Kerron tarinani.
Olin naimisissa oleva neljän lapsen äiti. Rakastuin toiseen mieheen. Lasten isän kanssa oli paljon ongelmia. Hän kävi minuun käsiksi monta kertaa jne. Lähdin vuosi sitten kokonaan pois sieltä ja sain oman asunnon. Olin uuden miehen lumoissa. Hän oli tunteeton ja hyvin julma. Rakastuin kuitenkin. Hän ei koskaan kehunut minua tai sanonut mitään kaunista. Olin lukenut narsismista kymmeniä kirjoja, koska opiskelen myös psykologiaa. Mies on todellakin narsisti. Hän on myös päihdeongelmainen. Yritin päästä hänestä eroon vuoden ajan. En onnistunut. Nyt olen onnistumassa, mutta olen niin hajotettu ja mitälie, etten enää jaksa.
Sairastan neurologista tautia ja minulle on tulossa leikkaus nyt kesällä. Lasten isä löysi itselleen uuden ja muuttui samoin tein hirveäksi minua kohtaan. Olin vasta sairaalassa isoissa tutkimuksissa ja lasten isä soitti sairaalaan ja haukkui. Entinen anoppi on myös muuttunut kovin negatiiviseksi minua kohtaan. Toki ymmärrän senkin.
Minulla on ollut kesästä asti hyvin vaikeaa... välillä olen kuitenkin saanut itseni skarpattua opiskelemaan ja olemaan normaali äiti. En vaan enää meinaa jaksaa. Olen tämän viikon yksin ja aikaa on miettiä asioita. Kukaan ei kaipaa.. ei välitä.. lapset nauttivat isän luona olosta, koska siellä he saavat kaiken.. olipa kyseessä mikä tahansa asia, koska isällä on rahaa. Isä on opettanut kaksi vuotiaalle pojalle, että sanoo uutta naistaan äidiksi. Mihin ihmeeseen lapset tarvitsevat enää minua?
Haluaisin pois täältä... en tiedä mitä tehdä. En haluaisi sairaalaan. En todellakaan. Haluaisin vaan olla yksin ja itkeä, mutta sehän onnistuu, koska olen yksin sunnuntaihin asti. Pakkoajatukset vaivaavat kun on paha olla. Yritän kuitenkin tehdä gradua ja tutkimusta tässä samalla, että saisin jotain iloa elämään. Ikävä on suunnaton myös narsistia.. voi apua. Omista vanhemmista ei ole mitään tukea. Yksin olen. Voi kun ei tarvitsisi kitua.
Olin naimisissa oleva neljän lapsen äiti. Rakastuin toiseen mieheen. Lasten isän kanssa oli paljon ongelmia. Hän kävi minuun käsiksi monta kertaa jne. Lähdin vuosi sitten kokonaan pois sieltä ja sain oman asunnon. Olin uuden miehen lumoissa. Hän oli tunteeton ja hyvin julma. Rakastuin kuitenkin. Hän ei koskaan kehunut minua tai sanonut mitään kaunista. Olin lukenut narsismista kymmeniä kirjoja, koska opiskelen myös psykologiaa. Mies on todellakin narsisti. Hän on myös päihdeongelmainen. Yritin päästä hänestä eroon vuoden ajan. En onnistunut. Nyt olen onnistumassa, mutta olen niin hajotettu ja mitälie, etten enää jaksa.
Sairastan neurologista tautia ja minulle on tulossa leikkaus nyt kesällä. Lasten isä löysi itselleen uuden ja muuttui samoin tein hirveäksi minua kohtaan. Olin vasta sairaalassa isoissa tutkimuksissa ja lasten isä soitti sairaalaan ja haukkui. Entinen anoppi on myös muuttunut kovin negatiiviseksi minua kohtaan. Toki ymmärrän senkin.
Minulla on ollut kesästä asti hyvin vaikeaa... välillä olen kuitenkin saanut itseni skarpattua opiskelemaan ja olemaan normaali äiti. En vaan enää meinaa jaksaa. Olen tämän viikon yksin ja aikaa on miettiä asioita. Kukaan ei kaipaa.. ei välitä.. lapset nauttivat isän luona olosta, koska siellä he saavat kaiken.. olipa kyseessä mikä tahansa asia, koska isällä on rahaa. Isä on opettanut kaksi vuotiaalle pojalle, että sanoo uutta naistaan äidiksi. Mihin ihmeeseen lapset tarvitsevat enää minua?
Haluaisin pois täältä... en tiedä mitä tehdä. En haluaisi sairaalaan. En todellakaan. Haluaisin vaan olla yksin ja itkeä, mutta sehän onnistuu, koska olen yksin sunnuntaihin asti. Pakkoajatukset vaivaavat kun on paha olla. Yritän kuitenkin tehdä gradua ja tutkimusta tässä samalla, että saisin jotain iloa elämään. Ikävä on suunnaton myös narsistia.. voi apua. Omista vanhemmista ei ole mitään tukea. Yksin olen. Voi kun ei tarvitsisi kitua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle tehtiin iso tutkimus helmikuussa aivoihin, jota varten minut nukutettiin.. toki nekin tutkimukset voivat altistaa masennukselle, mutta tämä olo on jotain kauheaa..
Piti vaan saada kirjoitettua johonkin.
-ap
Kyllähän se paraneminen aina itsestään on lähdettävä,toki tukena lääkkeet ja hoitosuhde jos sellaisen saa.
Minä sairastin aikoinaan vakavan masennuksen ja selvisin,lopetin lääkkeitten syönnin ja lääkärissä käymisen.
En suosittele mutta minulle se toimi,aloin olla ulkona syödä paremmin ja oikeastaan olin paljon yksin.
En jaksanut piehtaroida masennuksessa paranin pikku hiljaa,tiedän ettei toimi kovinkaan monilla.
Mutta vuosien kokeilut eri lääkkeistä lääkäreistä eivät auttaneet minua yhtään.piti alkaa elämään.
Nykyään käyn töissä lapset voivat hyvin ja elämä on ihan arvokasta juuri näin.
Toivotan sinulle voimia.