Lintuhavaintoja Ikaalisista

Hoikkalan Jarmo täti

Eilenillalla puhdistelin linnunpönttöjä vanhoista pesistä ja tarkastin kuinka viime kesänä aika myöhään laittamani pesäpöntöt olivat saaneet asukkaita. Heti kun aukaisin ensimmäisestä katon talitiainen suhahti poskeni ohitse ja piti melkoisen ripin häiritsijälle. Se oli käyttänyt sitä sisävessana. Kun menin viimeistä yksinäisen pihakoivun kottaraisen pönttöä tarkastamaan, niin yllätyin, että siellä jo haudottiin. Käpytikka pariskunta oli vallannut pöntön. Koska pään takana ei ollut punaista laikkua kysymyksessä oli emotikka. Ukkotikka osallistuu myös haudontaan. Yleensä käpytikka pesii toukokuussa, joten outo talvi on sekoittanut tämänkin tikkaparin normaalirytmin. Hyvä valinta vaikka takatalvi yllättäisi, sillä läheisessä puussa roikkuu talitanko ja ruokintamökissä sapuskaa riittää. Täytynee tarkkailla tilannetta.

26

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • havainto

      Tuulihaukka pyydysteli täälläpäin lintulaudalla helmikuun lopulla. Aikaisessa on.

      • osta lintukirja

        Tuskimpa se tuulihaukka oli.


      • näin
        osta lintukirja kirjoitti:

        Tuskimpa se tuulihaukka oli.

        Pienikokoinen haukka jolla punaruskea selkä. Havaintoetäisyys 4m paikallaan olevaan lintuun. Sastamalassa nähty tuulihaukka myös samoihin aikoihin birdlaifin lintutilanteen mukaan. Lintukirjoja löytyy pari kappaletta hyllystä joten eiköhän niillä jo pärjää.


    • jhoikkala

      Joutsenia nähty

    • näinpä1

      Mustarastas

    • nainpaa

      Eilen aamulla vierestäni heräsi varsinainen muna haukka.

    • Monoo ja nyrkkiä

      Se oli Lintukoira Vatulasta.

    • nainpaa

      Enemmänkin muistutti lahnaa.

    • nähty

      Joutsenet ja mustarastaat saapuneet tällekin kulmalle .

    • kunnontyöntekijä

      3 joutsenta bongattu, lauloivat mennessään, enpä olisi muuten huomannutkaan.

    • bongattu

      Varpushaukka, töyhtöhyyppiä, kottaraisia liikenteessä. Kevät taitaa olla tuloillaan.

    • Salmonellaa

      Millä iesuiksen keinolla noi mustarastaat sais hävitettyä puutarhasta, yök.

      • suurin vaara

        Mustarastas on myös borrellioosiloisen levittäjä, siellä
        missä noita rastaita on esiintyy myös borreloosia levittävää
        puutiaista.


    • iso lintu

      Kurkia on pyörinyt viikon aikana ympäristössä.

    • Elämänpinna

      Hiipijähotkelo nähty Haapimaassa. Nosti meirän lasten leikkimökin ison männyn latvaan ja tekee sinne pesueen. Kolme punakeltaista munaa on jo, ovat isoja, noin jalkapallon kokoisia. Oli Vatulasta vienyt ison pässin pesällensä. Olkaa maajussit varuillanne kun päästätte elikoitanne laitumelle.

      On se iso.

    • Neuvoja kaivataan

      Kuinkahan nyt käy, kottaraispariskunta tuli pitkästä aikaa pönttöön ja on vielä näin kylmäkin. Vei lähistölle lampaanvilloja, ehkä ottavat lämmikkeeksi ja ruokaa lisäsin lintujen ruokintapaikalle. Matoja ja hyönteisiä vain ei nyt vielä löydy, voi harmi. Tietääkö joku, miten avittaa noita kahta kottaraista.

    • äänekäs

      Kuovin laulua alkanut kuulua.

    • yksi puuttuu vielä

      Västäräkki keikkui pihalla.

      • heliini

        Tornista kiiraroin Puntunahdenkadun suuntaan ja havaitsin
        Munahaukan, Siiderisirkun ja vanhan Huarapiäskyn .


    • kunnontyöntekijä

      Punarintojen ja keltasirkkujen touhuja olen päässyt pääsiäispyhien aikaan seuraamaan läheltä. Ja ekan mehiläisenkin näin tälle keväälle.., luontohavainto sekin, joskaan ei lintuhavainto.

      • luonto<3

        minunkin pihalla vierailevat punarinnat päivitttäin,kaunis lintu,saa hienoja valokuvia :) p.s puukiipiän olen myös havainnut täällä Ikaalisissa


      • kesä alkoi
        luonto<3 kirjoitti:

        minunkin pihalla vierailevat punarinnat päivitttäin,kaunis lintu,saa hienoja valokuvia :) p.s puukiipiän olen myös havainnut täällä Ikaalisissa

        Pääskyset saapuivat.


    • syksy saapuu

      pian alkaa paluumuutto, onko jo havaintoja lähtiöistä ??

    • kuukkeli on kaunis

      Eilen täytellessä lintulautoja, oli melkoinen yllätys, kun kuukkeli tupsahti laudalle. En ole aikaisemmin nähnyt kuukkeleita Ikaalisissa. Pöllojä en myöskään tänä vuonna ole nähnyt Ikaalisissa, mihinkähän ne ovat kadonneet?

    • siltä näyttää

      Joutsenet on ilmeisesti päättänyt jäädä talveksi tänne.

      • muuttolintu osaa

        Uudeksivuodeksi pakastuu kunnolla joten isot linnut hakeutuvat
        sulien vesien äärelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe