tuntuu että open työ on henkisesti tosi raskasta. oppilaiden kiroilut ja negatiivinen asenne yms melu ja muu on psyykkisesti hyvin raskasta ja käsittääkseni juuri henkisen rasitteen takia monet keskeyttävät opetttajan työn ja vaihatvat alaa?
Olenko oikein käsittänyt?
Mulla ainakin menee hermot, 1½ kk vasta töissä ja nyt tekisi mieli jo vaihtaa johonkin muuhun.
Olenko oikein käsittänyt?
Mulla ainakin menee hermot, 1½ kk vasta töissä ja nyt tekisi mieli jo vaihtaa johonkin muuhun.
Vastaukset 17
Vanhimmat
... voin kertoa että tässä "kutsumusammatissa" pärjää niinkuin muissakin töissä: kun on huono päivä, auttaa kun laskee päiviä kohti lomia ja seuraavaa tiliä. Ajan mittaan voi tulla kyllä kyyniseksi tai vähintään realistiksi. Kaikki ei halua oppia, kaikki ei opi.
Mutta on niitä onnistumisen elämyksiäkin jolloin muistaa miksi hommaan lähti mukaan. Kyllä niistä nuorista suurin osa on aikuisikään mennessä ihan kunnollista porukkaa. Juttele työkaverien kanssa, kysy apua ja neuvoja. Parempaa jatkoa sinulle, kollega!
Ai? Olen kokeillut tuota, ja loman laskemiseen turhautuu, koska siihen on vielä kuukausia... Ja viimeistään miettii kantaansa siinä vaiheessa kun laskee seuraavaa tiliään, jonka tietää olevan aivan liian pieni käytettyyn aikaan nähden.
Mutta kukin tyylillään...
Ei opettajan työ mikään kutsumusammatti ole. Ehkä se on sitä joillekin, mutta osalle se on vain työ muiden joukossa. En minä koskaan kuvitellut päätyväni opettajaksi, enkä tätä työtä kutsumusammattina koe. Se on työ muiden joukossa. Opettajan työssä on omat oikkunsa ja vaatii tiettyä henkistä hyvinvointia, jotta sitä jaksaa tehdä.
Varmaankin jo ammattia valitessasi olit tietoinen kiroilevista nuorista ja melusta vai elitkö ruusunpunaisissa unelmissasi. Jopa homekouluista puhutaan.
Sinun kannattaa nyt miettiä tarkkaan mitä teet.
1½kk:ssa sinulta on mennyt hermot!! Miten 1½ vuoden kuluttua?
Asenteen vaihto vs. ammatin vaihto.
jk. jokaisessa ammatissa on huonot puolet ja päivät niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja melkein työyhteisössä kuin työyhteisössä on kiusaamista, kiroilua, häirintää etc. yhteisön muiden jäsenten tai esimiesten osalta
Näin varmasti on, mutta muiden alojen työntekijöiden valitukset ovat jotenkin hyväksyttävämpiä. Opettajat muka aina valittavat turhasta. Monien mielestä on opettajalle olisi joku nautinto pienellä palkalla kuunnella päivittäistä päänaukomista. Tekisi rehellisesti mieli vetäsitä jotakin räkänokkaa turpaan, mutta sitten voisi tulla rehtorilta huomautus asiasta, joten täytyy hillitä itsensä.
Moni kuvittelee, että juuri hänen typerän rkänokkaisen, päätäaukovan kakaran kanssa monta tuntia päivässä aikaa viettäminen olisi jotenkin etuoikeus, varsinkin kun tilanne kotonakin on se, ettei penikkaa saada minkäänlaiseen järjestykseen.
>hänen typerän rkänokkaisen, päätäaukovan kakaran kanssa monta tuntia päivässä aikaa viettäminen olisi jotenkin etuoikeus<
Riittääkö rahat privaattiopettajaan kotona!
Ei ole pakko lähteä opettamaan typeriä päätäaukovia räkänokkakakaroita.
Kumma, kun on niitä terveen asenteen omaavia opettajia, joilla on outo kyky saada kakarat ojennukseen. Niitäkin on vielä.
saa opettajanplantun hermoriekaleeksi, niin eipä tulevaisuus näytä hyvältä.
"Montako keskimäärin lopettaa kokonaan OPEN työt?"
Arvioisin, että noin puolet.
Itse valmistuttuani menin heti muihin hommiin. Parempi palkka ja muut työhön liittyvät etuisuudet. Tein kyllä opiskeluiden aikana sijaisuuksia ja totesin, että mikäli työelämään kerran yleisesti "kuuluu vittuilu" niin otan siitä sitten paremman palkan.
Joo pahinta on tuo ns vittuili eli päänaukominen. Jotkut oppilaat luulevat että heillä on jou etuoikeus kirota opettajaa ja haukkua ties miksi.
Tekisi mieli antaa selkään kunnolla penskoille ja antaisinkin jos saisin tai jos omia lapsia olisivat niin selkään tulisi.d
Jonkun verran kokemusta omaavana voisin sanoa, että opettajan homma on yksi niitä ammatteja, joihin todellakin tarvitsee kutsumuksen. Työ on sen verran henkisesti raskasta ja vaatii tietynlaisen luonteen, jotta sitä jaksaa.
Jos on vasta 1½ kk työrupeaman jälkeen jo miettimässä lopettamista, sen luultavasti myös jossain vaiheessa tekee.
Eikä missään ammatissa todellakaan tarvitse kuunnella sitä vittuilua ja pään aukomista, mistä täälläkin on puhuttu. Se vain kuuluu opettajan velvollisuuksiin ja oikeastaan etuihinkin, että saa oppilaat käyttäytymään edes jotenkin.
Jos minä 20-vuotias nuori neitonen saan yläasteikäiset pojatkin käyttäytymään matikan tunnilla niin halutessani, kyllä "aikuisen" opettajan pitäisi pystyä samaan.
Itselläni takana yli puolen vuoden matikan open sijaisuus yläasteella ja takaisin halajan pian. Opiskelen alaa ja odotan töihin pääsyä innolla.
Joten sanoisinkin, että vaihda pian alaa, ennen kuin pääsi hajoaa.
Opettajan homma ei ole kaikkia varten.
Himpun verran hävettää ja nolottaa, että olen varmaan itsekin joskus päästänyt samanlaisia sammakoita suustani...kun en vielä asioista juuri mitään tiennyt. Meillä kyllä onneksi koulutus oli sellainen, että tulevilta, väistämättä jokaisen edessä olevilta vastoinkäymisiltä, ei myöskään ketään varjeltu tietoa panttaamalla.
En minä yhtään ihmettele, jos vaikka miten hyvä ja kutsumuksellinen nuori opettaja vaihtaa suhteellisen piankin pois työstä, jos vaikka se ensimmäinen paikka on todella hirveä, kuten voi pahimmillaan olla.
Hyvin sanottu, mietin itse samaa! Voi emilia emilia... et tiedä vielä paljonkaan siitä mitä edessäsi voi olla (tai jollakin toisella). Ei se taidoista tai kutsumuksesta ole kiinni. Kouluissakin on huimia eroja. Itse vasta pari sijaisuutta tehneenä olen jo nähnyt sekä hyvää että pahaa; sekä ihania luokkia joiden kanssa kaikki sujuu että häirikköoppilaita joiden kanssa pitää vain pärjätä siihen asti että he saavat (jo päätetyn) siirron erityisluokalle. Itselle voi tulla jälkimmäisten kanssa ihmeen voimaton olo mutta hyvistä hetkistä ainakin nauttii. On se aika rankkaa nuorelle opettajalle, mutta opettavaistakin.
Minä opetan noita erityisoppilaita, just niitä räkänokkia, jotka käy päälle kun ei hermo kestä ja eivät kyllä oikein opikaan mitään.
Juu, olen itse pätevä ja tälle alalle halunnut, mutta ei tätä työtä kyllä oikein jaksa tehdä. Asennemuutosta tietysti aina tarjotaan ratkaisuksi, mutta kyllä erityisluokat ovat tällä hetkellä mahdottoman tehtävän edessä. Vaatimukset vain kiristyvät ja odotuksia on joka puolelta ja samaan aikaan vanhemmat ovat tenaviensa kanssa yhä voimattomampia. Minun erityisopettajana täytyy sitten pärjätä kymmenen mahdottoman kanssa ilman minkäänlaista tukea. Aivan kohtuuton vaatimus!
Ratkaisu on se, että en edes yritä opettaa näitä tenavia kunnolla. Hoidan päivän joten kuten ja nostan palkan - muuhun en enää pysty. sori
Totta kai sun täytyy suokata psyykeäsi ja jaksamistasi. Tappioiden minimointi ja vähimmän vastuksen tie on yksi ratkaisu.
Samma här..
Keskustelu tai sen näkökulma paljastaa jotain laajempaa opettajan ja opettamisen yhteiskunnallisesta romahduksesta Suomessa. Myös tämä liittyy akateemiseen työttömyyteen, koska varsinkin opetusala on useimpien maisterien kohdeala, kun akateeminen tutkijaura ei lähdekään käyntiin. Enkä tässä tarkoita pelkästään humanisteja.
Toisaalta kyse on opettajien yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja taloudellisen statuksen romahduksesta, jota jo pelkästään yhteiskunnan medialisoituminen ja internetisoituminen on osaltaan aiheuttanut jo kohta 30 vuoden ajan. Koulut eivät enää ole kansakuntien menestyksen tyyssija ja opettaja "kansankynttilänä" jo ajat sitten mennyttä. Kansalaiset - tai pitäisikö pikemminkin sanoa: kuluttajat ja tuottajat, eivät enää näe opettajia ja koulua tärkeinä vaan jopa suorastaan haitallisina jälkikasvunsa menestykselle.
Siispä jokainen vähänkin epäröivä nuori opettaja tekee järkevästi ja vaihtaa alaa vaikkapa yrittäjäksi ryhtymällä ennen kuin menettää kaiken toivonsa.
Ketjun aloittajalle sanoisin, että alku aina hankalaa. Toki kouluissakin on huimia eroja. Mutta kun on vastavalmistunut (?) eikä ehkä juurikaan ehkä kokemusta kentältä ja sitten vielä hankalat oppilaatkin päälle, varmaan risoo. Minkä ikäisiä opetat?
Mutta lohdun sanana voisin sanoa, että oppilaat testaavat aina pahimmin alussa. Sitkeällä, yhtäaikaa tiukalla ja lempeällä asenteella (ts. rajat on oltava ja niistä pidettävä kiinni, mutta myös kannustava lämmin asenne on tärkeä) pääsee pitkälle. Itse olen ainakin päässyt. Alalla n. 8 vuotta, enkä vaihtaisi. Omasta mielestäni tärkeimpiä asioita on omana itsenään oleminen, oppilaat hoksaa teeskentelyn ja teennäisen auktoriteettihakuisuuden heti. Ja omat tunteet voi ja kannattaa myös tuoda esiin, esim. kahdenkeskisessä keskustelussa huonosti käyttäytyvän oppilaan kanssa.
Luuletko, että on yhtään helpompaa olla jossain yksityisellä sektorilla jonkin tiimin tai prokkiksen managerina ja porukka täynnä kusipäitä ääliöitä tai itse olet siinä porukassa ja sinua kusettaa joku narsistinen kusipää mulkero. Totuus on valitettavasti se, että elämä on välillä aika paskamaista ja vittumaista, varsinkin silloin kun maailmassa on talouskriisi.
Sitäkin kannattaa miettiä, että ne veemäiset vanhemmat ovat jonkun veemäisiä työkavereita ja naamaa on katottava joka päivä...liukuhihnatyö on niitä harvoja, missä ei tartte kettuilua kuulla. Tai ainakin itse kesätöissä joskus mietin, että tänne vois jäädäkin...niin omassa rauhassa sai tehdä ja vaikka työtahti oli kurinalainen, niin sama tahti koko ajan.