Millaisia äidinkielenopettajat ovat?

Minusta on todella omituista lähteä siitä oletuksesta, että tietyn ammattiryhmän edustajat ovat keskenään jotenkin samanlaisia luonteeltaan. Tämä on sukua rasistiselle ja seksistiselle ajattelutavalle, joka leimaa vaikkapa kaikki naiset turhamaisiksi juoruilijoiksi tai kaikki romanit varkaiksi. Myöskään positiivisissa stereotypioissa ei ole yleensä mitään järkeä: kaikki savolaiset eivät ole lupsakoita eivätkä kaikki silmälasipäiset fiksuja.

Minulla on ollut kollegoina todella monenlaisia äikänopeja. Jotkut ovat olleet hiljaisia itsekseen puurtajia, toiset taas yltiösosiaalisia ryhmäihmisiä. Osa on intoa piukassa oikeakielisyyssäännöistä, toiset taas ovat boheemeja taiteilijatyyppejä. Eräät kulkevat jakkupuvussa ja korkokengissä, osa taas farkuissa ja tennareissa. Toiset ovat vaatimattomia, toiset taas mekastavat saavutuksiaan jatkuvasti. Osalla on ollut armoton auktoriteetti, joku taas on ollut jatkuvissa ongelmissa oppilaiden kanssa. Jottkut ovat hiljaisia ja vakavia, toiset taas iloisia ja vitsikkäitä. Jotkut ovat innoissaan työstään, kun taas toiset laskevat päiviä eläkkeeseen.

Tuntemiani äikänopekollegoita yhdistää tasan kaksi asiaa: ammatti ja jonkinasteinen kiinnostus kieleen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin.

Työminä saattaa olla myös joillakin täysin erilainen kuin kotiminä. Työssä ollaan ylisosiaalisia, hymyileviä, aina onnellisia ja kannustavia, humanitäärisiä, mutta kotiminä voikin sitten olla vaikka hiljainen, varovainen hissukka tai perheenjäseniä alistava ja kiusaava itsekeskeinen narsisti, vakavista mielenterveys- ja ulkonäköongelmista kärsiviä, sairaalloisen ujohkoja, jotka eivät ihmissuhteissa pärjää työn ulkopuolella tai sitten juuri toisin päin. Joillakin tosin se työminä saattaa olla hyvin lähellä sitä kotiminää, toiset taas pitävät työympyröissä vaikka minkälaista kulissia yllä, pääasia, että näyttää hyvältä ulospäin, negatiivisia asioita ja tunteita ei saa näyttää ulospäin.

Jotkut saattavat vaikuttaa töissä hyvinkin lempeiltä, ihmisrakkailta ja sydämellisiltä ja ei-pinnallisilta, mutta työn ulkopuolella ovatkin sitten toisille ihmisille hyvinkin julmia ja nauttivat muiden kiusaamisesta ja alistamisesta. Saattavat saada henkistä tyydytystä siitä kun työssä ovat kovinkin pidettyjä ja saavat huomiota sekä ihailua, mutta todellisuus on toinen. Näkevät työn ulkopuolella kovasti vaivaa, että ovat tarpeeksi hoikkia ja nättejä, mutta työelämässä paheksuvat ulkonäkökeskeisyyttä ja pinnallisuutta, pohjimmiltaan ovatkin kovin itsekeskeisiä ja syömishäiriöisiä kontrollifriikkejä.

Eikös perinteisesti tyhmimmät ajaudu äidinkielen opettajiksi.