Muistatteko?

Väyrysen puhe 70 -luvulta
Tämä nauhalla oleva ei ollut Oulun torilla.
Sillä " isolla lipputangolla " jossa ruoho kasvaa jalkojen alla.

Puheessa mm : " Suomelle olisi ollut hyväksi jos olisimme liittyneet Neuvostoliittoon "

Yle näytti jo 15 sek, kuin vahingossa n 10v sitten.

Rohkeutta ! Ei Väyrysen Paavo syö, vaikka sitä enemmänkin näytetään.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kepun sisällä perustettiin aikanaan Ryhmä - 70 joka koostui
johtavista kepulaisista ja tuon liikkeen ohjelmassa oli
Suomen muuttaminen sosialistiseksi neuvostotasavallaksi.

Äänestä

ALAS pravdaHesarin ja pravdaYlen sensuuri

mutta

Paavo Väyrynen on ylivoimainen keskustalainen politiikko ja voittaa
kevyesti Olli Rehnin eurovaaleissa

Tästä syystä Olli Rehn ei pääse byrokraatiksi eurobossejen kultapossukerhon
sikaariportaaseen

1970 luku oli pahinta suomettumisaikaa

itse arvioisin että lokaali minimi Suomen itsenäisyydessä
olisi noin vuonna 1978

ei koskaan enää sellaista


Onneksi selvisimme mm. Saksan Wehrmachtin tuella sotarikollisen Venäjän hyökkäyksestä jatkosodassa mm. Tali - Ihantalan taistelusta

Kun venäläiset pääsivät Berliiniin he raiskasivat Saksassa jopa
kaksi miljoonaa naista ja joukon jopa sataan kertaan

kommunistijohtajat Ulbricht ja Honecker eivät koskaan DDR:ssä puolustaneet kansalaisiaan venäläisten raakuuksia vastaan vaan nuolivat niiden saappaat

siksi ehdoton irtisanoutuminen vasemmistoliiton mukatyöväenpolitiikasta
ne eivät puolusta suomalaisia

HUOM syy ei siis ole skdl:n rivijäsenillä vaan venäjäänuolleilla vasalleilla
jotka hyötyivät siitä saaden isoja edustajapalkkoja vetäessään työläisiä
linssiin kuten vasliitto nykyisin

http://en.wikipedia.org/wiki/Rape_during_the_occupation_of_Germany

The majority of the assaults were committed in the Soviet occupation zone; estimates of the numbers of German women raped by Soviet soldiers range from the tens of thousands to 2 million.[2][3][4][5][6] In many cases women were the victims of repeated rapes, some as many as 60 to 70 times.[7] At least 100,000 women are believed to have been raped in Berlin, based on surging abortion rates in the following months and contemporary hospital reports,[4] with an estimated 10,000 women dying in the aftermath.[8] Female deaths in connection with the rapes in Germany, overall, are estimated at 240,000.[9][10] Antony Beevor describes it as the "greatest phenomenon of mass rape in history", and has concluded that at least 1.4 million women were raped in East Prussia, Pomerania and Silesia alone.[11]

Äänestä
  • huomautan vielä äskeiseen loppuosaan

    Pidän myös kersantti Aarne Saarista, sotaveteraani, isänmaallisena miehenä.

    Äänestä

Ulkomaalaisten kiinteistökauppoja rajoitettava

Halonen kävi 27 kertaa Venäjällä mutta ei saanut mitään aikaan
paitsi kissan Medvedeviltä, jonka jostain syystä otti vastaan
vaikka ele oli halventava.

Halonen ei saanut suomalaisille oikeutta ostaa Karjalaa ja Petsamoa
mutta hyysäsi venäläisiä erilaisilla oikeuksilla joihin ei puuttunut

Nyt Halosen aika on ohi ja perussuomalaiset toimivat yhdessä muiden
edustajien kanssa

http://jussiniinisto.fi/index.php/2014/02/ulkomaalaisten-kiinteistokaupoista/

Tilannetta on seurattava, ja uskon, että Suomen viranomaiset ovat kutakuinkin ajan tasalla. Maanpuolustus ja

huoltovarmuus ovat asioita, joita ei pidä kevyesti ohittaa.

Ulkomaalaisten kiinteistökauppoihin liittyy myös vastavuoroisuusongelma. Perussuomalaisten mielestä on

periaatteellisesti ongelmallista, jos suomalaisten maanosto-oikeutta on rajoitettu maassa, jonka kansalaiset voivat

ostaa Suomesta maata. Tällaisessa tapauksessa on vain oikein ja kohtuullista, että maan ostamisoikeutta Suomesta

rajoitetaan vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti.

Naapurimme Venäjä on kieltänyt maa- ja kiinteistökaupat ulkomaalaisilta tietyiltä raja-alueiltaan, ja tämä estää

suomalaisia ostamasta kiinteistöjä esimerkiksi rajantakaisesta Karjalasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salattu asia kirjoitti:

Väyrysen puhe 70 -luvulta
Tämä nauhalla oleva ei ollut Oulun torilla.
Sillä " isolla lipputangolla " jossa ruoho kasvaa jalkojen alla.

Puheessa mm : " Suomelle olisi ollut hyväksi jos olisimme liittyneet Neuvostoliittoon "

Yle näytti jo 15 sek, kuin vahingossa n 10v sitten.

Rohkeutta ! Ei Väyrysen Paavo syö, vaikka sitä enemmänkin näytetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu