Miehet kertovat siitä, kuinka ovat yrittäneet lavastaa onnettomuuden siten, että uhri paiskautuu kalliokielekettä suojaavan aidan yli pyörän selästä kuolemaan. Nyt niin myös tapahtuu, kun mies ajaa aitaa päin ja sinkoutuu sen yli. Sitten mies tulee paikalle, kysyn että mitä ihmettä he oikein tekevät. Mies lähestyy ja kaivaa esiin veitsen, jolla uhkaa minua, mutta loikkaa aidan yli kielekkeeltä alas. Paikalle tulee toinen mies. Peräännyn ja jotenkin liukastun ja liun aidan ja maan välisestä raosta kalliokielekkeelle. Yritän ottaa aidasta kiinni, etten putoaisi, mutta se hupenee haihtuvaksi harsoksi käsissäni.
Mies sanoo: Tällä paikalla on oma nimensä, se on paska paikka.
Se tarkoittaa, että koko tapahtumainkulku oli suunniteltu.
Paska paikka
2
61
Vastaukset
- lakonistaunennäentää
Sivusto nähtävästi sensuroi uneni, joten kerrottakoon, että tuo ****= p.aska
Olet unessasi saanut ikäänkuin selville juonen jonkun vahingoittamiseksi.
Olet paikalla kun suunnitelmaa toteutetaan, todistat sitä.
Sinua uhataan eli koet olosi uhatuksi ja pelkäät.
Nämä tunteet voivat liittyä monenlaiseen tapahtumaan.
Kertomuksesi ei kerro, kuka oli uhri ja kuka sinua uhkasi. Selkeästi et kuitenkaan koe olevasi osallinen, koska kyselet tapahtumista.
Tarkoitan, että et koe voivasi vaikuttaa tapahtumiin.
Unessa koetut tunteet ovat aluksi kiinnostusta, sitten hämmennystä, uhkaa, pelkoa ja lopuksi toivottomuutta.
Vaikuttaa, että olisit saanut selville jotain, mitä et sittenkään olisi halunnut tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671252- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56584