Olen traumatisoitunut

Minua kiusattiin myös koulussa mutta ei varmaan noin kovasti. Kanattaa tiedostaa, että meistä kuka tahansa voisi joutua kiustuksi jossain yhteisössä. Uhrilla ei ole tiettyä ominaisuutta.
Nyt ei tunnu hyvältä mutta elämän myötä kokemusta voi hyödyntää. Itse olen oppinut empaattisuutta: puollustan aina sorrettuja, yritän itse tiedostaa, että ole oikeudenmukainen.
Kun et voi purkaa pahaa oloa kiusaajiin, niin viha ja raivo kohdistuvat omaan kehoon. Voi olla että jopa uskot, että ansaitsevasi itsesi kurittamisen.
Ei sittenkään tarvitse jäädä menneisyyden vangiksi. On totta, että elämä kuluu nopeasti.
Kyllä pahakin vloi kääntyä joskus hyväksi.
Kiusaaminen ei ole millään tavalla merkki siitä, että olet kelvoton ihminen. Usein päinvastoin.

Itseäni kiusattiin rankasti vuoden verran yläasteella, minkä uskon ainakin olleen osatekijä nykyiseen ahdistuneisuuteeni. En ole kuitenkaan uskaltanut hakea apua oireisiini, koskaan pelkään mm. vanhempieni reaktiota asiaan kun saavat tietää.

Hienoa, että olet pystynyt juttelemaan psykologin kanssa ja olet saanut lääkityksen. Monille tuo on todella suuri askel.

On ihan luonnollista, että harmittaa ja on surullinen, jos joutuu kiusaamisen kohteeksi, varsinkin, jos se on jatkuvaa kaiken lisäksi. Olethan ottanut asian esille koulunjohdon kanssa, he ovat siellä sitä varten, että kaikilla on rauha opiskella. Se on hyvä, että olet päässyt purkamaan tuntemuksiasi ja oloasi psykologin kanssa, mutta lääkitys on väärä linja. Typerintä mitä sinulle voidaan tehdä on syöttää psyykenlääkkeitä, jotka lamaavat ajatteluasi ja tuntemuksiasi. En tiedä mitä kamaa sinulle syötetään, mutta olethan tietoinen, että esimerkiksi niin sanotut masennuslääkkeet voivat jättää jälkeensä pysyviä harmeja? Suosittelen todella harkitsemaan uuudelleen kannattaako koulukiusaamista lääkitä. Toivottavasti koulussa ongelmat hälvenevät ja saat oman rauhan. Jos rehtori ei ole valmis puuttumaan asiaan kannattanee harkita asian viemistä eteenpäin jonnekin korkeammalle taholle tai sitten lopultahan sen pätkän päässä on poliisi, jos koulujärjestelmä ei pysty takaamaan sinulle, vähintään fyysistä koskemattomuutta. Tsemppiä sulle.

Ite olin semikiusattu. Seiskan sain olla suht koht rauhasaa (yritettiin kiusata, mutta lapsuuden varmuudell pistin hanttiiin) kasi oli ihan paskaa, ja ysin kestin sillä, että päätin keskittyä opiskeluun, että pääsisin johonkin kouluun kauas pois niistä idiooteista.

Onneksi olet päässyt juttelemaan ees jollekin aikuiselle! Meidän koulussa sitä mahista ei ollut.... Jos voit, yritä haastaa se psykologi vastaan oikeesti niihin kysymyksiin, mitkä sua askarruttaa!

Mua itteeni harmittaa yläasteelta eniten se, miten en osannut olla muiden puolella.... Pskat musta, mutta miks annoin kaverin kokea samaa?! Meitä siis kiusas eri tyypit, mä sain kokea jäyniä luokkalaisilta tunnilla, ja kaveria taas kiusas toisluokkalaiset välitunnilla. Mutta mikä musta oli kaikkein pahinta, ne oli mun entisiä kavereita! Kysyinkin niiltä, että miks te kiusaatte mun luokkakaveria, kun me ollaan oltu kavereita, eiks teidän päin vastoin pitäis olla myös ystäviä? Ja ne ei osannut ees vastata siihen, miks ne kiusaa, mutta sanoivat silti että alkavat kyllä mielellään myös kiusaa mua, jos tuun väliin!
En edelleenkään voi tajuta sitä logiikkaa... mutta! nyt siitä on siis jo aikaa, 25-vuotiaina ollaan molemmat muutettu ja löydetty uus, ihana elämä kaukana yläasteen porukoista... ja uskallettu ottaa riskejä, toisin kuin ne kiusaajat jotka on jämähtäneet vanhempiensa firmaan....