Millaisia erilaisia " menetelmiä" ja tapoja on olemassa koiran kanssa olemiseen ja sen kouluttamiseen ?
valtavirrasta poikkeavia koulutustapoja ?
5
140
Vastaukset
- Many different way
Valloillaan on kaksi eri suuntausta, joista toinen on johtajuuskorosteinen, sekä se toinen on posetiivinen kouluttaminen. Jompaa kumpaa kannattavien mielestä kaikkien tulisi olla samalla kannalla kuin hän on. Erimieltä ja eri tavalla kuin nämä kaksi koulutussuuntausta kannattavat, dumpataan näillä palstoilla armotta.
Katso ja selaa vanhoja keskusteluja, seuraa mitkä viestit ovat saaneet eniten miinuksia, ja lue ne tarkkaan. Sieltä löytyy useampiakin tapoja toimia koiran kanssa. Ja mikä parasta, ne myös useimmiten toimii paremmin kuin kumpikaan noiden uskonlahkojen vouhkaamat menetelmät.- koiransa pilannut
Juuri noin. Koira on loppujen lopuksi helppo kouluttaa, ihan kaikki niistä. Koiralle voi antaa myös löysää, miksi koiran pitää esimerkiksi kulkea koko ajan jalanvierellä ? En tajua yhtään. Oma koirani on "koulutettu" lepsusti, tulee kyllä luokse, tottelee hyvin, vaikken ole mitenkään erikoisemmin kouluttanut. Ehkäpä se että juttelen koiralle ja olen jutellut heti sen kotiin tullessa, on koiralle mieleen. Esim. ollaan menossa tien yli, koira pysähtyy katsoo minuun ja odottaa lupaa mennä tien yli, itse se on sen oppinut ilmeisesti vahingossa, koska sitä ei ole johtajuudella eikä palkinnoilla siihen opetettu.
Koirani ei siis ole koskaan karannut vaikka ilman hihnaa ulkoillaan, koirani ei ole koskaan tappelua aloittanut vaikka on nuori uros jne. On vain paljon saanut rapsutuksia ja syliä, kyllä olen tehnyt sen viimeisen virheen mitä ihminen voi tehdä, jos koiraa pentuna jokin pelotti, otin syliin...eli koirani ei saanutkaan itse kohdata pelkojaan ja opetella niistä selviämään, tosin vieläkin turvautuu minuun mieluummin kuin alkaa esim. tappelemaan. Pilalla olosta huolimatta, koiraa on kehuttu kun on niin täyspäinen ja mahtava uros, on pyydettyt "isäksikin", eikä erään kouluttajan mielestä saa "palleja poistaa". - Niin erilaisia
koiransa pilannut kirjoitti:
Juuri noin. Koira on loppujen lopuksi helppo kouluttaa, ihan kaikki niistä. Koiralle voi antaa myös löysää, miksi koiran pitää esimerkiksi kulkea koko ajan jalanvierellä ? En tajua yhtään. Oma koirani on "koulutettu" lepsusti, tulee kyllä luokse, tottelee hyvin, vaikken ole mitenkään erikoisemmin kouluttanut. Ehkäpä se että juttelen koiralle ja olen jutellut heti sen kotiin tullessa, on koiralle mieleen. Esim. ollaan menossa tien yli, koira pysähtyy katsoo minuun ja odottaa lupaa mennä tien yli, itse se on sen oppinut ilmeisesti vahingossa, koska sitä ei ole johtajuudella eikä palkinnoilla siihen opetettu.
Koirani ei siis ole koskaan karannut vaikka ilman hihnaa ulkoillaan, koirani ei ole koskaan tappelua aloittanut vaikka on nuori uros jne. On vain paljon saanut rapsutuksia ja syliä, kyllä olen tehnyt sen viimeisen virheen mitä ihminen voi tehdä, jos koiraa pentuna jokin pelotti, otin syliin...eli koirani ei saanutkaan itse kohdata pelkojaan ja opetella niistä selviämään, tosin vieläkin turvautuu minuun mieluummin kuin alkaa esim. tappelemaan. Pilalla olosta huolimatta, koiraa on kehuttu kun on niin täyspäinen ja mahtava uros, on pyydettyt "isäksikin", eikä erään kouluttajan mielestä saa "palleja poistaa".Ilmeisesti sinulla on ollut vain tämä yksi koira? Useiden koirien jälkeen voi havaita että saman rodun sisälläkin asioita opitaan ja sisäistetään niin eri tavalla. Tälläkin hetkellä meillä on kolme koiraa, jotka kaikki on pääsääntöisesti koulutettu samoin tavoin. Yksi niistä kulkee ja käyttäytyy niin hyvin kuin vain koira voi, on koko ajan yhteydessä omistajaansa ja vielä totteleekin annettuja käskyjä. Toinen taas täysin hulvaton, vetää hihnassa, räksyttää pihalla (jos ei olla valvomassa) ja muutenkin korvat ovat täysin hukassa. Kolmas on sitten näiden puolivälistä.
Niin erilaisia ovat kaikki meillä asustaneet koirat olleet ja koulutusta tulee sitten vaan koiran mukaisesti muuttaa. Siinä onkin haastetta, kun on useimpia koiria ja kaikkia pitäisi esimerkiksi lenkin aikana kohdella eri tavalla ;-)
Kaikkien kanssa ollaan menty melko vahvasti positiivisen kouluttamisen kautta. Sitten kun se pelkkä sanominen joillekin ei ole riittänyt, ollaan niille koirille osoitettu se kuka laumassa johtajana toimii.
- bullipoju
Koulutustapoja pitäisi olla niin monta kuin koirayksilöä. Näin minun mielestäni, koska koirat ovat yksilöitä eikä todellakaan ole olemassa mitään tiettyä koulutustapaa joka toimisi jokaiseen koirayksilöön saumattomasti.
Oikeastaan ei ole muita menetelmiä kuin tuo johtajuuteen perustuva ja positiiviseen ehdollistamiseen perustuva. Kaikki muut ovat yksittäisten kouluttajien omia sovelluksia näistä jommasta kummasta tai sitten jotain siltä väliltä.
Itse en ole ikinä liputtanut kummankaan puolesta koska kuten sanoin, koirat on yksilöitä ja uskonkin että aika monet muutkin kouluttajat on samoilla linjoilla eikä sen vuoksi noita koulutusmetodeja ole tuon enempää ilmaantunut.
Tokihan olisi aika mielenkiintoista jos jostakin ilmestyisi joku aivan erilainen tapa kouluttaa koiraa joka ei mitenkään liittyisi noihin kahteen, olisiko se sitten se koirien vapaakasvatus? :D Sitä kyllä taitaa olla jo liikkeellä! ;) - ...
On olemassa yksi tapa kouluttaa koiraa: ehdollistaminen. Koira saa palautetta tekemisestään ja tätä kautta oppii. Ja sen sisällä on yhtä monta koulutustapaa kuin kouluttajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203794
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243189En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322395- 922159
- 222000
- 281656
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411631- 321520
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021473Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424