En edes oikein tiedä mitä haen tällä, ehkä vain neuvoja ja kokemuksia muilta, jotta saisin itsekin aikaan jotain. En ole koskaan ollut hyvä ilmaisemaan tunteitani ja ajatuksiani, enkä ole useampaan vuoteen puhunut kenenkään kanssa mistään "oikeasta", edes netin välityksellä. Toisaalta en ole kai ikinä jutellut kenellekään kunnolla. Jos joku sattuu ohimennen kysäisemään vointia vastailen ympäripyöreästi niitä näitä. Tuskinpa ne muutamat kysyjät kyllä muutakaan odottaa, kunhan vain sukulaissuhteen pakottamana joskus kyselevät.
Haluaisin puhua ja avautua, mutta en tiedä kenelle. Enkä edes varmaan osaisikaan. En usko, että löytäisin mitään sanottavaa. Kavereita ei ole ollut vuosiin ja kynnys kenellekään puhumiseen on suuri. Varsinkin omista henkilökohtaisista asioista kasvokkain keskusteleminen ahdistaa. Parikymppinen nuori, jolta puuttuu koulutus, työ ja työkokemus, kaverit ja muu normaali elämä. Hävettää kaikki epäonnistumiset ja saamattomuus. En kuitenkaan osaa tehdä millekään mitään ja pelottaa, että jos teen, niin teen sen jotenkin väärin. Kiinnostusta ja motivaatiota, liekö niitä ikinä ollutkaan.
Aina silloin tällöin mietin terveyskeskukseen tai jonnekin hakeutumista, mutten kehtaa. En tiedä minne menisin ja mitä tekisin. Enkä edes tiedä tarvitsenko oikeasti apua vai tuhlaisinko lääkäreiden ja oikeasti avuntarpeessa olevien aikaa. Mitä sitten, jos lääkäri toteaa kaiken johtuvan vain laiskuudesta ja tyhmyydestä? Ryhdistäydy, niskasta kiinni ja sitä rataa. Kaikki muut ihmiset pystyy, niin kyllähän sinäkin.
Se on jo huomattu, että yksin en ainakaan saa mitään aikaan. Kavereita ei ole, joten joku ammattiapu kuulostaa kai ihan järkevältä. Lopetanpa nyt jaarittelun tähän, että joku ehkä jaksaisi lukeakin. Kannattaakohan mihinkään edes hakeutua? Miten muilla, miten/mitä kautta olette apua saaneet?
Haluaisin puhua ja avautua, mutta en tiedä kenelle. Enkä edes varmaan osaisikaan. En usko, että löytäisin mitään sanottavaa. Kavereita ei ole ollut vuosiin ja kynnys kenellekään puhumiseen on suuri. Varsinkin omista henkilökohtaisista asioista kasvokkain keskusteleminen ahdistaa. Parikymppinen nuori, jolta puuttuu koulutus, työ ja työkokemus, kaverit ja muu normaali elämä. Hävettää kaikki epäonnistumiset ja saamattomuus. En kuitenkaan osaa tehdä millekään mitään ja pelottaa, että jos teen, niin teen sen jotenkin väärin. Kiinnostusta ja motivaatiota, liekö niitä ikinä ollutkaan.
Aina silloin tällöin mietin terveyskeskukseen tai jonnekin hakeutumista, mutten kehtaa. En tiedä minne menisin ja mitä tekisin. Enkä edes tiedä tarvitsenko oikeasti apua vai tuhlaisinko lääkäreiden ja oikeasti avuntarpeessa olevien aikaa. Mitä sitten, jos lääkäri toteaa kaiken johtuvan vain laiskuudesta ja tyhmyydestä? Ryhdistäydy, niskasta kiinni ja sitä rataa. Kaikki muut ihmiset pystyy, niin kyllähän sinäkin.
Se on jo huomattu, että yksin en ainakaan saa mitään aikaan. Kavereita ei ole, joten joku ammattiapu kuulostaa kai ihan järkevältä. Lopetanpa nyt jaarittelun tähän, että joku ehkä jaksaisi lukeakin. Kannattaakohan mihinkään edes hakeutua? Miten muilla, miten/mitä kautta olette apua saaneet?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei juupaseipäs
Minusta kuulostaa siltä, että olisit jo ottanut ensimmäisen askeleen, kun rohkenit kirjoittaa tänne! Tekisi mieli kysyä, miltä sinusta tuntui kirjoittaa? Moni ihminen kokee kirjoittamisen helpottavan ja olevan itselleen luontainen tapa ilmaista tunteitaan.
Itsekseen kirjoittaminen ei kuitenkaan korvaa sitä, että ihminen tarvitsee toisen ihmisen hyväksyvää katsetta. Kuulluksi, ymmärretyksi, nähdyksi tulemista. Näitä kokemuksia voi saada esimerkiksi terapiassa, ja tietenkin myös ystäviltä/muilta oman elämänsä ihmisiltä. Kirjoitit kuitenkin, ettei sinulla ole juuri ystäviä ja että et ole saanut näitä hyviä kokemuksia keskustelusta. Kirjoitat jopa pelkääväsi, että lääkärikin tuomitsee sinut.
Se mielestäni kertoo siitä, miten vaikea on luottaa tähän hyväksyntään.
Rohkaisen sinua kuitenkin ottamaan yhteyttä lääkäriin. Hänen kanssaan yhdessä voitte miettiä vaihtoehtoja, jotka tukevat juuri sinua, omalla paikkakunnallasi.
Myös verkon kautta voi saada apua. Eri toimijoilla on verkkoauttamispalveluja. Yksi helppo vaihtoehto jutella on myös kirkon Chat. https://www.facebook.com/kirkkosuomessa/app_177794048978925 Se ei toimi facebookin sisällä eikä vaadi mitään rekisteröitymistä vaan on anonyymi eli tunnistamaton. Myös muilla toimijoilla on verkkopalveluja, erilaisia chateja. Lääkärin kautta voit mahdollsiesti saada niistäkin tietoa. Myös monenlaiset vertaistuen mahdollisuudet ovat auttaneet ihmisiä. Niiden kautta saa kokemuksen, että minä riitän ja kelpaan tällaisenaan. Meillä jokaisella on erilainen elämän polku ja saamme ollakin erilaisia. Ei kannata vertailla itseään muihin, vaan löytää omat vahvuutensa.
Kaikkea hyvää elämäsi polulle!
Meiju-diakoni
Sinulla on minun mielestäni hyvä kyky ilmaista itseäsi. Kirjoittaminen selvästi tuntuu luontuvan sinulta hyvin. Jatka sitä!