Olen ollut sairauslomalla joulukuusta lähtien. Odotin leikkausta, joka tehtiin tammikuussa. Sieltä kirjoitettiin sairauslomaa 9.3. asti. Kaikelta ajalta tietysti on sairauslomatodistukset.
Työnantaja yritti soittaa tiistaina, en vastannut sattumalta. Samana päivänä lähetti meilin, jossa kyselee sairauslomani päättymisestä sanojensa mukaan siksi, että tietäisi sopia sijaiseni kanssa asiasta. En ole vielä vastannut mitään.
Olen ollut samalla työnantajalla 1,5 vuotta. Yksityinen ihminen, jonka käytös oli juuri ennen sairauslomalle jäämistäni todella outoa minua kohtaan. Kärsi ilmeisesti muista paineista, koska minulle tämä sairauslomani tuli yllättäen.
Mitä vastaan? Saako hän tiedustella yleensä asiaa etukäteen? Todennäköisesti saikku jatkuu, koska kuntoutus on kesken. Minä en ole itse itseni lääkäri
Sijainen siis tulee vuokrafirmasta. Palkan maksaa kunta. Kyseessä kunnan työnantajamallinen työsuhde.
Työnantaja yritti soittaa tiistaina, en vastannut sattumalta. Samana päivänä lähetti meilin, jossa kyselee sairauslomani päättymisestä sanojensa mukaan siksi, että tietäisi sopia sijaiseni kanssa asiasta. En ole vielä vastannut mitään.
Olen ollut samalla työnantajalla 1,5 vuotta. Yksityinen ihminen, jonka käytös oli juuri ennen sairauslomalle jäämistäni todella outoa minua kohtaan. Kärsi ilmeisesti muista paineista, koska minulle tämä sairauslomani tuli yllättäen.
Mitä vastaan? Saako hän tiedustella yleensä asiaa etukäteen? Todennäköisesti saikku jatkuu, koska kuntoutus on kesken. Minä en ole itse itseni lääkäri
Sijainen siis tulee vuokrafirmasta. Palkan maksaa kunta. Kyseessä kunnan työnantajamallinen työsuhde.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tottakai saa kysellä, (ja pitäähän hänen kysellä sillä hänellä on vastuu myös sinun sijaisestasi ja tämän työn jatkuvuudesta), ja kohteliasta ja normaalia on myös vastata.
Voithan sanoa, että olet menossa vielä lääkäriin, ja tiedottavasi sitten heti kun tiedät lisää.
Työnantajakin on ihminen. Samoin se vuokrasijainen. Kohtele heitä sellaisina.
Itse olen ollut paljon sijaisena, eikä pomot koskaan tiedä kuin sen sairausloman loppumispäivän. Minusta sinunkaan ei kannata huonontaa omaa asemaasi. Työsuhteen edellytyksenä nimittäin on, että kykenee työhönsä. Laista löytyy nämä irtisanomisperusteet.
MITÄ HELVETTIÄ!!!???.
Tässä on oikein malliesimerkki siitä nykyajan "TYÖNTEKIJÄSTÄ".
Voi vitulla päähän "saako kysellä".
Ihan normaalia tuo on, sulta vaan puuttuu normaali käsitys työelämästä ja sosiaalisista taidoista. Olet vissiin saanut kultalusikalla kaiken suuhusi.
"en vastannut mitään"
MUTTA TÄNNE TULIT SITTEN KIRJOITTELEMAAN!
Ai jumalauta. Jos olisit meillä töissä antaisin sulle heti kenkää...Ei helvetti ja näitä pässejä sitten AY-liikkeet ylistää. Ei helvetti....ei helvetin helvetti nyt vituttaa.
Ajattele vaikka aivoillasi sitä sun sijaistasi perkele! Se on saanut työpaikan jossa se on tasan niin kauan, kun sinä olet sairaslomalla. Perkele! Voi vittu näitä omaan napaan kyttääjiä....
Otahan lääkeesi!
Aika moinen luuseri olet. En ottaisi töihin tuollaista saikuttajaa.
Nimimerkki ei saatana. Toivottavasti et ole esimiehenä missään, kielenkäyttösi on hirvittävää. AP on ollut leikkauksessa. Hän ei ole mikään luuseri. Lusmuilijat on ihan eri rotu. Niitäkin on nähty..Ja sijaiset panostaa määräajaksi. Tietävät sen itsekin. Töihin on tultava vaikka seuraavana päivänä kello 8.
Rehellinen ja vilpitön sairaslomalainen olisi ilomielin vastannut esimiehen sähköpostiin. Salaileva ja vilpillinen sairaslomalainen ei sairaslomaa kaipaa vaan epäilee välittömästi, että joku on puukottamassa häntä selkään tai potkimassa pihalle. Ja esimies vittuillakseen soittelee.
Ketään en luuseriksi nimitellyt, sen teit sinä ihan itse.
Minulla on oikeus käyttää vapaa-aikanani aivan sellaista kieltä mitä minä itse haluan ja sinä voit minun puolestani olla siitä ihan mitä mieltä sinä itse haluat. Siihen sinulla on Suomen lainsäädännössä suotu oikeus.
Mikä siinä vastaamisessa sitten on niin hankalaa? Kertoo vaan rehellisesti, että jatkosta ei ole varmaa tietoa, mutta ilmoitat välittömästi asiasta.
Ei ole kauhean fiksua kierrellä asioita. Se antaa epäluotettavan epäluotettavan kuvan.
Ja mitäpä sitä kiertelemään, jos ei ole pimitettävää..
Sillähän ei ole merkitystä mistä se sijainen tulee. Lähinnä suurin merkitys on sillä, että työnantaja voi suunnitella työvuorolistaa.
Joskus tuntuu hassulta että esimiehen pitää tietää sinun diagnoosisi. Toki ehkä siihen on jokin laillinen peruste, mutta itse en luota että se pysyy salassa. On monenlaisia pomoja.
On niitä jotka kyttäävät kyllä sijaisia suurennuslasilla mutta vakituisten työntekijöiden enkä tarkoita nyt vaan hoitajia, saavat tehdä mitä lystäävät.
Onko aina pomo tietoinen miten vähän saattaa hänen osastollaan olla tarvetta eri alojen tyypeillä, josko eri tekniikan myötä monet työt ovat vähentyneet. Siinä sitten vakituinen työntekijä saa istua lehti kädessä kahvilla aamulla n. 20 minuuttia, syömässä jos seuraa piisaa lähes tunninkin, sitten kohta onkin taas kahvitauko. Sijainen ei kehtaa edes tehdä moista. Jos on hyvää pataa pomon kanssa saa itselleen joka lomalle sijaisen, vaikka ei olisi aina tarvettakaan. Sijainen näkee paljon, kun joutuu kiertämään, ja voi verrata paikkoja missä on kiire, ja missä ehtivät vakkarit juoruilemaan kahvihuoneessa potilasmäärien laskiessa.
Katsos hyvä ihminen.
Työnantaja on se joka maksaa sinulle palkkaa siitä, että sinä teet työtä mitä työnantaja tarjoaa. Sinulla ei ole siihen mitään sanottavaa. Se on se niin sanottu Directio-oikeus.
Kun sinä jäät töistä pois, ja Ay-liikkeet ovat saaneet aikaiseksi tämän sairasloma-ajan palkan, on se työntaja jolla on täysi oikeus tietää miksi olet kipeänä ja kuinka kauan. Työnantaja voi myös järjestää sinulle muuta työtä sairaudestasi huolimatta jos et voi tehdä työtä josta jäit sairauden vuoksi pois.
Työnantajalla on myös velvollisuus pitää huolta työntekijöistään.
Sairaus voi johtua esimerkiksi jostain väärästä työstä tai liikkeestä tms jonka voi korjata ja poistaa sairaudet työstä.
Työntekijän omasa päässä kasvaa nämä "salaliittoteoriat" selkään puukotus tarinat ja vakituisten työntekijöiden pois potkiminen.
Se on hevon paskaa.
Koittakaa hyvät ihmiset tajuta, että se työnantaja maksaa siitä, että sinä voit olla töissä ja sinulle voi maksaa palkkaa. Se ei ole ilmaista.
Työntekijän palkkaaminen on järjetön kuluerä yrittäjälle ja yrityksille.
Esimerkiksi 10€ palkasta maksetaan 18,7€ tyeläkevakuutusyhtiölle (siitä että sinulle saa maksaa palkkaa). Tämä on rahassa 1,87€.
2000€ kuukausipalkka maksaa työnantajalle 374€ lisää.
Työntekijä on töissä normaalisti 11kuukautta ja saa palkan 12 kuukaudelta.
Joissain paikoissa työntekijät ovat lomalla 1,5kk ja töissä vain 10,5kk. Palkka maksetaan edelleen 12 kuukaudelta.
Sairaslomia kertyy jokaiselle, halusi tai ei. kuvitellaan vaikka yksi viikko. Se tekee jo 7 päivää ylimääräistä palkkakulua.
Kerrotaan nämä vaikka pienyrityksen työntekijämäärällä.
Maksetaan pelkästään 10 hengen yrityksessä (2000€kk palkka): 44 880€ vuodessa eläkevakuutuksia.
Vakuutusmaksuja taas maksetaan sen 10% verran = 24 000€ vuosi.
Lomakorvauksia 20 000€. vuosi
Kesälomarahoja 20 000€ (jos maksetaan samoin kuin lomalaiselle). vuosi
Sairaslomista 7000€. vuosi
Työttömyysvakuutusrahastolle työnantaja maksaa 1800€ vuosi.
Työterveyshuoltoon +100€ käynti. 10 ihmistä kerran vuodessa = +10 000€.
En tiedä maksaisitko sinä työntekijänä näitä maksuja.
Tuskinpa vain. Mutta päätäsi työntekijät on aina aukomassa ja huutamassa lisää palkkaa.
Tässä teille pientä laskelmaa:
10€ maksaminen työnantajalle maksaa: 14,66€.
ALLA KARKEA ERITTELY:
- 10 € palkka
- 1,87€ TyEL-maksua
- 0,08€ Työttömyysvakuutusmaksua
- 2,0€ palkkatodistuksen kirjaus,lähetys ja mahd. kirjanpitokustannus
- 0,70€ vakuutusmaksut
- 0,01€ Työterveyshuolto
1€/h palkankorotus maksaa vähintään: 0,28€ työnantajalle lisää kuluja.
Jos puhutaan 2000 hengen firmasta. Tuo yhden euron maksaminen 2000 henkilölle jokaista tuntia kohden maksaa 560€ / tunti työnantajalle.
Heittäkäähän jotain hyvää vasta argumenttia miksi työntajat eivät saisi kuulla sairaslomistanne tai siitä koska palaatte töihin?
Laskelma on erittäin raaka. Todellisuudessa sentit voivat olla euroja ja eurot satasia...
Työnantaja 12. olen onnellinen etten ole sinun firmassa töissä. Melkoisen katkeraa puhetta ja varmaan siellä sinun firmassa on " hyvä henki" olla töissä.
Ei ole yksittäisen työntekijän vika jos laki on tuollainen.
Tee sitten yksin, ei tarvitse maksaa mitään.Ulkopuoliselle.
Ei tarvi yksin tehdä. Sitä varten on kehitetty hieno järjestelmä alihankintasopimukselle ulkomaalaisen firman kautta. Sitähän te Suomalaiset työntekijät ette vaan ymmärrä. Ulkomailta tulee jätkä ja tekee jopa paremmin edullisemmalla hinnalla kuin suomalainen. Suomalaiset valittaa AY-liikkeille ja kuvittelevat että se itkeminen edesauttaa jotain. Ei auta. Mielestäni se kertoo vaan saamattomuudesta ja kaksinaamaisuudesta. Rehellinen, vilpitön ja oikean työmoraalin omaava työntekijä keskustelee työnantajan kanssa kuten ystävänsä. Luottamusmiehen tai työsuojeluhenkilöstön välityksellä vuoropuhelu on kaikkea muuta kuin kehittävä. Urasuunnitelmatkin voi samalla itkemisellä unohtaa. Jos on lapioinut 5 vuotta paskaa ja se on ottanut kupoliin, jonka jälkeen asiasta puhutaan kaikille muulle paitsi työnantajalle. On peli aika valmis.
Suomalainen työntekijä pitää kaikkea niin itsestään selvyytenä, että mielestäni lainsäädäntö pitäisi muuttaa niin, että se kaikki vastuu omasta tulevaisuudesta siirretään työntekijälle itselleen. Loppuu ne turhat vinkumiset työpaikalla.
Olisihan se nyt kamalaa jos joutuisi itse huolehtimaan itsestään.
Eehei...ei ei.. pitää olla siinäkin jokin holhooja, tässä tapauksessa työnantaja joka pitää huolen siitä, että pikku ville saa hyvän eläkkeen ja toimeentulon, kun/jos firma menee konkurssiin.
Joo aloittaja tosiaan oli leikkauksessa eikä saikuttele ihan muuten vaan. Nyt kuntoutus on edelleen kesken ja lääkäri määräsi kaksi viikkoa lisäsaikkua, jonka jälkeen katsotaan taas uudelleen asiaa. Ilmoitin samalla viikolla, kun saikun loppuun oli vielä 1,5 viikkoa silloisen tilanteeni ja nyt kun alkuperäinen saikku loppui niin ilmoitin perjantaina saaneeni lääkärinajan maanantaille. Jonka jälkeen lähetin uudet saikkupaperit hänelle. Minun palkkani maksaa kunta, ei työnantajani.
Eli esimies joka kyselee edustaa kuntaa eli sinun työnantajaasi...
Työnantajani on yksityinen ihminen. Täällä toteutetaan ns. työnantajamallia kuntatasektorilla. Kunta myöntää avustettavalle tietyn määrän tunteja esim. viikossa. Avustettava on nimenomaan työnantaja. Kunta maksaa palkan tehtyjen työtuntien pohjalta. Työsopimukseni on työnantajani jua minun välinen, kuntaa siinä ei ole mainittu. Alkaako selkiintyä?
Ja tuo ei muuten pidä paikkaansa, että esimies voi käyttäytyä vapaa-aikana miten vaan. Virkamiehen on käyttäydyttyttävä vapaa-aikanakin asiallisesti. Näin sanoo lakikin. Ja yrittäjälle sanoisin, että ajattelitko pyörittää firmaasi ihan ihan ilman palkkakustannuksia? Taitaa olla verottaja jo perässäsi...
Mikä sun pointti on? Avustajat - ainakin minä - on niin tyhmiä ettei tajua. Tarkoititko vastauksesi siis minulle, TeaV:lle?
Työnantajani eli esimieheni vapaa-aika ei minulle kuulu, mutta asiallinen käytös työntekijää kohtaan olisi minimivaatimus.
Minä kysyin tosiaan tämän ketjun aloittavan kysymyksen, koska ihmettelin miksi työnantajani kyselee lääkärin asioita minulta 1,5 viikkoa ennen sairausloman päättymistä. MInähän en sairauslomista itse päätä. Annoin hänelle siis viikkoa ennen saikun päättymistä sitten tiedon, että kuntoutus on kesken ja uusi lääkärinaika tilattu.
Mitä sinä tarkoitit?
Yrittäjäkysymys taitaa olla jollekin toiselle?