Nään unta hyvinkin paljon eräästä tietystä miehestä. Unissa tunnelma on ollu hyvinkin läheinen yms. Nyt näin taas kyseisestä miehestä unta, mutta unessa hän sanoi että ei tunne minua ollenkaa ja kuka minä olen. Unessa oli myös paras ystäväni ja kyseisen miehen kavereita. unessa oli paljon polkupyöriä ja tyhjiä olut tölkkejä joita keräsin ystäväni kanssa ja hevoset oli iso osa unta mutta en muista nähneeni yhtään hevosta kuitenkaan.
aamulla kun heräsin sydän jyskytti lujaa :D
viimeöinen uni.
1
127
Vastaukset
Unet voivat aiheuttaa kehollisia tuntemuksia ja reaktioita kuten sydämen kiihtynyttä sykettä.
Keholliset toiminnat ja tuntemukset vaikuttavat myös uniin. Keho saattaa kokea unen aikana kipua tai muuta epämiellyttävää ja se näkyy unissa tiettynä epämiellyttävyytenä.
Kun sydän hakkaa, ihminen saattaa kuvitella olevansa jännitttävässä tilanteessa, juoksevansa kovaa tai muuta sellaista. Monilla häpeän tunne tai esillä oleminen aiheuttaa voimakkaan kehollisen reaktion. Tällöin verenpaine kohoaa ja stressihormoonien eritys lisääntyy. Monesti tämä koetaan epämiellyttävänä, mutta jotkut oppivat nauttimaan sen tuomasta potkusta.
Kerrot unen tunnelmista, että hän ei tunnistanut sinua ja kysyi kuka olet. Aiemmissa unissa tunnelma oli ollut läheinen, ehkä intiimi?
Unessa oli paras ystäväsi ja miehen kavereita. polkupyöriä ja hevosia. Keräilit oluttölkkejä.
Vastakohtaisuudet pistävät silmään ulkopuolista tarkkaillijaa.
Aiemmin intiimi ja nyt ei tuntenut sinua. Oma kaverisi ja miehen kaverit. Polkupyörät vs. hevoset. Tyhjät olut tölkit, joita keräsit ja ..? Rikkaus/köyhyys?
Olet esittänyt itsellesi vastakohtien kautta jotain ajatusta. Kenties huomasit unelmiesi kohteessa ja itsessäsi jotain perustavaa laatua olevia erovaisuuksia.
Tämän havaitseminen ei tietysti selitä hakkaavaa sydäntä aamulla.
Koetut tunteet ovat niin erilaisia kuin niiden perusteella aikaansaadut kertomukset. Voisit yrittää muistella untasi tarkemmin ja kertoa tunnelmista ja tunteista eri kohtauksien aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594