Kokemuksia Jyväskylässä synnyttäneiltä

Ensisynnyttäjä

Tahtoisin kuulla lähinnä kokemuksia naisilta, jotka ovat synnyttäneet tässä uudessa moduulisairaalassa. Itselläni on laskettu aika heinäkuun alkupuolella, eikä minulla ole tuttuja, jotka olisivat synnyttäneet uusissa tiloissa. Vanhoista tiloista olen lukenut ja kuullut paljon huonoa (tietenkin sisäilmaongelmat, ahtaus, vaihtoehtojen vähyys jne.), mutta kiinnostaisi tietää ovatko uudet tilat korjanneet muitakin ongelmia kuin homeongelmat. Gravidassa olen nyt pariin kertaan käynyt ultrassa ja ainakin siellä kaikki näyttää ihan asialliselta, mutta toki käynnit ovat olleet lyhyitä ja niiden aikana on nähnyt vain odotusaulan, vessan sekä tutkimushuoneen.

Ovatko tilat edelleen ahtaat/löytyykö perhehuoneita? Onko synnytyksessä käytössä monipuolisesti erilaisia apukeinoja, kuten ammetta, ilokaasua yms.? Onko henkilökuntaa riittävästi potilaisiin nähden? Saako (ensikertalaisena) imetykseen ja vauvan hoitoon riittävästi opastusta? Saa myös kertoa minkälaista henkilökuntaa kohdalle on osunut ja minkälainen asenne esimerkiksi kivunlievitystä kohtaan siellä on. Annetaanko kivunlievitystä helposti, jos sitä pyytää vai pihtaako henkilökunta sitä?

Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista.

1

293

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yllätysvauva ulkom.

      Synnytin esikoisen elokuun lopussa. Spontaani lapsivedenmeno rv 39 3, jolloin olin jo synnytysvuodeosastolla. Vuorokauden oli epäsäännöllisiä supistuksia, sitten olin salin puolella 2 päivää oksitosiinikäynnistyksessä. 26 tunnin avautumisvaiheen jälkeen lapsi syntyi alateitse, ponnistus 1h 15 min :)

      Synnytysvuodeosastolla oli 2 hengen huoneet. Sattui hiljainen viikko, joten synnytyksen jälkeen olimme vauvan kanssa kahdestaan huoneessa. Olen sinkkuäiti joten lapsen isä ei ollut paikalla, itse synnytyksessä oli doula. Ammetta ei ole, mutta suihkuun pääsee. Ilokaasua ei Jyväskylässä käytetä. Ensimmäisenä päivänä synnytyssalissa sain kipuun Oxanest-pistoksen, toisena päivänä kohdunkaulan puudutteen. Vuotta aiemmin Jyväskylässä synnyttänyt kaveri sanoi että sai epiduraalin heti kun halusi, minulla sitä ei voitu käyttää koska oli pitkä ja epäsäännöllisesti kulkeva synnytys. Synnytyssalin sängyt ovat säädettäviä, ne saadaan synnytysjakkara-asentoon. Sain kokeilla jakkara-asentoa, mutta väsymyksen vuoksi päädyin sitten puoli-istuvaan ponnistamiseen. Ponnistusvaiheessa olisi vielä ollut mahdollisuus pudendaalipuudutukseen, mutta se nyt jäi.

      Kaiken kaikkiaan jäi synnyttämisestä hyvä mieli, eikä pelottanut missään vaiheessa, vaikka synnytys olikin pitkä ja oli useita läheltä piti-tilanteita (sektion uhka, sikiön sydänkäyrän laskut, kohtutulehdus, napanuora kaulan ympärillä). Jos synnytän toisen kerran, luultavasti haluan ponnistusvaiheeseen kivunlievitystä. Doulan (itse synnyttänyt nainen ja koulutettu tukihenkilö) läsnäolo ja tsemppaus ruokaisi kovasti, suosittelen muillekin yksin odottaville!

      Imetyksestä ja vauvan hoidosta: ensi-imetys tapahtuu jo salissa, jos äiti ja lapsi ovat terveitä. Vauvan kanssa tutustutaan salissa reilu tunti, ennen kuin aletaan punnitsemaan ja pesemään. Osastolla tarjotaan pienikokoisille vastasyntyneille luovutettua äidinmaitoa. Imetysasentoa katsottiin ja vauvan imuote tarkistettiin. jos nännit kipeytyvät, rintakumeja saa kokeilla. Pukemiset ja kylvetys katsottiin myös. Kyllä sitä esikoisen kanssa voikin olla pihalla! :D

      Onnea matkaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1521
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1154
    3. 82
      1002
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      41
      823
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      754
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      720
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      705
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      605
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      602
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    19. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      71
      493
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe