Putin tukee Persuja!

Venäjä eli Putin tukee Perussuomalaisia selvällä rahalla!
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Putin tietää että mätä on puristettava eu:sta

Äänestä

Ystävämme Ykä Hakanen,
joka vähän aikaa sitten hoiti
kominternin maailmanlaajuista vallankumousta

ja on arhinmäkiläisten esipuolueen kantava hahmo


ja on ollut yhteydessä aina Gorbatshoviin asti

hoitelee nyt leikkipuistojen hiekanvaihtoa ja lamppujen

pysytytystä puiston reunalle


SITÄ ON NAUTINTO KATSELLA MIHIN HÄN ON JOUTUNUT

JA MIHIN HÄN SUOSTUU
(valtuutettu Hakanen, puheenvuoro
koirankakkojen keräämisastioiden
levittämisestä kaupunkiin, olkaa hyvä)



Nimittäin Helsingin kaupunginvaltuuston istunnot televisioidaan

SUOSITTELEN JOKAISELLE PERUSSUOMALAISELLE
AINA VÄLILLÄ HAKASEN
JA KUMPPANEIDEN PUUHIEN KATSELUA
lämmittää mieltä usein



http://haku.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/22.elokuu/GORDI.HTM









Moskovan tiedetään jo ennestään rahoittaneen suomalaisten kommunistien toimintaa. Suomen asioiden korkeasta käsittelytasosta kertoo tekijöiden mukaan se, että SKP:n nykyisen puheenjohtajan Yrjö Hakasen avustuspyyntö päätyi itsensä Gorbatshovin käsiteltäväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietoa ja näyttöä on kirjoitti:

Venäjä eli Putin tukee Perussuomalaisia selvällä rahalla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu