luin tekstareita..

loppuuko tämä

Tein väärin ja luin miesystäväni puhelimen viestit. Kärsin mustasukkaisuudesta. Mieheni on vakuuttanut minulle että hänellä ei ole mitään muuta tekemistä exänsä kanssa kuin lasten pakolliset asiat mitkä on hoidettava. En ole sataprosenttisesti luottanut tähän ja menin rikkomaan lakia ja lukemaan tekstiviestit. En pitänyt lukemastani. Oli tsempattu toista osapuolta liittyen urheiluharrastukseen ja muutenkin viestitelty muusta harrastukseen liittyvästä. Oli myös oltu henkisenä tukena eräässä asiassa. Ei mitään romanttista mutta kuitenkin toisen huomioimista. Samoin oli kyselty muuta asiaa joka liittyy työpaikkaan eikä kuulu lasten asioihin sekään. Nämä eivät ole mitään sellaista että heillä olisi suhde mutta kuitenkin toisin kuin mitämies on minulle heidän väleistää kertonut ja antanut ymmärtää. Miten minun tulisi toimia? Olen aika syvästi pettynyt. Osa luottamuksesta on mennyt vaikka tiedän järjellä ajateltuna että ei mitään ehkä ole muuta tapahtunutkaan. Jos kerron tästä miehelle niin tietenkin paljasta oman virheeni. Tavallaan kyllä haluaisin kertoa ja kysyä miksi hän on valehdellut. Minua muutenkin on haitannut tällainen suhde missä mies on exän kanssa päivittäin tekemisissä vähintää puhelimella ja asuvatkin tosi lähellä toisiaan ja minä kauempana. Monta kertaa olen ajatellut että en jaksa enää ja nyt tuntuu taas siltä. Mitä te tekisitte?

5

579

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirsi88

      TIEDÄN TUNTEEN!

      ..Ekan kerran luin mieheni facebook viestejä eksänsä kanssa, kun olimme "pyörineet" toistemme seurassa vasta hetken aikaa.. Epäilys vain vei voiton. Noh, sieltähän paljastui kuinka oli mm. kehunut ex naisen kuvaa (jossa hän on nykyisen miehensä kanssa), että kuva on kaunis, jos miehen rajaa pois!!, hohhoillut elämäänsä muutenkin, lainannut rahaa.. Suutuin ja uhosin, että meidän juttu on tässä ja että en siedä moista..

      Nooh, mies sai minut jollain ihmeen tavalla uskomaan, että rakastaa vaan mua plaaplaaplaa, ettei ole eksään mitn tunteita ja ovat vain yhteyksissä lapseen liittyvissä asioissa..

      Tänään n. vuosi edellisestä "ex-kärystä", luin taas miehen viestit eksälle.. Siellä oli totta kai paljon lapseen liittyvää, mutta myös tyyliin: ""Paljon on elämässä tapahtunut asioita mistä olisi kiva puhua kanssasi muutenkin kuin facebookissa!?!?!?", kyselty vähän väliä miten menee, miten koulussa jne.. VI**UAKO SE SEN AKAN KANSSA HALUAA MISTÄÄN PUHUA?? Ymmärrän että heillä on yhteinen lapsi, vaan minusta tuo vaikuttaa enemmän siltä, ettei hän osaa päästää exästään irti tai jotain..

      Silti mies sanoo mulle, että haluaa olla vain minun kanssa jne. EN USKO! Sanat vastaan teot vaan ei täsmää! ..Olen varmaan vainoharhainen, mutta mielestäni minun ei tarvitse moista kestää :( En luota enää tippaakaan koko mieheen.. mutta en vai saa itseäni revittyä irti suhteesta! Aina ko. aiheesta riidellessämme olen AIVAN VARMA että nyt tämä pelleily minun kustannuksella saa loppua, mutta pian huomaan olevani taas samassa tilanteessa..

      En osaa sanoa mitä pitäisi tehdä, kun itse painin saman asian kanssa.. Tsemppiä meille!

    • erwfw

      Kiitos! Voimia sullekin. On tämä vaan tämmöistä.. Haluaisin tavallaan jättää miehen mutta olen niin kiintynyt että en pysty. Hyvät ominaisuudet vie tällä hetkellä voiton..

    • Kirsi88

      Joo, sama minulla. Epäilen kokoajan mieheni tunteita minua kohtaan :( Mutta miksi hän kanssani asuisi, jos en kelpaa.. Tiedäppä hänestä. Ahdistavaa!

      Yritän unohtaa koko asian, mutta TIEDÄN että hän jatkaa kuitenkin viestittelyä yms. exälleen.. AARGH!

      Voi kun osaisi lukea mieheni ajatukset :P

    • JiiMars863

      Mulla myös aika samanlainen tilanne. Olen lukenut mieheni tekstareita ja niistä on paljastunut kaikenlaista... mm. että välit exään on läheisemmät, kuin mitä hän mulle väittää.
      Olis kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin, kun julkisesti ei uskalla kaikkea paljastaa.
      [email protected]

    • miesvainpks

      samansuuntaista mutta niin että nainen sitä tekee, mutta olen päättänyt olla ajattelematta asiaa. Muuten tulee vain hulluksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe