rakastamisen toinen aste

Rakastaminen on yhteenkuuluvuutta, toisesta välittämistä ja eräänlaista vapautta. Vapautta olla oma itsensä vikoineen ja hyveineen, toimia itsenäisenä ihmisenä toisen rinnalla, toista tukien ja kannustaen. Toivoa toiselle vain hyvää ja kannustaa häntä unelmien saavuttamisessa - tai tavoitteet yhteisestä unelmasta. Toisen kunnioittamista ja arvostamista. Auttamista ja elämistä toisen rinnalla myös vaikeuksien aikana. Antaa anteeksi ja lohduttaa. Arjessa elämistä.

Ihan niin.
Arjessa eläminen merkitsee monien asioiden jakamista, mutta myös toisen ihmisen kunnioittamista niin, että hän ei ole vastuussa minun onnestani...vain minä itse voin olla siitä vastuussa.
En todellakaan usko siihen, että rakkaus tekee kipeää. Silloin on kysymys epärealistisesta haluamisesta ja se on itsekkyyttä. Rakkautta ei pitäisi sekoittaa kaksoisitsekkyyteen. Ero on olemassa näiden välillä. Rakkaus on minun mielestäni kahden ihmisen vapaasta tahdosta tapahtuvaa samaan suuntaan kulkemista, toista ei voi pakottaa siihen

Näin on. Rakastaminen on pitkällinen prosessi. Siihen mahtuu monenlaista tunnetta. Moni saattaa olla riippuvainen tuosta mainitsemastasi Rakastumisesta. Se suorastaan räjäyttää tajunnan, laittaa ihmisen katsomaan itseään uusin silmin, tuon toisen ihmisen kautta. Tuoden jollekin hyvää, toiselle pahaa. Voihan nimittäin rakastua sokeastikin..niin että ei huomaa toisen laimeampia tunteita. Sitten siinä viedään kuin pässiä narussa. Ennenkuin Rakastumisen tunteet laimenevat ja todellisuus tärähtää suoraan kasvoille.
Rakastumisesta riippuvaiset myös pilaavat hyviä, toimivia suhteita..ihan vain sen tähden että ovat kadoksissa itsensä ja tunteidensa kanssa. Heille mikään ei tunnu riittävän. Varsinkaan se, kun täytyisi osata katsoa toista silmiin.. ja nähdä tämä todellisena elävänä ihmisenä, vikoineen kaikkineen, eikä minään pohjattomana onnen lähteenä. Kaikilla on huonojakin päiviä. Väsymystä..vastoinkäymisiä. Jos riippuvainen ei tunnista sitä tunnetta kun siirrytään rakastumisesta - rakastamiseen.. on suhde tuhoontuomittu. Tuo riippuvainen etsii jälleen sitä ekstaasia..endorfiinistä fantasiaa. Kukaan ei tule riittämään hänelle.
Normaalissa kehityksessä.. näkisin että rakastamisessa.. muistetaan kaikki se kaunis mitä rakastumisen aikana tapahtui, sitä pidetään suhdetta lämmittävänä liekkinä.. ja siitä liekistä pidetään huolta, pitämällä toisesta huolta arkipäiväisissä tilanteissa - ottamalla toinen huomioon.. näkemällä tämän ihmisen korvaamaton arvo ja yksilöllisyys.
Normaalissa rakkaudessa..molemmat näkevät suhteen arvon ja haluavat kaikin keinoin vaalia suhteen kestävyyttä. Auttamalla, tukemalla, rakastamalla, ymmärtämällä, olemalla rehellinen.. itselle ja toiselle, luotettava. Tällöin suhde kukoistaa ja on tasapainoinen. Siihen tarvitaan molemminpuolinen vuorovaikutus ja yhteisymmärrys.

Rakkaus.. rakastumisen jälkeen.. voi olla todella suurta ja kaunista. Kunhan vain molemmat antavat sille arvoa. Jos toista pidetään itsestäänselvyytenä..vaaditaan mahdottomia, ollaan epärehellisiä.. niin.. itse suhde ei tule kestämään. Rakkaus ehkä säilyy..ainakin siltä puolikkaalta, jolla se on ollut aitoa. Kukaan itseään arvostava ei jää kenenkään kynnysmatoksi.
Eli jotta suhde jatkuu.. rakastumisen jälkeenkin..täytyy olla myös valmis sitoutumaan ja tekemään töitä yhteisen elämän eteen. Pitäisi osata pelata yhteiseen pussiin, puhaltaa yhteen hiileen. Nähdä se yhteinen elämä hyvänä, sellaisena kuin se on..ei jäädä haaveilemaan jostakin mitä on ollut. Elämä kun on ylä ja alamäkeä.

Olen kokenut sen..kun olin todella sitoutunut, rakastunut. Rakastin. Toinen jäi kaipaamaan sitä ikuista rakastumisen tunnetta. En tunnistanut sitä aluksi, koska tilanne oli uusi. Mikään ei tuntunut riittävän. Teinpä niin tai näin, aina löytyi jotakin mistä sai valittaa. Aina piti yltää jollekin mahdottomalle ymmärryksen tasolle. Kunnes vain yhtenä päivänä sanoin, että en minä sinulle riitä. En vaikka parhaani teen tämän yhteisen elämän eteen. Tilanne rauhottui.. ja kohta hänellä olikin jonkinlainen salasuhde. Ei fyysinen, mutta lisäkipinää kaipasi - ihan selvästi. Minähän sitä en enää voinut tuoda. En sillä arkipäivän tekemisellä, tukemisella ja rakastamisella. Tuntui oikeasti kuin mikään ei olisi riittänyt.
Tästä ei sen enempää. Tilanne oli todella haastava ja rankka kokemus henkisesti. Sanoi kuitenkin päivittäin rakastavansa ja laittoi viestejäkin pitkin päivää, soitteli..rakastan sinua. Samaan aikaan piti kuitenkin yhteyttä toiseen naiseen. Tuon jälkeen olo ei enää palannut entiselleen, en enää kokenut olevani se - hänelle erityinen. Koin olevani yksi muiden joukossa.

Tästä kaikesta huolimatta.. edelleen ..uskon rakkauteen. Ei se rakkaus mihinkään kadonnut, ei katoa. Se vain muutti muotoaan.. ja suhteen muotoa. Rakkaus säilyy ja tuo voimaa.

Toisinaan se rakastumisen tunnekin voi kestää aika pitkään, jos tilanne estää arjen kehittymisen - etäsuhde tai jokin muu este.

Rakkauden ja rakastumisen välillä on iso ero. Ensimmäinen osa on silkkaa huumaa ja hulluutta. Toinen on maailmankaikkeuden ihanin olio ja sitä vain listaa kaikkea yhteistä ja kaikessa on kohtalon tuntua. Se on Suurta Tarinaa. Se on Elokuvaa.

Rakkaus on se mikä jatkuu vaikka ei suhdetta kehittyisikään. Se voi myös säilyä vaikka suhde päättyy. Se on siis täysin toisesta riippumaton tunne ja olotila. Jonkinlainen perusmuoto, olotila, tunnereaktio toisen seuraan tai muistijälkeen.

Aivan nin...

Rakkaus on elämän voima.

Kirjoitin jo aiemmin iltapäivällä saman aiheeseen toisella palstalla. Nyt oli kiva lukea näitä kirjoituksia ja osan kirjoittajien helppoa elämää ja sinisilmäisyyttä. Ei se rakastaminen ole aina niin helppoa ja siihen tarvitaan kaksi hoitamaan sitä. Sitten vielä elämä muokkaa meitä ja lisänä kaikki persoonallisuusjutut.Täällä moni vastaileva on saanut lahjaksi ehkä hyvän ja helpomman parisuhteen tai sitten ei vaan uskalleta kohdata asioita ja jäädään huonoonkin tilanteeseen. Mutta mietitäänpä rehellisesti kuinka monen huono olo ja mahdolliset terapiakäynnit voivat johtua huonosta parisuhteesta? Mutta yleensä nämä huonoon tilanteeseen jäävät arvostelevat sitten niitä,jotka yrittävät asioille tehdä jotain tavalla tai toisella.Mutta antaa jokaisen tehdä omat valinnat eikä arvostella niitä. Joustavuutta vaatii tämäkin niinkuin yleensäkin erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen. Ja toki rakastaminen vaatii ponnistelujakin,aikaa, arvostusta... Aina ne vaan ei kanna

Helppoa ei rakastaminen välttämättä ole. Tämä oikeastaan elämän hienoin asia voi tosiaan olla aiheena terapiasessioihin, joissa pohditaan monia mielen ongelmia.
Kahden ihmisen elämän yhteensovittaminen on monisyinen juttu ja mitään helppoa patenttiratkaisua en siihen osaa keksiä...ehkä siksi avasinkin keskustelun tänne...
Kaksi perustunnetta ihmiselämässä ovat Pelko ja Rakkaus.
Kyetäkseen rakastamaan ihmisen pitäisi ensin hyväksyä itsensä, sitten kumppaninsa samanarvoisena ja sen jälkeen kyetä näkemään mahdollisimman paljon asioita, jotka yhdistävät...jotenkin näin...
Monilla on takanaan epäonnistumisia, huonoja ihmissuhteita...pettymyksiä, suuria odotuksia, oletuksia...
Rakkaus voi voittaa pelon, jos se on aitoa ja voimakasta...ja molemminpuolista...
Tuntuu vain joskus siltäkin, että meillä ei ole aikaa antaa rakkauden kasvaa ja kehittyä rauhassa...kuten Korkeassa Veisussa se kuvataan ( en muuten halua sotkea tähän uskontoa, mutta rakkaus on kauneimmillaan lähes uskonnollinen kokemus)

Pitääkö kaikkea analysoida noin kauheasti ?
Minusta kaikkein parasta on vain rakastaa, ihan lapsellisesti vaan :)

Rakkaus on toisen hyväksymistä sellaisenaan. Toisen arvostamista sellaisenaan, sen että näkee toisen kauneuden ja ainutlaatuisuuden ihmisenä, samanarvoisena, erilaisena, omanlaisena. Toiselle tilan antamista tehdä juttuja omalla tavallaan. Toisen tekemien päätösten ja tapojen tehdä ja ajatella asioita hyväksymistä pyyteettä. Toisesta kiinnostumista ja hänelle tärkeistä asioista välittämistä silloinkin kun se ei hyödytä omia tarkoitusperiä suoraan tai epäsuorasti. Tunnetta ilman negatiivista puolta, vaatimuksia, mustasuukkaisuutta tai ehtoja. Hellyyttä, huolenpitoa, älyllistä ja psykologista yhteenkuuluvaisuutta ja asioiden jakamista, ilman oman erillisyyden menetystä kummankaan taholta. Välittämistä jopa silloinkin kun ihminen ei sitä itse tiedä tai tarvitse. Lempeyttä, anteeksiantoa, ihailua. Yhdessä kulkemista samaan suuntaan, ei symbioosissa vaan parina.