Oletko päättänyt valmistautua kokopäiväisesti pääsykokeeseen tämän kevään ajan ja kaipaisit tsemppikaverin, joka valvoo, että lupauksesi myös pitää? Haluatko, että joka nostaa sinut niskavilloista ylös ja antaa potkun persuksille, kun olet tekosyiden varjolla nuupahtanut Haasteidentien varteen matkalla kohti unelmiesi opiskelupaikkaa? Haluatko rikkoa rajasi ja pääsykoepäivänä miettiä, että kaikkesi olet tehnyt ja enempään et olisi pystynyt?
Ajatuksenani minulla on löytää tsemppikaveri, jonka kanssa laitamme itsekurin koetukselle ja istumme takaliston leipälapion muotoiseksi tänä keväänä. Aamulla ensimmäisenä varmistamme, että olemme itse heränneet ja että toinenkin on herännyt ja matkannut kohti mielenkiintoisia pääsykoekirjoja. Puolenpäivän aikoihin on tietenkin luvassa päiväuutiset ja fiilikset (ja ruoka-aikakin jos tarkkoja ollaan). Kolmas eli viimeinen päivittäinen viesti raportoidaan sitten, kun sen päiväiset lukemiset on takana.
Sillä ei ole väliä, että mihin kouluun olet pyrkimässä ja missä päin maailmaa luet. Pääasia on, että olet valmis tekemään kaikkesi pääsykoelukemisien suhteen tänä keväänä.
Itse olen nainen jos sillä on jotain merkitystä. =)
Jätä sähköpostiosoitteesi niin otan sinuun yhteyttä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Lähtisin sata lasissa mukaan mutta täällä tuo kirjasto mokoma aukee vasta klo YKSTOISTA!! tarkoitus oli lähtä lukemaan aamuisin klo 8.00
Oletko mukana vai et? Jos olet niin annahan se sähköpostiosoite niin saadaan pohjasuunnittelut tehtyä ja alettua hommiin! =D
Sinähän voisit siirtyä tuonne kirjastoon aina lounastauolla. Itse luen enimmäkseen kotona. Tänään kyllä ajattelin mennä kirjastoon, vaikka vähän tuntuu, ettei sieltä paikkoja enää tähän aikaan saa (kirjasto aukeaa yhdeksältä).
Tässä olisi eräs yhtä motivoitunut, kevään koitokseen valmistautuva! Mailia osoitteeseen => [email protected]
Jos mahtuu kolmas mukaan, mun maili on [email protected]
Hyvä tytöt! Lähetin teille viestiä. Tällä porukalla painetaan pääsykokeisiin asti. Uusia halukkaita jäseniä otetaan toki mukaan, mutta vasta siinä vaiheessa, jos joku meistä jättää leikin kesken.
Olisiko joku halukas vielä joka ei tuohon joukkoon päässyt? Jos joku helsinkiin pyrkijä haluais juttu seuraa, laita ihmeessä sähköpostisi! :)
jepjeppille: [email protected]
Täällä olisi vielä yksi kiinnostunut jahka mukaan mahtuu :) [email protected]
Mä oon oikeesti motivaation tarpeessa! Saa laittaa viestiä: [email protected]
Mahtuuko vielä mukaan?
Mä en ehkä ole paras tsemppikaveri, mutta tykkään kyllä piiskata nuoria tyttöjä [email protected]