Niiden joita historia oikeasti kiinnostaa kannattaa hahmottaa viime vuosisataa ainakin sellaisilla suomalaisen yhteiskunnan kehitysakseleilla kuin metsäläisyydestä järjestyneeseen yhteiskuntaelämään, kansallisesta kahtiajaosta säädellyn ristiriidan yhteiskuntaan, maatalousyhteiskunnasta kaupungistumiseen, yhtenäiskulttuurista keskustelevaan moniarvoiseen yhteiskuntaan, ja viimeiseksi: reaalitalouden oloista rahatalouden valtaan.
Vielä viime vuosisadan alussa osassa Suomea elettiin miltei kivikautisella tasolla savupirteissä. Itsenäistyminen repi kansan kahtia ja käytiin äärimmäisen raaka veljessota. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet varjeltiin kansalaissodan kipeitä jälkiselvittelyjä ja sallittiin fasismille kasvualusta. Onnettoman sodan ja onnettoman tappion onnellisena seurauksena maassa toteutuivat (ensimmäisen kerran sen itsenäisen historian aikana) demokratian edellytykset. Kaikki mielipidesuunnat saivat vihdoin vapauden toimia.
Entisen yhteiskuntailmapiirin vääristyneisyydestä kertoo jotain se, että vasta kymmenen vuotta sodan jälkeen voitiin julkaista ensimmäinen kirja, jossa sotaa käsiteltiin tavallisen rintamamiehen näkökulmasta. Teoksesta, Linnan Tuntemattomasta, tuli sadoin tuhansin myyty. Pinnanalainen paine asioiden julkipuhumiseen oli siis ollut valtava. Kaksikymmentä vuotta sodan jälkeen maan (liki islamilaista maailmaa muistuttanut) valtiosidonnaiseen uskonnollisuuteen liittyvä yhdenmukaisuus räjäytettiin hajalle Salaman Juhannustanssit -teoksella. Sitä seurannut kiihkeä kansalaiskeskustelu käynnisti lopullisesti yhtenäiskulttuurin murenemisen. Sen jälkeen reporadio jatkoi yhteiskunnallisen keskustelun alkeisopetusta. 70-luvulla, jolloin uudenlainen puoluepolitisoituminen sitoi suuren osan 60-luvun yleisestä kulttuuriradikalismista, Suomen henkinen kehitys alkoi olla jo demokratian alkeisvaatimusten tasolla.
Kekkosen elämäntyö veljesvihan katkeroittaman, typerän ja oppimattoman, väkivaltaisen ja kovien sotakokemusten psyykkisesti regressoiman kansan yhtenäistämisessä, maan (reaalitaloudellisilla ehdoilla tapahtuneen) vaurastumisen vartijana, vuorineuvosten pelossa ja kurissa pitäjänä, N-liiton paineen torjujana, ja viimekädessä yhteiskunnallisen keskustelun edellytysten aktiivisena agitattorina, on maan historiassa todellisen suurmiehen urakka. Hän käytti valtaa armottomasti, poikkeuksellisen kansan poikkeusellisten olojen edellyttämällä tavalla, mutta mikään tuossa vallankäytössä sinänsä ei tee sitä epälegitiimiksi tai moraalisesti tuomittavaksi. Kekkonen nautti myös kansalaisten varauksetonta luottamusta, joten hänen vallankäytössään toteutui arendtilaisen suoran demokratian idea.
Kekkosen jälkeen asiat menivät taas nopeasti huonompaan suuntaan. Rahatalouteen hurahtanut presidentti Koivisto masinoi rahamarkkinat vapaaksi, ja maa täytettiin Pentti Kourin (ja mahdollisesti muiden rasvapoikien) tänne rahtaamilla dollareilla. Puhallettiin arvokuplia, myytiin velkaa pakolla ja vaikka vakuudetta, ja pyörät lakkasivat pyörimästä kun velkaantuminen oli kasvanut siihen mittaan että kotitalouksien hankinnat tyssäsivät. Kuten kansantaloudelliset tilastot osoittavat, lama alkoi tästä, ja romahdus oli todellinen valtakunnankato. Suomi sidottiin velkavankeuteen, jonka seurauksena olemme nyt ja ikuisesti globaalipankkiirien lypsylehmänä, ja saamme pitää kansan- ja valtiontalouttamme pystyssä niin kauan kun kykenemme velkavankkureitamme vetämään. Mutta esim. oman valtiomme budjetin menokattoa emme enää saa päättää.
Kekkosen ajan valtakunnasalaisuudet olivat "julkisia", ts. kaikki ihmiset käytännössä tiesivät että suhteet itään olivat tekopyhiä ja liturgisia, ja niitä varjeltiin koska idän vaara oli todellinen. Vain muutama täydellinen harakka-aivo jaksoi meuhkata "totuudentorvina", enemmän tai vähemmän peitellyn antikommunismin ja kekkosvihan saarnamiehinä. Sotilaat, joilla ei aivoja juuri ole ollenkaan, olivat tietysti vielä asia erikseen. Nyt meillä on niin laman syntyyn kuin sen hoitoon liittyviä valtakunnansalaisuuksia, jotka ovat karmeampia kuin mitkään kekkosajan ulko- tai sisäpoliittiset vehkeilyt. Suomen historia on näillä näkymin eletty, tulevaisuudesta ei juuri kannata puhua.
Vielä viime vuosisadan alussa osassa Suomea elettiin miltei kivikautisella tasolla savupirteissä. Itsenäistyminen repi kansan kahtia ja käytiin äärimmäisen raaka veljessota. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet varjeltiin kansalaissodan kipeitä jälkiselvittelyjä ja sallittiin fasismille kasvualusta. Onnettoman sodan ja onnettoman tappion onnellisena seurauksena maassa toteutuivat (ensimmäisen kerran sen itsenäisen historian aikana) demokratian edellytykset. Kaikki mielipidesuunnat saivat vihdoin vapauden toimia.
Entisen yhteiskuntailmapiirin vääristyneisyydestä kertoo jotain se, että vasta kymmenen vuotta sodan jälkeen voitiin julkaista ensimmäinen kirja, jossa sotaa käsiteltiin tavallisen rintamamiehen näkökulmasta. Teoksesta, Linnan Tuntemattomasta, tuli sadoin tuhansin myyty. Pinnanalainen paine asioiden julkipuhumiseen oli siis ollut valtava. Kaksikymmentä vuotta sodan jälkeen maan (liki islamilaista maailmaa muistuttanut) valtiosidonnaiseen uskonnollisuuteen liittyvä yhdenmukaisuus räjäytettiin hajalle Salaman Juhannustanssit -teoksella. Sitä seurannut kiihkeä kansalaiskeskustelu käynnisti lopullisesti yhtenäiskulttuurin murenemisen. Sen jälkeen reporadio jatkoi yhteiskunnallisen keskustelun alkeisopetusta. 70-luvulla, jolloin uudenlainen puoluepolitisoituminen sitoi suuren osan 60-luvun yleisestä kulttuuriradikalismista, Suomen henkinen kehitys alkoi olla jo demokratian alkeisvaatimusten tasolla.
Kekkosen elämäntyö veljesvihan katkeroittaman, typerän ja oppimattoman, väkivaltaisen ja kovien sotakokemusten psyykkisesti regressoiman kansan yhtenäistämisessä, maan (reaalitaloudellisilla ehdoilla tapahtuneen) vaurastumisen vartijana, vuorineuvosten pelossa ja kurissa pitäjänä, N-liiton paineen torjujana, ja viimekädessä yhteiskunnallisen keskustelun edellytysten aktiivisena agitattorina, on maan historiassa todellisen suurmiehen urakka. Hän käytti valtaa armottomasti, poikkeuksellisen kansan poikkeusellisten olojen edellyttämällä tavalla, mutta mikään tuossa vallankäytössä sinänsä ei tee sitä epälegitiimiksi tai moraalisesti tuomittavaksi. Kekkonen nautti myös kansalaisten varauksetonta luottamusta, joten hänen vallankäytössään toteutui arendtilaisen suoran demokratian idea.
Kekkosen jälkeen asiat menivät taas nopeasti huonompaan suuntaan. Rahatalouteen hurahtanut presidentti Koivisto masinoi rahamarkkinat vapaaksi, ja maa täytettiin Pentti Kourin (ja mahdollisesti muiden rasvapoikien) tänne rahtaamilla dollareilla. Puhallettiin arvokuplia, myytiin velkaa pakolla ja vaikka vakuudetta, ja pyörät lakkasivat pyörimästä kun velkaantuminen oli kasvanut siihen mittaan että kotitalouksien hankinnat tyssäsivät. Kuten kansantaloudelliset tilastot osoittavat, lama alkoi tästä, ja romahdus oli todellinen valtakunnankato. Suomi sidottiin velkavankeuteen, jonka seurauksena olemme nyt ja ikuisesti globaalipankkiirien lypsylehmänä, ja saamme pitää kansan- ja valtiontalouttamme pystyssä niin kauan kun kykenemme velkavankkureitamme vetämään. Mutta esim. oman valtiomme budjetin menokattoa emme enää saa päättää.
Kekkosen ajan valtakunnasalaisuudet olivat "julkisia", ts. kaikki ihmiset käytännössä tiesivät että suhteet itään olivat tekopyhiä ja liturgisia, ja niitä varjeltiin koska idän vaara oli todellinen. Vain muutama täydellinen harakka-aivo jaksoi meuhkata "totuudentorvina", enemmän tai vähemmän peitellyn antikommunismin ja kekkosvihan saarnamiehinä. Sotilaat, joilla ei aivoja juuri ole ollenkaan, olivat tietysti vielä asia erikseen. Nyt meillä on niin laman syntyyn kuin sen hoitoon liittyviä valtakunnansalaisuuksia, jotka ovat karmeampia kuin mitkään kekkosajan ulko- tai sisäpoliittiset vehkeilyt. Suomen historia on näillä näkymin eletty, tulevaisuudesta ei juuri kannata puhua.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ainakin ihan muutamassa kohdassa!!!
Kirjoitelmasi pitää paikkansa kaupungistuneessa Suomessa. Maaseudulla eletään yhä islamilaisessa kepulaisuudessa, jossa eriävät mielipeteet tuomitaan.
60- luvun kulttuuriradikalismi johtui pääasiassa opiskelijoiden taustojen muutoksista, kun muutkin kuin isojen maatalojen lapset pääsivät opiskelemaan. Tälle ei edes Kekkonen voinut mitään, mutta taitavana juonittelijana ujuttautui mukaan 'lastenkutsuineen'.
Missään ei ole todistettu, että Kekkonen olisi nauttinut kansan v a r a u k s e t o n t a luottamusta tai edes luottamusta.
Ilman Koiviston ajan muutoksia Suomi olisi ollut todella kusessa 90- muutoksien aikana.
Kun puhut velkautuneisuudesta, tiedätkö paljonko Suomella on valuuttamääräistä velkaa?
"Maseudulla eletään yhä islamilaisessa kepulaisuudessa, jossa eriävät mielipiteet tuomitaan."
Tällä mielipiteelläsi osoitat olevasi avaajan mainitsema harakka-aivo.
"Ulostuksesi" muistuttaa muitakin osin surullisen "kuuluisaa" JÄBÄTYSTÄ, joka ei parane puhumalla.
olevasi vapaamielinen kepuloinen, joka hyväksyy eriäviä mielipiteitä ja haluaa avartaa keskustelua moniarvoiseksi.
Onko JÄBÄTYS jonkinlainen pieru vai mitä tarkoitatat tuolla lopetuksellasi? Minulta se ainakin meni yli hilseen.
>>Missään ei ole todistettu, että Kekkonen olisi nauttinut kansan v a r a u k s e t o n t a luottamusta tai edes luottamusta.
Viimeisissä Kekkosen aikaisissa presidentinvaaleissa Kekkosen valitsijamiehet saivat 86 % äänistä. Aikamoinen todistus. Mutta, eihän toki aivan varaukseton.
>>Ilman Koiviston ajan muutoksia Suomi olisi ollut todella kusessa 90- muutoksien aikana.
Kun Koivisto tuli valtaan -81, niin meillä vallitsi yhä sama kylmän sodan sanelema asetelma: olimme Rariisin rauhansopimuken, voittajavaltojen etupiirijaon ja YYA-sopimuksen sitomina neukkujen "ystäviä". Koivitokin sanoi, ettei hän aio tuhota edeltäjänsä elämäntyötä. Asetelma muuttui -80- ja 90- likujen vaihteessa, kun N-liitto tuhoutui omaan mahdottomuuteensa. Silloin pääsimme eroon noista sidoksista. Se muutti asetelman aivan toiseksi, eikä siihen muutokseen Koivistolla ollut osaa eikä arpaa. Emme lainkaan osaa sanoa, osasiko Koivisto parhaalla tavalla johtaa maata uudessa tilanteessa. Koivistoa seurannut Ahtisaari oli ainakin täysin "ulalla" Suomen poliittisessa elämässä.
>>Kun puhut velkautuneisuudesta, tiedätkö paljonko Suomella on valuuttamääräistä velkaa?
Ensinnäkin Suomen valtion velkautuneisuus on unionimaiden pienimpiä. Eikä sillä, onko velka valuuttamääristä vai "kotimaista" ole suurta merkitystä, sillä velkamme on euroon siirtymisen jälkeen pääosin euromääräistä ulkomaanvelkaa.
Eihän kansalle annettu edes varteenotettavaa vaihtoehtoa vuoden 1978 vaaleissa. Kekkonen (259valitsijaa)Westerholm (25)Vennamo (10) Salonen (6)
Jos siis asetetut vastaehdokkaat ovat tuota luokkaa, on lopputulos varsin ymmärrettävä.
Olen jo aiemmin huomannut, ettet ymmärrä raha-asioista mitään. Käsityksesi mukaan ei siis ollut mitään väliä missä valuutassa yrittäjällä oli velkaa Viinasen devalvoidessa 90-luvun alussa!
Kuinka Sinä, Oiva kehtaat tuoda noita 1978 "vaaleja" osoitukseksi Kekkosen "varauksettomasta kannatuksesta". Ota huomioon, että täällä on paljon meitä, jotka omakohtaisestikin muistavat nuo sairaat ajat, ja varmasti nuoremmatkin ovat niistä lukeneet kylliksi myöhempää ja totuudellisempaa historiankirjoitusta tajutakseen, mistä oli kysymys.
Kyllä Sinäkin muistat nuo ajat, ja en voi uskoa, että pääsi olisi sellaista umpiluuta, että et olisi jo silloin tajunnut, missä, miten ja miksi mennään! Kun kerrot lukevasi paljon historiaakin, et ole voinut välttyä lukemasta myös noista ajoista toisenlaista totuutta kuin mitä jatkuvasti tuot julki. Kyllä kai vain se kepulaisuus panee Sinut puhumaan vastoin parempaa tietoasi ja ymmärrystäsi. Aika raukkamaista!
Enkä millään voi uskoa, että Sinä bisneksessäkin mukana olleena et ymmärrä taloudellisistakaan asioista, niiden synnystä, riippuvuuksista ja seuraamuksista kokonaisvaltaisemmin yhtään mitään.
Itselläni ei ole kovin korkeaa taloudellista koulutusta eikä yrittäjäkokokemustakaan, mutta noina aikoina suuryrityksen palveluksessa olleenna ja melkoisia taloudellisiakin projekteja vetäneenä en mitenkään olisi voinut jäädä noin ymmärtämättömäksi enkä kehtaisi päästellä suustani tuollaisia sammakoita, mitä olet tässäkin ketjussa ja vielä enemmän muulloin päästellyt!
Kaikki on vain Koiviston ja koklippien syytä. Voi pyhä yksinkertaisuus! Tai pyhä kepulaisuus, joka saa bisneksessä pyörineen insinöörimiehenkin valehtelemaan vastoin parempaa tietoaan.
Keskusta on paras.
Keskustassa on ytyä.
Eikö vain.
...kirjoitettu. Olisi vain hyvä tietää, kuka tuon kirjoituksen oikea tekijä on. Aloituslauseessa oleva sana "historia" ei kerro mitään; on muuten typerä tapa esittää nimimerkkinsä.