa aku kirjoitti:
Pointtisi?
Tiede on muuttuvaa ja uusi, tarkempi tieto korvaa vanhan. Aikoinaan kirkon toimesta opetettiin että maapallo on litteä ja se olisi maailman keskipiste. Ja ei ole mitään uutta että joku väärentää todisteita tai yrittää muulla tavoin huijata ihmisiä oman edun vuoksi(verta itkevä neitsyt maria patsas, torinon kääreliina..)
Lisäksi evoluutioteorialla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa, evoluutio on tutkittu fakta ja se kuuluu biologiaan. Ateismi on PELKÄSTÄÄN sitä ettei usko jumalan olemassa oloon."Aikoinaan kirkon toimesta opetettiin että maapallo on litteä ja se olisi maailman keskipiste. Ja ei ole mitään uutta että joku väärentää todisteita tai yrittää muulla tavoin huijata ihmisiä oman edun vuoksi(verta itkevä neitsyt maria patsas, torinon kääreliina..)"
Olet oikeassa, nämä ovat kirkon aiheuttamia karkeita valheita. - 23rfgvb
Yritä edes kirjoitti:
Ei voi olla totta! Etkö sinä todellakaan tajua!
A-TEIS-MI EI O-TA KAN-TAA E-VO-LUU-TI-OON, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AAN EI-KÄ MAA-IL-MAN-KAIK-KEU-DEN SYN-TYYN.
E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA JU-MA-LIEN O-LE-MAS-SA-O-LO-A, JO-TEN, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN
O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA A-TEIS-MI-A VIR-HEEL-LI-SEK-SI. YM-MÄR-RÄT-KÖ?
Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi. Tietämättömyyteen vetoaminen ei todista mitään. YM-MÄR-RÄT-KÖ?Ihailtavaa, että joku jaksaa yhä yrittää. Mutta ei tuo ikävä kyllä toimi. Fundamentalistin pää yksinkertaisesti ei suostu käsittämään tuollaista. Ei vaikka sen esittäisi kuin lapselle.
- ....-
Yritä edes kirjoitti:
Ei voi olla totta! Etkö sinä todellakaan tajua!
A-TEIS-MI EI O-TA KAN-TAA E-VO-LUU-TI-OON, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AAN EI-KÄ MAA-IL-MAN-KAIK-KEU-DEN SYN-TYYN.
E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA JU-MA-LIEN O-LE-MAS-SA-O-LO-A, JO-TEN, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN
O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA A-TEIS-MI-A VIR-HEEL-LI-SEK-SI. YM-MÄR-RÄT-KÖ?
Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi. Tietämättömyyteen vetoaminen ei todista mitään. YM-MÄR-RÄT-KÖ?"Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi."
Jumalia on keksitty monia. Ja vaikka joku niistä olemassolevaksi todistettaisiinkin, niin ei se silti ateismia poista, se kun on sitä, ettei usko jumaliin.
Eihän uskikset usko evoluutioon, joka kuitenkin on todistettu tosiasia. - Voi atte parat
voi kretu parat kirjoitti:
Kretut vastustaa faktaa eli evoluutiota, koska se potkaisee kretujen maailman nurin.
Viimeinen keino ennen myöntämistä on kieltäminen.Atet vastustaa faktaa eli luomista, koska se potkaisee ateistien maailman nurin. Viimeinen aika olisi jo myöntää se.
- Evoluutio vs God
Sinullekin tässä uutta näkökulmaa tieteestä johon uskot, ehkä se saa sinutkin ajattelemaan asiaa uudelleen, ainakin dokumentin eri tieteenalojen opiskelijat sai :
http://www.youtube.com/watch?v=U0u3-2CGOMQ osa maailmasta kirjoitti:
"Aikoinaan kirkon toimesta opetettiin että maapallo on litteä ja se olisi maailman keskipiste. Ja ei ole mitään uutta että joku väärentää todisteita tai yrittää muulla tavoin huijata ihmisiä oman edun vuoksi(verta itkevä neitsyt maria patsas, torinon kääreliina..)"
Olet oikeassa, nämä ovat kirkon aiheuttamia karkeita valheita.Ja nyt me taas vuorostamme saamme elää läpi sinun esittämiäsi karkeita itsepetoksen tuotoksia. Ironista.
- sdhdjkiuoiylzjukrzy
killuiko kirjoitti:
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisestiSinä se kans muuta osaa toistaa kun tuota samaa palleista. Taitaa ittees kiinnostaa ko värkit harvinaisen paljon? :DD uumamahärregyyd
- velho3
Evoluutioteoria ei todellakaan ota kantaa elämän syntyyn, eikä maailmankaikkeuden
syntyyn.
Evoluutioteoria on oikeansuuntainen, mutta ei täydellinen, ja se on ymmärrettävää, koska ei ole eikä tiedetä kaikkia todisteita, ja niinpä, on jouduttu selittämään sattumalla sellaisia kohtia
joita ei ole täysin ymmärretty.
Vanhat mytölogiat jo kertoivatettä ihminen tiesi jo silloin paljon enemmän kuin nykyään
Nykyinen tiede on vain keskittynyt todistamaan nuo tiedot oikeiksi, ja viimeisin todistus linnunradan keskusauringon löytymistä eli musta aukko jonka ympäri aurinkokunnat kiertävät.
Sitähän ei voi nähdä,
Mitähän mahtavat ajatella tutkijat tuon mytologian mukaan, kun sitä ajatellaan ajattoman silmillä, niin n koko maailmankaikkeuden alku ja loppu vaini silmänräpäys, ja siinä syntyy tuo aika ja materia , jonka me tunnemme miljardeina vuosina, - osa maailmasta
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota".- osa maailmasta
Et edes yritä kirjoitti:
Olet pelkkä papukaija.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8615580todisteet puhuu karua kieltä
- Et edes yritä
osa maailmasta kirjoitti:
todisteet puhuu karua kieltä
Mutta sillä ei vieläkään todisteta ateismia virheelliseksi. Ateismi ei ota kantaa evoluutioteoriaan. Ymmärrätkö?
Epätoivoinen jankutus ei ole hyvää mainosta asiallesi. osa maailmasta kirjoitti:
todisteet puhuu karua kieltä
*Jotta ateismi olisi totta..."
Urpoilun mestarisuorituksia, osa 5: väittää ettei epäusko ole totta.
Onko sinun epäuskosi Odiniin, Shivaan tai Mustanaamioon totta? Kuinka fiksuna pitäisit tyyppiä, joka tulee väittämään vakavissaan, ettei sinun epäuskosi em. taruolentoihin ole totta?
*todisteet puhuu karua kieltä*
Viestisi ovat todellakin vahva todiste sen puolesta ettei ihminen keskivertona ole älynlahjoiltaan kummoinen eläinlaji.
Nyt on vähän kiirettä töiden kanssa, mutta jos maltat odottaa loppuviikkoon, voin perustella sinulle biologisen evoluution faktana ilman että minun tarvitsee katsoa sekuntiakaan menneeseen aikaan. Suomeksi sanottuna runnon sinut faktalla maanrakoon.
Otatko haasteen vastaan?
Jos otat, aloita kertomalla siitä miten aiot pysäyttää tai poisselittää evoluution. Minä jatkan sitten loppuviikosta kertomalla siitä mitä kaikkea sinun tulisi tehdä jotta onnistuisit tehtävässäsi.- osa maailmasta
bg-ope kirjoitti:
*Jotta ateismi olisi totta..."
Urpoilun mestarisuorituksia, osa 5: väittää ettei epäusko ole totta.
Onko sinun epäuskosi Odiniin, Shivaan tai Mustanaamioon totta? Kuinka fiksuna pitäisit tyyppiä, joka tulee väittämään vakavissaan, ettei sinun epäuskosi em. taruolentoihin ole totta?
*todisteet puhuu karua kieltä*
Viestisi ovat todellakin vahva todiste sen puolesta ettei ihminen keskivertona ole älynlahjoiltaan kummoinen eläinlaji.
Nyt on vähän kiirettä töiden kanssa, mutta jos maltat odottaa loppuviikkoon, voin perustella sinulle biologisen evoluution faktana ilman että minun tarvitsee katsoa sekuntiakaan menneeseen aikaan. Suomeksi sanottuna runnon sinut faktalla maanrakoon.
Otatko haasteen vastaan?
Jos otat, aloita kertomalla siitä miten aiot pysäyttää tai poisselittää evoluution. Minä jatkan sitten loppuviikosta kertomalla siitä mitä kaikkea sinun tulisi tehdä jotta onnistuisit tehtävässäsi.Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät
- päivää!
osa maailmasta kirjoitti:
Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät
- osa maailmasta
Et edes yritä kirjoitti:
Mutta sillä ei vieläkään todisteta ateismia virheelliseksi. Ateismi ei ota kantaa evoluutioteoriaan. Ymmärrätkö?
Epätoivoinen jankutus ei ole hyvää mainosta asiallesi.Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole. Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta. Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa.
- osa maailmasta
päivää! kirjoitti:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Human_evolution_scheme.svg
Tämä juuri niitähöhöhö-juttuja!
Uudestaan sama:
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota". osa maailmasta kirjoitti:
Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät
*Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät*
Hienoa. Toivottavasti otat perusteluillesi älyllisesti rehellisemmän ja tiedollisesti paremman lähestymistavan kuin tuo "ateismi ei ole totta". Moisilla "argumenteilla" varustetut pullasorsat kun ammutaan tonttiin suoraan hypystä.
Katse nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Millä perusteilla evoluutio ei ole tällä hetkellä käynnissä ja/tai millä perusteilla se ei ole fakta. Anna tulla: omin sanoin ja ajatuksin, ei mitään kretusivuilta kopioitua moskaa.- P. R. Serkki
osa maailmasta kirjoitti:
Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole. Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta. Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa.
Eli kun sekoan tarpeeksi, Jumalan olemassaolo alkaa näyttää todelta...
Enpä taida kiinnostua tuosta... - osa maailmasta
bg-ope kirjoitti:
*Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät*
Hienoa. Toivottavasti otat perusteluillesi älyllisesti rehellisemmän ja tiedollisesti paremman lähestymistavan kuin tuo "ateismi ei ole totta". Moisilla "argumenteilla" varustetut pullasorsat kun ammutaan tonttiin suoraan hypystä.
Katse nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Millä perusteilla evoluutio ei ole tällä hetkellä käynnissä ja/tai millä perusteilla se ei ole fakta. Anna tulla: omin sanoin ja ajatuksin, ei mitään kretusivuilta kopioitua moskaa.Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä.
Väärennösten taustalla ei välttämättä ole pelkästään kehitysopin lanseeraus, vaan monissa tapauksissa kyse saattaa olla henkilökohtaisten saavutusten esiin nostamisesta tai kilpailevien tiedepiirien ylilyönneistä.
Yhtä kaikki, vahinko tapahtuu kohdassa jossa näitä väärennöksiä käytetään esimerkkeinä evoluution mahdista täyttää tieteen aukot. - Zero.
osa maailmasta kirjoitti:
Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä.
Väärennösten taustalla ei välttämättä ole pelkästään kehitysopin lanseeraus, vaan monissa tapauksissa kyse saattaa olla henkilökohtaisten saavutusten esiin nostamisesta tai kilpailevien tiedepiirien ylilyönneistä.
Yhtä kaikki, vahinko tapahtuu kohdassa jossa näitä väärennöksiä käytetään esimerkkeinä evoluution mahdista täyttää tieteen aukot.Kuitenkin evoluutiosta on tieteellisiä todisteita kun kreationismita puhtaat nolla.
- Et edes yritä
osa maailmasta kirjoitti:
Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole. Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta. Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa.
''Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole.''
Ja voit parantaa pohjalukemissa olevaa uskottavuuttasi, näyttämällä kaikille, missä minä väitän edes kerran, saati jankuttaisin, että Jumalaa ei ole.
''Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta.''
Näemme Jumalan joka päivä, mutta emme näe Jumalaa, koska näemme sen kaikessa luodussa, paitsi että Jumalaa ei näy ennen kuin on uskossa?
Voitko todistaa, että se mitä pidät luotuna on luotu? Äläkä alennu mihinkään ''miten X muuten voisi olla olemassa''-selityksiin. osa maailmasta kirjoitti:
Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole. Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta. Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa.
"Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. "
Esitäpä sitten edes yksi esimerkki asiasta jossa Jumala näkyy jokapäiväisessa elämässämme. Huomaa että kyseisessä esimerkissä pitää näkyä nimenomaan Jumalan käden jälki, kyseinen ei asia saa olla yhtä hyvin minkä tahansa muun mahdollisesti olemassaolevan jumalolennon tai edes henkiolennon käsialaa.
"koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa,"
Voi olla ehkä selvin todiste mutta kysehän on nimenomaan äärimmäisen epäselvästä ja epäpätevästä todisteesta, vai pystytkö selittämään minulle miten tunnistat kyseiset asiat nimenomaan Jumalan luomiksi.
"Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa."
Usko ei todista mitään ja voi olla mitä todennäköisemmin vain valheeseen perustuvaa harhaanjohdatusta. Henkimaailma on ihmiselle suuri ja tuntematon ja suuret voivat olla myös monien henkien valheet, varsinkin niiden jotka itseään jumaliksi kutsuvat. Ei välttämättä ole kannattavaa uskoa heti ensimmäisenä kohtaamaansa henkeä joka itseään Jumalaksi kutsuu.- ilkimyksen serkku
osa maailmasta kirjoitti:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Human_evolution_scheme.svg
Tämä juuri niitähöhöhö-juttuja!
Uudestaan sama:
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota".Taitaa olla Teemun hörhösivulta poimittua peetä - harvat muut puhuvat "apinaeläimistä".
osa maailmasta kirjoitti:
Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä.
Väärennösten taustalla ei välttämättä ole pelkästään kehitysopin lanseeraus, vaan monissa tapauksissa kyse saattaa olla henkilökohtaisten saavutusten esiin nostamisesta tai kilpailevien tiedepiirien ylilyönneistä.
Yhtä kaikki, vahinko tapahtuu kohdassa jossa näitä väärennöksiä käytetään esimerkkeinä evoluution mahdista täyttää tieteen aukot.*Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä.*
Et tainnut nyt ymmärtää ollenkaan mitä pyysin sinua tekemään. Historia katsoo menneeseen aikaan. Pyysin sinua katsomaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
Toistan (ja katsokin ettet missaa tätä enää toistamiseen, en pidä siitä että joudun toistamaan itseäni):
Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ käynnissä kaikkialla elollisessa maailmassa ja/tai millä perusteilla se ei ole fakta. Anna tulla: omin sanoin ja ajatuksin, ei mitään kretusivuilta kopioitua moskaa.- sylttytehdas
shadowself kirjoitti:
"Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. "
Esitäpä sitten edes yksi esimerkki asiasta jossa Jumala näkyy jokapäiväisessa elämässämme. Huomaa että kyseisessä esimerkissä pitää näkyä nimenomaan Jumalan käden jälki, kyseinen ei asia saa olla yhtä hyvin minkä tahansa muun mahdollisesti olemassaolevan jumalolennon tai edes henkiolennon käsialaa.
"koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa,"
Voi olla ehkä selvin todiste mutta kysehän on nimenomaan äärimmäisen epäselvästä ja epäpätevästä todisteesta, vai pystytkö selittämään minulle miten tunnistat kyseiset asiat nimenomaan Jumalan luomiksi.
"Se on taas eri juttu kun tulette uskoon, saatte kokea sen uskossa."
Usko ei todista mitään ja voi olla mitä todennäköisemmin vain valheeseen perustuvaa harhaanjohdatusta. Henkimaailma on ihmiselle suuri ja tuntematon ja suuret voivat olla myös monien henkien valheet, varsinkin niiden jotka itseään jumaliksi kutsuvat. Ei välttämättä ole kannattavaa uskoa heti ensimmäisenä kohtaamaansa henkeä joka itseään Jumalaksi kutsuu.Jumalan käden jäljen on lisäksi syytä näkyä samanlaisena kaikille uskonnosta tai sen puutteesta riippumatta.
- osa maailmasta
P. R. Serkki kirjoitti:
Eli kun sekoan tarpeeksi, Jumalan olemassaolo alkaa näyttää todelta...
Enpä taida kiinnostua tuosta...Jos joskus sekoat, siihen löytyy joku muu syy kuin usko.
- osa maailmasta
bg-ope kirjoitti:
*Kehitysopin historia koostuu lähinnä väärinkäsityksistä ja suoranaisista väärennöksistä.*
Et tainnut nyt ymmärtää ollenkaan mitä pyysin sinua tekemään. Historia katsoo menneeseen aikaan. Pyysin sinua katsomaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
Toistan (ja katsokin ettet missaa tätä enää toistamiseen, en pidä siitä että joudun toistamaan itseäni):
Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ käynnissä kaikkialla elollisessa maailmassa ja/tai millä perusteilla se ei ole fakta. Anna tulla: omin sanoin ja ajatuksin, ei mitään kretusivuilta kopioitua moskaa." Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ "
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota". - killuiko
Zero. kirjoitti:
Kuitenkin evoluutiosta on tieteellisiä todisteita kun kreationismita puhtaat nolla.
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisesti - killuiko
ilkimyksen serkku kirjoitti:
Taitaa olla Teemun hörhösivulta poimittua peetä - harvat muut puhuvat "apinaeläimistä".
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisesti - yritin korjata
Et edes yritä kirjoitti:
''Epätoivoinen jankutus on sitä, että Jumalaa ei ole.''
Ja voit parantaa pohjalukemissa olevaa uskottavuuttasi, näyttämällä kaikille, missä minä väitän edes kerran, saati jankuttaisin, että Jumalaa ei ole.
''Jumala on todella olemassa, jonka näemme joka pv elämässämme. Huono peruste ateismille se kun tiedetään että kukaan ei tule koskaan näkemään Jumalaa, koska näemme sen kaikessa siitä mitä hän luonnut, se on selvin todiste siitä, että jumala on olemassa, siihen ei ole ateistille parempaa todistetta.''
Näemme Jumalan joka päivä, mutta emme näe Jumalaa, koska näemme sen kaikessa luodussa, paitsi että Jumalaa ei näy ennen kuin on uskossa?
Voitko todistaa, että se mitä pidät luotuna on luotu? Äläkä alennu mihinkään ''miten X muuten voisi olla olemassa''-selityksiin.jumalaa et näe edes uskossa, olet käsittänyt väärin, vaan saat sen kokea vain uskossa. Jos joskus päädyt elämässäsi niin pitkälle, se muuttaa elämäsi täysin ja ateistisuus loppuu siihen.
- etsimään ja heti
sylttytehdas kirjoitti:
Jumalan käden jäljen on lisäksi syytä näkyä samanlaisena kaikille uskonnosta tai sen puutteesta riippumatta.
Jumala toimii vain aidossa uskossa, ei muuta kuin sitä etsimään Raamatun avulla.
- entäsnyt?
osa maailmasta kirjoitti:
" Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ "
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota".5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisesti
voisitko jo vastata - Et enää yritä
osa maailmasta kirjoitti:
" Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ "
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota".Papukaija.
- Et enää yritä
yritin korjata kirjoitti:
jumalaa et näe edes uskossa, olet käsittänyt väärin, vaan saat sen kokea vain uskossa. Jos joskus päädyt elämässäsi niin pitkälle, se muuttaa elämäsi täysin ja ateistisuus loppuu siihen.
''jumalaa et näe edes uskossa, olet käsittänyt väärin, vaan saat sen kokea vain uskossa.''
Seliseliseli.
''Jos joskus päädyt elämässäsi niin pitkälle, se muuttaa elämäsi täysin ja ateistisuus loppuu siihen.''
Toivon todellakin, että elämäni ei koskaan mene niin päin persettä, että minusta tulisi samanlainen kuin sinä. En nimittäin halua pistää aivojani narikkaan ja muuttua papukaijaksi. osa maailmasta kirjoitti:
" Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ "
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota".Ok, eli asia on niin kuin ounastelinkin: olet taas kerran yksi uskovainen, joka ei aidosti ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa.
Eliöiden ominaisuuksien erojen listaaminen ei kerro käynnissä olevasta evoluutiosta. Vaikuttaa vahvasti siltä että et pysty muuhun kuin tuohon copy-paste spämmäykseen.
Kuinka moni eliö maailmassa saa jälkeläisiä, jotka kaikki ovat aina täydellisiä kopioita (klooneja) eliöstä itsestään, ilman mitään muutoksia? Aloita vaikka tuosta, niin päästään alkuun. Muuten ei ole pullasorsasi päässyt edes lentoon.- urpå
osa maailmasta kirjoitti:
" Millä perusteilla evoluutio ei ole JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ "
Apinaeläinten ja ihmisen eroja:
Apinaeläinten geenit koodaavat erityyppisiä proteiineja kuin ihmisen geenit.
Aapinoilla on siitinluu.
Simpanssin lihakset ovat 5 x voimakkaammat.
Simpanssilla on 25 kasvolihasta, ihmisellä 50, joilla voi tuottaa tuhansia ilmeistä.
Simpanssi kykenee 6-8:n ilmeeseen.
Simpanssin eturaaja voi muodostaa maksimissaan 9 liikerataa, ihminen kykenee 58 eri liikerataan käsillään.
Ihmisellä on polvessaan 16 välttämätöntä osaa joita apinaeläimillä ei ole, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Apinaeläinten tasapainoelin sekä äänihuulet ovat myös aivan erilaisia. Väitetyillä välimuodoilla on yleensä ollut mm. paviaanien kaltainen tasapainoelin.
Apinaeläinten aivojen kehitys poikasiästä täysi-ikäisyyteen on tyystin erilainen ja suppeampi kuin ihmisten.
Väitetyn simpanssin ja ihmisen yhteinen esi-isä (n. 6 miljoonaa ateistivuotta sitten) on geneettisesti ongelmallinen tapaus, sillä muutos eläimestä ihmiseksi olisi vaatinut 90 000 000 erittäin tarkkaan valittua positiivista ja "pysyvää" mutaatiota.
Silti kuudessa miljoonassa vuodessa ei olisi ehtinyt muodostua parhaillakaan populaatiogenetiikan oletusarvoilla kuin 1000 "positiivista mutaatiota"." ...sillä muutos eläimestä ihmiseksi..."
SPOILERI: Ihminen on eläin. bg-ope kirjoitti:
Ok, eli asia on niin kuin ounastelinkin: olet taas kerran yksi uskovainen, joka ei aidosti ymmärrä mitä evoluutio tarkoittaa.
Eliöiden ominaisuuksien erojen listaaminen ei kerro käynnissä olevasta evoluutiosta. Vaikuttaa vahvasti siltä että et pysty muuhun kuin tuohon copy-paste spämmäykseen.
Kuinka moni eliö maailmassa saa jälkeläisiä, jotka kaikki ovat aina täydellisiä kopioita (klooneja) eliöstä itsestään, ilman mitään muutoksia? Aloita vaikka tuosta, niin päästään alkuun. Muuten ei ole pullasorsasi päässyt edes lentoon.*Otan haasteen vastaan ja tulen pois selittämään evoluution höpät*
Eli milloin tarkalleen oli mielessäsi aloittaa, vai oliko tuossa kopioimassasi tekstissä kaikki mitä evoluutiosta "tiedät"?
Toisin kysyen: menikö jauhot suuhun?- näinnämäon
Et edes yritä kirjoitti:
Mutta sillä ei vieläkään todisteta ateismia virheelliseksi. Ateismi ei ota kantaa evoluutioteoriaan. Ymmärrätkö?
Epätoivoinen jankutus ei ole hyvää mainosta asiallesi.Mutta evoluutioteoriaanhan on takerruttu juuri siksi että se vahvistaa ateismin ajatusta!
- sfggdn<kjh<wkhpo<r
killuiko kirjoitti:
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisestiei vittu säki oot yks piripää
etsimään ja heti kirjoitti:
Jumala toimii vain aidossa uskossa, ei muuta kuin sitä etsimään Raamatun avulla.
Niin kauan kun ei ole aidossa uskossa on siis turvassa jumalalta?
Onko se syy siihen että yritätte väkisin tyrkyttää meille aitoa uskoanne, että me lankeaisimme samaa ansaan kuin te.
Olen aina epäillytkin että jotain taka-ajatuksia teillä on tuon käännytystyönne kanssa.
Teitä potuttaa niin vietävästi että yritätte saada vahingon kiertämään.
Kun kerran on tullut aitoon uskoon on peli pelattu, joudutte ikiajoiksi nöyristelemään ja ylistämään sadistista narsistia vailla toivoakaan levosta.näinnämäon kirjoitti:
Mutta evoluutioteoriaanhan on takerruttu juuri siksi että se vahvistaa ateismin ajatusta!
Väärin, evoluutioteoriaan luotetaan koska se vastaa parhaiten luonnossa tehtyjä havaintoja. Evoluutioteoria ei ole riippuvainen ateismista eikä päinvaston.
Ateistihan voi uskoa vaikka että Helinäkeiju loi kaikkeuden ja sen ensimmäisen elävän solun ja sen jälkeen evoluutio on hoitanut lopun Helinäkeijun silloin tällöin vähän ohjaillen suuntaa.
Suosittelen sinullekin että otat Keijuismin vastaan avoimin mielin ja hyväksyt evoluution (Akeijuistin kohtalo on hirveä, ikuisuus ylistämässä narsistista vanhaa äijänkäppyrää joka ottaa todella herkästi nokkiinsa)
"Jotta ateismi olisi totta, on oltava jokin vaihtoehtoinen selitys, muu kuin Luoja, maailmakaikkeuden ja elämän syntymälle."
Ei pidä paikkaansa ollenkaan. Ei minkään maailmankatsomuksen totuudellisuus ole mitenkään riippuvainen siitä että sisältääkö se selityksen maailmankaikkeuden ja elämän synnylle.
"Evoluutio tekee ateismin mahdolliseksi."
Ei pidä paikkaansa tämä myöskään, ateismi on täysin mahdollista ilman selitystä maailmankaikkeuden ja elämän syntymälle ja on olemassa lukematon määrä mahdollisia selityksiä jotka tekevät ateismin mahdolliseksi täysin ilman evoluutioteoriaakin.
Ja tietysti myös hyvä muistaa ettei evoluutioteoria edes sisällä selitystä maailmankaikkeuden tai elämän synnylle vaan käsittelee puhtaasti elämän jakaantumista eri lajeiksi muodostaen nykyisen lajikirjon.
"Evoluutiota puoltavat tiedemiehet eivät halua myöntää sitä, että heidän päämääränään on tarjota vaihtoehtoinen selitys elämän synnylle ja mahdollistaa siten ateismi."
Evoluutiota puoltavien tiedemiesten päämääränä ei ole mikään muu kuin toimia tieteen metodien mukaisesti. Se on kreationismia puoltavat tiedemiehet joilla on agenda ja eivät tätä halua myöntää.
"Raamatun mukaan tämä juuri on selityksenä evoluutioteorialle."
Ei Raamattu sano mitään evoluutioteoriasta. Ja Raamatun näkökulmastahan evoluutioteoria edustaa maallista viisautta, eli sitä kuinka ihmisen äly ja viisaus johtaa ihmistä harhaan. Täten evoluutioteoria ei millään tasolla ole mikään vaihtoehtoinen ateismin mahdollistava selitys vaan puhtaasti se vastaus mihin tieteellinen metodi on ihmisen johtanut.
Evoluutioteoria muutenkin jättää niin paljon tilaa jumalille ettei sitä voida nähdä mitenkään lähtökohtaisesti sulkevan pois teismiä ja täten se ei tue mitenkään erityisesti ateismia. Kukaan ei ole ateisti evoluutioteorian takia ja ne ateismin mahdollistavat seikat löytyvät aina evoluutioteorian ulkopuolelta.- TimTT
Eikös ateismiksi riitä se, että kieltää JUMALAN/jumalien olemassaolon? Siksi juuri a-teismi (l. anti teismi) EI akreationismi!
Tokikin useimmissa tapuksissa edellämainittu noööaa sitten myös monissa uskonnoissa esiintyvän hokkus-pokkus ja simsalabim luomiskertomuksen. Ja monet meistä sitten tukeutuvat paremman puutteessa (PS: hyviä vaihtoehtoisia luomiskertomuksia otetaan vastaan!) evoluutioteoriaan noiden sijaan. Mutta monia ei taas edes kiinnosta koko luomistapahtuma, joten aivan hyvin voi olla ateisti vaikkei tiedä/ole kiinnostunut koko historiasta ollenkaan!- killuiko
voi hyvänen aika mitä selityksiä?????????????????????????????
- sylttytehdas
> Raamatun mukaan tämä juuri on selityksenä evoluutioteorialle. <
Samaa luokkaa kuin SamiA:n jo nyt legendaarinen "Tavalliset heterot eivät enää viihdy homoliitoissa yhtä hyvin."- killuiko
5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."
kristinusko toimii, jos se oletetaan ja siinä häärivän jumalan sairaalloisesta mielenkiinnosta paimentolaismiehen palleihin ei puhuta julkisesti
"Jotta ateismi olisi totta, on oltava jokin vaihtoehtoinen selitys, muu kuin Luoja, maailmakaikkeuden ja elämän syntymälle."
Ateismi ei ota kantaa siihen miten maailmankaikkeus on syntynyt.
"Darwin piti aikanaan itseään kristittynä, mutta koettuaan tiettyjä kriisejä elämässään, hän sittemmin luopui kristillisestä uskostaan ja kielsi Jumalan olemassaolon. Evoluutio on ateistin keksintö."
"an Agnostic would be the more correct description of my state of mind." - Charles darwin - Wikipediasta
"Darwinin aikomuksena ei ollut Jumalan olemassaolon mitätöiminen, mutta se on kuitenkin evoluutioteorian lopputulos. Evoluutio tekee ateismin mahdolliseksi. Evoluutiota puoltavat tiedemiehet eivät halua myöntää sitä, että heidän päämääränään on tarjota vaihtoehtoinen selitys elämän synnylle ja mahdollistaa siten ateismi. Raamatun mukaan tämä juuri on selityksenä evoluutioteorialle."
Miten niin evoluution lopputulos. Etkö ole sitten kuullut evoluutiouskovaisista kuten Alister McGrath tai William Lane Craig?
Ja miten niin tarjota vaihtoehtoinen selitys elämän synnylle?
Evoluutio kun käsittelee pitkällä aikavälillä tapahtuneita muutoksia lajien kesken.
"Raamatun mukaan tämä juuri on selityksenä evoluutioteorialle."
Sitten Raamattusi on väärässä.- killuiko
koskahan sinäkin opit lukemaan sitä oikeaa tietoa, kun olet siitä noin kiinostunut
- Yritä edes
killuiko kirjoitti:
koskahan sinäkin opit lukemaan sitä oikeaa tietoa, kun olet siitä noin kiinostunut
Koskahan sinä lopetat juopottelun?
- lkjkjjhhghfgfgf
Yritä edes kirjoitti:
Koskahan sinä lopetat juopottelun?
# Ei voi olla totta! Etkö sinä todellakaan tajua!
A-TEIS-MI EI O-TA KAN-TAA E-VO-LUU-TI-OON, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AAN EI-KÄ MAA-IL-MAN-KAIK-KEU-DEN SYN-TYYN.
E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA JU-MA-LIEN O-LE-MAS-SA-O-LO-A, JO-TEN, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN
O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA A-TEIS-MI-A VIR-HEEL-LI-SEK-SI. YM-MÄR-RÄT-KÖ?
Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi. Tietämättömyyteen vetoaminen ei todista mitään. YM-MÄR-RÄT-KÖ? #
Oletko juoppokuurilla - Yritä sinäkin
lkjkjjhhghfgfgf kirjoitti:
# Ei voi olla totta! Etkö sinä todellakaan tajua!
A-TEIS-MI EI O-TA KAN-TAA E-VO-LUU-TI-OON, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AAN EI-KÄ MAA-IL-MAN-KAIK-KEU-DEN SYN-TYYN.
E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA JU-MA-LIEN O-LE-MAS-SA-O-LO-A, JO-TEN, E-VO-LUU-TI-O-TE-O-RI-AN
O-SOIT-TA-MI-NEN VÄÄ-RÄK-SI EI TO-DIS-TA A-TEIS-MI-A VIR-HEEL-LI-SEK-SI. YM-MÄR-RÄT-KÖ?
Jos haluat todistaa ateismin virheelliseksi, joudut todistamaan jumalan olemassaolevaksi. Tietämättömyyteen vetoaminen ei todista mitään. YM-MÄR-RÄT-KÖ? #
Oletko juoppokuurillaKiinostunut, olet rikkonut lupauksesi, ei mikää yllätys, epärehellinen hihhuli kun olet.
killuiko kirjoitti:
koskahan sinäkin opit lukemaan sitä oikeaa tietoa, kun olet siitä noin kiinostunut
"koskahan sinäkin opit lukemaan sitä oikeaa tietoa, kun olet siitä noin kiinostunut"
Kyllä minä ihan oikeaa tietoa olen oppinut lukemaan ja luen joka päivä. suosittelen sitä sinullekkin.
- osa maailmasta
Roomalaiskirje 1:20 kertoo:
että ihmiset voivat selkeästi nähdä Jumalan voiman katsomalla "hänen tekojansa" ja että ihmisten on ollut mahdollista nähdä tämä maailman luomisesta asti.- 19+7
Hanki parempaa luettavaa.
"Jotta ateismi olisi totta, on oltava jokin vaihtoehtoinen selitys, muu kuin Luoja, maailmakaikkeuden ja elämän syntymälle."
Todellisuudessa ateismi on totta ihan vain sillä perusteella, ettemme kaikki usko jumaliin. Mutta toki niitä vaihtoehtoisia selityksiäkin on.- foksmalder
Perusteettoman väitteen (jumalväitteen tässä tilanteessa) hylkääminen perusteettomana(ateismi) ei vaadi vastaväitteen(jumalia ei ole) omaamista ja hyväksymistä.
Eikä edes vastaväitteen (jumalia ei ole) hyväksyminen ei vaadi syntymytologian keksimistä tai tiedon omaamista maailmankaikkeuden synnystä.
Olet hakoteillä. - apina.
Risteytä kaksi koiraa, saat erinäköisen koiran. Koirarotujen jalostus on evoluutiota pienemmässä mittakaavassa.
Tuhansien vuosien kuluessa syntyy uusia lajeja kun erot kasvavat niin suuriksi etteivät eläimet pysty lisääntymään keskenään. Toki on poikkeuksia missä lisääntyminen lajejen välillä on mahdollista (mm. muuli)
Mutta ettehän te hihhulit voi uskoa muulien olemassaoloon, niin kai turhaan mainitsin..
Te hihhulit ette tietenkään mylskään usko että geenejä yhdistelemällä saa aikaan erilaisia mutaatioita, ette siis usko eri koirarotuihinkaan, mutta totta se kuitenkin on. Evoluutio on kiistämätön tosiasia. - Poksista
Voisko olla näin?
Ihminen ajattelunsa avulla keksimiensä syiden vuoksi pitää itseään parempana (ja jumalalle kelpaavaisempana) kuin muut evolution muokkaamat eliöt.
Mitä se hieno "eläimistä" poikkeava ihmisen ajattelu on?
sanoja joita on elämän alussa kuullut jonkun pajattavan, ovat jääneet muistiin, toimivat ajattelun välineenä.
Sanat, jotka ajan saatossa ihmiset ovat sopineet viittaavan johonkin kanssakäymisessään toistensa kanssa.
Meidän kissa osoittaa joka päivä eleineen aidompaa välittämistä, kiitollisuutta ja anteeksiantoa kuin valtaosa ihmiskunnasta.
(eikä se ole käynyt kertaakaan edes kirkossa.)
Piste. Evolutioteoria ei ota kantaa elämän syntyyn, ainoastaan sen fyysiseen kehitykseen.
Sen tueksi on olemassa vaihtoehtoinen selitys uskonnolle fyysisen elämän syntymiselle, ja se on ajaton syntymätön, ja kuolematon elämä, kaiken lähde.
Mekin olemme osa tuota kaiken lähdettä, niin miten siihen jokin ulkopuolinen luoja jumala sopii.
Kirkkohan on hylännyt tämän ajattoman elämän, hengen, ja julistanut sen sielun ominaisuudeksi.
Se julistus tehtiin 800 luvulla pidetyssä kirkolliskokouksessa Konstanttinopolissa.
Joten uskonto palvoo, materiasta kehityksen kautta syntynyttä ego sielua, pitäen sitä jumalallisena alkuperältään.
sEN SEURAUSTA ON SITTEN TÄMÄ KAAOSMAINEN KÄRSIMYSTEN TÄYTTÄMÄ YHTEISKUNTA- avioliitto
Sanotaan, että Jumala on ollut aina, niin ei osata ajatella, ettei tyhjästä synny kehittynyttä olentoa.
- Jeesus_voittaa
Siitä sitten alkuun jos lontoon kuunteleminen sujuu :).
http://www.youtube.com/watch?v=Gjvuwne0RrE- Poksista
Olen samaa mieltä, että voittaa ja saakin voittaa, mutta tällaisten hörhöjen
avustuksella se votto ei kyllä kirpoa.
Ukkelihan näyttää tulevan ruudusta silmille, heti alkaa meikeläisellä hörhöhälyttimet piipata.
Menee ehkä asian vierestä mutta:
Muistan aikoinaan.. meidän kylällä kiersi maallikkosaarnaajia, jotka olivat yhtä omistautuneen oloisia asialleen, joskus kielillä puhumistakin sisältäneen saarnan loputtua piti paskat talonväen siivota puhujan housusta, ennen seuraavaa taloa...
Hiljaisuuden ääni on meissä kaikissa sisään rakennettuna, eikä se siitä voimistu, vaikka kuinka joku ulkopuolelta sitä esiin vouhottaisi, kyllä sitä on itse kunkin aivan itse hiljennyttävä kuuntelemaan ja johtopäätöksensä tehtävä miten siihen suhtautuu.
Itse ei-uskovaisena ja rajallisella järkeilylläni, on tullut mieleen, voisiko se olla jotain ihmisen selviytymistä suosivaa, ikiajat kokemuksista kumuloitunutta viisauden ääntä.
Eräänlaista yrityksen-erehdyksen evoluutiota siis.
Anteeksi.
Kun lyötte raamatulla päähän,
niitä on nyt pehmytkantisinakin:) *Siitä sitten alkuun jos lontoon kuunteleminen sujuu :). *
Kaveri puhuu kuin päiväkotilapsille; muun muassa että on "Hyvin paha, paha asia, jos maapallo olisi näin paljon *näyttää sormillaan* kauempana tai lähempänä aurinkoa...". No shit, Sherlock.
"Siitä sitten alkuun" tosiaan, alle kahdessa minuutissa tulee kreationistien hokemat kaksi suurinta emävaletta:
1. "Evoluutioteoria selittää maailmankaikkeuden synnyn." Paskat selitä. Jos teillä on jotain mussutettavaa alkuräjähdysteoriasta, osoittakaa Albert Einsteinin ynnä muiden fyysikkojen ja tähtitieteilijöiden teoriat universumin synnystä paikkansapitämättömäksi. Darwinilla ei ole mitään tekemistä maailmankaikkuden synnyn kanssa.
2. "Darwin väittää että kaikki on sattumaa / evoluutioteorian mukaan kaikki on sattumaa". Paskat väitä, ja paskat ole. Evoluutio on kaikkea muuta kuin sattumaa. Lopettakaa tuo tietämätön valehtelu asiasta, josta ette tiedä alkeitakaan.
Jeesus voittaa minkä? "Kuollut henkilö, jonka paluuta kajahtaneet odottavat pisimpään" -kilpailun vai mitä?
- täälläistä kusetusta
Kun lapset kahlaavat kouluhistorian kautta biologian tunnille, niin siellä evoluutiopropagandaa sataa lisää niskaan. Vaikka opetussuunnitelman valitsema kirja ei juuri sillä kertaa alkaisikaan sillä, että ihminen on kehittynyt eläinkunnasta, niin on aivan varmaa, että opettaja muistaa asian mainita tunnin aikana useita kertoja, vaikka aiheena olisi mikä. Oikeastaan voidaan sanoa, että kyseinen lapsi ei varttuessaan pääse pakoon kehitysoppi-sössimisestä edes autokoulussa. Koulujen seiniä usein rumentaa kuvasarjat apinoista ihmisiksi, mainokset fraasaavat samaa, luontosarjat ovat aihetta pullollaan, radiosta toitotetaan kehityspuuroa... Miten siis on mahdollista, että joku kirjoittaa Hesariin siitä, että huono kehitysoppi-uskovaisuus johtuu informaation puutteesta?
Tässä on sinulle oikein "arkkivihollinen", evoluutiota yläkoulussa opettava biologian opettaja.
Tuolla ylempänä joku poloinen ajatteli kaatavansa koko evoluution sillä että "todistaa" evoluutioteorian vääräksi ihmisen ja apinan eroja listaamalla. Lyhyeen tyssäsi se yritelmä. Oletko sinä yhtä vähäisillä tiedoilla liikkeellä, vai miksi väität evoluutiosta ja sen opetuksesta ihan puuta heinää? Ettet vain olisi sama kirjoittaja kuin tuolla ylempänäkin.
"on aivan varmaa, että opettaja muistaa asian mainita tunnin aikana useita kertoja, vaikka aiheena olisi mikä."
Vai että "aivan varmaa"? Potaskaa, sanon minä. Ja minä olen meistä kahdesta se joka tietää mistä puhuu.
*huono kehitysoppi-uskovaisuus johtuu informaation puutteesta.*
Suomen koulujen opetus perustuu tieteelliseen tietoon. Jos evoluutio olisi uskomus, sitä ei saisi opettaa kouluissa.
Toitottamasi väitteet evoluutiosta eivät pidä paikkaansa. Ne ovat uskonvaraista höttöä, jolle ei ole minkään sortin tieteellistä näyttöä. Jos on, ole hyvä ja esitä sellaista niin keskustellaan.
Millä tavalla käynnissä oleva evoluutio on "kusetusta"? Eivätkä eliöt sopeudukaan ympäristöihinsä? Eivätkö elinympäristöt muutukaan koskaan? Eivätkö eliöt muutakaan koskaan mihinkään, tee vaelluksia, eristäydy toisistaan syystä tai toisesta? Eivätkö eliöt saakaan jälkeläisiä, jotka poikkeavat ominaisuuksiltaan hieman vanhemmastaan / vanhemmistaan?- säälittää kantasi
bg-ope kirjoitti:
Tässä on sinulle oikein "arkkivihollinen", evoluutiota yläkoulussa opettava biologian opettaja.
Tuolla ylempänä joku poloinen ajatteli kaatavansa koko evoluution sillä että "todistaa" evoluutioteorian vääräksi ihmisen ja apinan eroja listaamalla. Lyhyeen tyssäsi se yritelmä. Oletko sinä yhtä vähäisillä tiedoilla liikkeellä, vai miksi väität evoluutiosta ja sen opetuksesta ihan puuta heinää? Ettet vain olisi sama kirjoittaja kuin tuolla ylempänäkin.
"on aivan varmaa, että opettaja muistaa asian mainita tunnin aikana useita kertoja, vaikka aiheena olisi mikä."
Vai että "aivan varmaa"? Potaskaa, sanon minä. Ja minä olen meistä kahdesta se joka tietää mistä puhuu.
*huono kehitysoppi-uskovaisuus johtuu informaation puutteesta.*
Suomen koulujen opetus perustuu tieteelliseen tietoon. Jos evoluutio olisi uskomus, sitä ei saisi opettaa kouluissa.
Toitottamasi väitteet evoluutiosta eivät pidä paikkaansa. Ne ovat uskonvaraista höttöä, jolle ei ole minkään sortin tieteellistä näyttöä. Jos on, ole hyvä ja esitä sellaista niin keskustellaan.
Millä tavalla käynnissä oleva evoluutio on "kusetusta"? Eivätkä eliöt sopeudukaan ympäristöihinsä? Eivätkö elinympäristöt muutukaan koskaan? Eivätkö eliöt muutakaan koskaan mihinkään, tee vaelluksia, eristäydy toisistaan syystä tai toisesta? Eivätkö eliöt saakaan jälkeläisiä, jotka poikkeavat ominaisuuksiltaan hieman vanhemmastaan / vanhemmistaan?Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?
Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi. Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa. säälittää kantasi kirjoitti:
Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?
Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi. Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa.Hupsista, livahtiko argumentum ad abusivis? Omaa on typeryyttäsi, kun et millään edes halua ymmärtää. Olet toki tervetullut todistamaan evoluution vääräksi, jos siihen kykenet. Apina-jutut eivät todista mitään, ne ovat jo tässä kesustelussa kumottu.
- Järki älä jätä!
säälittää kantasi kirjoitti:
Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?
Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi. Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa."Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?"
Mistä oikein päättelet, että bg-ope välttämättä olisi mies? Tässä keskustelussa hän ei mielestäni ainakaan sukupuoltaan missään kohtaa mainitse.
"Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi."
Raamattu on muinainen maailmasta mitään ymmärtämättömien paimentolaisjunttien tarinaeepos, jossa esiintyvä jumalakaan ei tunnu omaavan mitään ymmärrystä maailmasta muinaisen Lähi-Idän erämailla käyskentelevien karjalaumojen tuolla puolen.
Jos pidät raamatun kirjoittajien ala-arvoista biologian tuntemusta nykyistä tutkimustyötä todenmukaisempana, niin suoraan sanottuna ihmettelen miten moisilla älynlahjoilla olet oppinut edes kirjoittamaan...
"Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa."
Kuvitteletko oikeasti jonkun uholla ja uhkailulla saavasi uskomaan mesoamistasi? Jos vaivaudut kerran palstalle kommentoimaan, niin yrittäisit edes sanoa jotain kirjoittamisen väärtiä, sen sijaan että vaan mellastat ja omaa uskovaisen kilpeäsi kiillotat toisten mielipiteitä perusteettoman ylimielisesti haukkumalla. - säälittää kantasi
Järki älä jätä! kirjoitti:
"Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?"
Mistä oikein päättelet, että bg-ope välttämättä olisi mies? Tässä keskustelussa hän ei mielestäni ainakaan sukupuoltaan missään kohtaa mainitse.
"Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi."
Raamattu on muinainen maailmasta mitään ymmärtämättömien paimentolaisjunttien tarinaeepos, jossa esiintyvä jumalakaan ei tunnu omaavan mitään ymmärrystä maailmasta muinaisen Lähi-Idän erämailla käyskentelevien karjalaumojen tuolla puolen.
Jos pidät raamatun kirjoittajien ala-arvoista biologian tuntemusta nykyistä tutkimustyötä todenmukaisempana, niin suoraan sanottuna ihmettelen miten moisilla älynlahjoilla olet oppinut edes kirjoittamaan...
"Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa."
Kuvitteletko oikeasti jonkun uholla ja uhkailulla saavasi uskomaan mesoamistasi? Jos vaivaudut kerran palstalle kommentoimaan, niin yrittäisit edes sanoa jotain kirjoittamisen väärtiä, sen sijaan että vaan mellastat ja omaa uskovaisen kilpeäsi kiillotat toisten mielipiteitä perusteettoman ylimielisesti haukkumalla.Ateistisuus on pelkkää valetta, jolla yritetään ihmisiä houkutella pois Jumalan yhteydestä.
Olette Saa tanan juoksupoikia, jota ette tiedosta, ettekä tule koskaan tiedostamaankaan, se miten toimitte, se riittää Saa tanalle erinomaisesti, joka naureskelee näkymättömänä tehokkuuttaan toimiessaan maailman laajuisesti. säälittää kantasi kirjoitti:
Ateistisuus on pelkkää valetta, jolla yritetään ihmisiä houkutella pois Jumalan yhteydestä.
Olette Saa tanan juoksupoikia, jota ette tiedosta, ettekä tule koskaan tiedostamaankaan, se miten toimitte, se riittää Saa tanalle erinomaisesti, joka naureskelee näkymättömänä tehokkuuttaan toimiessaan maailman laajuisesti.Jälleen täysin perustelemattomia väitteitä ja loukkauksia. Luule, mitä luulet.
- heh...
atheos kirjoitti:
Jälleen täysin perustelemattomia väitteitä ja loukkauksia. Luule, mitä luulet.
miten nuo olivat loukkauksia? Eihän jumalaa tai saatanaa ole.
Sama kuin minä loukkaisin jotakin sanomalla, että mikki hiiri aivopesee sinut radioaaltojen kuljettaman telepatian avulla. Eihän tuollaiselle voi kuin nauraa. säälittää kantasi kirjoitti:
Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?
Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on avain muuta, jonka sinäkin vielä löydät Raamatusta, kun tulee ikää tarpeeksi tai sitten riittävän iso ongelma elämässäsi. Näinhän se yleensä menee jukuripäille ennen kuin usko menee kaaliin, kun puheet ei auta. Oma valintasi, josta ei kyllä hyvä seuraa, usko pois, mutta koe, kärsi ja nöyrry sitten jos se on sinun mielestä oikeudenmukaisempaa.*Tässä ateistimies kerää kunnioitusta ja selkään taputtelua muilta ateisti laumajäseniltään, niinkö?*
En osoittanut viestiäni ateisteille vaan sinulle, joka väittää että evoluutio on kusetusta.
*Ei onnistu kusetus selitykset, totuus on aivan muuta, jonka sinäkin löydät Raamatusta*
Raamattu kertoo evoluutiosta aivan yhtä vähän kuin Kalevala tai muu vastaava mytologia: kirjoittajilla ei ole ollut evoluutiosta hajuakaan. Ei ole sinullakaan, jos luulet Raamatun riittävän tietolähteeksi luonnontieteiden osalta. Olet ollut vapaa kertomaan miltä osin evoluutio on kusetusta, mutta et ole siihen pystynyt. Pitkälti sen takia, ettet tiedä mitä evoluutio käsitteenä tarkoittaa.
*Oma valintasi, josta ei hyvä seuraa, usko pois*
Voisit ihan yhtä hyvin uhkailla Mustanaamion kostolla. Sinun jumalasi on mielikuvitusolento aivan kuin Mustanaamiokin, eikä minulla ole mitään järkevää syytä uskoa että asia olisi toisin. Evoluutio sen sijaan on luonnontieteellinen fakta, joka on totta vaikka siitä kuka sanoisi mitä.säälittää kantasi kirjoitti:
Ateistisuus on pelkkää valetta, jolla yritetään ihmisiä houkutella pois Jumalan yhteydestä.
Olette Saa tanan juoksupoikia, jota ette tiedosta, ettekä tule koskaan tiedostamaankaan, se miten toimitte, se riittää Saa tanalle erinomaisesti, joka naureskelee näkymättömänä tehokkuuttaan toimiessaan maailman laajuisesti.*Ateistisuus on pelkkää valetta, jolla yritetään ihmisiä houkutella pois Jumalan yhteydestä.*
Ok. Eli et tiedä myöskään ateismista mitään. Onko sivistyksessäni jotain muutakin kuin aukkoja?
*Olette Saa tanan juoksupoikia, jota ette tiedosta, ettekä tule koskaan tiedostamaankaan, se miten toimitte, se riittää Saa tanalle erinomaisesti, joka naureskelee näkymättömänä tehokkuuttaan toimiessaan maailman laajuisesti.*
Saatana on mielikuvitusolento josta sinulla on ilmeisen vahvoja houreita.- satujahve
heh... kirjoitti:
miten nuo olivat loukkauksia? Eihän jumalaa tai saatanaa ole.
Sama kuin minä loukkaisin jotakin sanomalla, että mikki hiiri aivopesee sinut radioaaltojen kuljettaman telepatian avulla. Eihän tuollaiselle voi kuin nauraa.Ei minua ainakaan mielikuvitus jumalasi ja satusaanasi loukkaa yhtään. Naurattaa lähinnä makeasti kun ajattelen että pidät vuohipaimenien satuilemaa sontaa jumalallisena :D :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti41341292Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1199814Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316290Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös225128Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623955Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta563909Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783538- 403067
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192508Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!212348