Tietäisikö kukaan englanninkielisiä tietokone- ja IT-asioita käsitteleviä nettisaitteja tai -lehtiä, jotka muistuttavat esim. suomalaisia lehtiä kuten MPC, MBNet, Tietokone.fi ja Digitoday, mutta joissa ei olisi mitään Applen suosintaa? Aina kun vierailen PC Magazinessa tai esim. ZDNetissä, niin tuntuu siltä, että Apple on ihan tolkuttoman laajalti esillä -- ja epäilyttävän usein aina hyvässä valossa: iPhone sitä, iPhone tätä ja Apple keksi kaiken ja on innovoimassa uutta. Kaiken lisäksi lehtien kirjoittajat ja bloggaajat eivät aina tunnu erityisen IT-tietoisilta, mikä selittänee osittain heidän kiinnostustaan kaikenlaisiin turhanpäiväiseen spekulointiin iPhonen kuluttajaappseista, joiden funktio on suurin piirtein sitä luokkaa, että voi tilata elokuvalippuja tai ottaa kuvia persauksesta automaattisesti Facebookin seinälle. Maailmaa kuitenkin pyöritetään ihan toisenlaisella softalla, mutta en tarkoita, että kuluttajapuolta jätetään kokonaan huomioitta; kuluttajasoftakin koostuu ammattilaisten käyttämistä ohjelmista (mitä ei aina uskoisi em. englanninkielisillä saiteilla vieraillessa).
Ehkä Applen suosinta selittyy osittain sillä, että nuo sivustot ovat tai olivat alunperin Yhdysvalloista. Enivei, alan jo uskoa tähän artikkeliin, joka on edelleen yllättävän ajankohtainen, vaikka onkin vuodelta 2005, jolloin kirjoittajien nykyinen lempilapsi iPhone oli vielä suunnitteilla: http://www.pcmag.com/article2/0,2817,1872175,00.asp
Englanninkielisiä IT-nettilehtiä ilman Apple-maniaa?
18
155
Vastaukset
Ainakin tämä
http://forums.afterdawn.comToms Hardware joka on nykyään myös suomeksi. Pcworld, Techspot,Maximumpc, Techradar....
- 15+15
Toms Hardwarelle suositukset täältä. Löytyy myös paljon testejä ja vertailuja, jotka olen hyödyllisiksi kokenut raudan suorituskykyä vertaillessa.
Eipä vaan ole sellaisilla raudan suorituskyky jutuilla mitään tekemistä ammattimaisuuden kanssa.
- 7+13
M-Kar kirjoitti:
Eipä vaan ole sellaisilla raudan suorituskyky jutuilla mitään tekemistä ammattimaisuuden kanssa.
Joo, voihan niitä tehdä kuka tahansa, tarviiko nyt niiden niin "ammattimaisia" (mitä ikinä sillä tarkotatkaan) olla, kunhan ovat tehty niinkuin kuuluu?
Muutoin en ole sivustoon perehtynyt, mitä nyt pari kertaa googlettamalla foorumille päätynyt. 7+13 kirjoitti:
Joo, voihan niitä tehdä kuka tahansa, tarviiko nyt niiden niin "ammattimaisia" (mitä ikinä sillä tarkotatkaan) olla, kunhan ovat tehty niinkuin kuuluu?
Muutoin en ole sivustoon perehtynyt, mitä nyt pari kertaa googlettamalla foorumille päätynyt.Ammattilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa noin epäolennaiset asiat kuin joku raudan suorituskyky.
Vähän sama kuin kuljetusalan ammattilaista kiinnostaisi ammattimielessä jotkut auto tuning lehden alustasarja löpinät. Täysin turhanpäiväistä amis sänkiäisten harrastejuttuja.
Se mikä ammattilaista voi kiinnostaa on esimerkiksi se, että kuinka paljon parempaa suorituskykyä saa vaikka MongoDB:n käytöllä verrattuna MySQL:n.M-Kar kirjoitti:
Ammattilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa noin epäolennaiset asiat kuin joku raudan suorituskyky.
Vähän sama kuin kuljetusalan ammattilaista kiinnostaisi ammattimielessä jotkut auto tuning lehden alustasarja löpinät. Täysin turhanpäiväistä amis sänkiäisten harrastejuttuja.
Se mikä ammattilaista voi kiinnostaa on esimerkiksi se, että kuinka paljon parempaa suorituskykyä saa vaikka MongoDB:n käytöllä verrattuna MySQL:n.Ja vastauksesi kertoo oleellisen ns. ammattilaisten ja normaaliälyisten eroista.
- 10+14
M-Kar kirjoitti:
Ammattilaisia ei voisi vähempää kiinnostaa noin epäolennaiset asiat kuin joku raudan suorituskyky.
Vähän sama kuin kuljetusalan ammattilaista kiinnostaisi ammattimielessä jotkut auto tuning lehden alustasarja löpinät. Täysin turhanpäiväistä amis sänkiäisten harrastejuttuja.
Se mikä ammattilaista voi kiinnostaa on esimerkiksi se, että kuinka paljon parempaa suorituskykyä saa vaikka MongoDB:n käytöllä verrattuna MySQL:n.Niin juu, ammatikseen ei tehtaat niitä pelisuorituskykyä valmistakaan, harrastelijan touhua. Se osien suunnittelu, valmistus, myynti ja markkinointi ja pelaaminen vaikka Koreassa ei ole ammatti.
Rekkakuskille on yksi lysti onko siellä pellin alla 50 heppaa vai 500 heppaa. Sitä kiinnostaa hinaako se 50 000 vai 500 000?
Eikun... Mites se hinaa sen 50 000 kilogrammaa 50 hepalla? Eihän pitäisi olla mitään väliä mitä siellä pellin alla on.
Eroa 50 hevosvoiman ja 500 hevosvoiman välillä ei voi myöskään tehdä moottorien suunnittelija tai loppukäyttäjä, ainoastaan tuninglehden toimittaja. - tässä 5
10+14 kirjoitti:
Niin juu, ammatikseen ei tehtaat niitä pelisuorituskykyä valmistakaan, harrastelijan touhua. Se osien suunnittelu, valmistus, myynti ja markkinointi ja pelaaminen vaikka Koreassa ei ole ammatti.
Rekkakuskille on yksi lysti onko siellä pellin alla 50 heppaa vai 500 heppaa. Sitä kiinnostaa hinaako se 50 000 vai 500 000?
Eikun... Mites se hinaa sen 50 000 kilogrammaa 50 hepalla? Eihän pitäisi olla mitään väliä mitä siellä pellin alla on.
Eroa 50 hevosvoiman ja 500 hevosvoiman välillä ei voi myöskään tehdä moottorien suunnittelija tai loppukäyttäjä, ainoastaan tuninglehden toimittaja.Pc world magazine, MSDN, Net, 3D, Internet retailer
10+14 kirjoitti:
Niin juu, ammatikseen ei tehtaat niitä pelisuorituskykyä valmistakaan, harrastelijan touhua. Se osien suunnittelu, valmistus, myynti ja markkinointi ja pelaaminen vaikka Koreassa ei ole ammatti.
Rekkakuskille on yksi lysti onko siellä pellin alla 50 heppaa vai 500 heppaa. Sitä kiinnostaa hinaako se 50 000 vai 500 000?
Eikun... Mites se hinaa sen 50 000 kilogrammaa 50 hepalla? Eihän pitäisi olla mitään väliä mitä siellä pellin alla on.
Eroa 50 hevosvoiman ja 500 hevosvoiman välillä ei voi myöskään tehdä moottorien suunnittelija tai loppukäyttäjä, ainoastaan tuninglehden toimittaja.Pelisuorituskyky on melko epäolennainen asia.
Kannattaa muistaa sekin, että ammattilaiset lisäävät laitepuolen suorituskykyä ostamalla lisää räkkiä tai lisää virtuaalipalvelimia. Muistikammat ja prosessorit ovat epäolennaista nysvää.
Toisekseen, ammattilaiset ymmärtävät sen, että suorituskyvyllä on merkitystä kun puhutaan jostain 10x eroista. Ohjelmistoissa puhutaan 10x, 100x tai 1000x suorituskykyeroista riippuen arkkitehtuurista ja miten koodia on viilattu.
Laitepuolella yli 100x suorituskykyerot alkavat olla kalliita, eli onko se yksi atom prossu vai yksi kunnon räkkipalvelin vai kymmenen räkkipalvelinta. 100 räkkipalvelinta on jo melkoisen kallis.
Eli käytännössä ohjelmistopuoli ja webservicet varsinkin on se mikä hallitsee IT-puolella. Päätelaitteet nyt lähinnä pyörittää pelkkää käyttöliittymää ja on aika epäoleellista.10+14 kirjoitti:
Niin juu, ammatikseen ei tehtaat niitä pelisuorituskykyä valmistakaan, harrastelijan touhua. Se osien suunnittelu, valmistus, myynti ja markkinointi ja pelaaminen vaikka Koreassa ei ole ammatti.
Rekkakuskille on yksi lysti onko siellä pellin alla 50 heppaa vai 500 heppaa. Sitä kiinnostaa hinaako se 50 000 vai 500 000?
Eikun... Mites se hinaa sen 50 000 kilogrammaa 50 hepalla? Eihän pitäisi olla mitään väliä mitä siellä pellin alla on.
Eroa 50 hevosvoiman ja 500 hevosvoiman välillä ei voi myöskään tehdä moottorien suunnittelija tai loppukäyttäjä, ainoastaan tuninglehden toimittaja.Eli sitten kun ymmärrät siirtää sen huomion jostain turhanpäiväisistä laitekomponenteista ohjelmistoihin ja palvelinpuolelle, missä ne varsinaiset ohjelmistotkin ovat niin sitten puhutaan ammattilaisten jutuista.
- 4+11
M-Kar kirjoitti:
Pelisuorituskyky on melko epäolennainen asia.
Kannattaa muistaa sekin, että ammattilaiset lisäävät laitepuolen suorituskykyä ostamalla lisää räkkiä tai lisää virtuaalipalvelimia. Muistikammat ja prosessorit ovat epäolennaista nysvää.
Toisekseen, ammattilaiset ymmärtävät sen, että suorituskyvyllä on merkitystä kun puhutaan jostain 10x eroista. Ohjelmistoissa puhutaan 10x, 100x tai 1000x suorituskykyeroista riippuen arkkitehtuurista ja miten koodia on viilattu.
Laitepuolella yli 100x suorituskykyerot alkavat olla kalliita, eli onko se yksi atom prossu vai yksi kunnon räkkipalvelin vai kymmenen räkkipalvelinta. 100 räkkipalvelinta on jo melkoisen kallis.
Eli käytännössä ohjelmistopuoli ja webservicet varsinkin on se mikä hallitsee IT-puolella. Päätelaitteet nyt lähinnä pyörittää pelkkää käyttöliittymää ja on aika epäoleellista.Kelle mikäkin on olennaista, jos ne pelilaitteet on niin epäolennaisia, ei niitä varmaan niin paljoa olisi, eikä PC pelejäkään.
Uskallan aivan mututuntumalla heittää, että tavanomaisten kuluttajakäyttöön pelaamiseen soveltuvien osien myynti ylittää reippaasi palvelinosien myynnin.
Joo, lisätään virtuaalipalvelimia, jotka pyörivät - niin millä? Jollakin niinkin epäolennaisella asialla kuin prosessorilla ja muistikammalla.
Vai onko ne datakeskusten ylläpitäjät harrastelijoita ja heidän asiakkaansa sitten ammattilaisia? Eikös se teekkään niistä harrastelijoiden orjia?
Voi sitä klusterointiakin harrastaa, mutta sillä logiikallahan olis järkevämpää pitää muutamaa kymmentä tuhatta Pentium 1 konetta datakeskuksessa kuin huomattavasti pienempää määrää useampiytimisiä ja nopeampia prossuja, jotka sisältävät uudempia käskykantoja datakeskusten koneissa.
Meinaatko, että kuluttajakäytössä osien suorituskykyeroissa ei voi olla suuria eroa? 10x on siellä rajalla, mutta kuitenkin. Näiden testien avulla on helppo asiaan perehtymättömän todeta sen integroidun vm. 2014 näyttiksen todellakin olevan 4x huonompi kuin 40 euron 4v vanhan näyttiksen.
Ja ihan yhtälailla niitä ohjelmistojakin voi verrata samaa alustaa käyttäen, onko se vertailukin sitten harrastelijapuuhaa?
Kuten mainitsin jo alussa, kannattaa muistaa mikä niitä ohjelmistoja ja nettipalveluja pyörittää, ei ne päätteet vaan ne räkkipalvelimet. Ja vilkaise joskus niitä - useasti löytyy ihan kuluttajakäyttöön suunnattua tavaraa, esim. C2Q prossuja. - 10+13
M-Kar kirjoitti:
Eli sitten kun ymmärrät siirtää sen huomion jostain turhanpäiväisistä laitekomponenteista ohjelmistoihin ja palvelinpuolelle, missä ne varsinaiset ohjelmistotkin ovat niin sitten puhutaan ammattilaisten jutuista.
Niin juu ja samaan hengenvetoon esimerkki omasta takaa, on kyllä tullut huvikseen ja joskus puolitosissaan pidettyä kotona palvelimia. Ihan harrastuksena.
Yhdessä tapauksessa prosessoriteho loppui / uhkasi piakkoin loppua kesken. Joten miksikäs en olisi vertaillut, mikä on samaan alustaan sopiva prossu, jossa olisi kuitenkin jonkinlainen, mieluiten iso suorituskykyero paikalla olevaan.
Samalla voin verrata sitä muihin eri alustalla pyöriviin prossuihin ja niiden suorituskykyihin ja päättää kannattaako ylläpitää vanhaa konetta hengissä uusimalla prossu vai onko järkevämpää €/suorituskykysuhteen saavuttamista ostaa uusi kone.
On siellä taulukoissa muutakin kuin pelkät karkkimarkit ja fps:t.
Olisin varmaan ammattilaisena ostanut virtuaalipalvelimen, mutta entäs jos se sekin olis ollu harrastelijalelu (tai persaukinen ammattilainen) ja liian tehoton.. Sitten sen ylläpitäjällä olis sama ongelma. 4+11 kirjoitti:
Kelle mikäkin on olennaista, jos ne pelilaitteet on niin epäolennaisia, ei niitä varmaan niin paljoa olisi, eikä PC pelejäkään.
Uskallan aivan mututuntumalla heittää, että tavanomaisten kuluttajakäyttöön pelaamiseen soveltuvien osien myynti ylittää reippaasi palvelinosien myynnin.
Joo, lisätään virtuaalipalvelimia, jotka pyörivät - niin millä? Jollakin niinkin epäolennaisella asialla kuin prosessorilla ja muistikammalla.
Vai onko ne datakeskusten ylläpitäjät harrastelijoita ja heidän asiakkaansa sitten ammattilaisia? Eikös se teekkään niistä harrastelijoiden orjia?
Voi sitä klusterointiakin harrastaa, mutta sillä logiikallahan olis järkevämpää pitää muutamaa kymmentä tuhatta Pentium 1 konetta datakeskuksessa kuin huomattavasti pienempää määrää useampiytimisiä ja nopeampia prossuja, jotka sisältävät uudempia käskykantoja datakeskusten koneissa.
Meinaatko, että kuluttajakäytössä osien suorituskykyeroissa ei voi olla suuria eroa? 10x on siellä rajalla, mutta kuitenkin. Näiden testien avulla on helppo asiaan perehtymättömän todeta sen integroidun vm. 2014 näyttiksen todellakin olevan 4x huonompi kuin 40 euron 4v vanhan näyttiksen.
Ja ihan yhtälailla niitä ohjelmistojakin voi verrata samaa alustaa käyttäen, onko se vertailukin sitten harrastelijapuuhaa?
Kuten mainitsin jo alussa, kannattaa muistaa mikä niitä ohjelmistoja ja nettipalveluja pyörittää, ei ne päätteet vaan ne räkkipalvelimet. Ja vilkaise joskus niitä - useasti löytyy ihan kuluttajakäyttöön suunnattua tavaraa, esim. C2Q prossuja."Joo, lisätään virtuaalipalvelimia, jotka pyörivät - niin millä?"
Siellähän se räkissä/bladessa on. Ja niihin lisätään tietysti valmistajan hyväksymää muistia/kiintolevyä ja ehkä lisäprosessori sinne sockettiin. Tavallisimmin lisätään suoraan uutta rautaa.
Datakeskuksessa käytännössä valitaan se valmistaja johon sitoudutaan, että onko se IBM, Dell, HP vai mikä ja sitten ostetaan tämän mallistosta sopivaa rautaa. Jollain Googlella ja vastaavilla sitten on ihan oma rauta. Se laitekumppani sitten määrittelee sen laitepaletin ja yhteensopivat komponentit.
"Näiden testien avulla on helppo asiaan perehtymättömän todeta sen integroidun vm. 2014 näyttiksen todellakin olevan 4x huonompi kuin 40 euron 4v vanhan näyttiksen."
4x suorituskykyero on vielä aivan liian vähäinen että se oikein jaksaa kiinnostaa. 10x, 100x, 1000x jne. on se skaala kun suorituskyky/kapasiteetti näkyy ja mahdollistaa jotain uutta kivaa.- 3+14
M-Kar kirjoitti:
"Joo, lisätään virtuaalipalvelimia, jotka pyörivät - niin millä?"
Siellähän se räkissä/bladessa on. Ja niihin lisätään tietysti valmistajan hyväksymää muistia/kiintolevyä ja ehkä lisäprosessori sinne sockettiin. Tavallisimmin lisätään suoraan uutta rautaa.
Datakeskuksessa käytännössä valitaan se valmistaja johon sitoudutaan, että onko se IBM, Dell, HP vai mikä ja sitten ostetaan tämän mallistosta sopivaa rautaa. Jollain Googlella ja vastaavilla sitten on ihan oma rauta. Se laitekumppani sitten määrittelee sen laitepaletin ja yhteensopivat komponentit.
"Näiden testien avulla on helppo asiaan perehtymättömän todeta sen integroidun vm. 2014 näyttiksen todellakin olevan 4x huonompi kuin 40 euron 4v vanhan näyttiksen."
4x suorituskykyero on vielä aivan liian vähäinen että se oikein jaksaa kiinnostaa. 10x, 100x, 1000x jne. on se skaala kun suorituskyky/kapasiteetti näkyy ja mahdollistaa jotain uutta kivaa."4x suorituskykyero on vielä aivan liian vähäinen että se oikein jaksaa kiinnostaa. 10x, 100x, 1000x jne. on se skaala kun suorituskyky/kapasiteetti näkyy ja mahdollistaa jotain uutta kivaa."
Näin ehkä palvelinpuolella, mutta enkös esimerkkinä puhunut peleistä, jossa se 4x suorituskykyero määrittelee aika tarkkaan toimiiko joku peli vai ei. 3+14 kirjoitti:
"4x suorituskykyero on vielä aivan liian vähäinen että se oikein jaksaa kiinnostaa. 10x, 100x, 1000x jne. on se skaala kun suorituskyky/kapasiteetti näkyy ja mahdollistaa jotain uutta kivaa."
Näin ehkä palvelinpuolella, mutta enkös esimerkkinä puhunut peleistä, jossa se 4x suorituskykyero määrittelee aika tarkkaan toimiiko joku peli vai ei.Pelit on kuluttajasoftaa eikä ammattiohjelmia, ja sen lisäksi 4x suorituskykyparannus saadaan tavallisesti ihan näytönohjaimen ajuria ja pelin asetuksia muuttamalla, että saa toimimaan.
Eli, aika merkityksetön ero siis.- 11+15
M-Kar kirjoitti:
Pelit on kuluttajasoftaa eikä ammattiohjelmia, ja sen lisäksi 4x suorituskykyparannus saadaan tavallisesti ihan näytönohjaimen ajuria ja pelin asetuksia muuttamalla, että saa toimimaan.
Eli, aika merkityksetön ero siis.No enkös minä juuri sanonut, että asiasta tietämätön, eli kuluttaja, eikä ammattimies, hyötyy kun tarkistaa tehosuhteita näiden kuluttajatuotteiden kannalta ja tuo 4x suorituskykyparannus ajuria ja asetuksia muuttamalla on täyttä potaskaa.
Jos sinne väärän ajurin laitat ja vertaat erittäin skaalattavan pelin 640x480 reso ei mitään tehosteita vrt. 5000x reson kaikilla herkuilla asetuksia niin sitten.
Siitä vaan esimerkkejä kehiin. Äläkä puhu pelkästä fps:stä 30-120 juuri tuollaisissa tapauksissa, ota huomioon suorituskyvyssä myös ne asetukset, resoluutio ja tehosteet.
Ei suorituskykyä verrata asetuksia muuttamalla kun ei kyse ole enää samoista ajettavista asioista.
Sama asia kuin kiskoisin sillä rekalla tyhjää perävaunua vrt, että kiskon 75 tonnin lastia ja rekassa ei ole rajoitinta, kumpikohan kulkee lujempaa? Ei tarvitse moottoria vaihtaa eikä vertailla... 11+15 kirjoitti:
No enkös minä juuri sanonut, että asiasta tietämätön, eli kuluttaja, eikä ammattimies, hyötyy kun tarkistaa tehosuhteita näiden kuluttajatuotteiden kannalta ja tuo 4x suorituskykyparannus ajuria ja asetuksia muuttamalla on täyttä potaskaa.
Jos sinne väärän ajurin laitat ja vertaat erittäin skaalattavan pelin 640x480 reso ei mitään tehosteita vrt. 5000x reson kaikilla herkuilla asetuksia niin sitten.
Siitä vaan esimerkkejä kehiin. Äläkä puhu pelkästä fps:stä 30-120 juuri tuollaisissa tapauksissa, ota huomioon suorituskyvyssä myös ne asetukset, resoluutio ja tehosteet.
Ei suorituskykyä verrata asetuksia muuttamalla kun ei kyse ole enää samoista ajettavista asioista.
Sama asia kuin kiskoisin sillä rekalla tyhjää perävaunua vrt, että kiskon 75 tonnin lastia ja rekassa ei ole rajoitinta, kumpikohan kulkee lujempaa? Ei tarvitse moottoria vaihtaa eikä vertailla..."4x suorituskykyparannus ajuria ja asetuksia muuttamalla on täyttä potaskaa."
Minulla on GeForce GT 520 ja jos peli on niin vaativa, että ei FullHD:nä toimi niin pudottamalla tarkkuuden 720p tarkkuuteen ja kääntämällä ajurista asetuksia, saadaan suorituskykyä runsaasti lisää ja peli toimii.
Eli kuten sanoin, merkityksettömiä eroja eikä muuta toiminnallisuutta olennaisesti.
10x, 100x, 1000x jne. suorituskykyä jos vaatisi niin ei saisi skaalattua, koska se mahdollistaa niin paljon enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2212927Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell81637Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.51337- 1031206
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231161- 751107
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922