Mulla on muutamallakin kaverilla todettu kaksisuuntainen ja toisen heistä kanssa ollaan ihan läheisiä kavereita. Molemmat ovat ihan erilaisia ihmisiä, vaikka sairaus onkin sama. Toisesta huomaa heti milloin on maniakausi meneillä, mutta toisesta ei. Molemmat syövät lääkkeitä ja toisesta kaveristani ei uskoisi, että sairastaa kaksisuuntaista.
Olen alkanut pohtia tämän läheisen kaverini käytöstä. Hän on lähes aina rahallisissa vaikeuksissa, kun tuhlailee rahaa kaikenlaisiin turhuuksiin. Töitä hän ei kuulemma pysty tekemään, kun on tämä sairaus. Hän seurustelee ja minä en ja usein jutellessani hänen kanssaan saattaa hän yhtäkkiä tokaista jotakin tyyliin "et sä mitään miestä tuu koskaan saamaa kun oot tuollainen kylmä ämmä" ym. Olen lukenut että sairauteen voi kuulua tuollainen itsensä korostaminen. Tuntuu silti pahalta, kun hän tuollaisia asioita päästelee suustaan.
Mulla on todettu vaikea masennus, joten olen miettinyt vaikuttaako se siihen, että "otan itseeni" jos mulle sanotaan jotakin negatiivista. Muutenkin hänen puhuessa muiden ihmisten kanssa, kääntyvät keskustelut melkein aina häneen ja hän jaksaa valittaa samoja ongelmia viikoista toiseen. Uskon, että hänellä kaksisuuntainen on, mutta mielestäni hän käyttää sairautta tekosyynä mm. kerätessään sääliä muilta sekä miksi ei voi käydä töissä.
Miten tällaisen ihmisen kanssa tulisi toimia? Itselläni ei ole niin hyvä itseluottamus, että kestäisin hänen kommenttejaan kovin kauaa. Hänelle on turha puhua, kun ei huomaa mitään vikaa omassa käytöksessään ja olen muutenkin kuulemma vain kateellinen ja jos katkaisen välit niin se tekee minusta taas syntipukin. Haluaisin olla hänen ystävänsä, mutta hän ei ole enää sama ihminen, jonka tunsin vuosia sitten.
Olen alkanut pohtia tämän läheisen kaverini käytöstä. Hän on lähes aina rahallisissa vaikeuksissa, kun tuhlailee rahaa kaikenlaisiin turhuuksiin. Töitä hän ei kuulemma pysty tekemään, kun on tämä sairaus. Hän seurustelee ja minä en ja usein jutellessani hänen kanssaan saattaa hän yhtäkkiä tokaista jotakin tyyliin "et sä mitään miestä tuu koskaan saamaa kun oot tuollainen kylmä ämmä" ym. Olen lukenut että sairauteen voi kuulua tuollainen itsensä korostaminen. Tuntuu silti pahalta, kun hän tuollaisia asioita päästelee suustaan.
Mulla on todettu vaikea masennus, joten olen miettinyt vaikuttaako se siihen, että "otan itseeni" jos mulle sanotaan jotakin negatiivista. Muutenkin hänen puhuessa muiden ihmisten kanssa, kääntyvät keskustelut melkein aina häneen ja hän jaksaa valittaa samoja ongelmia viikoista toiseen. Uskon, että hänellä kaksisuuntainen on, mutta mielestäni hän käyttää sairautta tekosyynä mm. kerätessään sääliä muilta sekä miksi ei voi käydä töissä.
Miten tällaisen ihmisen kanssa tulisi toimia? Itselläni ei ole niin hyvä itseluottamus, että kestäisin hänen kommenttejaan kovin kauaa. Hänelle on turha puhua, kun ei huomaa mitään vikaa omassa käytöksessään ja olen muutenkin kuulemma vain kateellinen ja jos katkaisen välit niin se tekee minusta taas syntipukin. Haluaisin olla hänen ystävänsä, mutta hän ei ole enää sama ihminen, jonka tunsin vuosia sitten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
taas näitä...
Taidat itse olla narsku.
Mistäs näin päättelee? Ei taida maailmassa montaa vaikeasti masentunut narsistia olla.
*masentunutta
Minullakin OLI bipo ystävä. Hän sai kyllä arvostella minua, (useastikin) mutta kun kerran avasin sanallisen arkkuni ja sanoin hänen käytöksestään suoraan niin katkaisi välit. Ei kestänyt minkäänlaista "negaa" kuten itse sanoi. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi osata ottaa vastaan myös negatiivistä palautetta, jos siihen on aihetta!
Myös tietynlainen itsekkyys hänestä paistoi selkeästi toisinaan läpi.. Ja valehtelikin minulle useasti. Näillä luonteenpiirteillä ei toki välttämättä ole mitään tekemistä hänen sairautensa kanssa.
Jos ystävyys ahdistaa kovasti niin suosittelen sinua ap miettimään onko se sen arvoista.