Millaisia ovat anoreksian ensioireet?

Ensinnäkin; syömishäiriöitä on monen laisia. Ei ole mitään yhtä selvää kriteeriä kaikille.
Kuitenkin vaikuttaa sille, että ajatuksesi ovat jo pahasti vääristyneet siihen suuntaan, joten apua pitäisi hakea nyt heti!

Minulla anoreksia on alkanut lapena. Ei edes muistikuvaa milloin, mutta taustat on sen verran rajut etten tässä ala kertoa.
Minulla oli "hyviä" ja huonoja kausia. Olin välillä ihan norm. painon puolella, sitten taas lähti käsistä ja laihdutin ja kidutin itseni sairaalakuntoon. Tätä jatkunut koko ikäni, siis kauan! Olen aikuinen.
Sairastan "puhtaasti" anoreksiaa. Koskaaan en ole tahallani oksentanut enkä ahminut. Päinvastoin. Ruoka on kammoni!
Olen vakavasti vammaantunut monelta osin, on ollut murtumia jotka kyllä on parantuneet. On operoitu rautalevyjä ja ruuvia luustoon murtumien takia. On jos mitä.
Apua olen välillä ottanut vastaan, sitten taas syöksynyt sairauden mielipuoliseen maailmaan ja sulkenut silmäni ja korvani kaikelta muulta. Kun tässä vaiheessa on, on todella vaikea enää parantua. Kuitenkin nyt taas yritän. Ja tosissani! Haluaisin edes jonkun terveemmän elinvuoden vaikka kaikkia tuhoja ei enää voi korjata. Olen alkanut pelätä etten saakaan elää, että sydän ei vaan jaksa tai munuaiset tai joku! Tämä on helvetillistä! Ole kiltti ja hae apua HETI!!!

Toivoisin lisää kommentteja tähän niiltä jotka asiasta enemmän tietävät... mitkä olivat teidän ihan ensioireilut, tai millaisista ajatuksista syömishäiriö lähti liikkeelle?

itselläni alkoi pikku paastoilla kesällä jolloin saatoin elää parilla protskupatukalla päivässä kahvia. Repsahdin ja tympäännyin kuitenkin viikon tai kahden jälkeen jolloin kaikki normalisoitui. Tätä jatkui jonkin aikaa, ehkä pari kuukautta. Painoni oli tuolloin jossain 54-56 hujakoilla. Pituutta on 162,5.
Meni pari kuukautta ja aloin laihduttaa. Söin aamuisin ja iltaisin aina samaa: rahkaa, kaurahiutaleita ja mehua antamaan makua, päivällä salaattia, krutonkeja ja kanaa tms. lihaa. Nälän tullessa myös välipaloja; raejuustoa, hedelmiä, marjoja...

Tuntui tosi helpolta ja terveelliseltä ja paino lähtikin hurjaan laskuun, kohta olin jo neljänkymmenen puolella. Se tuntui hienolta. Aloin laskea kaloreita, en tiennyt yhtään paljonko missäkin on. Nyt osaan ulkoa ja päässä pyörii vaan numerot ja ahdistus siitä jos kalorit menee yli 600. Lueskelin paljon anoreksia-aiheisia blogeja, tätä palstaa ja katselin thinspokuvia. Kirjoittelin myös ateriasuunnitelmia itselleni jääkaapin oveen ja latailin laihdutussovelluksia.

Sen jälkeen alkoi sairaampi vaihe; paino tippui lisää ja alkohan se jännittää että niin vähän painan. Kalorimäärät tippui entisestään. Tuli repsahduksiakin; jättimäisiä ja useamman päivän mittaisia. Jossain vaiheessa oksentelinkin mutta yritän lopettaa sitä ettei hampaat mene kun ne on muutenkin niin huonot. Silloin tällöin on kuitenkin pakko oksentaa edelleen.

Läheiset ja tuttavat alkoivat olla huolissaan jossain 46 kg kohdilla ja saarnaa olen saanut osakseni reippaasti, tottunutkin siihen jo. Tuntuu tosi hienolta joka kerta kun on laihtunut mutta samalla pelottaa ja tiedostaa että kaikki ei oo kunnossa mutta en halua olla isompi joten jatkan tätä typerää hommaa. Ja joka kerta kun paino laskee alhaisemmaksi mitä se on ikinä ollut tulee tarve pitää paino siinä tai laihtua ihan vähän lisää. 47 kiloa tuntuu minusta ylitsepääsemättömän paljolta vaikka tiedän ettei se sitä todellakaan ole.

Vittumaista ja turhauttavaa.

Kiitos vastauksistanne. Nyt on hetken aikaa mennyt vähän paremmin siltä osin, etten ole niin paljoa miettinyt asiaa päivittäin, tai oikeastaan olen mutten ole ahdistunut siitä. Mietin kuitenkin päivittäin sellaisia asioita kuten esimerkiksi kaloreita (olen joten kuten kartalla paljonko missäkin on) ja sitä kuinka paljon nyt kulutan jos kävelen tämän matkan tms... tänään myös hoksasin, että olen ikään kuin huomaamatta alkanut jättää aamiaisia väliin, en siis tietoisesti vaan tajuamattani. Syön muutenkin pienempiä annoksia kuin ennen, vaikka tosin sitten kun syön niin tekee mieli alkaa syömään ihan hirveästi lisää. Joskus "sorrun" ja popsin kaikennäköistä koko illan, ähkyksi saakka. Toisinaan taas ei tee edes mieli.

Olen yrittänyt rajoittaa herkuttelua 1 pvä/vko ja silloin se herkku mitä syö, pitää miettiä erittäin tarkoin koska siitä pitää pystyä nauttimaan. Tänäänkin ostin sitten kahta eri jäätelölaatua, koska en osannut päättää ja pelkäsin että petyn jos ei se valitsemani sitten maistukaan oikealta juuri siinä hetkessä.

Huojentavaa on huomata, ettei mieleni tosiaan ihan tuolla tavalla ajattele kuin mitä ootte kuvailleet enkä halua olla sairas. Mutta olen huomannut kuitenkin että mun kauneusihanne on muuttunut, ja olen alkanut enemmän ihailla alipainoisia, sellaisia joita ennen oon pitänyt liian laihoina.

Yks ajattelutapa mitä hämmästyin myös tänään, on se että en ole moneen päivään uskaltanut käydä vaa'alla koska pelkään että mun päivä menee pilalle jos se ei näytäkään mieluisaa lukemaa. Ja se, että työharjoittelussa en esim. tänään ehtinyt syödä lounasta enkä ollut syönyt siis myöskään aamiaista, niin mulla oli jotenkin tosi hyvä olo siitä että jes, ei tämä syömättömyys niin vaikeaa olekaan...

Tavallaan siis säikähdän aina välillä noita omia ajatuksiani, en haluaisi sairastua mut jossain takaraivossa kuiskuttaakin joku pikkupiru samaan aikaan, että voi kunpa ajattelisin kuin anorektikko niin saisin itsekuria... onko tää nyt jo huolestuttavaa?

Kiitos kun kerroitte kokemuksistanne. Voisitteko kertoa vielä lisää siitä, millaisia ajatuksia ihan aluksi kävitte läpi, siis miksi aloitte laihduttaa ja huomasitteko jotain muutosta siinä ajattelussa, eli lähinnä että oliko tuollaista mitä mulla on vai onko tää mun ajattelu vielä "turvallista"?

Kiitos ja toivon paranemista teille jotka anoreksiasta kärsitte, niillekin jotka eivät paranemista toivo koska varmasti jonain päivänä sekin toive sieltä pulpahtaa. Jaksamista!

Jonnekin juttelemaan, ettei pääse anoreksiaksi! Ja jos tämä mitään auttaa, niin mun mielestä massa on kaunista, toisin kuin sellainen luuranko :/ voimia!:)

No bmi:n perusteella oot aika iso, joten ihan luonnollista että haluat laihtua. Ehkä sitten kun olet laiha olet tyytyväinen etkä stressaa niin paljoa.

Moikka!
Tunnistin itseni monestakin sun kertomastasi. Ajattelen myös, että tämä on joku ohimenevä vaihe, mutta salaa toivon, että voisinkin laihtua ja kunnolla. Olen siis suoraansanottuna huomattavan ylipainoinen, mutta en päällepäin kuitenkaan näytä niin lihavalta, mitä vaaka sanoo.

Mulla on masennus osittain sen takia, koska miehelläni diagnosoitiin epilepsia tämän vuoden alussa ja mulle se on ollut äärettömän rankkaa katsoa sivusta niitä kohtauksia. En tietenkään syytä vain epilepsiaa masennuksestani, on tässä muutenkin kaikkea ollut. :) Mutta ajatteluni on niinkin kiero, että saan mielihyvää suunnattomasti siitä, kun huomaan päivän päätteeksi, kuinka vähän olen pystynyt syömään (esim. 3 kuppia kahvia protskupatukka muutama haarukallinen salaattia). Tiedän hyvinkin tarkkaan kaikki terveelliset laihtumiset yms jutut, mutta sellaista ruokavaliota en vain yksinkertaisesti jaksa noudattaa, on paljon helpompaa vain syödä todellatodella vähän. Muutenkin kun olen tämän kokoinen, mitä tällä hetkellä olen, niin ajattelen, että sillä ei ole mitään väliä, mitenkä tästä nyt suurimmat saan pois. En todellakaan siis ihannoi mitään ylilaihaa vartaloa, jossa kaikki luut törröttää, hyh.. Vaan sellaista hoikkaa, joka itsellänikin on tavoitteena, keinolla millä hyvänsä.. :)