Tällä hetkellä kolmikymppine ja ollut työelämässä yli 10 vuotta. Kaikki rahat menee lähinnä säästöön. Tällä tekstillä en hae sääliä, kunhan avaudun.
Muutamia liikunnallisia harrastuksia on ja syön 250€ edestä / kk. that's it. Mulla ei ole ollut koskaan naispuolista partneria tai lapsia, koska en osaa näemää sosialisoida. Kavereitakaan en muista milloin olisi ollut.
Lähinnä niiden harrastuksien eteen elän, johon menee se 50€/kk. Ne antaa mulle iloa. Koulu, harrastus, työ ovat kaikki olleet 100% miespainotteisia. En ole rehellisesti edes koskaan halannut edes naista. Tosin samaan aikaan en ole edes varma haluanko seurustella.
Harrastukset ovat siis usea liikuntalajit ja tietokoneella pelaaminen. Ne ovat antaneet "sisältöä" ja ajanhukkaa elämään työn lisäksi.
Näiden vuosien jälkeen olo tuntuu jotenkin tyhjältä. Sitä kelaa, että kohta alkaa olla jo vanhus ja elämän saavutus on täys nolla. Ennen 28 ikävuotta tälläinen elämäntyyli tuntui olevan ok, mutta päälle 30 sitä ahdistuu jo omaa vanhuuttaan ja asioita elämässä, joita ei pysty jälkeenpäin korjaamaan ja tulee sellainen katumus.
Tuntuu jotenkin keharimaiselta kirjoittaa tätä tekstiä ns. "first world problems". Ylikansoitetussa maailmassa 3 miljardia elää alle 1 dollaria päivässä, ja mulla ei ole munaa tehdä tai päättää mitä haluan tästä elämästä. Tosin tämäkään tietoisuus ei nyt minua mitenkään motivoi. Kaikki asiat ahdistaa tässä maailmassa, uutisia en ole katsonut vuosiin. Harrastukset on mulle jonkilainen eskapismi ja ihmiset on mulle synkkä realismi.
Muutamia liikunnallisia harrastuksia on ja syön 250€ edestä / kk. that's it. Mulla ei ole ollut koskaan naispuolista partneria tai lapsia, koska en osaa näemää sosialisoida. Kavereitakaan en muista milloin olisi ollut.
Lähinnä niiden harrastuksien eteen elän, johon menee se 50€/kk. Ne antaa mulle iloa. Koulu, harrastus, työ ovat kaikki olleet 100% miespainotteisia. En ole rehellisesti edes koskaan halannut edes naista. Tosin samaan aikaan en ole edes varma haluanko seurustella.
Harrastukset ovat siis usea liikuntalajit ja tietokoneella pelaaminen. Ne ovat antaneet "sisältöä" ja ajanhukkaa elämään työn lisäksi.
Näiden vuosien jälkeen olo tuntuu jotenkin tyhjältä. Sitä kelaa, että kohta alkaa olla jo vanhus ja elämän saavutus on täys nolla. Ennen 28 ikävuotta tälläinen elämäntyyli tuntui olevan ok, mutta päälle 30 sitä ahdistuu jo omaa vanhuuttaan ja asioita elämässä, joita ei pysty jälkeenpäin korjaamaan ja tulee sellainen katumus.
Tuntuu jotenkin keharimaiselta kirjoittaa tätä tekstiä ns. "first world problems". Ylikansoitetussa maailmassa 3 miljardia elää alle 1 dollaria päivässä, ja mulla ei ole munaa tehdä tai päättää mitä haluan tästä elämästä. Tosin tämäkään tietoisuus ei nyt minua mitenkään motivoi. Kaikki asiat ahdistaa tässä maailmassa, uutisia en ole katsonut vuosiin. Harrastukset on mulle jonkilainen eskapismi ja ihmiset on mulle synkkä realismi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taitaa olla pojalla 30-kympin kriisi. Ainakin itselläni uskovaisena on elämällä tarkoitus vaikka olen jo puolta iäkkäämpi.
Siis oletko pärjännyt ihan ilman seksuaalista kanssakäymistä naisen kanssa kokonaan?
Itse samassa tilanteessa, ja sinua vanhempi olen.
Jotenkin olen vain jämähtänyt, ja hoitanut mm. seksuaaliset tarpeet itsetyydytyksellä.
Mutta sinulla on työ ja harrastukset, joten siinä mielessä asiasi on hyvin, sillä ei kovin masentunut jaksa harrastaa mitään.
Elämässä joutuu joskus tilanteeseen, jossa päästäkseen eteenpäin on joko tyydyttävä siihen mitä on, tai on otettava riski ja mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ollakseen onnellinen.
Kaikki vertaavat itseään muihin, ne ovat monesti onnellisempia, jotka elävät omalla tyylillään liikaa muiden mielipiteistä piittaamatta.
Kysy itseltäsi, mitä sinä haluat. Ja mene sitä kohden.
a) Ilman naista > ihan ok jos siltä tuntuu
b) naisen kanssa.> vaatii riskin ottoa, tuntemattomaan harppaamista ja mukavuusalueen ulkopuolella oloa.