Galobalisaation eurooppapääte, Euroopan unioni rohkaisee myös jäsenmaitaan yksityistämään vesihuollon. Jopa veden pörssittämisestä on puhuttu. Näinhän tehtiin sähkön kohdalla ja sähkön hinta jatkaa nousuaan, vaikka pörssittämistä perusteltiin juuri sillä, että hinta kuluttajille laskisi.
Edessä oleviin EU- vaaleihin liittyen voi todeta, että mikäli komissioon valitaan esim. Kokoomuksen A.Stubb, niin tällöin on Suomen pohjavesien tulevaisuus todellakin uhattuna. Alexander Stubb ja hänen kaltaisensa ovat tae siitä, että EU:n ja Yhdysvaltojen välistä vapaakauppasopimusta ajetaan läpi täysin, suomalaiskansallisin, ”kaikkia kansalaisia hyödyttävin” motiivein.
A.Stubb komission jäsenenä olisi todennäköisesti pahin mahdollinen vaihtoehto myös pohjavesien kannalta, sillä onhan Stubb jo ehtinyt, median mukaan vakuuttaa EU-komissiolle sen, että ko. vapaakauppasopimus ei kaadu Suomen vastustukseen, eikä etene meillä ”väärään suuntaan”.
Suomen pohjavesivarantojen yksityistämistä ja ajamista globaalien suuryhtiöiden rahastuksen kohteeksi on valmisteltu salassa, jo jonkin aikaa. Asiaan liittyy jo myös tätä varten uusittu lainsäädäntöä, joista tässä pari:
http://harritkiiskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159788-euusa-vapaakauppasopimus-pohjavedet-suuryhtioiden-rahastettavaksi
____________________________________________________
http://www.anttipesonen.fi/2013/04/eu-vaatii-yksityistamaan-kuntien.html
____________
Pesonen kirjoitti aiheesta jo vuosi sitten,mediat vaikeni.

Vastaukset 3
Vanhimmat
> Näinhän tehtiin sähkön kohdalla ja sähkön hinta jatkaa nousuaan, vaikka pörssittämistä perusteltiin juuri sillä, että hinta kuluttajille laskisi.
Sähköenergian hinta LASKI viime vuonna. Kyllä, se sieltä pörssistä ostettu sähkö halpeni.
Sitävastoin sähkön siirtohinnat nousivat johtuen sähköverkkojen tarvitsemista investoinneista. Myrskyjen yleistyttyä joudutaan yhä enemmän tekemään maakaapeleita ilmajohtojen sijaan. Ja tämä maksaa.
Mysö energiaverot ovat nousseet.
Kuten huomaamme sähköpörssi ON halventanut sähkön hintaa. Se että se ei näy kuluttajille johtuu verotuksesta (ei sähköpörssin vika mitenkään) ja sähköverkkojen osuudesta (toimitusvarmuuttahan kansa vaatii ja myös maksaa siitä).
Niin että silleen. Taas osoittautui hyvä valitus aiheettomaksi.
Pörssipeli maksaa ja maksaja on tietysti kuluttaja. Sähköyhtiöiden kaupat tulee suoraan siirtomaksujen kautta maksettaviksi koska kilpailutus estää energian hinnan nostamisen. Tästä johtuu sähkölaskun huima nousu. Fortumin monopoli on toinen suuri syy. Siitä hyötyvät eduskuntapuolueet.
Höpö höpö.
Siirtomaksut säädellään lailla ja siirtomaksuja nostaa juuri tuo kansan vaatimus toimintavarmuudesta.
Mikä ihmeen pörssipeli tässä muka maksaisi? Sähköpörssissä energian hinta on halventunut. Siirtomaksut taas eivät ole missään ihmeen pörssissä.
Fortumilla ei ole monopolia. Suomessa on 120 sähköyhtiötä joilta voit ostaa sähkösi.
Eduskuntapuolueet (tai muutkaan puolueet) eivät hyödy sähkölaskun noususta tai Fortumista. Fortumin osingoista kyllä hyötyy koko kansa.
Aivotonta valitusta jälleen kerran.