Jotta Suomesta ja suomalaisista ei tulisi Pohjois-Korean kaltainen valheeseen, kierouteen, epärehellisyyteen täydellisesti tukeutuva maa, olisi Perussuomalaisten, vasenryhmän Yrttiahon sekä Mustajärven kuin myös eduskunnan ulkopuolisten pikkupuolueiden katkaistava välit tyrannihallitusta kannattaviin valehtelijoihin jotka ovat maan ja kansan pettureita, isänmaan vihollisia, köyhän kansan kiduttajia, pahimmat ovat Jyrki Jutta sekä Arhinmäki ja heidän puolueensa, jotta Suomi pelastuisi olisi vanhempien erittäin tärkeää kieltää lapsiaan olemasta missään tekemisissä niitten lasten kanssa joiden vanhemmat kannattavat hallituspuolueita jotta epärehellisyys ei tartu rehellisiin lapsiin ja maalla sekä kansalla on edes pieni mahdollisuus pelastua täydelliseltä tuholta jota kohti hallitus sekä keskusta maatamme vievät, Vasenryhmän kaksikon kannattaisi pikaisesti liittyä ehellisten Perussuomalaisten joukkoon jättäen saastainen punainen aate. Suomi on selvinnyt sodista ja muistakin vaikeista ajoista rehellisyydellä ja sitä pitää tavoitella nytkin, pois tukipaketeista ja vanhuksille ja sairaille hyvä hoito sekä hallituksen unohtamille pienyrittäjille paremmat mahdollisuudet työskennellä ja verohelpotuksia pienituloisille, tästä kohti terveesti ylpeätä kukoistavaa itsenäistä Suomea.
Vaalilupauksensa pitäneiden katkaistava välit takinkääntäjiin
kansa kahtia
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suurista persu-sotasankareista kannattaa lukea täältä;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12111340
Toinen totuus on se etteivät prSSut ajattele Suomalaisia köyhiä, duunareita eikä pienituloisia eläkeläisiä!