Monilla teistä on ikäkkäitä sukulaisia, jotka lukevat vain paperista Vieteriä ja he ovat olleet kestotilaajia. Tämän vuoden tilausmaksu tyypillisesti vuoden alusta laskutettuna maksettiin tammikuussa. Nyt Vieteri puolittaa myymänsä tuotteen. Mummujenne ja vaarienne on saatava huhtikuusta joulukuuhun maksetusta osuudesta puolet pois. Heille on myyty 2 lehteä viikossa ja toimittavat vain yhden. Pitäkääpä ihmiset omaistenne puolia.
Vastaukset 13
- jakenyysman
Voi heleveta kun on ongelma taas saatu aikaan...Sullahan taitaa olla asiat tosi hyvin kun on aikaa pohtia tällaisia asioita.
- aloittaja....
Sullapas sitä tuntuu olevan aikaa tuollaisia kirjoitella. Oma mummi kun sunnuntaina päivitteli maksaneensa paljon Vieteristä ja nyt ilkeävät viedä toisen lehden. Hänelle kerroin tuon saman ja ajattelin, että ehkäpä muitakin ärsyttäisi pitkäaikaisten lehden lukijoiden kohtelu.
- jakenyysman
aloittaja.... kirjoitti:
Sullapas sitä tuntuu olevan aikaa tuollaisia kirjoitella. Oma mummi kun sunnuntaina päivitteli maksaneensa paljon Vieteristä ja nyt ilkeävät viedä toisen lehden. Hänelle kerroin tuon saman ja ajattelin, että ehkäpä muitakin ärsyttäisi pitkäaikaisten lehden lukijoiden kohtelu.
Totta kai mulla aikaa löytyy valistaa tyhmempiä, mutta kylläpä kovasti kolahti kun ihan piti takaisin ruveta avautumaan. Jos UJ:n palvelu ei mummoasi kiinnosta niin lopettakaa lehden tilaus! Tosin taitaa teidän suvussa olla taipumus löytää sitten uusi epäkohta mihin pitää puuttua.
- väiskiksi
jakenyysman kirjoitti:

Neuvoppa viisas miten takatuvasi perut tilauksen, joka tapauksessa on kustu silmään
- huijattuko häh
Eikö ilmestykään kahdesti viikossa enää?
- Herätyksen saanut
Liittyisikö aloitus lehden jakelun takkuiluun? Asun itse Siilinjärven keskustassa ja sekä Savon Sanomat että Uutis-Jousi jäävät joskus tulematta. Luullakseni johtuu jakajasta, joka usein muuten hoitaa työnsä metelöimällä eli hyppimällä kerrostalon portaikossa. Asiakas ja siinä samassa myös lehteä tilaamattomattonat naapurit, saavat aikaisen aamuherätykset, mutta eivät lehteä. Jakelupäivystys ei vastaa. Nauhalle saa jättää yhteystiedot, mutta puuttumaan jäänyttä lehteä ei jaeta eli näennäinen tai olematon palvelu tuo firmalle säästöä tässäkin tapauksessa.
En lainkaan ihmettele, että paperilehtien tilaajamäärät kutistuvat, kun sisältökin on mitä on. Tavan vuoksi me vanhat lehtiä tilaamme, mutta ainahan tapoja voi muuttaa. Laskun loppusummaan näkeminen lisää motivaatiota siihen päätökseen. - huhtikuusta lähtien
Herätyksen saanut kirjoitti:
Liittyisikö aloitus lehden jakelun takkuiluun? Asun itse Siilinjärven keskustassa ja sekä Savon Sanomat että Uutis-Jousi jäävät joskus tulematta. Luullakseni johtuu jakajasta, joka usein muuten hoitaa työnsä metelöimällä eli hyppimällä kerrostalon portaikossa. Asiakas ja siinä samassa myös lehteä tilaamattomattonat naapurit, saavat aikaisen aamuherätykset, mutta eivät lehteä. Jakelupäivystys ei vastaa. Nauhalle saa jättää yhteystiedot, mutta puuttumaan jäänyttä lehteä ei jaeta eli näennäinen tai olematon palvelu tuo firmalle säästöä tässäkin tapauksessa.
En lainkaan ihmettele, että paperilehtien tilaajamäärät kutistuvat, kun sisältökin on mitä on. Tavan vuoksi me vanhat lehtiä tilaamme, mutta ainahan tapoja voi muuttaa. Laskun loppusummaan näkeminen lisää motivaatiota siihen päätökseen.Huhtikuun alusta Vieteri alkaa ilmestyä vain torstaisin. Ilmoittivat jättävänsä sunnuntain lehden pois.
- Voi kerpele...
huhtikuusta lähtien kirjoitti:
Huhtikuun alusta Vieteri alkaa ilmestyä vain torstaisin. Ilmoittivat jättävänsä sunnuntain lehden pois.
Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!
- jäpäkki
Voi kerpele... kirjoitti:
Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!
Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok. - reiluutta sentään
jäpäkki kirjoitti:
Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok.Vuokraapa auto vuodeksi etukäteen maksaen. No vaihtavat mopoon ja antavat tankillisen bensaa korvaukseksi ja antavat kuukauen lisää vuokraaikaa. Tuntuu kovin reilulta....
- ggla
Voi kerpele... kirjoitti:
Hieman tuntuu keinotekoiselta hommalta. Onhan tämä vuosi suunnitelju UJ:ssa jo ennen vuodenvaihdetta. Laskutus ensin ja sitten vähennetään ilmestyskerrat puoleen. Ei hyvä!
Siis miten niin laskutus ensin! Sehän riippuu ihan siitä mihin kohtaa tilausjaksosi loppuu. Jos tilausjaksosi loppuu maaliskuun loppuun niin älä jatka tilausta jos lehden hintalaatusuhde ei ole mieleisesi.
- väiskiksi
jäpäkki kirjoitti:
Tilaushinta laskee ja ne jotka ovat maksaneet tämän vuoden saavat tuolla maksulla lehteä vähän pitempään, eli yli vuoden.
Nythän UJ:n palvelu monipuolistuu ja kun hinta laskeeniin mielestäni ihan ok.Onpahan perusreet, tosiasia on kuitenkin, että meitä on huijattu, minun tilaujaksoni on aina ollut kalenterivuosittain jnäin ollen en näe mitään puolustetta , moiselle puolitukselle.mutta onnistuuhan se kerran näinkin.
väiski
- toinen loppuu.....
Tuo Uutis-Jousi on Keskisuomalaisen rahastuskone. Voin hyvin vertailla toista paikallislehteä Sisä-Savoa. Se ilmestyy edelleen kaksikertaa viikossa ja sen nettisivut ovat paljon paremmat. Siellä on ollut facebook uutisia viime viikolla 8 kpl ja erilaisia kyselyjä on pari viikossa. Uutis-Jousessa ei ole ollut kuin pari uutista kännykkään ja sama kysely on ollut jo viikkokausia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495