Revolution on naurettava

Epärealismin huippu

Voiko naurettavampaa jenkkisarjaa olla, kuin revolution.Siinä pääroolihahmot selviävät hengissä ja ehjinä, varmasti vaikka paalauskoneesta.Siinä hakataan ja mätkitään mielipuolisesti ja porukka nousee, aina eikä ole koskaan edes mustelmilla tai minkäänlaisilla ruhjeilla.Todellisuudessa näiden käsittelyjen jälkeen ihmiset olisivat tehohoidossa ja osa kuolleitakin.
Olisi ainakin, luunmurtumia, aivotärähdyksiä ja pahoja ruhjeita ja elinikäisiä vammoja.
Täysin ennalta-arvattaviakin kaikki kohtaukset.
Kun joku on juuri iskemässä puukolla, tulee jostain se pysäyttävä käsi ihan samalla sekunnilla.Samoin aina uhkaaja ammutaan täpärästi jostakin puskista, mihin pelastaja on juuri sillä hetkellä osunut.Täysin epärealistinen sarja.Junankatolla hyppimisineen kaikkineen.
Mistähän ne muka saa puuttellisena sähkökatkoaikana, sellaiset määrät niitä hienoja valkoisia ja paksuja kynttilöitäkin?
(Ehkä kynttilät on lainassa, kauniit ja rohkeat sarjasta) kymmeniä niitä on aina joka paikassa valaisemassa?Luulisi niistäkin jo pulaa olevan.Tälläisen monivuotisen sähkökriisin aikana.
Vai onkohan siellä jossakin toiminnassa kynttilätehdas?

9

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä mieti liikaa

      Ei kannata loogisesti ajatella jos haluaa vihdesarjoa/elokuvia katsoa. :-D

      Kynttilöitä (tai paremminkin steariinia) voi toki tehdä esim. eläimen rasvasta ja siitä tulee väriltäänkin suhteellisen vaaleaa.

      • qtwre

        Aloittajan kuvaamia epäkohtia on enemmän tai vähemmän joka TV-sarjassa ja elokuvassa, ylidramatisointia on myös monissa dokumenteissa. MUTTA Revolution on todellaki _Epärealismin huippu_ Ihan heti alusta lähtien. Että miksi valot sammuivat yms. shaissee. Sarja ei sovi Science Fiction -genreen, vaan sille pitäisi olla jokin oma Überfictionshaisse-genre. Itse ainakaan en osaa nollata loogista ajattelukykyäni niin, että pystyisin sarjaa katsomaan.


    • päähahmo on idiootti

      Samaa mieltä. Täyttä kuraa koko sonta. Katoin jotain 3-5 jaksoo ja sanoin itteni irti. Päähenkilönä tyhmä, ruma ja ärsyttävä tyttö. Sarja voisi olla kiinostavampi jos kyseessä ei olisi vain sähköjen katoaminen, vaan jokin kliseisempi kuten zombieapokalypsi. Sarjassa on myös ärsyttäviä yksityis kohtia joita aloin etsiä urakalla alettuani vihata koko sarjaa. Yks on se et sähköt ei toimi, ei oo mitkään tehtaat pyöriny vuosiin, joten miks helevetissä kaikilla (ainakii akoilla) on puhtaat ja vastapestyjen näköset hiukset. Toinen on kohtaus jossa se vitjan charlie on köytettynä tuoliin (nilkat sidottu yhteen ja ranteet tuolin kaiteissa) nuoli osottaa sitä keskelle päätä ja joku jätkä selittää "heti ku toi ovi aukeaa ase laukeaa ja saat nuolen otsaas" ku se jätkä on menny ni tyyppi iha paskathousussa alkaa mylviä ja keinumaan. Siis eikö tolla tollolla oo mitään järkee pääsä. Huoneessa on yks ovi joka auetessaan laukasee aseen, no kannattaako sitä sitte mylviä apua. Heti hä tyypit ryntää siihe huoneeseen ja oot kuollu. Ja sitten toi sen ihme keinuminen. Siis eikö se osaa edes siirtää päätä. Pieni liike sivulle tai alas ois riittäny mut ei. Tää sarja kuuluu ongelmajätelaitokselle ja inhökki sarjojen listalle.

      • no jaa, no jaa

        Saahan shampoota ja hoitoaineita tehtyä kotonakin eikä siihen kummoisia raaka-aineita eikä valmistusprosessia tarvita. Itsekkin joskus survialismin hengessä kokeillu ja ihan siedettävää tavaraa tuli.


    • Turhistaturhin

      Revolution loppuikin niin typerästi, ettei olisi kannattanut katsoa koko sarjaa.

      • TTE31

        Revolution sarjaa on tehty 2 kautta. Toinenkin kausi on jo tilattu Sub:ille ja esittävät sen myöhemmin.


    • tortillat pyöräytin

      tohon lattialle. ei näytä hyvältä.
      täytynee rukata ohjelmistoa luonnonystävää suosivaksi.
      pehmeä ja puun-säästäjä.

    • viistäkää hattua

      Joku mielisairaalapotilas hakee realismia, hehheh...

    • useempi ku 1 jakso

      pääroolihahmot selviävät hengissä? Mitä? Danny kuolee,Maggie kuolee, Aaron kuolee, Nora kuolee, Jason kuolee.. pääroolihahmot selviävät hengissä.. ...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe