Oinas+Oinas

Moonlight

Yhteensopivuus: Oinas & Oinas

Kahden oinaan välinen liitto on erittäin dynaaminen. Se on spontaani, hauska ja haastellinen. Tässä suhteessa ei ole hetkeäkään tasaista tai rauhallista aikaa. Suhde toimii molempiin suuntiin kivuttomasti: oinas haluaa tilaa itselleen ja toinen hyväksyy sen, koska haluaa sitä itsekin. Toisaalta oinas on erittäin mustasukkaista sorttia, joten omistushaluiset riidat ovat suuria ja äänekkäitä. Oinas on erittäin kilpailunhaluinen merkki, joten kahden oinaan suhteessa molempien täytyy pystyä puhtaaseen yhteispeliin. Muutoin johtajuudesta puhkeaa raivoisa taistelu, joka ei voi johtaa mihinkään.

Oinas on positiivinen, innostunut sekä vahva luonne, ja suhde on parhaimmillaan täynnä positiivista energiaa. Molemmat nauttivat uusista aktiviteeteista ja ovat erittäin anteliaita toisiaan kohtaan. Kaksi suurta egoa samassa sopassa aiheuttaa paljon ongelmia, elleivät molemmat suostu kompromisseihin. Koska oinas on luonteeltaan avoin, ei tässä parisuhteessa pelata ainakaan mykkäkoululla.

Kaksi oinasta joko vetää samaa köyttä tai tappelee toistaan vastaan minkä kerkeää. Oinasta ohjaa Mars, muinainen sodan jumala, joka edustaa aggressiivisuutta, intohimoa, taistelua ja voittamista. Oinas on planeettansa mukaisesti fyysinen merkki, joten kahden oinaan suhde on erittäin seksuaalinen ja jännittävä. Oinaat kiistelevät keskenään koko ajan, mutta kysymys on pikemminkin hauskanpidosta kuin oikeasta riitelystä.

Oinas on alati energinen merkki, joka ei helposti väsähdä. Kaksi oinasta voi olla asioista eri mieltä usein ja paljon, mutta sopu löytyy nopeasti. Oinas kiivastuu helposti, mutta leppyy vielä nopeammin. Oinaalla on vahva intuitio, joten molemmat ymmärtävät ja arvaavat helposti, mitä toinen ajattelee. Kahden oinaan välinen suhde on joko erittäin hyvä tai kammottavan huono, välimuotoa ei ole.Onnistunut kahden oinaan välinen suhde on vauhdikas ja spontaani, eikä kummallakaan pitäisi olla mitään valittamista.

11

18153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepe

      Huomasin kirjoituksessa paljon samaa kuin itsessäni ja poikaystävässäni, sillä olemme molemmat oinaita vain päivän ikäerolla. Monesti sanotaan ettei suhteesta tule mitään jos on horoskoopiltaan samoja; minä voin myöntää että tämä on ensimmäinen poikaystävä jota ymmärrän täysin koska osaan ja pystyn "lukemaan" häntä itseni kautta!! Suhde toimii paremmin kuin esim. vesimiehen kanssa.

    • Yatza

      Tottahanh tuo on, mutta sattumoisin tuo sama on yhdes jippiin höröskoopis..pöllijä >:I

    • heka

      joo oli hyvä teksti vaikka kaikki ei tietenkään pidä aina paikkaansa nimittäin olen itse oinas mutta aika monta juttua piti hyvinkin paikkaansa hyvä teksi

    • Sini^^

      no kyl kaks oinast tulee hyvin toimeen ku ne tuntee tapansa ja osaa antaa tilaa toiselle... : ) ja se toimii kun molemmat on sellasia kun on ja toinen tietää sen :D

    • Kertokaa miten sopii neitsy...

      Kertokaa miten 23.9. syntynyt - siis viimeisenä päivänä neitsyen merkeissä sopii maaliskuussa syntyneelle oinaalle?

    • Salume

      Se on totta kyllä mitä tossa lukee oinaksista ja minä kyllä uskon horroskooppeihin vaikka mulla on aika moni kaveria jotka eivät usko mutta minä uskon siihen edes vähän koska olen itsekin oinas ja siitä mitä puhutaan oinaksesta on ihan sama mitä minulla on ;)

      • kahvinpapu

        olen neljäkymmentä ja risat.Ja oinas. olin kahdeksan vuotta enemmän ja vähemmän riitaisessa suhteessa oinaan kanssa. eikä tuumaakaan periksi, missään , vaikka olisi ollut sata todistajaa. oli kysymys mistä tahansa. itse olen syntynyt 18.4 ja vivahdan kai enemmän härkään itsepäinen kylläkin. mutta tämä toinen.. joskus tuo periksiantamattamuus tuntui ja tuntuu sairaalta. liittyykö se lainkaan horoskooppimerkkiin? jos rikkoo ikkunan ja todistajia on monta selväpäistä suomalaista eikä ole silti tehnyt mitään..Onko ihminen silloin oinas vai sairas? JA KUN IHMETTELIN KÄYTÖSTÄ MINÄ VALEHTELIN,siis hänen mukaansa. Tuota se meidän suhteemme oli, jatkuvasti. Voiko oinaskaan olla noin jotakin? ehkä patologinen valehtelija? tätä ei voi yleistää kaikkiin.


      • 120466
        kahvinpapu kirjoitti:

        olen neljäkymmentä ja risat.Ja oinas. olin kahdeksan vuotta enemmän ja vähemmän riitaisessa suhteessa oinaan kanssa. eikä tuumaakaan periksi, missään , vaikka olisi ollut sata todistajaa. oli kysymys mistä tahansa. itse olen syntynyt 18.4 ja vivahdan kai enemmän härkään itsepäinen kylläkin. mutta tämä toinen.. joskus tuo periksiantamattamuus tuntui ja tuntuu sairaalta. liittyykö se lainkaan horoskooppimerkkiin? jos rikkoo ikkunan ja todistajia on monta selväpäistä suomalaista eikä ole silti tehnyt mitään..Onko ihminen silloin oinas vai sairas? JA KUN IHMETTELIN KÄYTÖSTÄ MINÄ VALEHTELIN,siis hänen mukaansa. Tuota se meidän suhteemme oli, jatkuvasti. Voiko oinaskaan olla noin jotakin? ehkä patologinen valehtelija? tätä ei voi yleistää kaikkiin.

        hei sulle kahvipapu, olin toistakymmentä vuotta leijonan kans ja astioita sillon tällöin rikoin, johtukohan miehestä......KYLLÄ nykyään yli 10v oinaan kans eikä mitään ongelmaa pientä sanaharkkaa välillä molemmat ymmärretään toisiamme jo pelkistä eleistä ja liikkeistä. SANOMPA NÄIN Ah miten IHANA ON OINAS MIES


    • aivannäin

      kyllä vaan aivan osui oikeaan,aivan kuin olisin lukenut otteita omasta elämästä.rajua rakastelua ja rohkeita riitoja,mutta elämä hymyilee.

      • kikka

        Omalla kohdallani tuon merkin kanssa seurusteleminen ei onnistunut, toisen kanssa ei voinu keskustella mutta seksi kyllä oli rajua.


      • kevään lapset
        kikka kirjoitti:

        Omalla kohdallani tuon merkin kanssa seurusteleminen ei onnistunut, toisen kanssa ei voinu keskustella mutta seksi kyllä oli rajua.

        äskettäin tavattu, ikäero aikaslailla suuri, mutta seksipainotteinen suhde näyttäis tästä tulevan, kyl kemiat kohtaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4231
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2360
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1881
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1495
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1463
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1274
    7. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      788
    8. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      747
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      691
    Aihe