http://www.tietokone.fi/artikkeli/uutiset/elopin_seikkailut_puhelinmaailmassa_ohi
Elopin seikkailut puhelinmaailmassa ohi
Ei tullut Nokialla kannuksensa hankkineesta tai hukanneesta Stephen Elopista Microsoftin toimitusjohtajaa eikä edes kännykkäpomoa. Hänen johdettavakseen annetaan yksikkö, joka vastaa muun muassa Xbox-pelikonsoleista.
Asia on käynyt selväksi julkisuuteen vuotaneesta muistiosta, joka käsittelee Microsoftin johtotehtävien järjestelyjä. Sen on julkaissut ainakin TechCrunch.
Muistion mukaan Elop saa johdettavakseen yhtiön Devices and Studios -liiketoiminnan, jonka alle kuuluvat viihde, pelit, pelikonsolit ja Surface.
Gamesindustry International -sivusto näkee tässä melkoista ironiaa. Sen mukaan Elop oli syksyllä toimitusjohtajan paikkaa kärkkyessään sitä mieltä, että moisen liiketoiminnan voisi myydä pois. Nyt hän sai sen johtaakseen.
-Eflopille annettiin ihan vittuilun vuoksi johdettavaksi yksikkö, jonka tämä pelle halusi myydä pois kokonaan. Se on Eflopille pienimuotoinen vihje nostaa kytkintä Microsoftilta.
Ei mennyt putkeen Windows-seikkailu puhelinmarkkinoilla, nyt siitä rangaistiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ööö... Devices & Studios.
DEVICES.
Matkapuhelimet, mobile DEVICES.
Joko alkaa raksuttaa?
haluavat eroon xboxista.
Haluavat ennemminkin eroon Elopista.
"Gamesindustry International -sivusto näkee tässä melkoista ironiaa. Sen mukaan Elop oli syksyllä toimitusjohtajan paikkaa kärkkyessään sitä mieltä, että moisen liiketoiminnan voisi myydä pois. Nyt hän sai sen johtaakseen. "
Elop vaan on riittävän typerä, ettei tajua tilannettaan. Elopin pitäisi lähteä pois Microsoftilta ja tehdä jotakin muuta jatkossa. Microsoft on näyttämässä kohteliaasti herralle ovea.
JOS Elop oli tosiaan yksi TJ-ehdokkaista, ja hänelle oli jollain tapaa paikkaa - jos nyt ei suoraan tarjottu - ainakin vihjattu niin voisin hyvin kuvitella hänen lähtevän. Vrt. Vanjoki kun Elop tulikin "hänen" paikalleen.
"Isompi" pestihän tuo Microsoftin D&S johtajana toimiminen periaatteessa on kuin Nokian TJ:n paikka, kun muistetaan että NSN oli vain nimellisesti Elopin alla.