Uutta verta Virolahdelle?

Uutta verta meille p

Olen asunut muutaman vuoden täällä päin. Olen tullut siihen tulokseen, että me tarvitsemme Hamina-Vironlahti -akselille uutta verta. Syntyperäiset paikalliset ovat aika sisäsiittoista porukkaa ja käytöstavat sen mukaiset.

Melkein kaikilla naispuolisilla kavereillani on sama havainto: venäläiset miehet ovat ystävällisiä, osaavat puhua ja pussata. Ainakin kaikki sinkkunaiset katsovatkin tällä hetkellä tiiviisti idän suuntaan. Siellä on tosimiehiä.

Toinen vaihtoehto on toki syyrialaiset pakolaiset. Niitä voisimme myös ottaa Virolahdelle. Tulisi vihdoinkin uutta verta tännekin päin.

47

1319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mimmi 54v.

      Hahaa oli muuten hyvä provo ei edes virolahdella ole niin idiootteja tyhmiä itseensä kyllästyneitä naisia kuka ryssäläisen pascka housun itselleen ottaisi edes navettaan saatikka omaan vuoteeseen...Kun katselee noita ryssiin maatuskoita jotka on vaimoina täällä niin ei herranen aika sentään ukot samaa porukkaa.

      • namuako vaille

        voi voi
        kun shemeikka saapuu ylälle ottaa2 5cm tikärin ja alkaa heilutella kyllä siinä jo ns hunaja lentää


    • Tzamboo
    • sulohuulet

      Minä en miehenä ottaisi suomalaista eukkoa, jonka suuvärkki on kuin tunkio..

    • Jambalaija

      Uutta verta meille p
      Olen myös uusi asukas . Ruokapuolelle voin tuoda opetusta luomuruoasta hapanvellin lisukkeeksi.
      http://youtu.be/Zhx3k8aTGQY

      • Pirjo3

        Voi, mikä ihana Jamaikalainen, miksi piilotat rastasi kypärän alle, ei ne virolahtelaiset sentään noin väkivaltaisia ole, he sotivat vain suullaan!


    • Lontoo ok

      Muutin aikoinaan Lontooseen juuri tuon takia, mita alkuperainen kirjoittaja kirjoitti. Uutta verta tarvitaan. Venaja on oikein hyva suunta hakea seuraa

      • Pysy siellä.

        Terve menoo sinne mulattien naitavaksi.


      • Serkku rules
        Pysy siellä. kirjoitti:

        Terve menoo sinne mulattien naitavaksi.

        tyypillinen jalkeenjaaneen kommentti. ajele traktorilla naapurikylaan serkkuasi kosimaan


      • jalkeejaaneen haloo.
        Serkku rules kirjoitti:

        tyypillinen jalkeenjaaneen kommentti. ajele traktorilla naapurikylaan serkkuasi kosimaan

        Opettele ensin edes kirjoittamaan idiootti.Vai kirjoitatko samalla tavalla kuin puhut kun sulta on lyöty hampaat kurkkuun että olisit parempi suihinottaja mulaateille.


      • Serkun kanssa?
        jalkeejaaneen haloo. kirjoitti:

        Opettele ensin edes kirjoittamaan idiootti.Vai kirjoitatko samalla tavalla kuin puhut kun sulta on lyöty hampaat kurkkuun että olisit parempi suihinottaja mulaateille.

        kiitos alykkaasta vastauksestasi.

        mikali vanhempasi eivät olisi serkkuja keskenaan, ymmartaisit, etta minun nappiksessa ei ole aakkosia. harmi, etta sinun aly on tasolla, joka ei ole ihan ylarekisterissa.

        ota tasta opiksesi ja ala mene serkkusi kanssa naimisiin. taitaa jo olla myohaista.


      • lipsuiko?
        Serkun kanssa? kirjoitti:

        kiitos alykkaasta vastauksestasi.

        mikali vanhempasi eivät olisi serkkuja keskenaan, ymmartaisit, etta minun nappiksessa ei ole aakkosia. harmi, etta sinun aly on tasolla, joka ei ole ihan ylarekisterissa.

        ota tasta opiksesi ja ala mene serkkusi kanssa naimisiin. taitaa jo olla myohaista.

        Yx Ä livahtanu sekaan.


    • Opettaja.

      Kyllä on jollakin kirjoittajalla jokin pakon omainen pervo jopa sairas suhtautuminen serkkuihi ja vielä seksuaalisesti tollaisen käyttäytymisen täytyy johtua rankasta lapsuudesta tai ihminen on henkisesti sairas..Taitää siellä ulkomailla olla yksinäistä kun tänne viitsii kirjoitella hävyttömiä vaikkä sitten ilman ä-ö kirjaimia.

      • haminan kingi

        normaaleja vastauksia virojokelaisten äo määrällä mitattuna.


      • Vapaa kulku on.
        haminan kingi kirjoitti:

        normaaleja vastauksia virojokelaisten äo määrällä mitattuna.

        Luulevat että haminaan pitää hommata viisumi jos haluaa uimahallissa käydä,ne on jotenkiin pihalla siellä .


    • Ala-asteen opo
    • Kebabriisillä

      Kohta jysähtä pommi! Nimittän suunitelma kiintiöpakolaisten sijoittamisesta on hiotto lähes valmiiksi kaikessa hiljaisuudessaan.

      • Hyvä asia

        Hienoa. Kerrankin täällä tapahtuu jotakin. Tässä on paikalliset mummot ja papat ihmeissään kun näkevät ensimmäistä kertaa ihmisen, joka ei ole Virolahdelta kotoisin.


      • 7vb

        Niin on, suunnitelman työnimi on pakroomi, mikään ei pysy salassa pitkään aina jostain vuotaa jotain ,niin tässäkin asiassa.


    • Pitkä akseli sulla

      Hamina-Vironlahti. Ylöjärvellä sijaitseva Vironlahti on käsittääkseni jossain Tampereen pohjoispuolella.

    • Myö viihytään
      • sairashintti

        Kiitos että toit homoseksuaalisuutesi meidänkin tietoisuuteemme.


      • Kohta_tullaan

    • Ison Kylän Sonni

      Niin totta ,niin totta....
      Asuin sattuman kautta paikkakunnalla 1980 luvulla ja totesin tuon jo silloin.... Paikkakunnalla on PALJON sukua keskenään olevia jopa kyliä jossa kaikki asukkaat ovat toistensa sukulaisia... Sairasta sanon minä.

      • Elät sie vieläkin.

        Muistan sinut hyvin tai sinut muistetaan täällä hyvin koska olit ensimmäinen puppelipoika homo.joka tumputteli mummoille kauppa reissulla ja ahdisteli pikku poikia olit jo silloin todella sairas ihminen.


      • Ison Kylän Sonni
        Elät sie vieläkin. kirjoitti:

        Muistan sinut hyvin tai sinut muistetaan täällä hyvin koska olit ensimmäinen puppelipoika homo.joka tumputteli mummoille kauppa reissulla ja ahdisteli pikku poikia olit jo silloin todella sairas ihminen.

        Olet varmaan ihmetellyt miksi sinulla on erinlainen hiusten väri ja nenän muoto kuin muilla sisaruksillasi.... MINÄ OLEN ISÄSI.....
        Koita elää tämän tiedon kanssa.....


      • hölmö oot edelleen
        Ison Kylän Sonni kirjoitti:

        Olet varmaan ihmetellyt miksi sinulla on erinlainen hiusten väri ja nenän muoto kuin muilla sisaruksillasi.... MINÄ OLEN ISÄSI.....
        Koita elää tämän tiedon kanssa.....

        ei anaali yhdynnässä saa lapsii tehtyy pöljä puppelipoika.


    • näpsyk

      Heh, no missäs kylässä takapajulaa nyt ei olisi, ja varsinkin syrjäseudulla; johan ne näkee ensi silmäyksellä, kun tulee lyhytsormisia ja töpselinokkaisia ja puhevikaisia...

    • uutisasukas

      no joo, kyllä tätä on jo odotettu,,, evoluutio alkaa virojoella uudelleen,, kanta-isä on jo tuotu kylille aloittamaan kaiken alusta uudelleen ,,, saas nähdä mitä siitä tulee,, eka kerta oli katastroff,,, ainaski meillä päin!

    • ehtl

      Muutama Afrikan kädellinen, rotua jalostamaan, tekisi terää!!!

    • pirjo3

      Virolahdella kun ei kukaan ulkopaikkakuntalainen kauaa viihdy, missään en ole tavannut niin ilkeitä ja kateellisia ihmisiä, kuin tässä suomen kaakkoisimmassa kulmassa, missä on iloisuus joka aina liitetään karjalaisiin ihmisiin...kyllä täytyy sanoa, että täällä muualla on paljon helpompi hengittää...kiitos ei Virolahti!

      • 78i5678i78i678i678i6

        Tule Haminaan. Aivan samaa paskaa, ellei jopa paskempaa.

        Terv. ikänsä Haminassa asunut


      • KYMI

        Pässi! Kymenlaaksoo ollaan!


      • Ison Kylän Sonni

        Kiitos Pirjo3 kirjoituksestasi. Asia on todellakin niin että virolahdelta kaikki sinne muuttaneet lähtevät pois kun se on mahdollista.
        Asiaan todellakin vaikuttaa paikkakuntalaisien kateus ja ennakkoluuloisuus..
        T: I K S


      • Pirjo3
        KYMI kirjoitti:

        Pässi! Kymenlaaksoo ollaan!

        Virolahti on rajan taakse jääneen Säkkijärven naapurikunta, mielestäni etelä-Karjalaa, mutta tietysti myös kaakkoisin osa Kymenlaaksoa!


    • pois

      Ihan samat sanat, ei siellä voi viihtyä

    • Vanha- poistunut

      Kaikki syntyperäiset, joilla on jonkinlaiset edellytykset onnistua elämässä, ovat muuttaneet pois.

    • Työhaluja

      Kelpaisiko Somalialaisetkin?

    • Herrasmies44

      Kyl mä maar Virolahden tyttärii ja äireit niin kovast ihastelen, saisipa omaksi yhden.

    • Kyläpahanen

      Uusi ja uljas Kymenlaakson kaupunki synnytettävä. Kaikki palvelut tulee keskittää Kouvolaan. Osa palveluista voi toimia myös Kotkassa. Haminan kyläkoulut, eli toisinsanoen kaikki koulut lakkautettava ja oppilaat siirrettävä pohjois-kymenlaaksoon.

    • Pelto-Juntti

      Kävin Klamilassa, nussimassa,!!!

      • ammua

        Lehmääkö nussit?


      • Pelto-Juntti

        Lammasta!


      • ammua
        Pelto-Juntti kirjoitti:

        Lammasta!

        Oliko saappaat jalassa?


      • äitisimääki

        tottakai kun teirän äireen makuuhuoneen lattia on sontaa täys ja sinä kuulemma puhut sitä kokoajan lisää, niin että seuraavalla kerralla tarvii jo kahluuhousut.


      • ammun
        äitisimääki kirjoitti:

        tottakai kun teirän äireen makuuhuoneen lattia on sontaa täys ja sinä kuulemma puhut sitä kokoajan lisää, niin että seuraavalla kerralla tarvii jo kahluuhousut.

        Tuskin sulla edes seisoo, taiat olla runkkari vaan, toi isottelu viittaa vahvasti siihen.
        Jos tavaran edes näkisit, itkut pojalta pääsis, saati että osaisit sille jotain tehdä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      131
      4665
    2. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3460
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3393
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3230
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3015
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2325
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2239
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe