Ensisijainen irtisanottava osakas vai työntekijä?

Mitenkähän mahtaa mennä laillisen irtisanomisen perusteet tapauksessa jossa joudutaan irtisanomaan pk-yrityksestä yksi työntekijä?

Eli vaihtoehdot ovat yrityksen osakas, joka on sillointällöin töissä (osa-aikaisena), ja toinen vaihtoehto on ulkopuolinen henkilö joka on toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella täysipäiväisenä ollu muutaman vuoden.

Onko täysipäiväisen tyntekijän irtisanominen tässä tapauksessa laillinen, mikäli osa-aikasena työskentelevä osakas saa pitää osa-aika työnsä?
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et maininnut mikä on irtisanomisen syy. Jos ei ole raskaudesta, alkoholinkäytöstä, ihonväristä, sairastelusta ym. johtuva syy, vaan puhtaasti tilausten vähenemisestä johtuva tuotannollistaloudellinen irtisanomisen syy, niin menettelyhän on aika selkeää.

""Irtisanomisjärjestys
Laissa ei ole kuvausta siitä, miten työnantajan tulee valita irtisanottavat
työntekijät. Siten lähtökohta on, että irtisanomisjärjestys on työnantajan
päätettävissä. Tässä valintaprosessissa ei kuitenkaan luonnollisesti
saa käyttää syrjiviä periaatteita. Työnantajan tulee kohdella työntekijöitä
tasapuolisesti myös irtisanomistilanteissa."
http://www.työsopimuslaki.fi/tietoa/irtisanominen/

Irtisanot yksinertaisesti sen työntekijän jonka haluat. Mutta muista lukea nuo irtisanomisen ohjeistukset. Ja noudata niitä pennintarkasti kaikessa irtisanomiseen liittyvissä ennakkoilmoituksissa ja työntekijän kuulemisissa ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


irtisanomislaki kirjoitti:

Mitenkähän mahtaa mennä laillisen irtisanomisen perusteet tapauksessa jossa joudutaan irtisanomaan pk-yrityksestä yksi työntekijä?

Eli vaihtoehdot ovat yrityksen osakas, joka on sillointällöin töissä (osa-aikaisena), ja toinen vaihtoehto on ulkopuolinen henkilö joka on toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella täysipäiväisenä ollu muutaman vuoden.

Onko täysipäiväisen tyntekijän irtisanominen tässä tapauksessa laillinen, mikäli osa-aikasena työskentelevä osakas saa pitää osa-aika työnsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu