Minä eläkeläisenä olen miettinyt miksi Suomi on kaksikielinen maa, kun täällä
ei osata sitä ruotsia? Ruotsia puhuvat ovat rajoittuneet pienille alueilleen
rannikolle ja Ahvenanmaalle, sisämaassa ei ruotsia kuule koskaan missään.
Suomessa on pakkoruotsitus mutta mitä on saatu aikaan ketkä puhuvat
ruotsia ja missä sitä tarvitaan kun sitä ei missään kukaan puhu?
Olen oppinut ruotsia koska asuin ruotsissa ja kun palasin takaisin kotiseudulleni
täällä ei kukaan osaa ymmärrettävästi ruotsia vaikka maa on kaksikielinen?
Suomessa kielitilanne on poliittinen eikä se palvele kansanetua vaan on pienen
eliitin etuiluun tarkoitettu väline.
Esimerkki apartheidista Suomessa: Ruotsinkielisille on omat koulut, yliopistot, nuorisotalot, siirtolapuutarhat, ylioppilaslautakunta, terveyskeskukset, ja jopa paikkakunnat ym. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset on jaettu kielen mukaan omiin yksikielisiin yhteisöihinsä, aivan kuten ennen apartheidin Etelä-Afrikassa?
Tätä ruotsinkieliset vaativat että jos Suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat samassa rakennuksessa, niin pitää olla eri sisäänkäynnit ja välitunnit eri aikaan ruotsinkielisillä ja suomenkielisillä.
Kaksikielisyys on silkkaa apartheidia
11
89
Vastaukset
- Oikein!
Eläköön kielivapaus!
- pahalta näyttää
Tuonne voi lisätä mitä nämä erikoiset touhuavat kun he ovat enemmistönä.
Ahvenanmaa on erikoistunut syrjimään suomenkielisiään ja ovat jopa kekanneet
tehdä siitä laillista ja näin kaikki suomenkielisyys on kielettyä kyseisellä saarella.
Ahvenanmaalla on systemaattisesti ajettu alas kaikki mikä on vähänkin
suomalaista eli uskontokin on kieletty suomenkielisiltä eikä omankielistä
seurakuntaa saa perustaa saarelle puhumattakaan muista ihmisille tärkeistä
asioista mikä on normaalia ihmisille vapaassa ihmisyyttä kunnioittavassa valtiossa. Ahvenanmaan politiikkaan voisimme verrata esimerkiksi Pohjois-Korean missä on samanlainen ihmisiin kohdistuva painostaminen.- Syrjintä on rumaa
Me tarvittaisiin lujaa miestä tänne Suomeen ja olisiko meillä oppimista,
missä on se Suomen Putin, suojelemaan suomenkielisiä Ahvenamaalla ? - BÄTTRE FOLK
Suomalaiset ja saamelaiset mm. - ovat joutuneet mm. suomenruotsalaisten suorittamien ihmisyyttä vastaan suunnattujen rikosten uhreiksi.
- Vähemmistöä
Tietysti meidän täytyy muistaa että meillä on myös romanit joita ruotsissa
pidettiin lainsuojattomina ja näin heitä siirtyi Suomeen ja ovat vähemmistöä
samoin mitä saamelaisetkin.
Romanit muuttivat aikoinaan ensin ruotsiin ja sieltä Suomeen ja siksi heillä on ruotsalaiset sukunimetkin. Ahvenanmaa taisi olla välietappi romanien muutossa
mutta nykyisin heitä ei asu Ahvenanmaalla, syytä siihen en tiedä olisiko syyt paikan
syrjivässä ruotsalaisessa asenteessa? - Eliittikielisillä
On asioita joita pitäisi lopettaa ensinnäkin kielirekisteröinti on lopetettava Suomessa koska se erottelee ihmisiä rasistisesti. On ruotsia puhuva eliittivähemmistö ja Suomea
puhuva pääväestö ja sitten muut maamme kielivähemmistöt.
Tuo eliittiruotsalaiset vähemmistönä ovat saaneet etuiluasemman koska
he ovat päässeet virkoihin joissa he pystyvät itse määräämään omista
erityisistä ohituskaistoista ja kiintiöistä mitä he pitävät etuoikeuksina itselleen.
Suomessa ei olla opittu kansalaissodasta mitään, siksi täällä on rasismi valloillaan. Ihmiset jaotellaan kielellisiin eriryhmiin ja siten heidän mahdollisuudensa opiskella ja menestyä riippuvat mihin ryhmään he kuuluvat.
Suomi ei kuulu demokraattisesti sivistysvaltioihin ennen kuin kielijaottelu poistuu
ja pakkoruotsitus lopetetaan.- Aslak J.
Saamelaiset ovat kärsineet suomenkielisten harjoittamasta, suorastaan kansanmurhasta, parin sadan vuoden tai tuhannen vuoden aikana, enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Hävetkää! Mutta epäilen osaatteko edes hävetä. Niin härskejä te olette, mummoja myöten! Televisiossannekin oli 80-luvulla avoimesti meitä pilkkaavia ohjelmia. Osaatteko, suomenkieliset, edes hävetä. Suomen ruotsinkielisestä väestöstä meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Mutta yrittäkää te nyt edes hävetä! Siis mummoja myöten!
- Sopii mennä katsomaa
Aslak J. kirjoitti:
Saamelaiset ovat kärsineet suomenkielisten harjoittamasta, suorastaan kansanmurhasta, parin sadan vuoden tai tuhannen vuoden aikana, enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa. Hävetkää! Mutta epäilen osaatteko edes hävetä. Niin härskejä te olette, mummoja myöten! Televisiossannekin oli 80-luvulla avoimesti meitä pilkkaavia ohjelmia. Osaatteko, suomenkieliset, edes hävetä. Suomen ruotsinkielisestä väestöstä meillä ei ole mitään pahaa sanottavaa. Mutta yrittäkää te nyt edes hävetä! Siis mummoja myöten!
Kysymys Aslakille olettekos te Aslakit käyneet Tukholmassa kun siellä
on Aslakin esi-isien pääkalloja edelleen näytteillä Tukholman luonnonhistoriallisessa museossa vitriineissä?
Siellä on sitten sitä ruotsalaista rotuhykinistien toimintaa esillä ja sopii hyvin
tuonne Aslakin kirjoitukseenkin sopivasti missä hän käskee meitä suomenkielisiä häpeämään.
- Me ei hävetä yhtään
Jahas tämä Aslakki on lähtenyt RKP:n aisankannattajaksi ja mitä ilmeisemmin
saa myös rahoituksia tuosta paskanjauhannastaan.
Mitähän hyvää ne ruotsinkieliset on lupailleet lappalaisille että nämä lähtisivät
pakkoruotsittamaan pohjoista osaa ja näin vahvistaisivat eliitin pyrkimyksiä
kyykyttää entistäenemmän suomalaisväestöä?
Lappalaisille voi ihan hyvin laittaa pakollisen ruotsituksen ja siihen päälle pääkielemme
Suomi niin sehän olisikin ihan sopivaa heille kun haluavat sitä ruotsia niin kovasti.
Muuten meillä suomenkielisillä ei ole mitään häpeämistä mutta
suomenruotsalaisilla saattaisi olla paljonkin, koska käyttäytyvät
rasistisesti pääväestöä kohtaan.
Pakkoruotsittaminen on sitä kaikkein törkeintä mitä on olemassa
ja se on härskiä rasismia.
Te lappalaiset tulette näkemään sen mitä nämä svedarit teiltä
haluavat mutta sehän on teidän oma asianne olla heille aisankannattajina. - Svedarit vahtaavat
Palstan miinuspelle on varmaan ihan itse RKP:n paskaloisija joka vahtaa
näillä palstoilla. - Reput olalle vain
Totta kaikki lappalaiset ja Aslakit nyt heinävirsut täyteen heiniä ja matkalle tukkikylään
katsomaan miten ruotsalaiset suhtautuvat muihin rotuihin siellä sivistyksen alkumaassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972