Onko elämä elämisen arvoista jos se on päivästä toiseen silkkaa kärsimystä ja taistelua. Kärsin jonkilaisesta ahdistuneisuushäiriöstä ja masennuksesta, mahdollisesti muutamastakin persoonallisuushäiriöstä. Olen yrittänyt näitä ongelmia hoitaa mm.terapialla, koettanut liikkua, lopettanut päihteilyn, tehnyt töitä, mikään ei auta. Lääkkeet vain turruttaa, mutta ongelma ei katoa mihinkään. Kokeiltu on ja monia erilaisia, bentsohelvettikin takana. En oikein jaksa enää. Olen estynyt ja epäsosiaalinen ja en ole koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan. Olen mielessäni ikäänkuin aina yksin ja sulkeutunut. En koskaan saa aitoa yhteyttä ihmisiin, enkä minkäännäköistä läheisyyttä, tätä kuitenkin kaipaan vaikka en ole varma mitä se on, en osaa olla kenellekkään kaveri tai ystävä, en tiedä miten, osaan ilmeisesti vain hyväksikäyttää toisia ihmisiä. Toiset ihmiset ovat ikäänkuin laumaeläimiä, minä olen aina vaan se yksinäinen hylkiö, näinhän se luonto korjaa epäonnistuneet yksilöt pois päiväjärjestyksestä. En tiedä osaanko tunteettomuudeltani rakastaa. Olen alle 30-vuotias mies, entinen koulukiusaaja, paha ihminen. Parempia päiviä ja aikoja on aina välillä, mutta aina jossain vaiheessa todellisuus lyö vasten kasvojani, tulen aina olemaan yksin. Neuvoja, ideoita ja ajatuksia?
Liian monta vaikeaa mielenterveysongelmaa
Imamess
275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäinen asia mitä kaikkien tulisi ymmärtää on, että huumeilla (lue: mielialalääkkeillä) ei koskaan korjata kuntoon yhtään elämän ongelmaa tai vastoinkäymistä. Niistä aineista voi saada pysyvät aivovauriot.
Toiseksi mitä pitää ymmärtää on, että olet psykiatrisessa mielessä juuri niin "sairas", kun annat niiden sinulle uskotella ja heidän "diagnooseihin" uskot. Jokaista ahdistaa ja masentaa elämä välillä, harva pääsee ilman minkäänlaista pahanolon jaksoa tai aikaa elämästään lävitse. Jotkut ovat alla päin vähän läpi elämänsä. Siinä ei ole mitään sairautta. Ainoa poikkeus tietenkin on, että jos on em. aivovaurion saanut ja tunteettomuus on kroonistunut esim. aikaisemmasta "masennuslääke"-käytöstä johtuen. Siksi kaikista huumeista tulisi pysyä kaukana, vammat voivat maksaa elämän.
No sitten mitä voisit tehdä. Kuulostaa kertomasi perusteella siltä, että olet kovin yksinäinen ja, että sinua kaduttaa menneisyytesi ja koet siitä syyllisyyttä. Oletko ajatellut pyytää anteeksi niiltä joita kohtaan koet käyttäytyneesi epäasiallisesti? Se, että koet pistoa sydämessäsi kertoo siitä, että olet aikuistunut niin hyvin, että huomaa menneet virheesi ja voit pahoin. Se on suorastaan ihailtavaa, että tunnet vastuuta teoistasi. En tiedä mitä on aikanaan tapahtunut, mutta luotan sanaasi. Pyytämällä anteeksi voisit ehkä saada arvokkuuttasi takaisin, mitä luulet? Toisaalta vanhoja koulukavereita voi olla vaikea paikantaa tai postiosoitetta löytää, jonne kirjeen nakata. Vaatii lujaa selkärankaa nöyrtyä pyytämään anteeksi, mitä ei joka ihmiselle ole. Ajatuskin on tärkeä!
Yksinäisyys on varmasti maailman yleisin masentuneisuuden ja ahdistuksen syy. Siihen on onneksi paljon hyviä keinoja. Harrastatko mitään? Oletko ajatellut liittyä esim. johonkin harrastekerhoon tai -porukkaan, vaikka useampaankin, jossa pääsisit tutustumaan uusiin ihmisiin. Luulenpa, että harva ihminen todellisia ystäviä löytää baareissa notkumalla. Yksinäisyys häviää sosiaalisesti aktivoitumalla, ei mitenkään muutoin. Jos et lähde kotoa itse, uusia tuttuja on mahdoton tavata. Oma lempiharrastus on varmaan helpoimpia ja luonnollisimpia tapoja tavata uusia ihmisiä mitä on. Alkoholi ja psyykenlääkkeet ovat huonoja kavereita, ne eivät puhu takaisin, eivätkä motivoi tai innosta. Vaihda siis pillerit ihmisiin. Tsemppiä vaan!
Asiaa.