Puheenjohtajan oltava joku ministeri?.

Mitä tuo urpilainen sönköttää, että tulevan puolueen puheenjohtajan on otettava automaattisesti valtionvarainministerin salkku?.
Itse katsoin ihan eduskunnan sivuilta, mutta en ainakaan löytänyt kohtaa, missä sanotaan että hallituksessa olevan puolueen puheenjohtajan on oltava joku ministeri.

Joten mistä ihmeestä urpilainen tämän väittämän on oikein kaivanut?.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitenkä kuvittelette sen käytännössä toimivan jos puolueen puheenjohtajaksi valittaisiin ei kansanedustaja, jolla ei ole mitään oikeuksia ja asiaa eduskunnan tiloihin ja istuntosaliin?Rinteellä ei ole mitään kokemusta käytännön eduskunta ja ministerintyöstä. Mediataidot kuten puhe ei Rinteellä riitä.Ministerinäkin saisi vain tulla hallituksen aitioon silloin kuin on muut ministerit ovat aitiossa? Kansanedustajaksi tullaan vain vaalien kautta. SDP änkyrä äijäsiipi on hölmö ja tekee tyhmästi yrittämällä syrjäyttää Urpilaisen. Epävarmuus tulevasta hämmentää ihmisten käsityksiä. Rinteen ja tukijoiden parasta luovuttaa ajoissa puolueen tuhoaminen.

Äänestä
  • Demarit joutaakin tuhoutua, mitä sitä tuota piilokokoomusta, eli ökyrosvojen työläiskansanosanosan kusetusosastoa enää erikseen pitää yhteiskuntarosvoustaan ylläpitämässä, kun Kokoomus osaa tuon rosvouksen ihan itsekkin.
    Joka ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että demarit on vain köyhienkusetusosato rikkaiden pussiin, niin on helkutin tyhmä kaikenkaikkiaan.
    Demarit varastaa nyt köyhiltä sen vähänkin kertyneen omaisuuden ja varannot, ja on tekemässä yhteiskunnastame jonkinlaisten ökyrosvo- oligaggien hallitseman orjayhteiskunnan.
    Vanhusten hoidonkin demarit järjesti siten, että vanhukset suorastaan tapetaan pois ja kunhan niiden omaisuus on ensin saatu putsattua ökyrosvoille erillaisin "hoitotoimenpitein", jota suorittaa esim. demarirosvojen hallinnoimmat ja johtamat ylihintaiset yksityiset hoitokodit ja "ns palveluntuottajat". Eli noinkin siirretään yhteiskunankin varoja demuökyrosvoille. Lehdissäkin on ollut juttua noista demujen hoitokotirosvouksista. Niin ja tietenkinhän siellä oli yhtenä pääpäsmärinä se demareiden surullisen kuuluisa oikeusministeri Luhtanen, joka otti itselleen oikeuden maksaa pimeenä(luhtasina ja hautaloina), kuten noissa piireissä on ilmeisesti yleisenä tapana.

    Jos ihmiset viitsisi edes vähänkin tutustua trkemmin demaripuolueen ja sak:n toimintaan, niin eihän niin hullua luulis olevankaan, että demareita äänestäisi tavallisena työläisenä, ja elättäis tuollaista rosvosakkia omista palkkarahoistaan ja kituuttamalla hankituista säästöistään.

    Eihän sitä pitänyt olla mitään rahoituksellistakaan napanuoraa SAK:n ja demareiden välillä muuta kuin, että demarit saa lainata sak:n ruosteista.soppatykkiä :))))))))))))

    Demut on valehdellet itsensä alhoonsa. Sen siitä saa kun pettää kansalaisten luottamuksen.

    Miten ihmeessä ne saavat vielä näyttämään tuon demareiden kannatuksen noinkin korkeaksi? Tuskin se on totuudenmukaisesti hädintuskin 10%:a.

    Ensin kun Urpilainen kävi jakamassa kansankassan ökyrosvoille, niin nyt sitten muka Rinne tuotais tilalle vatimaan työläisille lisäliksaa buahhahhaaaaaaaaaaaaa
    Heinäluomakin poistui johdosta, kun oli ensin poistanut rikkailta varallisuusveron, ja siirtänyt senkin köyhien maksettavaksi Buahhahhaaaaaaaaaa
    Oikein huvittaa, kuinka demuäänestäjät ovat tolloja, kun antavat kusta itseään silmään.
    Niin tai sitten niitä demuäänestäjiä ovatkin sellaiset, jotka saavat hyödyn siitä, kun demut ryöstää ja loisii pienipalkkaisten työläisten selkänahassa, niiden kovantyön tuloksia ahmimassa.

    Äänestä

  • Rinteessä on jotain hyvääkin. Hän ei valehtele ja petä lupauksia kuten Urpilainen aina tekee.

    Äänestä

SDP- llä on muitakin äänestäjiä kuin ay-liikkeisiin kuuluvat.

Äänestä

Saadaan samalla vaihdettua järkevä valtioinvarainministeri töppö Jutan tilalle! Puolueella ei väliä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


urpolainen kirjoitti:

Mitä tuo urpilainen sönköttää, että tulevan puolueen puheenjohtajan on otettava automaattisesti valtionvarainministerin salkku?.
Itse katsoin ihan eduskunnan sivuilta, mutta en ainakaan löytänyt kohtaa, missä sanotaan että hallituksessa olevan puolueen puheenjohtajan on oltava joku ministeri.

Joten mistä ihmeestä urpilainen tämän väittämän on oikein kaivanut?.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu