Ystäväni kertoi, että hänen taloonsa ollaan puuhaamassa hissiä. Hän asuu itse 1. kerroksessa maan tasalla ja hänen osaltaan kustannukset olisivat yli 17 000 euroa.
Onko tosiaan niin, että maksettava on?
Onko tosiaan niin, että maksettava on?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
On, mikäi yhtiöjärjestykseen ei ole kirjattu toisin.
Yhtiökokous voi myös muuttaa yhtiöjärjestystä, mutta tähän ei ylemmissä kerroksissa asuvat TAATUSTI suostu, tyhmäähän se olisi kun voi maksattaa vaikkapa kuudesosan (6 kerrosta) kuluista toisilla.
On aika selvää, että 1.kerroksen asukkaat alkavat katselemaan rivitaloa/omakotitaloa tuollaisen päätöksen jälkeen.
pääseehän 1-kerroksen asukas, hissin rakentamisen jälkeen sitten näppärästi vintti-komerolleen. :-D
Ajatelkaa positiivisesti.
Näin se on, mutta hyötyähän siitä ei sinänsä saa koska muistakin kerroksista pääsee ylöspäin ;)
Mutta joo, helpottaa vintille menoa nykytilanteeseen verrattuna.
Ei se kyllä toimi myyntiargumenttina.
Ko. talossa ei ole "vinttiä" vaan alakerrassa on verkkokellari ja kylmätilat.
Miten nää ihmiset on niin pirun tampioita.
Sama missä kerroksessa kaverisi asuu, hän ei OMISTA sitä asuntoa.
Hän omistaa as-oy siitä ja siitä nipun osakkeita.
Sama kun valittaisin rautaruukin osakkeenomistajana että turha asfaltoida pääkonttorin parkkialuetta kun en siellä käy.
Yhtiöjärjestyksessä asia on määritelty miten vastuut ja kulut jakautuvat.
Lukekaa urvelot niitä yhtiöjärjestyksiä kun ostatte osakkeita, asuntojahan ette osta.
Ei tarvitse, uuden hissin asennuskustannukset voidaan ilman yhtiöjärjestyksen muutosta jyvittää asuinkerroksen mukaan.
Tosin sitähän ei mielipuoli provoilija halua tunnustaa, ei vaikka tietäisi tämän....
Aha, saattaa olla näin uuden hissin yhteydessä, voi olla.
Vanhan hissin remontin maksavat varmasti kaikki.
Siinä meillä on välittäjä.
Jättäisitkö yhteystietosi, niin osaamme välttää palveluitasi.
Ei lue kysymystä, vastaa mitä sattuu ja jos kysymys ei miellytä, alkaa nimitellä mielipuoleksi.
Mitä jos hankkisit elämän?
Hei, mielestäni uusi asunto-osakeyhtiölaki sanoo että kaikkien pitää osallistua kustannuksiin, mutta kustannukset jaetaan vielä osakkeiden/neliöiden lisäksi kerroksella painotettuna, s.e. esim. 4 kerroksen asukas maksaa 4-kertaisen osuuden kuin 1 kerroksen asukas, jos asunnot ovat toisiaan muuten vastaavia.
Mielipuoli Proilijahan se tämänkin ketjun avannut, heh ja itselleen vastaillutkin.
Hissi rauhoittaa myös 1-kerrosta. Yhtiön kannattaa hakea ARAlta hissiavustusta. Itse en laittaisi hanttiin, jos asuisin 1-kerroksessa. Hissi nostaa aina asunnon arvoa.
En kyllä usko että maantasakerroksen läävän hinta nousee lainkaan hissin myötä.
Jollei ole valmista kuilua, sellainen voidaan tehdä nykyisen rakennuksen ulkopuolelle. Silloin hissin ovi ei ole huoneistojen ovien lähellä ja meno rauhoittuu.
Tarkoitit paperin arvoa koska et omista asuntoa.
Parempi asua vaan vuokralla.. tuollainen lisäkulu olisi aikamoinen, puhumattakaan
kaikki muutkin kulut mitä voi tulla.,. me ollaan niin köyhiä että siinä
menee makkarat ja voit leivän päältä.
Vuokralainen maksaa hissit, sun muut korjauksista aiheutuvat lisäkulut vuokrissaan.
Parempi asua vaan vuokralla = sokeutta
Leipähän on kallista,mikäli ei itse tee.
Leipäkö kallista?
Suorastaan jo kuplahintaista?
Eihän se 1. kerroksen asukas sitten halua yläkertaan menevien vesi- ja viemäriputkien tai sähköjohtojenkaan uusimista, eihän se niillä mitään tee. Jos kattokin alkaa vuotaa, niin eihän se vesi heti 1. kerroksen katosta valu, eihän?
On siinä aika paljon eroa onko kyseessä tason parannus (hissit) vai talon ylläpito (katto,putket).
Kommuuniasuminen on perseestä.