Pekka Perä antoin uskoa taas Talvivaaran tulevaisuuteen ja Kainuun työllisyyteen.
Bioliotus toimii ennakoitua paremmin, kolmessa kuukaudessa 260 miljoonaa euroa oli liuennut kassasta ja se on lajissaan maailmanennätys! Kyllä keskusta hallitsee maan, veden ja ilman ylivertaisesti muihin.
Bioliotus toimii ennakoitua paremmin, kolmessa kuukaudessa 260 miljoonaa euroa oli liuennut kassasta ja se on lajissaan maailmanennätys! Kyllä keskusta hallitsee maan, veden ja ilman ylivertaisesti muihin.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Hoh hoh hoooooo kohta sataa Kekustan laardiin silkkaa rahaa! Punikit jää ilman!
Suomen valtion olevan Talvivaaran suurin omistaja, joten eikun Hoh-hoh-hooo vaan sinullekkin.
Hoh hoh hooooooo kepuloisista suurimpia omistajia on Paula "seitsemän leivän uuni" Lehtomäki. Nyt yhdellä tyhjällä tölkillä saa jo kolme Talvivaaran osaketta;-))
Mutta tölkissä on enemmän metallia kuin Talvivaarassa, hoh hoh hooooooooo!
Rakas ystäväni on taas oikeassa. Vakaana keskustalaisina me ymmärrämme, että nyt on Talvivaaraan sijoittaneilla köntsät housuissa. Tekisi minunkin mieli nauraa, mutta näyttelen tyyntä keskustalaista, vaikka Paulalle ihan oikein, minäkin ostin köntsäsäiliön ja sitten paljastui, että Pekkarisen vävyn valmistama.
ottaa. Ostin taannoin punikkien ollessa paniikissa 200 000 osaketta kahden ja puolen sentin keskikurssiin. Perjantaina myin kuudella ja puolella.
Eihän se ole kuin 7000 euron voitto mutta tyhjää parempi toki.
Jos ottaisi siten, että milloin se Talvivaara alkaa tuottaa sitä, mitä sen luvattiin tuottavan? Muistaakseni ei luvattu sen tuottavan jatkuvia ongelmia, yrityssaneerauksia, Perän rahankerjuureissuja, peruttuja tilauksia.
Perustettiinko Talvivaara pörssipelureita varten?
Eihän se ole kuin 7000 euron voitto mutta tyhjää parempi toki.
Sen verranhan tuo näkyy olevan, minka kansanedustaja Paula Lehtomäki veti kuukaudessa kulukorvauksia väittämällä asuvansa Kuhmossa.
Lehtoperseellä paloi yli 400.000 jeuroa ja naapurit nauraa selkäkeikkaa, pisupaula kusessa!!
Onkohan Paulalla pisusäiliö asennettu, ettei tule Talvivaaroja?
Kyllä se oli vuositasolla kuitenkin se Lehtomäen kuppaama kulukorvausmäärä.
Mutta kuitenkin osoittaa erinomaisen hyvin, mllaisia kepulaiset on.
Ministeri Lehtomäen Kuhmon kämppä
Joulukuussa 2006 Hymy paljasti, että ministeri Paula Lehtomäki nostaa korotettuja kulukorvauksia väittäen asuvansa Kuhmossa. Artikkelissamme oli kuvituksena Lehtomäen eduskunnalle tekemä ilmoitus, että hänellä on ”edustajantoimen hoitamista varten” kakkosasunto Helsingissä. Jutussamme osoitettiin, että tilanne on vähintäänkin toisin päin. ”Onko uskottavaa, että äiti asuu satojen kilometrien päässä Kuhmossa, kun Jyri-aviomies ja Hannes-vauva asuvat Helsingissä”, kysyimme.
Kikkailemalla kulukorvauksilla Lehtomäki saa joka vuosi 4 934,16 euroa vuodessa ylimääräistä.
Lehtomäki heräsi sittemmin antamaan lausunnon, jonka mukaan ”perustuslakivaliokunta on linjannut, ettei tavanomainen asunto kuulu ilmoitettaviin sidonnaisuuksiin. Olen jättänyt ilmoittamatta asunnon, jossa minä ja perheeni asuvat.”
Lehtomäki jatkaa, että ”sidonnaisuuksista pitää ilmoittaa ne joista voi seurata esteellisyyksiä valtioneuvoston jäsenen tehtävien hoidossa”, ja että sen mukaan hän on menetellyt oikein eikä halua ilmoittamisiaan korjata.
Ei kannata laittaa tuollaisia. Ei kepulaiset tajua sitä VlTTUlLUKSI kuitenkaan.
http://www.uusisuomi.fi/raha/67028-talvivaaraa-ihmetellaan-taas-paiva-kerrallaan-kassan-mukaan
Talvivaarassa alkaa tapahtua.
Vedet kolisee iloisesti ja köntsää täynnä koko Talvivaara!
Kainuun kepuloiset saa mahtihiertimet 100 vuoden päästä Talvivaarasta. Tulee kepun köntsälle hintaa..!
iloitsee täällä Suomen valtion tappioista??
Enpä ole moista juuri ennen nähnyt mutta kun itsellä on jäljellä veltto kulli ja tuulen huuhtomaperse, niin kaipa se on meno sitten tuollaista?
Kyllä täytyy todellakin ihmetellä miksi joku nauttii Suomen menetyksistä.
Olisiko siihen syynä äärimmäinen heikkolahjaisuus ja vähäinen koulutus?
Milloinka sinulla lakkasi seisomasta? Söitkä paljon kotimaista ruokaa?
Itse lopetin kotimaisen ruuan syönnin kokonaan, kun näin, että mitä moskaa varusmiehille syötettiin ja samaan aikaan esikunnissa vetivät rasvaista possua ahneisiin kitohinsa ja huuhtelivat hyvällä punaviinillä alas.
Miksi sinulla on veltto xxxxx ja miksi olet rahaton, ethän vaan sijoittanut Wincapitaan tai Talvivaaraan?
tekee tosi kipeää.
Niin pitääkin.
kynäkin antaa arvokkaan panoksensa keskusteluun?
Kepulaisella kiehahti ja käämit paloi;-))))))
Niin pitääkin.
Tosiaan, miksi hän mainostaa olevan impotentti ja rahaton maalainen, olisiko onneton tosiaan mennyt sijoittamaan Talvivaaraan ja nyt iski köntsä tuulettimeen ja koirat kuseksii kintuille? Kyllä maaseudulla on karua ja nyt myös Talvivaara köyhää, piru kun nauratti se Wincapita juttu, 99% sijoittaneista kepulaisia junttilassa.
reppana noin surkeana. Voihan se vielä joskus löytyä joku sinuakin tyhmempi?
Heh heh vedit kepua vastapalloon. Tuo kepuloinen on ostanut pää märkänä Talvivaaraa ja sinne meni omat ja varastetut, ei ihme, että lämpöisinä käyvät;-))))
No voi hitsi ja kepulainen köntsähousu, löysinhän minä sinut! Mutta miksi sinulla ei seiso ja miksi olet rahaton? Wincapita vai Talvivaara vei kyvyt? Kepupisneksiä molemmat!
jo totesin, perjantaina vaatimaton 7000 euron voitto.
Onhan sitä siinäkin punikkiruunalla nieleksimistä. Vastapalloon ;))
Kaikkihan me ollaan Talvivaarassa voitolla, ihan kaikki.
Talvivaaran uusi rikkivetyvuoto: "Todella vakava tilanne"
Tehdasalueella oli vuodon sattuessa noin 60 työntekijää. Vuodon syy ei ole tiedossa.
Siinä on ollut työntekijöillä nieleksimistä.
nyt taasvituttaa???
Minua eivituta mikään. Osakkeet on jo myyty.
Talvivaara vuotaa kuin keväinen puro, haju on kyllä enemmän kepumainen;-))
http://www.kainuunsanomat.fi/Kainuu/1194728714024/artikkeli/talvivaara kun rikkivety haisee on turvallista.html
Sotkamolaisia vituttaa.
Jos ei haise, menee henki ja jos haisee, on muuten vaan vittumaista.
Onneksi on kepualueelle bygattu tuo kepukaivos.
Konkurssin jälkeen alueen nimi muutetaan Keskustan Köntsävaaraksi, siellä passaa kepulaisten viettää rantalomaa ja pulikoidan könstsien seassa;-)))