Suomi on kaksikielinen maa

Minulla on semmoinen ehdotus, kun olemme näin ollen Suomi- Ruotsi kielinen
tasavalta niin miksi eduskunnassa ei pidetä kyselytunteja vaihteeksi ruotsiksi?
Olen huomioinut että joskus RKP:n edustajat puhuvat ensiksi ruotsiksi ja kääntävät
sitten Suomeksi ja siksi tasapuolisuus olisikin paikallaan, että siellä olisi
ruotsinkieliset kyselytunnit vaihteeksi näin rivikansalaisten sitä halutessa?


Eräs huomautus tekstiin viitaten, Kataisen pakkoruotsinkielentaitoon on olematon
ja näin nämä epäkielipätevät oppisivat maamme pääkieltäkin mikä on Ruotsi?
Tämä siksi koska ainoastaan Ruotsi on kieli joka toimii ainoastaan koko Suomessa.
8138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On jo kohtuullista että eduskunnassa pidettäisiin kaksikielisyyttä arvossa
koska semmoinen meillä on Suomessa ja sitä pidetään niin tärkeänä kansalaisille.

Paavo Lipponen on sanonut ettei meillä Suomalaisilla ole mitään identtiteettiä
ilman ruotsalaista kulttuuria ja kieltä jota pakolla on kaikkien opiskeltava.

Äänestä

Haluaisimpa nähdä sen kun eduskunnassa nämä pakkoruotsitusta puoltavat
yrittäisivät sönkätä asioitaan toisella kotimaisella ja mitähän siellä saataisiin
aikaan kun kukaan ei ymmärtäisi yhtään mitään?

Äänestä

Jotenkin pitää ihmetellä sitäkin Suomi on kaksikielinen mutta kaikki pitää
kääntää aina jommallekummalle kielelle mutta miksi tuo ruljanssi kun maan
pitäisi olla kaksikielinen?

Äänestä

Hienoa me haluamme ja saamme eduskuntaan ruotsinkieliset kyselytunnit ja sen
pitää toteutua lähiaikoina. Me ruotsalaiset RKP:läiset haluamme tasavertaisen
eduskunnan jossa molemmat kansalliskielet ovat esillä istunnoissa ja ruotsia
käyttävät kaikki eduskunnassa koska se on kouluissamme opiskelukielikin.

Äänestä

Kysymyksiä edelleen ja näin miksi eduskunnassa ei ole pakkoruotsitusta
kun se on yleisesti kouluissa ja on pääsyvaatimuksina kaikilta virkoihin?

Eikö eduskuntaan ehdokkaalta vaadita pakkoruotsituskoetta kun sitä
pakkoruotsia on muualla osattava ja se on edellytys päästä ammattiin?

Pitäisin jo selviönä, että maanpääkieltä ruotsia olisi edustajien osattava
muuten koko pakkoruotsituksella ei pitäisi olla olla mitään muutakaan
pakkoriteeriä Suomessa?

Eduskunnassa säästettäisiin kallista istuntojen aikaa kun kaikki osaisivat
kiitettävästi molemmat kansalliskielet eikä käännöksiä tarvittaisi enää ja
entä ne kalliit käännöskustannukset nekin jäisivät historiaan heti.

Äänestä
  • Jatkoa edelliseen jos tuo esitys ei ole kaikille mahdollista eli niille puupäille
    jotka eivät opi ruotsia niin heitä ei saisi ottaa vaaleihin ehdokkaiksi ilman
    selvää kielikoetta millä asia selvitetään? Pitää ottaa huomioon Suomessa
    on riittävästi suomenruotsalaisia jotka osaavat molemmat kansalliskielet
    ja näin he sopisivat hyvin eduskuntaan edustamaan kaikkien puolueitten
    puolesta ja kansa olisi tyytyväinen.

    Äänestä

Voe helevata tätä Pakkoruotsitus pois-puoluetta !

Ei juuri muut asiat kiinnosta !

Äänestä

Niimpä se on tuo pakkoruotsitus meillä muanvaivana jotta pois se pittää
suoha ja äkkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasapuolisuutta vain kirjoitti:

Minulla on semmoinen ehdotus, kun olemme näin ollen Suomi- Ruotsi kielinen
tasavalta niin miksi eduskunnassa ei pidetä kyselytunteja vaihteeksi ruotsiksi?
Olen huomioinut että joskus RKP:n edustajat puhuvat ensiksi ruotsiksi ja kääntävät
sitten Suomeksi ja siksi tasapuolisuus olisikin paikallaan, että siellä olisi
ruotsinkieliset kyselytunnit vaihteeksi näin rivikansalaisten sitä halutessa?


Eräs huomautus tekstiin viitaten, Kataisen pakkoruotsinkielentaitoon on olematon
ja näin nämä epäkielipätevät oppisivat maamme pääkieltäkin mikä on Ruotsi?
Tämä siksi koska ainoastaan Ruotsi on kieli joka toimii ainoastaan koko Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu