2 kertaa toistui telttaan meno unessa, ensimmäisellä kerralla mahduimme sinne hyvin itseni ja 2 muun tuntemattomaksi jääneen ihmisen kanssa, toisella kerralla tiesimme jotenkin että susi on tulossa tänne. Menin viemään 2 uhrilammasta (2 lampaalta näyttävää muovista houkutetta) hieman kauemmaksi teltasta, samassa sitten näin tai tunsin että susi on tulossa. Lähdin juoksemaan teltalle mutta oviaukko oli niin pieni etten millään mahtunut sisälle. Niinpä jäin puoliksi oviaukosta ulos.
Susi unessa?
2
89
Vastaukset
- autsissssss
..ja sitten susi söi perceeni.
Sen pituinen se. Tässä unessa on uhka joka kohdistuu näkijään ja hänen läheisiinsä. Ainut turva on teltta.
Unen näkijä ja kaksi muuta. Herää kysymys ovatko ne näkijän omia lapsia, sisaruksia vai vanhemmat?
Turva on hyvin heikko, teltta. Uhkaajia on vain yksi, susi.
Jos kyse olisi miehestä ja hänen omasta perheestään, olisi turvarakenne luultavasti telttaa vankempi ja henkilöt muutenkin tunnistettavia.
Uhkaajaa on yritetty hyvitellä eli hänelle on uhrattu. Ollaan siis toimittu, että susi ei tulisi vihaiseksi.
Seuraavalla kerralla kun uhka ilmaantuu, näkijä ei enää mahdu telttaan. Olisiko näkijä kasvanut?
Jotenkin tässä voisi olla, että lapsuuden uhkat (esim isä) suuntautuvat muihin kuin näkijään. Hän käväisee muualla ja ei enää mahdu telttaan. Hän ei siis ole enää muiden kanssa.
Ulkopuolella ollessaan hän on ikäänkuin sisarustensa suojelun saavuttamattomissa mutta kuitenkin hän yrittää suojella sisaruksiaan.
Voisin sanoa että tällaiset unet liittyvät jotenkin kotioloihin ja siihen perusturvallisuuteen. Pelkkä ulkoinen uhka jotain yhdistystä tai kaveripiiriä kohtaan ei mielestäni vastaa unikuvia. Toki näkijä itse voi asiaa pohtia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3564257Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2802404By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1361713Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031494J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851443Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611287- 601275
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks571170Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut361084Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3431026