Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin Helsingin Sanomissa 25.2.2014.
Laki ei voi olla neutraali ja arvoista riippumaton
Wille Leppämäki kirjoitti (HS Mielipide 23.2.) näin: ”Arvot elävät ihmisten ja kansan mukana, eikä laeilla pitäisi olla niiden kanssa varsinaisesti mitään tekemistä. Lain tulisi olla neutraali – sen pitäisi mahdollistaa erilaisten ihmisten erilaisiin arvomaailmoihin perustuvat elämät.”
Laeilla on ja pitääkin olla tekemistä ihmisten arvojen kanssa. Arvot eivät ole yksinäisiä saarekkeita ihmisten ja kansan elämässä ilman mitään yhteyttä samojen ihmisten elämää säätelevän lainsäädännön kanssa. Lainsäädännön tulee perustua kansanvaltaan, joka meillä tarkoittaa enemmistödemokratiaa. Eli kansaa ja sen arvoja on kuunneltava. Mutta kun kansaa on monenlaista ja monenmielistä, niin vaaleissa nähdään, mikä näkemys on saanut eniten kannatusta. Sitä ennen kaikkien kukkien tulee saada kukkia.
Neutraaleja lakeja ei ole olemassakaan. Lait ovat aina arvosidonnaisia, ja kaikilla ihmisillä on omat arvonsa, ei vain konservatiiveilla. Homojen avioliittoa vastustavilla on arvokonservatiiviset arvot, mutta samaa asiaa kannattavilla on arvoliberaalit arvot.
Kaikkien ihmisten mielipiteet perustuvat heidän omaksumiinsa arvoihin, jotka taas pohjautuvat heidän maailmankatsomukseensa. Arvotonta ihmistä ei ole. Kysymys on siitä, mitkä arvot voittavat yhteiskunnassa. Jos ei ole tyytyväinen enemmistön lainsäädäntöön, asiaan voi vaikuttaa eri tavoin ja ainakin seuraavissa vaaleissa.
Jouko Piho
puheenjohtaja
Suomen Laillisuuspuolue
Laki ei voi olla neutraali ja arvoista riippumaton
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744999Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.123378Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251180Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902