Hitler- Sielun näkökulmasta?

E. Rommel.

Voisiko karman tasapainottaminen olla kysymyksessä esim. Hitlerin kohdalla?

50

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matrosengefreiter

      Näen asian näen kun nyt tutkailen:

      Kolikolla on monta puolta. Adolf toimi yksilöiden karman ja kansojen karman toimeenpanon marionettina, ei ole iso tekijä. Hänen perusvikansa on narsismi ja mieleisensä ihannevaltion luominen toisten kustannuksella. Isänmaallisuus ja ihanteellisuus on periaatteessa hyvä, mutta ei koskaan toisten kustannuksella saa toimia. Egoismista tulee luopua, jos tahtoo olla onnellinen.

      Tähän toisten kustannuksella toimisen virheellisyyteen hän tulee törmäämään, kun astuu aikanaan mentaalitasolle. Viimeistään siellä hän näkee virheensä.

      Astraalitasolla hänellä kuvitelmana olla stadionilla palvottuna maan isänä. Elää 1930-lukua ja 1920-lukua parhaillaan kesäisissä maisemissa, menee takaperin muistoissaan. Tuo on puhdas kuvitelma hänellä, mutta sellaista tuolla tasolla on.
      Himmler on haastavammassa olotilassa, hänkin saa mahdollisuuksia parannukseen ja tekeekin sitä jo astraalitasolla.

      Molemmilla on mahdollisuuksia parannukseen seuraavassa elämässä, ja edellisessä elämässä tehdyt syyt johtavat seurauksiin, jotka seuraavat automaattisesti mukana.

    • Jokaisella on kysymys samasta "elämästä" nimitykset vaihtelee. Jokainen syyllistää tai antaa anteeksi samasta "syystä". Karma on yksi aivan hyvä nimitys muiden joukossa.
      Melko vähän näyttää olevan kirjoittelussa aiheita jossa "karmasta" ei kaverin syyllistämisestä suuremmin luovuttaisiin??
      Hitler kuten jokainen teki parhaansa koska näki niin paljon puutteellisuutta ympärillään.

      • Matrosengefreiter

        "Hitler kuten jokainen teki parhaansa koska näki niin paljon puutteellisuutta ympärillään.
        "

        Eikä tehnyt. Hän teki tietoisesti väärin. Ummisti silmänsä ihmisten kärsimykseltä.

      • niinpä 45
        Matrosengefreiter kirjoitti:

        "Hitler kuten jokainen teki parhaansa koska näki niin paljon puutteellisuutta ympärillään.
        "

        Eikä tehnyt. Hän teki tietoisesti väärin. Ummisti silmänsä ihmisten kärsimykseltä.

        Juuri noin, pahuuden voi nimenomaan määritellä tahalliseksi teoksi jota jatketaan tieten ja tahtoen.

        Hitler uskoi tekevänsä toki oikein, kuten jokainen meistä useimmiten itsekyydessämme, hän tosin haki historiasta paikkaansa suberhalukkaasti välittämättä keinoista.
        Tuomiota Hitler ei luultavimmin edes saa, koska ei katunut tekojaan vaan oli niistä pikemminkin ylpeä, eikä Aatu edes uskonut kuoleman jälkeiseen elämään.

        Mitä Hitlerin henkilökohtainen rankaiseminen kärsineitä edes auttaisi, tai mitä jälkikäteinen kosto toisi arvona uhreille joiden psyyke ja elämä on lopullisesti
        pilattu?
        Toisaalta kuka oli Hitler?
        Oliko hän joku aina ollut persoona, vai jonkun jatkumon ja olosuhteiden tuotos, suuruudenhullu tahtoihminen joka sekosi vallasta eikä voinut perääntyä,,kuka siellä helvetissä tai missä lie nyt katuisikaan kun syy olemassaoloonsa ja siihen millainen oli ei ole yksin hänen, häntä ei ole yksin edes voinut olla olemassa?

      • Matrgf
        niinpä 45 kirjoitti:

        Siinä tietämättömien pelastus, jos he tietävät tekevänsä oikein ja lahtaavat vaikka tuhat amerikkalaista. Silloin ei synny tällä puolen eläessä ristiriitaa eikä juurikaan syvällisen negatiivista karma.

        Todellinen tiukka karma voi syntyä vain tietäville, joilla on omatunto.

        Aatu kuitenkin tiesi tekevänsä väärin juutalaisten kohdalla, ja se aiheutti hänen lopullisen sekoamisensa. Syntyi ristiriita omantunnon ja tekojen välillä. Ummisti silmänsä omaltatunnolta, jota ei enää voi tehdä.

        Luultavasti tällaiset syntyvät pyhimyksiksi aikanaan. Lääkäreiksi tai vastaaviksi. Näin he sovittavat seuraukset, jos niitä tahtovat välttää. Seuraukset eivät ole kosto, vaan viileitä automaattisia seurauksia.

      • 1234567890
        Matrgf kirjoitti:

        Aatu kalpeni bunkkerissaan koska sinne ei aurinko paistanut, ja myös siksi että epä-onnistui tavoitteissaan ja siksi veri pakeni kasvoilta.

        Emme tiedä varmasti mutta luulempa ettei siinä enää omatunto vaivannut kun lähes 55 miljoonaa karmallista oli hänen takiaan kuollut, mistä sen omatunnon ottaisi kun sitä ei hällä ollut?

        Aatua tietty kismitti ja hän polki kovin jalkaansa(ehkä sadattelikin sopimattomia) kun lahjattomana oli epäonnistunut niin taidemaalarina kuin (liian tyhmänä) valloitus-sodassa.
        Ainut kunnia joka hälle suotiin ("kiitos Herran" joka kaiken valvoo) oli käytännössä se massamurhaajan arvo.
        No se ei paljoa vertailussa paina koska kyseinen arvo on jo niin monella lahjattomalla ("Luojan siunaamalla") kansanjohtajalla.

    • E. Rommel.

      Lähdetään tilanteesta 'kyseinen sielu' ennen syntymää?

      1. Tälle sielulle kaavailtiin tulevaa tehtävää fyysisyydessä....mukana henkioppaat...mestareita ja samoihin aikoihin syntyviä vaikuttajia mm. tuleva ylin natsijohto?

      2. Tämä sielu otti tehtävän, juhlittiin hyvin rohkeana, joka nauttii suurta kunnioitusta ja täydellistä rakkautta.

      3. Muistiko tuleva Hitler hänelle kaavaillun tehtävän, vastuun suunnattomasta sekasorrosta, ihmisuhreista, yrityksestä muuttaa koko maailmanjärjestys?
      Todennäköisesti, koska korpraalista nousi valtakunnankansleri, asema josta varsinainen 'tehtävä' alkoi.

      4. Miksi kaikki tämä, siinä on suuri haaste meille, pitää muistaa mm.aikaisemmin mainittu 'kansakunnan karma' ja yksilökarmat.
      Asiat ovat monisyisiä ja vaikeasti oivallettavia, kun punnitaan 'sielun' näkökulmasta katsottuna.
      Mutta sattumia ei ole, on muistamista ja muistamattomuuden seurausta...mm. suunnitellusta kaavasta poikkeaminen ja persoonan omat valinnat.

      • pohjallinen

        "Jos minä en ole itseäni varten - ketä varten sitten?
        Jos minä olen vain itseäni varten - mikä minä olen?
        Jos ei nyt, milloin?"

        Filosofi Alasdair Mac-Intyren mukaan ihminen elää elämäänsä ikään kuin se olisi tarina, jonka päähenkilö hän on.
        No se huomio tulee täällä joidenkin kirjoittajien toimesta hyvin esiin.

        Tarinallisuus luo ihmiselle johdonmukaisen kokonaisuuden ja tekee menneisyyden ymmärrettäväksi, nykyhetken mielekkääksi ja tulevaisuuden ennakoitavaksi. Tarinallisuus antaa myös tarkoituksen, siksi niitä keksitään, mitä mielekkäämpi tarina, sen arvokkaamaksi sen kautta itsensä koetaan. Tarinallinen elämä-tulkinta ohjaa ja motivoi toimintaa.

        Mielenkiintoa elämään lisää se että ihminen elää omien kuin myös toisten tarinoiden ympäröimänä ja näkee itseään kohtaavan toiseuden, ja niiden tarinoiden kautta elämäänsä toistaen(samaisuus).

        Tarinamme ei yleensä ole sanallista poikeusena nämä dsaitit joissa tarinat elvät ja elävöittävät ja auttavat jaksamiseenkin, koska niissä luodaan uusia näkökulmia.
        Tarinallisuus yleensä tulee tietoisemmaksi kun kohdataan äkillisesti vaikueksia tai suuria muutoksia.
        Joutilaisuus voi mm. irrottaa meidät normaalin arjen hyörinästä ja sitoumuksista ja avaa "hiljaisuuden" jossa kehittymisen prosessi voi toteutua.

        Jos ajatellaan Hitlerin kaltaisia niin onko heidänlaistensa "sisäinen tarinansa" ja kyky kertoa lähtökohdistaan myös selviytymiskeino, vai sijoittaako juuri Hitlerin kaltaiset elämänsä aina ja vain laajempaan kokonaisuuteen?

        Minusta tässä on "ydintä ja siementä" siihen mistä ihmiskunnan pitäisi olla kiinnostunut.
        Kun lisääntyvästi korostetaan; "Mikä on m i n u l l e tärkeää ja miksi" ja "Millä tavalla e l ä n ja toteutan niitä asioita, joita p i d ä n tärkeinä", ja "Haluan i t s e kirjoittaa omaa elämäntarinaani ja p y s t y n kehittämään ja muuttaa elämäntarinaani" versus se glopaali ihmisyys ja selväimisemme ja ennen kaikkea yhteisöllinen onni, puhumattakaan ns. henkisistä teorioista ns. minänsä ja egonsa "laventamistarpeesta", niin onko tässä nyt ristiriita minän ja "ei-minällisyyden" tuoman objektiivisemman minällisyyden välillä?

        Kun jumlauudesta on kyse niin Jumalasta polveutuva jumallisuus luulisi noudattavan samoja määreitä kuin Jumalassa joka on kaikki yhdessä ja Yksi kaikessa?
        Ajaako siis minällisyyden korostaminen mielestänne kohti aiheena olevaa jumalallisuutta, vain onko asia käsitetty täysin väärin?

      • Matrgf

        Sinänsä että haluatte ajatella tuonkin takana olevan jonkun jalon suunnitelman. Näin voikin olla, toisinaan. Kun ajattelette naiivisti kaiken takana olevan hyvää, olette hyvinkin mahdollisesti itsekin oikeamielisyyteen pyrkiviä.

        Takana voi olla kansojen karman toimeenpanon marionettina toimiminen tiedostamatomasti. Tämä olisi se jalo osuus.
        Vähemmän jalo osuus on, että tyyppi aiheutti itselleen semmoisen karman, että joutuu sovittelemaan sitä useampia ellei jopa useampia satoja elämiä.

        Kansojen kohtaloa ei määräillä toisten kustannuksella - ehdoton laki, jonka rikkomisesta tulee karmaa oli kyseessä kuka tahansa, ja oli motiivi millainen tahansa. Isänmaallisuus hyvä, jos siihen ei sisälly toisten alistaminen / toisen kansan kustannuksella toimiminen. Tämä on selkeästi nähtävillä mentaalitasolta käsin.

        Jos hän olisi tiennyt toimivansa taustaltaan jalon suunnitelman mukana, niin ei olisi mennyt överiksi. Nyt meni selkeästi överiksi juutalaisten kohdalla ainakin, ja se osoittaa ettei mielenmalttia ollut. Seuraavassa elämässä sitten uusi yritys filosofisempaan ja maltillisempaan harkitsevampaan suuntaan.

    • E. R.

      Tässä 'uskomuksessa', jossa Hitlerinä elänyt sielu on vaikuttanut asioitten kulkuun, on 'tarina' ja asettuu vertailuun Raamatun 'tarinoille'.
      On hyväksi pyrkiä ajatteluun ja kysenalaistamaan vanhat uskomukset, tarinat.

      Minäisyys korostuu fyysisessä maailmassa, koska suunnitelmia pyritään toteuttamaan juuri näissä oloissa ja egojen välityksellä.

      Usko on avainsana, miten ja mihin uskomuksiin uskomme suuntautuu?

      • Matrgf

        Kyseenalaistamisen merkitystä kun lonkalta mietin, niin eka ajatus on se että silloin on mahdollista irrottautua muiden uskomuksista. Tämä liittyy taas tähän egon kehitykseen, eri sillon egosta tulee erillinen ego. Yksilöityminen alkaa.

        Kun ajattelet yksilöllisesti, olet yksilö. Erillinen ego tarvitaan, jotta voisi taas palata yhteyteen. Kun olet erillinen ja ainutlaatuinen, sinulla on mahdollista itse oivaltaa. kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

        Tämä on välivaihe. Seuraava vaihe on henkinen ego, joka on edelleen yksilö, mutta yhteydessä muihin.

        Kyseenalaistaminen kuuluu ensimmäiseen pieneen vihkimykseen, joka on merkurius-vihkimys. Hieno sana, mutta tarkoittaa arkisesti sitä, että pohdimme itse ja pyrimme itse ratkaisemaan pulmat. Etsimme totuutta, faktoja. Tämä ominaisuus kuuluu myös nyt syntyvän uuden "rodun" tai "kulttuurin" alkeisoppimäärään.

        Tässä kulttuurissa hyväksytään se, että jokaisella voi olla oma yksilöllinen totuus, ja pyrimme yksilöllisten totuuksien yhteisymmärrykseen. Jotta voimme elää rauhassa mahdollisuuksien mukaan.

        Tällainen visio tuosta, tällainen koskettaa nyt suuria massoja, keskimääräinen ihminen toimisi tämän vision mukaan näin uudessa kulttuurissa. Jotkut yksittäiset yksilöt voivat olla jäljessä tai edellä tuota kehityksessä.

        Kyseenalaistamista on myös myöhemmin, kun kyseenalaistetaan kaikki. Kaikki mielenprosessit jätetään. Tämä on loppuvaiheessa, ja tätähän ihmiset toteuttaa jo nyt hetken verran meditaation huippukohdassa samadhissa. Tässä vaiheessa jätetään koko erillinen ego, joka aikaansaatiin kyseenalaistamalla.

        Kyseenalaistamisen tie voi johtaa myös sotaan, jos menee överiksi. Malttia ja harkitsevaisuutta tarvitaan rinnalla.

      • Sarcisson

        Joskus muistan lukeneeni jostain, jotain tällaista...

        Uskomus on mielen tarrautumista asioihin, sitä että haluaa totuuden olevan sellainen kuin itse haluaisi. Siksi uskomus estää näkemästä totuutta. Uskomus ei ole uskoa, sillä se ei etsi totuutta.

        Todellinen usko taas on mielen avaamista totuudelle, riippumatta siitä millainen se tulee olemaan. Siihen ei tarvita uskomuksia.

      • sesesesesesesees
        Matrgf kirjoitti:

        Kyseenalaistamisen merkitystä kun lonkalta mietin, niin eka ajatus on se että silloin on mahdollista irrottautua muiden uskomuksista. Tämä liittyy taas tähän egon kehitykseen, eri sillon egosta tulee erillinen ego. Yksilöityminen alkaa.

        Kun ajattelet yksilöllisesti, olet yksilö. Erillinen ego tarvitaan, jotta voisi taas palata yhteyteen. Kun olet erillinen ja ainutlaatuinen, sinulla on mahdollista itse oivaltaa. kukaan muu ei tee sitä puolestasi.

        Tämä on välivaihe. Seuraava vaihe on henkinen ego, joka on edelleen yksilö, mutta yhteydessä muihin.

        Kyseenalaistaminen kuuluu ensimmäiseen pieneen vihkimykseen, joka on merkurius-vihkimys. Hieno sana, mutta tarkoittaa arkisesti sitä, että pohdimme itse ja pyrimme itse ratkaisemaan pulmat. Etsimme totuutta, faktoja. Tämä ominaisuus kuuluu myös nyt syntyvän uuden "rodun" tai "kulttuurin" alkeisoppimäärään.

        Tässä kulttuurissa hyväksytään se, että jokaisella voi olla oma yksilöllinen totuus, ja pyrimme yksilöllisten totuuksien yhteisymmärrykseen. Jotta voimme elää rauhassa mahdollisuuksien mukaan.

        Tällainen visio tuosta, tällainen koskettaa nyt suuria massoja, keskimääräinen ihminen toimisi tämän vision mukaan näin uudessa kulttuurissa. Jotkut yksittäiset yksilöt voivat olla jäljessä tai edellä tuota kehityksessä.

        Kyseenalaistamista on myös myöhemmin, kun kyseenalaistetaan kaikki. Kaikki mielenprosessit jätetään. Tämä on loppuvaiheessa, ja tätähän ihmiset toteuttaa jo nyt hetken verran meditaation huippukohdassa samadhissa. Tässä vaiheessa jätetään koko erillinen ego, joka aikaansaatiin kyseenalaistamalla.

        Kyseenalaistamisen tie voi johtaa myös sotaan, jos menee överiksi. Malttia ja harkitsevaisuutta tarvitaan rinnalla.

        Suuri subjektivisuus on siis sitä suurinta objektivisuutta?

        Toisaalta tuossa teoriassasi se "minällisyys" esiintyy mm. laumallisuutena, ja laumallisuudessa jossa ne "minät" juuri siitä kumpuaa?
        Nuissa "minissä" (kiva auto)se egoistisuus on myös huomattavan selvästi se joka nostaa yksilön kilpailun ja kilpailussa egoilun päälimmäiseksi, se on siis merkittävä ominaisuus?

      • Matrgf
        sesesesesesesees kirjoitti:

        Päinvastoin. Subjektiivisuuden välivaiheen kautta kohotaan objektiivisuuteen. Subjektiivisuus ja erillisyys on aikaansaatu kyseenalaistamalla.

        Sinä, kyseenalaistaja, olet saavuttanut näennäisen erillisyytesi kyseenalaistamalla. Laumallinen puolittain minällinen ei ole vielä saavuttanut oikeata egoa, vaan on vasta matkalla tähän välivaiheeseen.

        Päinvastoin toisessakin kohdassa. Minällisyys esiintyy laumattomuutena, koska kyseenalaistaja ei ole sidoksissa erillisyytensä vuoksi kehenkään toiseen.

        Minällisyyden kohotessa egovaiheen kautta henkiseen minällisyyteen, kun kaikki mielenprosessit on kyseenalaistettu ja jätetty, ei olla laumallisuudessa eikä laumattomuudessa. Ei olla sidoksissa kollektiiviseen alitajuntaan, niinkuin ennen egoa, jolloin oltiin kuin eläin massatietoisuuden vankina. Eikä olla egossakaan, vaan henkisessä egossa.

        Tätä on mahdotonta ymmärtää, jos ei ole henkisessä egosa. Että minkälainen henkisen egon luonne tarkkaan ottaen on. Paavalin sanat ovat erinomainen viite: (ehkä) maailmassa muttei maailmasta. Maailma on pelkkä uni tästä näkökulmasta.

      • Matrgf
        sesesesesesesees kirjoitti:

        Suuri subjektivisuus on siis sitä suurinta objektivisuutta?

        Toisaalta tuossa teoriassasi se "minällisyys" esiintyy mm. laumallisuutena, ja laumallisuudessa jossa ne "minät" juuri siitä kumpuaa?
        Nuissa "minissä" (kiva auto)se egoistisuus on myös huomattavan selvästi se joka nostaa yksilön kilpailun ja kilpailussa egoilun päälimmäiseksi, se on siis merkittävä ominaisuus?

        Koetan ketoa tässä ideasta, että kyseenalaistaminen on itsessään tie alusta loppuun.

        1. aluksi se aikaansaa puolittain erillisen egon, kun "oma itse" (näennäinen toki) erotetaan näennäisestä toisesta. Ei onnistuta ihan kokonaan, vaan jäädään osaksi massaihmiseksi. Massaihminen ei ole saavuttanut edes egoa, vaan on eläimen ja ihmisen välimuoto. Eläinihminen, ns. suuri massa on tässä vaiheessa.

        2. välivaiheessa ollaan eriydytty täysin. Tämä on sielun pimeä yö, jolloin todellakin koetaan yksinäisyyttä. Kyseenalaistaminen etenee.

        3. lopulta kyseenalaistamme itse egon ja irtoamme siitä. Tämä minällisyys on puhtaasti altruistinen minällisyys. Oleminen. Olet kaikkena kaikessa. "Olet halkaistun kiven sisällä." Mutta samalla kykenet olevasi erillinen, jos tahdot.
        henkinen ego.

    • E. Rommel.

      Kuinkahan monella on mieli avoimena totuudelle? Onhan siitä puhuttu paljonkin, mutta aniharvoin täällä on avautunut mitään kummempia 'totuuksia'.
      Vai, onko niiden julkituominen täysin henkilökohtainen asia, kuinka lienee?

      Uskomukset ovat, mitä ovat...itse rinnastin 'vertailuun' Raamatun uskomukset ja sielun valinnat.
      Kumpikaan, vaikka ovat tunnettuja ja laajalle levinneitä, eivät estä minua näkemästä...pidän valistuneena asiana kysenalaistamisen...jopa mielen avaamisen?

      'Mielen avaaminen ja totuuksien etsimisen itsestä', sitä pidetään jopa vaarallisena ja siihen on järkevät perustelut.

      • Sakemann

        "Mielen avaaminen ja totuuksien etsimisen itsestä', sitä pidetään jopa vaarallisena ja siihen on järkevät perustelut "

        Totta. Turvallinen mielenavaamiskeino on ymmärtää se, jonka näet nokan edessäsi. Ymmärrät ilman sanoja, niin se häipyy asteittain. Avautuu, tunteet tulevat pintaan, ihan kaikki tulee pintaan. Kun pysyttäydyt tuon hepun ymmärtämistilassa, se häipyy lopulta kokonaan. Sulaa kirjaimellisesti, sulamisen tunne on päällimmäinen.

        Muuta ei todellakaan tarvita kuin ymmärtäminen. Yksi asia. Tämä tien osoitti Krishnamurti. Ymmärtämisen tulee olla sanatonta. Olet kynnyksellä missä sanoja alkaa muodostua, mutta et muodosta sanoja ja käsitteitä mielessäsi. Kun olet ymmärtänyt sanattomasti tuon hepun joka on nokkasi edessä, voit kyllä puhua siitä myöhemmin. Mutta tällä puhumisella ei ole merkitystä.

    • velho3

      Hitlerkin on saanut karmansa psykolokisena perimänä eli perisyntinä,
      syntymässä.
      SE mitä hän on elämänsä aikana lisännyt sitä, niin sitä ei enään tuonpuoleisessa sovittaa, vaan tulevaisuudessa syntyvä pieni viaton lapsi joutuu ottamaan sen kannettavakseen.

      Enkä haluaisi olla sen housuissa joka sen saapi kannettavakseen.

      Tohtori Waltter Stein joka oli selvinnäkijä ja Hitlerin pahin vihollinen ,
      ehti paeta saksasta ennen kuin Hitler tuli valtaan.
      Hän ennusti v 1947 että että natsismi tulee jälleensyntymään balkanilla.
      Ja historiastahan tiedämme nuo balkanin tapahtumat.

      Syyn ja seurauksen laki on maailmankaikkeudellinen laki joka on suurin kehitystä ohjaava voima .
      Jumalatkin ovat syntyneet ihmisen valinnoista tuon lain mukaisesti

    • H. Himmler

      Mutta jos Hitler toteutti 'sielunsuunnitelmaansa', kasvattiko hän huonoa karmaa?
      Jos ja kun persoona poikkeaa sielunsuunnitelmasta, silloin asia on toinen.

      Nämä teot ja tapahtumat olivat hirvittäviä ja meille käsittämättömiä, sielun näkökulmasta asiat aukenevat vallan toisella tavalla.

      • miettikää sitä

        Täytyy kysyä ensin sitä; "mitäs läksit"?
        Mitä tässä nyt sitten pidetään "oikeampana perustana" yleensäkään kaikelle, myös elämälle?
        Sehän tässä ratkaisee asennoitumisen kaikkeen ja asennoituminen asemoi kaiken?
        Se on ilmeisesti myös syvemmän oivalluksen ja henkisen koetuksen "ydin"?
        Se voi osoittaa myös serot, eli sen mistä olemme kotoisin ja mistä olemme tehty?

        Ajatellaanko maailma hyvänä mestana?
        Okei, silloin tänne pyrkii ja kannattaa pyrkiä ja tänne pääsee hyvikset ja hyvikset pärjää täällä?
        Mitäs jos tämä onkin ihan muuta, miksi silloin edes pyrkiä tänne, eikö tällöin haluta pois ja vältellään tätä olomuotoa ja sen edustajia?

        Jälleensyntymätkin nousevat myös toisessa vaihtoehdossa tavoittelemisen arvoiseksi ja toisessa taas ei, siinä ne ovat rangaistuksen arvoinen tapahtuma.

        Alku-perustojen ja perusteiden erillaisuus siis määrittää kaiken, myös sen missä esimerkiksi Hitlerin oletetaan syntyvän ja mitä olevan?
        Siihen"missä" vaikuttaa myös sekin mitä pidetään systeemissä sitä tukevana,eli hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena arvona ja toimintana.

        Käsitättekö?

        Hitlerin maailmassa oli hierarkiaa, komentelua, eri-arvoisuutta, nahkasaappaita, vallan himoa, sota&väkivaltaa, turhamaisutta ja suoranaista hulluutta.
        Mitä tämä maailmamme on?
        Miltä vaikuttaa, onko maailmamme oiva paikkana hänenlaisilleen?
        Tä?
        Onko hänenlaisiaan ja hänelle orjiksi sopivaa väkeä?
        Siis; haluta tänne, tai joutua tänne, ehkä käydä piipahtamassa täällä tarkoituksella kertomassa tai kysymässä; oletteko varmoja ja tajuatteko halunne syyt olla täällä ja tälläisiä?
        Tajuatteko yleensäkään miksi olette joutuneet, pääseet tänne jne?

        Maailma voi olla joko tavoittelemisen tai ei-tavoittelemisen arvoinen paikka ja olomuoto.
        Samoin jälleensyntymät joko siunaus, tai kirous.
        Se mistä lähdetään merkkaa sen miten arvostetaan täällä "hyvinvointia" ja "pärjäämistä",, tai pärjäämistä, että hyvivointia.
        Myös erillaisten keinojen käyttö ja niiden arvostus on olemassa siksi, sekin
        kauanka haluaa elää, tai kuinka monta kertaa haluaa syntyä, ne kaikki arvottuu noiden alku-perustojen vaikutuksesta.

      • Sakemann

        "Mutta jos Hitler toteutti 'sielunsuunnitelmaansa', kasvattiko hän huonoa karmaa?
        "

        Kyllä, jos sielunsuunnitelma oli virheellisesti laadittu. Kyseenalaistan sielunsuunnitelman ehdottoman oikeellisuuden. Sielunsuunnitelma laaditaan suhteellisen matalalla tasolla, joka on vain kausaalitaso. Tällä tasolla ei ole ehdotonta ykseyttä, kylläkin taipumus luoda sielunsuunnitelmia ja suunnitella muutenkin suhteellisen järkevään sävyyn.

        Kausaalisieluntaso on sunnittelijoiden ja tutkijoiden aluetta. Tuolla alueella sielu on suurten linjojen suunnittelija, pienistä yksityiskohdista se on tietoinen hämärästi.

        Jos tietoisuus yltää hienovireisepään dimensioon, järkevyyskin oletettavasti paranee. Samalla suurpiirteisyys lisääntyy. Tästä syystä pidän suurpiirteisyyttä jumalallisena. Yksityiskohtien vatvominen kuuluu maan päällä olevalle persoonalle ja astraalitietoisuuksilla, jotka osaa ajatella, puhua ja kirjoittaa yksityiskohdistakin.

      • Sakemann

        nimim. Rommelille / nimim. Himmlerille sanoisin sotilaskielelle muunnettuna, että sieluntaso, missä maaelämän linjat suunnitellaan, vastaa näkökulmastani arvioituna operationaalista tasoa. Suunnitellaan yksi operaatio. Sotilasoperaatioon kuuluu useampia taisteluja.

        Näiden taistelujen suunnittelu kuuluu maassa olevalle jo syntyneelle persoonalle, yleinen operationaalinen suuntaus on etukäteen laadittu. Suurempaan linjaan kuuluu monta elämää eli operaatiota, joka on operaatioiden sarjan taso.

        Operaatioiden sarja, vaikkapa 10 elämää, vastaa ehkäpä 10% kokonaiselämistä, jos mennään pikavauhdilla kehityksessä.

        Kertaus:

        1 taistelu = yksi elämänjakso elämässä

        1 operaatio = monta taistelua eli 1 elämä
        (operationaalinen kausaalitason suunnittelu, "esikunta kenraaleineen")

        1 operaatioiden sarja = n. 10 elämää
        (tämä suunnitellaan kausaalitason korkeimmilla alueilla, ja ei kuulu sielulle yleensä, vaan ohjaavalle mestarille, joka on "marsalkka")

        1 sota = 10 elämän sarjojen kokonaisuus= n. 300 - 1000 elämää
        (armeijan ylikomentaja suunnittelee koko sodan linjan, hyvin suurpiirteinen linjaus)

      • E. R.
        Sakemann kirjoitti:

        "Mutta jos Hitler toteutti 'sielunsuunnitelmaansa', kasvattiko hän huonoa karmaa?
        "

        Kyllä, jos sielunsuunnitelma oli virheellisesti laadittu. Kyseenalaistan sielunsuunnitelman ehdottoman oikeellisuuden. Sielunsuunnitelma laaditaan suhteellisen matalalla tasolla, joka on vain kausaalitaso. Tällä tasolla ei ole ehdotonta ykseyttä, kylläkin taipumus luoda sielunsuunnitelmia ja suunnitella muutenkin suhteellisen järkevään sävyyn.

        Kausaalisieluntaso on sunnittelijoiden ja tutkijoiden aluetta. Tuolla alueella sielu on suurten linjojen suunnittelija, pienistä yksityiskohdista se on tietoinen hämärästi.

        Jos tietoisuus yltää hienovireisepään dimensioon, järkevyyskin oletettavasti paranee. Samalla suurpiirteisyys lisääntyy. Tästä syystä pidän suurpiirteisyyttä jumalallisena. Yksityiskohtien vatvominen kuuluu maan päällä olevalle persoonalle ja astraalitietoisuuksilla, jotka osaa ajatella, puhua ja kirjoittaa yksityiskohdistakin.

        'Kyseenalaistan sielunsuunnitelman ehdottoman oikeellisuuden.'

        Tällöin kysenalaistetaan koko se perusteellinen järjestelmä, johon jälleensyntymä perustuu ja se ei ole mahdollista.

        Sielunsuunnitelma toteutetaan sille tarkoitetulle tasolle, avustajina sielujoukko, joka liittyy kyseisen sielun elämäntilanteisiin....eli 'sopimus'.
        Tämän 'sopimuksen' ihmisen pitäisi oivaltaa elämässään, eli oman elämän perustarkoituksen...kaavan noudattamisen.
        Se, mikä poikkeaa kaavasta on maallisen persoonan valinta, mikä on hyvin tavallista.

    • Sakkeman esittää hyvän teorian.

      Minä puolestani menisin hiukan "eteenpäin" eli sotilasjohtajien tehtävä oli tai on nähtävissä todellakin suunniteltuna koska mikään ei tapahdu sattumalta.

      Heille kuten jokaiselle on oma "tehtävänsä" joten jokainen joka kuoli tai kärsi toisen mm-sodan aikana oli suunniteltu siten kokemaan. Tämä sama suunnittelu toteuttaa itseään tässäkin joka hetki vaikka meistä harvat saavat (ottavat) tehtäväkseen johtaa tai lopettaa maailmansotia. Kukaan ei synny tänne ilman omaa suunnitelmaansa.

      Kokonaan toinen näkökulma on mitä persoona tuntee tai miten yksilö suhtautu tekemisiinsä.
      Minusta mitään muuta tuomaria ei ole kuin se Itse joka minussa toteuttaa omaa elämäänsä eli nauttiiko kaverin kiduttamisesta vai tekeekö koska on käsketty.

      Joten se miten tuomitsen sinut tekee minusta oman tuomarin itselleni. Siten minut tuomitaan.

      Ole kuitenkin tietoinen siitä, että myötätunto ei merkitse sitä, että hyväksyt tai sinun tarvitsee suosia tuhoisaa ja mielenvikaista käyttäytymistä. Myötätunto merkitsee yksinkertaisesti sitä, että ymmärrät sen tuskan, joka motivoi sellaista käyttäytymistä. Rajat ovat asiaankuuluvia ja terveellisiä ja tämä koskee kaikkia asianosaisia.

    • E.R.

      On tietysti selvää, että kun maallisia käytännön asioita pyritään 'katselemaan' sielun suunnitelman ja sen laadinnan pohjalta..tulee eriäviä mielipiteitä ja näkemyksiä.

      Olen saanut käsityksen, että henkioppaat ja asiaan jotenkin kuuluvat sielut, siis syntyvän sielun kanssa...tavallaan 'neuvottelevat' keskenään?

      Mestarit ja menkioppaat saattavat olla yhteydessä esim. keskikausaalitason sieluihin ja siten hankkia tietämystä lisää?
      Mentaalitasoilla olevat eivät mielellään enää sekaannu näihin asioihin, keskikausaalissakin ollaan rajamailla, ettei hetkittäin sulauduta kokonaisuuteen.

      • ent. saksalainen

        Millä tasolla kukin toimii. Kausaalitason 2. alataso ja korkeammat tasot kuuluvat mestareille ja heidän oppilailleen. Muut kuuluvat korkeintaan kausaalitason 1. alatasolle, ja sielläkin ovat välähdyksen verran kuolemanrajantakaisen kehityksen huippukohdassa.

        Valon mestareiden tietoisuus on kuitenkin huimaavasti korkeammalla kuin kausaalitasot. Heidän ALIN majapaikkansa henkimaailmoissa on mentaalitasot ja suotuisa paikka asustella juuri tuo kausaalitaso 2. ja siitä hienovaraisempaan suuntaan. He eivät koskaan astu astraalitasoille. Tästä ei ole poikkeuksia. Astraalitasot ovat puhdasta karkeaa materiaa, missä varsinaista tietoa ei ole eikä tarjota.

        Tuolla kausaalitasoilla on heidän fyysinen kehonsa. Mestareiden tietoisuus (ei keho) on kuitenkin buddhistakin tasoa korkeammalla, aina 7:ssä prinsiipissä mahaparinirvaanisen tason tuolla puolen.

      • M. Borman
        ent. saksalainen kirjoitti:

        'Astraalitasot ovat puhdasta karkeaa materiaa?'

        Onkohan ihan näin, alin astraalitaso koostuu kyllä pääasiassa fyysisyydessä elävistä...jotka satunnaisesti, esim huumen vaikutuksesta...unessa ym tunkeutuvat tähän tietoisuuteen.
        Mutta toisella tasolla...valmistautuminen syntymään maan päälle neuvonpitoineen ym.
        Astraaliaines on kyllä ja siitä muovataan monenmoista, mutta ei kait sitä sentään voi karkeaan materiaan verrata?
        Astraalitasoja on kuitenkin useita ja ylimmillä tasoilla viihtyvät mm vanhat sielut, joilla ei enää isompaa tarvetta ole syntyä tänne ja asiat ovat tasapainossa.

      • ent. saksalainen
        M. Borman kirjoitti:

        Ne kaikki 7 tuota aineellista laatua olevat tasot ovat juuri niitä "materiasta kehityksen kautta syntyneitä", joilla vallitsee vahva entropia eli hajoaminen. Nuo tasot ovat kasviperäisestä aineesta syntyneitä hienontumalla. niillä on mahdotonta olla ikuisesti, sillä hajoamisen laki tekee tehtävänsä kuten maankin päällä.

        Niiden materiaali on molekylaarista, kun sen sijaan mentaalitason aine on atomaarista ja kestää paljon kauemmin. Eron havaitsee selkeästi, kun astuu ensimmäistä kertaa mentaalitasolle. Atomaarinen tason on paljon kirkkaampi ja stabiilimpi. Noilla tasoilla olevat ihmiset ovat materialisteja, vaikka puhuisivatkin henkisistä asioista näennäisen tietävinä.

        Tietoa on haettava korkeammalta, missä epäitsekkyys vallitsee. Egon palvojien keskuudessa on aina oman minän nautinnon turvaaminen tai jonkinlainen kaupankäynti menossa. Jos he palvelevat, he haluavat myös vastalahjaa. Pyyteetöntä elämistä on aikaisintaan mentaalitasoilla. Mutta nekjään eivät kestä ikuisesti, sielläkin on aikaa ja entropian hajoamisen laki voimassa.

        Ensimmäinen ikuinen taso on buddhinen taso, missä ei ole entropiaa.

    • järki hei älä jätä

      Ettekö tunne analogia käsitystä?

      Ennalta sovitusti tehtaillaan sotia että saadaan sotia ettei tarvitsisi enää sotia?
      Vitsikö?
      Miten sen viattoman lapsen joutuminen ennalta määrätysti kitumaan sodan jaloissa ei olisi pahaa?
      Mikä sitten on pahuutta jos ei tahallinen sotiminen,,hei te nykyajan rommelit ja hitlerit täällä?

      Jos ennalta näkee ja sopii voisi sitä myös ja kai ennalta estääkin, jos tahtoo?
      Luulettteko te kristitytkarmauskovat rikkovanne jonkun vapaata tahtoa vastaan suojellessanne,,itseänne?
      Fatalististinen tuo elämä-asenteenne on ei muuta, te mitätöitte vastuunne rakkauden ja kaiken muunkin vastuun ja ponnistelun suhteen kun vieritätte sitä vuoroin Jumalan(kristittyinä) ja vuoroin joidenkin ihmeellisten mestarien niskaan(karma uskovina).

      Tänäänkin jackpotin 24 000 000 egeä voittaa ennalta määrätty tyyppi(toivottavasti minä), oikeastaan mitä niitä palloja pyörittämään, kirjeitse senkin ois voinut sopia.

      ps. olette oikeasti hulluja kaikki ja hulluttelettekin ihan gendren opin mukaisesti

      • ent. saksalainen

        Kaikkea ei suunnitella ennalta. Vain suuret linjat. Yksityiskohtia jää auki, kunnes persoona materiassa tekee omat suunnitelmat ja omat ratkaisunsa. Vapaata valintaa on jonkun verran olemassa, mutta vaion jonkun verran.

        Persoonan korkeampi minä kärsii. Kun olette korkeammassa minässä, tajuatte tämän. Silloin te kärsitte, ette oikeastaan sitä ennen. Kärsitte "maailman syntien vuoksi". Varsinainen kärsimys on korkeammalle minälle rajumpaa kuin persoonalle. Mutta se kestää kaiken, se on loppumattoman kärsivällinen ja loputtoman kestävä. Se on hetkahtamaton ja horjumaton kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

        Korkeamman minän kärsimys ei aiheuta balanssista poistumista, niinkuin persoonan kärsimys.

        Valinnanvapaus lisääntyy kehityksen edetessä. Korkeampi minä on vastuussa, ei niinkään persoona joka ei säily.

      • Adolf H.

        'ps. olette oikeasti hulluja kaikki...'

        Hulluus ei kerrytä karmaa, mutta tyhmyys kyllä kerryttää, näin valitettavasti.

        "Valinnanvapaus lisääntyy kehityksen edetessä. Korkeampi minä on vastuussa, ei niinkään persoona joka ei säily. "

        - Tuo on nimenomaan "se " mikä on viisasta oivaltaa ja sisäistää!
        Oivallus asettaa järjestyksen ja palikat kohdalleen, se on avain "jumallisuuteen" mistä nousee vastuullinen ajattelu ja toiminta.
        Ymmärrys tuon "korkeamman,, sanoisin Itsen" luonteesta on sen "tunne itsesi" mukaista, silloin lopulta tietää(ei enää vain uskottele) tulevan ja olevan vastuunsa "tietoisuus taivaassaan" ja myös tämän maallisen ajattelunsa osalta ns. "minässään"!

        ps. ja hei "te ja ne hullut"(ei pilkka nimitys,,mielummin päinvastoin) jotkut teistä ovat kenties ajatelleet ja tunteneet jo "liikaakin"?
        Jos pääsee ajatus-oivallusta liian lähelle liian nopeasti ja aikaisin voi maallinen "minä" sortua tiedon paineen alla(tieto=tuskaa) .
        On luonnollista että maallisuus ja sen korostuma "minä" nousee suojaamaan omaansa ja se aiheuttaa ristiriitoja ja sekaannusta('Itse' versus 'minä') "naamioihimme" (markkeeraa persoona) johon nousee sekavuutta?
        Kun Itsensä(eri siis kuin minä)on kohdannut("tunne Itsesi") niin ei voi ikään kuin unohtaa saati perääntyä,, kaikki muuttuu sisäisesti.
        Jos silti syvimmän Itsensä yrittää (mm. toimimalla vastoin koulutettua omaatuntoaan)niin sehän on kuin kieltäisi sen kuuluisan "Pyhän Hengen" joka taas johtaisi aivan hirveään "zompimaiseen" olotilaan?

      • Adolf H.
        Adolf H. kirjoitti:

        'ps. olette oikeasti hulluja kaikki...'

        Hulluus ei kerrytä karmaa, mutta tyhmyys kyllä kerryttää, näin valitettavasti.

        'järki hei älä jätä'

        OK. Asia ymmärretty, olisin itse voinut muotoilla viestini fiksummin.

    • Sielulla ei ole mitään suunnitelmaa, ainoastaa ikuistaa itsensä ja maailmassa aiheuttamansa pahuuden.
      Ego sielu on ihmisessä kaiken pahan alku ja juuri, koska se on materiasta kehityksen kautta syntynyt, eikäse ole jumalallista alkuperää, niin kuin uskonnot väittävät.
      EIHÄN SE MUUTEN OLISI JOUTUNUT ULOS PARATIISISTA.

      Uskonnot haluavat ikuistaa tuon sielun ja saada sen jumalan armon avulla takaisin paratiisiin, mutta se on mahdotonta, siillä syyn ja seurauksen laki pitää siitä huolen, että sinne ei ole aikaan sidotultla sielulla mitään asiaa
      Lunastusoppi on kristiuskossa tehty sitä varten.

      Paluu paratiisiin ei ole uskon- eikä epäuskon asia vaan se on yksilökohtaisen ymmärtämisen asia.

      • H. Halder

        'Sielulla ei ole mitään suunnitelmaa..'

        Mutta eiköhän tällainen suunnitelmallisuus ole loogista jälleensyntymissä?
        Astraalin toisella tasolla todetaan tilanne ja suunnitellaan jatko seuraavaan syntymään...näin yksinkertaisesti todettuna..eikö?

        Siis nyt esimerkkitapaus Hitler....hänellekin suunniteltiin kaava fyysiseen elämään?

    • E. R.

      Kuinkahan se paratiisista ulos joutuminen on käytännössä tapahtunut?

      • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

        Käytännössä näin:

        Tietoisuus havaitsi uteliaana kaaosmaista ateriaa ja tarrautui siihen. Tietoisuus sanoi: "tuo on minä". Se projisoi kaaosmateriaan kuvansa. Siinä kuvassa se on ollut takertuneena kuin kärpäspaperissa aikakausia.

        Teidän ja meidän persoona on pelkkä projisoitu kuva. Ajatelkaa, kuva. Kuinka onkaan hassua. Siihen ne on astraalitasollakin takertuneena!

        Kokemisen ja kokeilun halusta kaikki syntyi, kaikki erillisyys, kaikki uni.

        Persoonamme on pelkkä haihtuvainen ja kuolevainen kuva, nothing else.
        Osa tietää tämän, osa ei.

        Se on omaisuus joka jätetään. Juuri tästä Jeesus puhui, että "jätä omaisuutesi". Tämä on tarkimmin varjeltu omaisuus ja salaisuus, tämä kuva, oelmaton, johon apinanan on tietoisuudet takertuneet. Pelosta ja halusta, ei muusta syystä.

      • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
        ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´ kirjoitti:

        ateriaa ---> materiaa´(molemmat sanat käy tässä kyllä)

      • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

        Tunnusmerkki siitä, jos ja kun alatte irtoamaan kuvastanne, joka on kaiken synnin (erillisyyden) alku:

        Kun tarkastelette kehoanne ja minäkuvaanne, niin näette sen sellaisena, kuin ette olisi vielä sitä nähneetkään. Näette sen uutena, tuoreena ja ihmeellisenä tavarana. Se ei enää kiehdo teitä niin kuin ennen, te ette välitä antaa sille tyydytystä joka hetki. Annatte sen levätäkin välillä, katsotte kuvaanne yhä harvemmin.

        Kun taas katsotte kuvaanne, huomaatte sen taas uutena ja tuoreena, kuin ette olisi sitä ennen nähneetkään. Tiedostatte kuitenkin, etä tuossa se kuva on, joka ennen olin, mutta nyt en osaa sanoa, kuka olen. Te ette ole enää sillon pelkän muistin varassa.
        Jos sanoisin, kuka nyt olen, siitä muodostuisi kuva, ja en välitä olla valkokankaalla vaan Itseni, joka on kuvaton. Kuitenkin osaan toimia maailmassa kuin ennen, ja vieläkin nopeammin ja tehokkaammin. Tuhannesti tehokkaammin, koska en ole sidottu kehoon!

        Näin sanoo tietoisuus, kun alkaa unesta heräämään.

      • marjonet

        Kehomme onkin kuin "kulkuneuvo" ja kuluva sellainen, mitä sitä loputtomiin ehostamaan, tai siihen kiinnittämään ylitsevuotavasti huomiota?
        Sellainen puuhastelu ei tuntuisi olevan ns. henkisten päällimästä hommaa ja huolen aihetta.
        Kehomme menee aina ja varmasti hylkyyn, mutta miten on sen "kuljettajan jatkaessa"(kenties?) onko se sama kuin keho?
        Titoisuuskin se paljolti pakonomaisesti pallollamme ja kaikeudessa sinkoillen sinne tänne poukkoilee, sillä minne kyseinen "kuljettaja"(kehostamme erillinen tietoisuus?) meniskään, tai edes pääsisi kun on maailmaansa niin tottunut?

      • Krishna Ziisus
        marjonet kirjoitti:

        Keho, niinpä niin. Sielu on se keho noille hengille tuolla henkimaailmassa. Astraalikeho.

        Ei nekään usko tätä juttua, etä pitäisi kuvaan apinankaltaisesta takertumisesta luopua. Se astraalikeho on vain kuva!

        Kuvallinen sielukin on vain kuva, materiaalinen "synti".

        Muistakaa kun olette kuolemanjälkeisessä olotilassa, että jos olette kehossa. Niin tarkkailkaa onko se kuvankaltainen, onko se visuaalinen. Kaikki aistiinperustuva on "syntiä" ja perustuu erillisyyden haluamiseen. Ja pelkoon.

        Tästä kuvasta sielusta tule luopua, jos haluatte olla tekemättä syntiä.
        AINUT SYNTI ON ERILLISYYS

        Ankara on haaste, otammeko haasteen vastaan?
        Voimme ottaa sen vastaan ainakin asteittain. Voimme meditoida, se on sitä luopumisen harjoittelua asteittain!

      • Krishna Ziisus
        marjonet kirjoitti:

        Kehomme onkin kuin "kulkuneuvo" ja kuluva sellainen, mitä sitä loputtomiin ehostamaan, tai siihen kiinnittämään ylitsevuotavasti huomiota?
        Sellainen puuhastelu ei tuntuisi olevan ns. henkisten päällimästä hommaa ja huolen aihetta.
        Kehomme menee aina ja varmasti hylkyyn, mutta miten on sen "kuljettajan jatkaessa"(kenties?) onko se sama kuin keho?
        Titoisuuskin se paljolti pakonomaisesti pallollamme ja kaikeudessa sinkoillen sinne tänne poukkoilee, sillä minne kyseinen "kuljettaja"(kehostamme erillinen tietoisuus?) meniskään, tai edes pääsisi kun on maailmaansa niin tottunut?

        "...sillä minne kyseinen "kuljettaja"(kehostamme erillinen tietoisuus?) meniskään, tai edes pääsisi kun on maailmaansa niin tottunut? "

        Jes, huomasit tämän. Sielu ei halua olla olematta, koska se ei tiedä vaihtoehtoa. Vaihtoehtoa voidaan tarjota, kun alamme meditoimaan. Sieluun tulee meditaation kautta kuin reikiä tai ikkunoita, joista " hiljaisuus" tai "oleminen" pääsee kuin tihkumaan läpi.

        Ensin tulee tajuta, mikä on vaihtoehto, vaikka harjoituksen kautta.
        Betonimuuriin porataan ensin aukko, ja siitä siilautuu valoa läpi!

        Tuo valo on eteerinen alustava hiljaisuus, mutta auta armias jos kuvittelemme siihen muotoja taim pidäme valoa pysyvänä ja staattisena (jonain rakennelmana), olemme silloin samantien sielun vankilassa jälleen.

        Kaikki muodot ovat vankiloita, jos niihin takerrumme. Sielu on suuri maailma, suuri kasvatuskeskus, jonka ihmiset on rakentaneet ikuistaakseen sen taivaaseen.
        TÄMÄ KUVALISEN SIELUN IKUISTAMINEN EI OLE MAHDOLLISTA.

        FLOW on oikea viite oikeaan suuntaan. Järkevä flow, ei hallitsematon.
        " Kuin hieno juokseva öljy, jota kaadetaan astiasta astiaan" - tällainen on lähes oivaltanut sielu. Lähes kaiken kiinteän muotonsa menettänyt sielu. Silloin se alkaa tajuamaan.

    • Adolf H.

      'Tietoisuus havaitsi uteliaana kaaosmaista ateriaa ja tarrautui siihen.'

      Tämä ei nyt kyllä vakuuta, ainakaan minua....ehkäpä tämä on kohtuuton vaatimus vastattavaksi?

      Minä uskon suunnitelmaan, jolloin sielut päättivät 'kokea' asioita....kuinka tämä on alkanut...asian tajuamiseksi tarvitaan mentaalitason 'tietämystä'.

      • Krishna juputtaja

        "Tämä ei nyt kyllä vakuuta, ainakaan minua....ehkäpä tämä on kohtuuton vaatimus vastattavaksi? "

        Ei tietenkään vakuuta koska olet tarrautunut kuvaan. Olet minäsi ja minäkuvasi vanki sieusi vankilassa. Ei ole turhaan maailmanhistorian suurin salaisuus.

        Tätä ei voidakaan tajuta, ennenkuin on aika. Puhumme arjuunan kanssa samasta asiasta. Emme ole arjuunan kanssa eri henkilöitä.

        Henkilöitä ei edes ole olemassa, on hiljaisuus ja oleminen. Te ette ole yksilöitä.

        Mentaalitasollakaan tätä ei tajuta, tarvitaan buddhinen tietoisuus.

      • K. Ziisustelija

        Hei Adolf. Jotta oikeudenmukaisuus toteutuu, sanon että kommenttisi on itsellesi ja suuremmalle massalle sopiva. En vastusta suinkaan sitä, sillä mentaalitason sielun suunnitelma vie oikeaan suuntaan hitaasti ja hissukseen. Ja hienostuneesti.

        Tämä menetelmä mihin viittaan on äkkijyrkkä repäisy.
        .
        Mentaalitason sielunsuunnitelma vie tähän samaan, kuin mihin nyt viittaan suoraan ja empimättä.

        Sielun suunnitelmasi on nykyisen nyt syntyvän kulttuurin viisautta, tämä mitä puhumme arjuunan kanssa on seitsemännen kulttuurin infoa. Tätä infoa tullaan tarjoamaan suuremmassa mittakaavassa 12 500 vuoden kuluttua, kun kulta-aika alkaa. Sielun suunnitelmat on vieneet ihmiskunnan silloin siihen pisteeseen, että he voivat alkaa toteuttamaan lopullista askelta. Joka vie viimeiseen vaiheeseen. Tämä "viimeinen vaihe" takaa kuolemattomuuden, mistä alkaa uusi vaihe.

      • E. Rommel.
        K. Ziisustelija kirjoitti:

        'Hei Adolf,'

        Justiinsa, palaillaan 12 500 vuoden kuluttua asiaan, vai mitä?

        Adolf ei nyt kerkiä kiireiltään, minä sain valtuuden vastata.

        Terv. E. Rommel

    • Hikinen Hito

      Hitler on ollut syynissä, mitä on tehnyt, mitä on ollut tekemättä....ei tuomiota mistään.
      Yksikään sielu ei joudu tuomittavaksi, tämä koskee kaikkia sieluja 'ajattomuuden todellisuudessa'.

      • E. R.

        Niinpä, siis ennen tätä 'ajattomuuden todellisuutta' on jälleensyntymissä tapahtuvaa 'korjailuja'......siis kaavasta ja suunnitelmasta poikkeavan egon sielun vahvistamista?
        Oliko aloituksessa otettu Hitlerin ego ottanut vallan 'sielusta', jos näin on mahdollista, on sielu 'parannettava'.....Henkioppaat osaisivat vastata laajemmin, eikä heilläkään ole lähellekään lopullista tietoa?

    • M. eläjä.

      Hitler oli yksi sielu, joka lupautui toteuttamaan kaiken sen maallisen 'maailmanlopun'....?

      Jos jokin sielu ymmärtää, mitä yritän avaa todellisuuteen...olisi suurta edistystä kaikille sieluille.

      • M. eläjä.

        Paljonko Hitler ylitti 'sielunsuunnitelman' ja jos......korkeammilla tasoilla olevat määrittelevät seuraukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2384
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      882
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      700
    8. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      53
      700
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe