Alaleuaton Leo

Elettiin 1950-60 lukujen aikaa ja Suomessa oli hieno markkinakulttuuri ja markkinoilla myytiin hevosia ja paljon, paljon muuta.
Markkinoita kierteli myös hevoshuijari alaleuaton_Leo, mies tulee aina mieleen kun miettii Perussuomalaista politiikkaa. Leo sai lempinimensä siitä, että mies oli rahaton hevosenostaja, mutta oli miehellä leviät leuat ja katteettomat puheet ja niinhän on Perussuomalaisillakin.
Eihän Leo ollut varsinaisesti huijari, oli muuten vaan synnynnäisesti vähä-poika.
Eikä siihen aikaan huijata kannattanut siitä joutu linnaan ja ei sillioin rikosrekisterin omaavat päässeet eduskuntaan tahi ministeriksi, eipä nuo homotkaan hillunut niinä vuosina.
Ai en tiedä miten tuli mieleen, muta halusin muiston jakaa kansanne.
1662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mistä tiedät Perussuomalaisten politiikan, kun et edes ole vaivautunut heitä kuuntelemaan. Suomen nykypolitiikka on se, että menemme syvälle EUNn ja eurovaluuttaan, jolloin meillä on muiden velat niskassamme. Vapaa liikkuvuus ja yhdessä hillittömän maahan muuton kanssa vievät loputkin työpaikat suomalaisilta.
Turhaa on kenenkään leukojansa väsyttää haukkumalla niitä, jotka tämän nykymenon yrittävät estää.
Tiedän kyllä, että teitä on vedetty nenästä oikein kunnolla, mutta se taas ei ole persujen vika, vaan ihan teidän oma kotitekoinen juttunne

Äänestä
  • Se vain on myös näin, että Suomi nimisessä valtiossa asuun vajaa 6milj. ihmistä
    ja tällä kansalla ei ole pääomaa pyörittää tätä systeemiä. Joudumme olemaan yhteistyössä muitten kanssa ja pelamaan kansainvälisen yhteistyön mukana ja EUsta tulee liittovaltio ja sitä emme voi estää. Ja Suomi ei pärjää yksin.
    Perussuomalaisilla on hyviä asioita esittää mutta sen esiintuominen ja menettelyt asettavat kyseenalaiseksi pystyykö se hoitamaan asiat. Yksi suuri asia on vastuunpakoilu esim. hallituskysymyksessä, nyt räkkikoirana hankitaan kannatusta ja kun tosipaikka tulee paetaan vastuuta ? MIKSI ? Eikö rahkeet riitä ?
    Ja jos rehellinen ollaan niin on kapia pohja ottaa Perussuomalaisista politikoista esim. ministereitä ? Vai ?
    Siihen ei ole etes Soinista .

    Äänestä

  • Sen verran olen kuunnellut , että tulee mieleen tyhjän tynnyrin kolina ja vastuusta pakeneminen ja näin ollen luottamus Perussuomalisia kohtaan on pieni.

    Tosin Suomessa ihmiset kulkee laput silmillä ja näkevät vain rajoitetusti.

    Kohden kehittyvää, yhtenäistä EUta.

    Äänestä

Vuan tunsin ukko-ruasun Vella ol nimeltään, no mies ol aatteen mies ja mitä piätti sitä etusti.
Kovasti ol mies maalaisliiton miehhii ja niin ol sanomalehettii Maaseuvun Tulevaisuus ja aina ol toitottamassa maalaisliiton politiikasta, no tul kuntavaalit ja piäs ehokkaaks ja sai 7 iäntä ja ol menestys, no ei piässy valtuustoon.
Poliitiikka käv kuumana ja vasemmistoaate eten ja eikös Vellasta tullu työväenatteen mies ja kovasti skdl:n asioo etteenpäin vei ja Kansan-Uutiset kainalossa kulki ja toitotti ja toititti.
No eipä siinä mitaan aatteenmies kehiin ja kuntavaaliehtokkaaksi ja sai 5 ääntä ja ei valtuustoon.
No kun on polittinen hahmo niin ei lannistuta. Vennamolaisuus alako nostaa päätään ja eikös mies löytänyt polittisen kodin ja ehtokkaaksi SMPn lisyoille ja
"kyllä kansa tietää " kaikui joka keppanabaarissa, kylänraitilla ja tanhuvilla.
Tuli vaali ja ehdokkaaksi " polittikan ratsu" ja sai kolme ääntä.
No tässä tapauksessa ei voi sanua muuta kun sukulaiset väheni ja kaverit kuol viinaan.
No aika on miehestä jättänyt, mutta usein mietin,jos eläisi olisi tuo " atteen- ja politiikan erikoismies" Perussuomalainen ja varmaan ois ja seuraavissa kuntavaaleissa sais yhden äänen jos muistas numerosa.

Äänestä

Tiedän tyypin, kommunisti-Leon
vallanhimoista porukkaa, toimittajien paapomia, ulkkareita vielä

Meillähän on vasureita jotka on venäläisiä ja johtavat Suomea
ja mestaroivat hömppätoimittajien avulla julkisuudessa

http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/11/leo-stranius-ei-oljy-lopu.html

Leo on tyypillinen valtaan hinkuva pikkumies. Venäläisen äitinsä hylkäämä, alkoholisoituneen taistolaisisänsä kanssa kasvanut entinen koulukiusattu, joka haluaa kostaa maailmalle kaiken kokemansa väheksynnän pyrkimällä valtaan kaikin mahdollisin keinoin. Kaikkien vallanhaluisten pikkumiesten hän on valinnut itselleen aikansa muodikkaimman totalitaristisen aatteen, jonka puhdasoppisuudesta hän kilpailee ja jonka avulla hän haluaa meille, jotka hänen mielessään muistuttamme hänen koulukiusaajiaan (esimerkiksi paremmin kuin keskinkertaisesti koulussa ja opinnoissa tai työelämässä menestyneinä).

Äänestä
  • Teillä on erittäin teräpiirteinen katsonta arvioidessanne Leoa, olette erittäin HYVIN oppinut Perussuomalainen ja aatteellenne antautunut.
    Teillä on aivan selkeät näkemyksen vasemmistolaisista ja venäläisistä.

    Minä ymmärrän Teitä.
    Olen suomalaisessa polittisessa elämässä , työelämässä ja muualla yhteiskunnassa tavannut kaltaisianne reppanoita joilla on kapea katsantokanta ja yksipuolinen katsanta asioihin.
    Näette ympärillänne " pöpöjä". Olen pahoillani puolestanne,
    Suomalaisessa yhteiskunnassa, kiitos vasemmiston on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, hyvät mahdollisuudet saada apua ahdistukseen ja ystävällisesti kehoitankin Teitä hakemaan ulkopuolista apua. Aivan aluksi voitte hakea lähi-kirppikseltä itsellenne unilelu ja riepu ja kun riepua imette tulee turvallinen lapsuus mieleen ja saatte yörauhan.

    Nämä polittiset asiat on meidän aikuisten juttuja ja antakaa meidän hoitaa ne,
    Kiitos.

    Äänestä

  • meinaan paikallisosatoon ei pääse jos ei oo vähän pöljä, oon ollu Perussuomaalaanen jonnii aikoo ja oon huomanna, jota se on jäsenyyven ehto, meinoon pöljyys tahi ainahhii luulen niin, meinoon vaan kun ei meillä meinoo jäähä asiihen hoitamisseen aikoo kun pittää toissi haukkuu.
    Muutenhan tuo ollu mukavvoo.

    Äänestä

  • Meitän osastoon kirjoitti:

    meinaan paikallisosatoon ei pääse jos ei oo vähän pöljä, oon ollu Perussuomaalaanen jonnii aikoo ja oon huomanna, jota se on jäsenyyven ehto, meinoon pöljyys tahi ainahhii luulen niin, meinoon vaan kun ei meillä meinoo jäähä asiihen hoitamisseen aikoo kun pittää toissi haukkuu.
    Muutenhan tuo ollu mukavvoo.

    Perussuomalaisten suurimmat pelot on ;
    -Eu
    -Maahanmuuttaja
    -kommunisti
    - sosiaalituen loppuminen

    ja eniten Perussuomalaiset pelkää VASTUUN KANTAMISTA

    Äänestä

  • Pelko&Pelko kirjoitti:

    Perussuomalaisten suurimmat pelot on ;
    -Eu
    -Maahanmuuttaja
    -kommunisti
    - sosiaalituen loppuminen

    ja eniten Perussuomalaiset pelkää VASTUUN KANTAMISTA

    Kommunistien suurimmat pelot ovat
    - kommunisti ja ja venäläinen (venäläiset tappoivat kaikki sinne menneet kiinni saamansa suomalaiskommunistit)
    - muslimit (esim. shaahin jälkeen Khomenin muslimit hirttivät kaikki
    sinne jääneet komusossut)
    - sosiaalituen loppuminen (oletteko kuulleet esim. kansanedustajajakommarista
    joka saisi töitä pudottuaan vaaleissa)

    Komusossu rakastaa maahanmuuttajaa jos sillä politiikalla voi panna hulinaksi
    kunnes päästään komusossulaan, sen jälkeen Venäjällä eikä kommunismssa pohjois-Kuubassa Kim Il Putin
    ei ota pakolaisia

    Periaattessa periaatteeton komusossu on kuitenkin eu-kiimainen
    mutta saattaa vastustaa välillä eu:ta jos olisi mahdollista antautua Kremlille
    ja sitä kautta Kreml nostaisi komun valtaan Suomessa
    mutta siten, että voi käydä kuin kommunismissa että hetken päästä jää
    kiikkiin ja silloin ei Siperia vain opeta vaan odottaa komua

    Lenin kertoo, komusossu Marx vihasi Venäjää

    http://www.marxists.org/archive/lenin/works/1914/oct/01.htm
    Marx hated Russia, because at that time

    Äänestä

  • leoa ja leuatonta2 kirjoitti:

    Teillä on erittäin teräpiirteinen katsonta arvioidessanne Leoa, olette erittäin HYVIN oppinut Perussuomalainen ja aatteellenne antautunut.
    Teillä on aivan selkeät näkemyksen vasemmistolaisista ja venäläisistä.

    Minä ymmärrän Teitä.
    Olen suomalaisessa polittisessa elämässä , työelämässä ja muualla yhteiskunnassa tavannut kaltaisianne reppanoita joilla on kapea katsantokanta ja yksipuolinen katsanta asioihin.
    Näette ympärillänne " pöpöjä". Olen pahoillani puolestanne,
    Suomalaisessa yhteiskunnassa, kiitos vasemmiston on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, hyvät mahdollisuudet saada apua ahdistukseen ja ystävällisesti kehoitankin Teitä hakemaan ulkopuolista apua. Aivan aluksi voitte hakea lähi-kirppikseltä itsellenne unilelu ja riepu ja kun riepua imette tulee turvallinen lapsuus mieleen ja saatte yörauhan.

    Nämä polittiset asiat on meidän aikuisten juttuja ja antakaa meidän hoitaa ne,
    Kiitos.

    komudemu: Suomalaisessa yhteiskunnassa, kiitos vasemmiston on hyvä terveydenhoitojärjestelmä, hyvät mahdollisuudet saada apua ahdistukseen ja ystävällisesti kehoitankin Teitä hakemaan ulkopuolista apua

    Kiittelen teitä ystävällismielisestä lähestymisestänne ja toivon teidän
    jatkavan yhä täällä kirjallisia esityksiänne vaikka kumoankin ne vähintään
    osittain.

    Olette aivan oikeassa että vasemmisto on kova sana eikä vain terveysasioissa.

    Saksalainen hyvinvointijärjestelmä on sosialidemokraattien ja heitä lähellä olevien tänne tuoma ja
    olemme todenneetkin teidän tapaanne, että juuri tästä on kysymys eli että

    PERUSSUOMALAISET = MODERNI SDP
    kun vanha sortui haloslaiseen pikkupolitikointiin, yhtenä esimerkkinä pääsosdem eli Halonen, Halosen sukulaisten ja tuttavien
    virkanimityksiin (eläkeiässä väitellyt ukko tuli professoriksi ja tytär istuu
    kuin tatti kommunistien johtamassa instituurissa yliopistossa) ja Halosen
    pellenhommiin Venäjällä (kävi 27 kertaa saamatta mitään aikaan paitsi sai Kremlin idiootilta kissan ja otti sen vielä vastaan) ja Halosen toimista puolustuslaitoksen alasajamiseksi (Ottawan maamiinasopimus ja vähättely)
    sekä nihkeä suhtautuminen talousasioihin ja vierailut murhaajien
    luona Assad Mubarak ja heidän kunniamerkkijakonsa.

    Sitten MISSÄÄN NIMESSÄ EN HALUA ETTÄ TE komudemu hakisitte ulkopuolista apua,
    koska se voi suuntauta Kremliin, niitä emme tänne halua.

    Käytän vain humanitaarista kirpputoria Fida j

    onka kanta-asiakas olen
    vaikka en usko uskontoon.
    olen myös kantasuomalainen ja uskon perussuomalaisuuteen.
    http://www.lahetystorit.fi/

    Tukiostojeni takia he tuovat minulle mitä tarvitsen ja eilen
    Franz von Papenin muistelmat, koska se on Hirvensalon suomentama
    ja hän on kaikkien meidän germanistikkojen primus inter pares.

    von Papen oli Hitlerin varamies mutta ei natsi
    eli juuri sellainen jota komudemut hakuvat sossusta käsin
    irvokkaasti eikä van Papenia tuomittu mistään.

    van Papen oli isänmaallinen ja perussuomalaiset ovat isänmaallisia
    toisin kuin komudemut

    mutta komudemut ovat hyviä juoksemaan
    sossun perässä
    mutta, kuten sanottu, jatkakaa hyvä herra komudemu seurassamme
    täällä olette kovin kuranttia ainesta

    Äänestä

  • komusossun psyyke kirjoitti:

    Kommunistien suurimmat pelot ovat
    - kommunisti ja ja venäläinen (venäläiset tappoivat kaikki sinne menneet kiinni saamansa suomalaiskommunistit)
    - muslimit (esim. shaahin jälkeen Khomenin muslimit hirttivät kaikki
    sinne jääneet komusossut)
    - sosiaalituen loppuminen (oletteko kuulleet esim. kansanedustajajakommarista
    joka saisi töitä pudottuaan vaaleissa)

    Komusossu rakastaa maahanmuuttajaa jos sillä politiikalla voi panna hulinaksi
    kunnes päästään komusossulaan, sen jälkeen Venäjällä eikä kommunismssa pohjois-Kuubassa Kim Il Putin
    ei ota pakolaisia

    Periaattessa periaatteeton komusossu on kuitenkin eu-kiimainen
    mutta saattaa vastustaa välillä eu:ta jos olisi mahdollista antautua Kremlille
    ja sitä kautta Kreml nostaisi komun valtaan Suomessa
    mutta siten, että voi käydä kuin kommunismissa että hetken päästä jää
    kiikkiin ja silloin ei Siperia vain opeta vaan odottaa komua

    Lenin kertoo, komusossu Marx vihasi Venäjää

    http://www.marxists.org/archive/lenin/works/1914/oct/01.htm
    Marx hated Russia, because at that time

    Oli hienoa, ,että Sinä toit asiat niin hyvin esille !
    Kyynel tuli silmään ja vuoti poskia pitkin, nyt yritän selvittää itselleni, että oliko kysymyksessä ilon kyynel vai itkinkö Sinun tyhmyyttäsi ?

    No joka tapauksessa on hienoa, että olet aattellesi omistautunut, hienoa.
    ( jos olisit ollut mukana polittisessa toiminnassa 1960-70 luvulla olisit
    ollut hieno taistolainen kommunisti )

    Nyt saanen suomalaisena työnantajana pytää Sinulta, että opeta suomalisen miehen kantamaan vastuun työstänsä ( osa tekeee hyvi) ja opetat sen, että viina ei kuulu työpaikalle ja yleensäkkään työpaivänä ei edes vapaa-ajalla

    Äänestä

  • Pelko&Pelko kirjoitti:

    Perussuomalaisten suurimmat pelot on ;
    -Eu
    -Maahanmuuttaja
    -kommunisti
    - sosiaalituen loppuminen

    ja eniten Perussuomalaiset pelkää VASTUUN KANTAMISTA

    Jos me laitamme työmiehen (= oikeat puolueet ) tekemään töitä työpaikalla niin hän kantaa vastuun työstänsä, näin on myös politiikassa.
    Mutta laitapas tyhjät haalarit työpaikalle( = Perussuomalaiset) niin huomaat, että mitään ei tapahdu ja sama koskee politiikkaa.

    Äänestä

  • Pelko&Pelko kirjoitti:

    Perussuomalaisten suurimmat pelot on ;
    -Eu
    -Maahanmuuttaja
    -kommunisti
    - sosiaalituen loppuminen

    ja eniten Perussuomalaiset pelkää VASTUUN KANTAMISTA

    Ryssäviha ja pelko ja on outo sairaus ? Eipä tuota aina ymmärrä.
    No me ollaan venäläisestä suvusta, ortodokseja jne. Kuultiin piennä kun ryssäksi haukuttiin ja muutenkin. No isä oli rintamalla Suomen joukoissa 1939-45 j sai avielä semmosen " prinikka-lätkän , jossa lukee isänmaan puolesta 1939-1945 Mannerheim muistoks ja ikuisen jalkavaivan jota poti kuolemaansa asti. No tätä asiaahan ei osa porukasta ottanut huomioon vain katse oli syntyperään.
    No pisti se vihaks, mutta enempi pisti sääliks ! Ja nyt kun joskus muistelee noita " rräviöitä" sieltä 40-50 vuoden takaa niin eipä niistä monikaan seisonut ns." omilla jaloillaan" elämäänsä ja moni nukkui ennenaikaisesti pois tästä ajasta.
    ( syynä päihteet ja huono elämän tapa )
    No meitä oli viis pentua ja neljä meistä toimi yrittäjänä ja yks muissa tehtävissä.
    Joskus vaan sitä sanoo silleen, että voi " reppanoita", missä on posoiiivinen asenne ?

    Äänestä

  • komusossun psyyke kirjoitti:

    Kommunistien suurimmat pelot ovat
    - kommunisti ja ja venäläinen (venäläiset tappoivat kaikki sinne menneet kiinni saamansa suomalaiskommunistit)
    - muslimit (esim. shaahin jälkeen Khomenin muslimit hirttivät kaikki
    sinne jääneet komusossut)
    - sosiaalituen loppuminen (oletteko kuulleet esim. kansanedustajajakommarista
    joka saisi töitä pudottuaan vaaleissa)

    Komusossu rakastaa maahanmuuttajaa jos sillä politiikalla voi panna hulinaksi
    kunnes päästään komusossulaan, sen jälkeen Venäjällä eikä kommunismssa pohjois-Kuubassa Kim Il Putin
    ei ota pakolaisia

    Periaattessa periaatteeton komusossu on kuitenkin eu-kiimainen
    mutta saattaa vastustaa välillä eu:ta jos olisi mahdollista antautua Kremlille
    ja sitä kautta Kreml nostaisi komun valtaan Suomessa
    mutta siten, että voi käydä kuin kommunismissa että hetken päästä jää
    kiikkiin ja silloin ei Siperia vain opeta vaan odottaa komua

    Lenin kertoo, komusossu Marx vihasi Venäjää

    http://www.marxists.org/archive/lenin/works/1914/oct/01.htm
    Marx hated Russia, because at that time

    ainakin sen verran leviät hartiat, että ei paino haitanna jos mies tai miehenalku ei tehnyt töitä ja lorvi vain niin kuule Josef-setä antoi junalipun aina Siperiaan asti ja kaveri pääsi työleirille.
    Nyt kun on kevät ja kulkee isommissa ostoskeskuksissa, kylissä tai kulkee puiston laidan ohi ja penkit on täynnä parhaassa työiässä olevia " jätkiä " jotka ei ole päivääkään tehneet töitä vaan on elänneet työssä käyvien siivellä ja etet pääse sanomaan johtuu työttömyydestä, niin tietyilla asumaseuduilla se on paskanjauhantaa.
    Sosiaaliturva vain on niin hyvä, että ei kantsi lähteä töihin.
    Sosiaalitukeen pitää saada työvelvoite. Ja jos työ ei sitten maistu niin vuolrataan Putinilta tonttia ja pojat rakentaa työleirin Siperiaan ja yhteistyö toteutuu.

    Äänestä

Vastuu ja persut eivät kohtaa koskaan toisiaan, siitä isä timo pitää huolen?!

Äänestä

Mitä jää persusta jäljelle, kun hänen öyhötyksensä on alaleuatonta, eikä siinä ole myöskään päätä eikä häntää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja hevoskaupat kirjoitti:

Elettiin 1950-60 lukujen aikaa ja Suomessa oli hieno markkinakulttuuri ja markkinoilla myytiin hevosia ja paljon, paljon muuta.
Markkinoita kierteli myös hevoshuijari alaleuaton_Leo, mies tulee aina mieleen kun miettii Perussuomalaista politiikkaa. Leo sai lempinimensä siitä, että mies oli rahaton hevosenostaja, mutta oli miehellä leviät leuat ja katteettomat puheet ja niinhän on Perussuomalaisillakin.
Eihän Leo ollut varsinaisesti huijari, oli muuten vaan synnynnäisesti vähä-poika.
Eikä siihen aikaan huijata kannattanut siitä joutu linnaan ja ei sillioin rikosrekisterin omaavat päässeet eduskuntaan tahi ministeriksi, eipä nuo homotkaan hillunut niinä vuosina.
Ai en tiedä miten tuli mieleen, muta halusin muiston jakaa kansanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu