Sanotaan, että hullu akkaansa kehuu, mutta ei voi olla kehumatta. Oltiin eilen tansseissa ja heti kun sieltä kotiin tultiin sain pusertavaa kyytiä. Vaimo nimittäin nousi kylmän rauhallisesti seisomaan mun päälle korkokengät jalassa. Makasin eteisen lattialla niin, että toinen korkokenkä painoi huulia ja toinen rintaa. Oli helppoa kuvitella, miltä tanssilattiasta tuntuu. Ihanalta tuntui, muttei luultavasti ole kovin terveellistä. Jokainen kokeilkoon omalla vastuulla! Onko muita korkojen alle jääneitä?
tansseissa
alistuva
2977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samaa on tullut harrastettua ja vaimollani on jopa tähän tarkoitukseen modifioidut "parketinraiskaus" kengät. Eli piikkarit missä metallinen korko on viilattu neulan teräväksi (korko puoliksi metallia). Todella upeat, eivät näy pitkien lahdeiden alta mutta ääni kuuluu ja jälkiä jää kiitettävästi. Näitten korkojen alla karskimpikin mies tietää paikkansa.
Olen huomannut, että vaimon ollessa pikku hiprakassa, siitä tulee paljon varomattomampi. Upeeta on myös kun se joskus kävelee silmät kiinni eikä osaa varoa lattialla loikoilevan puoliskon sormia. Pitkiä on minuutit silloin kun joutuu makaamaan korkojen alla vaimon rupatellessa puhelimessa tai tiskatessa rauhalliseen tapaan astioita.