Skrama eräveitsi on todella kätevä

efdewfefdwe

Pitää kyllä sanoa että varustelekan skrama on hintansa väärti. Vaikka työn jälki on työkalumaista, on työnlaatu erittäin hyvää ja koko veitsi lähes pomminkestävä. Itsestäni on jopa kaunista että terään on jätetty "työn jälki", eli sitä ei ole turhaa kiillotettu.

Veitsi on suunniteltu todella hyvin ja siinä on kaikki ne ominaisuudet joita itse tarvitsen. Onneksi aikoinaan pisti tämmönen silmään ennen kuin ehdin ostaa hukarin.

Tällä tekee nuotioon puut, joten en enää tarvitse retkikirvestä mukaan, lisäksi kun aina joka reissussa tulee eteen ryteikkö josta on läpi päästävä, niin todella kätevä "viidakkoveitsen" korvaaja. On mulla aina puukko myös mukana, mutta jos ei tarvitse perata kalaa tms. niin ei sitä puukkoakaan tarvitsis oikeastaan enää aina mukana kantaa.

Ne ketkä ei tätä ole kokeillut, on haukkunut "rambo"-puukoksi jne, mutta tämä on kaukana mistään rambopelleilystä. Tämä on kätevä ja tosi monipuolinen jonka osaltaan tekee erikoinen kahvasuunnittelu, jota ei esim hukarissa ole.

Jos retkeilette tai eräilette niin suosittelen kyllä tätä. Metsästäjät missään hirvimettällä tätä tuskin tarttee, mutta jos toiminta on retkeily/eräily-tyyppistä niin kyllä itse mielummin tämän otan kun kirveen/hukarin tms.

19

4877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesäkalu

      Ehkä skrama on sopiva joihinkin tilanteisiin, mutta en ottaisi sitä ainoaksi terä-aseeksi puukon lisäksi talviseen kairaan tai mannakorpeen puutteen perälle. Paras yhdistelmä on puukko (mora), sopiva kirves ja kaarisaha, tämä on mielipiteeni. Tervaskannon saa parhaiten sälölle kirveellä, eikä skramalla juurikaan avantoa voi tehdä, ainakaan hyvin paksun jään aikaan. Puu halkeaa kirveellä ja maata voi tasoittaa hamaralla kun maate panee. Kiilojen, naulojen lyönti skramalla huonoa, kelon kaato (tietenkin luvalla) skramalla aikaa vievää. Kun pitää puuta katkaista lihasvoimin niin kaarisaha paras, eikä paina paljoa, varsinkaan ahkiossa ei paino tunnu, kirveskin on litteän muotoinen kapistus, joten kulkee helposti matkassa. Skrama on aika hyvä turhake, ihmismieli tekee tarpeita, mutta vasta itse luonto opettaa mitä tarvitaan ja mikä hyvä. Viidakkoveistä ei Suomessa tarvita, ryteikön läpi pääsee jaloilla. Itselläni on iso Marttiinin leuku, mutta vähän on ollut sillä käyttöä, kun aniharvoin risu koivuja katkoo, mikä ylälapin puolella tavallisempaa, sieltähän kaiketi leuku kotoisinkin, voisi skrama ajaa leukun virkaa, ei taida kuitenkaan kelvata Jounille Näkkälään. Olen kyllä katsellut skramaa Varustel. sivulta, mutta ei ole tullut tehtyä heräte-ostosta. Skrama näyttää ihan hyvältä, käyttökelpoiselta työkalulta, ruostuminen askarruttaa, saattaa vetää tietyissä oloissa ruosteeseen, poron kuuta terään tai muuta rasvaa niin,,,. Miten tavallinen Fiskarssin vesuri toimisi retkeilyssä? on halvempi 30euroa, yhdenkäden naistenmalli, saaneeko enää pitkää, mahakasta vesuria kaupasta? sellaisella katkoo risukkoa jos on tarve osaava mies joutuisasti, kun tietää kulman. Skrama?

      • cs<czx

        Skrama ei ole varmaan sinulle, joka tarvitsee kokonaisia puita katkoa useita päivässä jne. Itse en tarvitse katkoa puita tai tehdä avantoa. Mukana mulla yleensä myös halvin J.Marttiini, joka parempi mulle kuin Mora. Lapinleuku ei ole koskaan mukana, se on liian iso.

        Skramalla pystyy myös vuolemaan jne, se tavallaan aika paljon korvaa jopa puukkoa. Kokeile, niin yllätyt. Jossa oikeasti tarvitaan kirvestä, niin siellä tarvitaan kirvestä, ei tämä mitään puunhakkuuseen tehtyä työkalua korvaa, mutta idea oli se tällä sekin jopa käy, niin ei tarvitse liikaa painoa mukaan.

        Jos menet eräretkelle, niin harva kantaa kaarisahaa mukana, Useimmilla vain puukko ja retkikirves. Tämä korvaa ne ja suosittelen kokeilemaan. On aika yllättävän helppo jopa veistellä kuten puukolla ja korvaa pitkälle kirveenkin.


      • cs<czx

        Lisään vielä: Asunet niin pohjoisessa että siellä kasvillisuus on harvaa. Itse olen joutunut joka kerta aikaisemmin ainakin täällä päin hakkaamaan oksia edestä ja tehnyt sitä aikasemmin kepillä. Täällä päin voi olla siis niin tiheää kuusimetsää että läpi ei pääse ellei oksia hakata :)


    • Hyysäriyhteiskunta

      Eihän veistä saa laillisesti viedä kaupasta edes autoonsa.

      • Ei sua ei

        Yleiselläpaikalla ei terä-asetta saa pitää ilman hyväksyttävää syytä, eikä juoda kaljaa, vaikka oisi jano, varpaankynsiä ei myöskään saa lyhentää puukolla esim. Esplanaadilla, pitää mennä kotiin tai muualle, mutta ei ihmisille tarkoitettuun, rakennettuun yleiseenpaikkaan sellaista tekemään, kauheata, sivistymätöntä, junttimaista, ei sopivaa, vaarallista, mutta ennenkaikkea hyvin luonnollista, kaikillahan on joskus jano ja kynnet kasvavat, sellaiseen kaupunkiin voisin minäkin muuttaa mikä olisi rakennettu ihmistä varten ja luonnollisuus olisi laki. Sama kummallisuus on pukeutumisessa, jos ei pukeudu "oikein" ei kaikkialle pääse, pitää näytellä, esittää, sulautua massaan. Ihminen on ihmeellinen, kumma kun niin moni alistuu moiseen, eikä ajattele itse omilla aivoillaan, vaan ns. kollektiivisesti. Monenlaista haittaa on turhanpäiväisyydestä, ympäristölle ja sitä kautta ihmiselle, jos nyt enää oikeita ihmisiä onkaan. Muistuu eräs lause Uittipiekankämpän vieraskirjasta vuosikymmenten takaa, siellä eräs "arvosteli" (en minä) Espoolaisia, " siellä vain pöriskää Pas kasissa kaupumkeissanne" ja niin edel...


    • ethtehht
    • ei raivata luvatta

      Kenenkä metsissä on tullut niitä kuusenoksia hakattua ? Voisi olla syytä tutustua niihin jokamiehenoikeuksiin, toisen metsässä ei ole oikeutta puita harventaa ilman lupaa.
      Itse asustelen Uudellamaalla, eikä täältä löydy sellaisia pusikoita, joista ei läpi pääsisi ihan ilman mitään harvennusvälineitä. Jää kyllä matka lyhyeksi, jos jollain veitsellä tai vesurilla pitää puskaa harventaa. Raivaussaha hommat on metsänhoitona minulle tulleet kyllä omissa metsissä tutuiksi, joten tiedän kyllä mikä on tiheintä pusikkoa Suomen maassa. Normaalijärjellä varustettu retkeilijä kiertää pahat pusikot ja maastot, sen nyt sanoo järkikin.

      • Näinhän se on,

        mutta pitää nuita kaupunkilaisia ymmärtää, "luulevat" jotkut, että pusikoita pitää skramalla huitoa kun pääsevät keskuspuistoon tai johonkin uudellemaalle, Mäntsälään, jossa tylsää, Mäntsälä ja Skrama mielessäin.
        Voisi ajatella, että Skraman terän kärki osuu helposti tai pakosti maahan, jos katkasee esim. ranteenpaksuisen puun tyvestä, vesurissahan tämä seikka on huomioitu. Leuku on myös leveämpi ja pyöreämpi kärjestä, koska yksi tarkoitus leukulla on lyöminen. Skrama on tasaleveä, suora teräinen, aivan erilainen kuin lyömiseen tarkoitetut vesurit, leukut, viidakkoveitset?, parat. Skrama ei ole oikein mihinkään sopiva, sillä voi sopivia puita varmaankin karsia ja riukuja katkoa, niin voi pienellä kirveelläkin, mutta kirveellä voi myös tehdä huomattavasti monipuolisemmin muutakin, hamara lisää käytettävyyttä, eikä pienehkö kirves ole vaikea kuljettaa. Itse en pidä kaikkein pienimpiä kirveitä, joita näkee nykyään, enää oikeina kirveinä, Fiskars on ainakin tehnyt näitä "hiiren" kirveitä, "kaulakoruja".


      • yksi kaupunkilainen

        Ehkä jotkut ovat ottaneet "eräretkiinsä"mallia television seikkailuohjelmista, joissa edetään trooppisessa viidakossa pusikkoa raivaten. Pitäisi vain kertoa heille, ettei täällä Pohjois-Euroopassa tarvitse tehdä moista, vaan ne näreiköt voi kiertää. Lisäksi metsissä kulkee usein sellaisia pikku polkujakin.


    • Luono eka,

      Itselläni vuosia kulkenut mukana vain puukko,jonka terän pituus on oman kämmeneni leveys.
      Ja minulla on pieni käsi.

      Ja olen saanut aikaan isojakin nuotioita.

      Aito Suomalainen ei tarvitse skramoja tai hukareita.
      Ainoa isompi,minkä huolisin,on Lapinleuku.
      Siis oikea,ei Marttiinin halpisversio.
      Mutta vielä en ole tarvinnut tuotakaan ja retkeilen joka kesä eri tavoin.

      Puiden kaatoahan ei jokamiehen oikeus salli.
      Sehän sallii vain kuolleen puun keräämisen maastossa.
      Ei puiden kaatoa.

      Et siis saa koskea kuolleisiin pystypuihin,etkä eläviin puihin ilman maanomistajan lupaa.
      Et valtion- etkä yksityisen mailla.

      Ja kun tulee eteen ryteikkä,jonka läpi ei pääse....
      Kierrä se!!
      Karttojen avulla pitää osata suunnitella reittinsä etukäteen niin,ettei hölmöyksiä joudu tekemään.
      Jos et osaa suunnitella järkevästi reittiäsi niin älä mene luontoon.

      • Näinhän se on,

        Laki ei anna oikeuksia ilman lupaa, toisenmaalla, valtionmaalla, puiden kaatoon, tulentekokin on pääsääntöisesti, virallisesti luvan vaativaa toisenmaalle.
        Käytäntö on kuitenkin aivan toinen varsinkin pohjoisessa, eikä täällä tietääkseni kukaan mitään kysele, tulenteko lupia tai juuri muutakaan, tässä toimii se yleinen maalaisjärki. Laki ei voisi olla niin, että sallisi vapaan toiminnan, koska olisi silloin väärin ja maita, metsiä saisi käyttää miten hyvänsä. Nuotioita tehdään ja puitakin kaadetaan ilman virallista lupaa, mutta se on kaikkien tiedossa oleva yleinen käytäntö, johon on täysin mahdotonta puuttua, valvoa. Laki on tältä osin vain ohjeellinen ja rajoittaa ehkä joita kuita miltein täysin irti luonnosta olevia tekemästä kaiken maailman hölmöyksiä Skramoineen ja muine turhakkeineen. Paikalliset lapin ihmiset tekevät sen mitä tarvitsevat metsässä, näin on aina ollut, tuskin se yhdessä yössä muuttuu.


    • mikä maa, mikä metsä

      En kyllä alkaisi tunkeutumaan minkään talousmännikön tai muun risukon läpi skramoja heilutellen, vaan menisin suosiolla kiertotieta pöheliön ohi.

    • tetnbrn

      Skramasta tulossa puukon kokoinen malli tarjolle.

      • Käyttötarkoitus

        mikä mahtanee olla? jos sellainen on tulossa, puukkohan on jo keksitty, voi olla hyväkin työkalu, ei tiedä. Saahan sitä vapaassa maassa kehitellä kaikenlaista lain ja asetuksen rajoissa. Joko on kuva jossain nähtävänä?


    • tehththerhte
      • Oikein hy-

        vältä voiveitseltä vaikuttaa, kun kesällä voitelee. Jos hinta saadaan alhaiseksi, niin saattaa tulla suosittukin kapistus nuorison keskuudessa, ahneus tuntuu kuitenkin nykyään iskeneen kaupankäyntiin ja tuntuu siltä, että euro on suurituloisten valuutta.
        Ostin paripäivää sitten köyhänmiehen "Skraman" eli Fiskars XA3, hinta; 34.90 euroa. Ei se varmaankaan ole välttämätön retkivaruste, mutta mukava lisä kun tarvitsee karsia jotain lähellä tietä maastoleirissä, pienellä kirveelläkin kyllä saman tekee.


      • vahä.paree
        Oikein hy- kirjoitti:

        vältä voiveitseltä vaikuttaa, kun kesällä voitelee. Jos hinta saadaan alhaiseksi, niin saattaa tulla suosittukin kapistus nuorison keskuudessa, ahneus tuntuu kuitenkin nykyään iskeneen kaupankäyntiin ja tuntuu siltä, että euro on suurituloisten valuutta.
        Ostin paripäivää sitten köyhänmiehen "Skraman" eli Fiskars XA3, hinta; 34.90 euroa. Ei se varmaankaan ole välttämätön retkivaruste, mutta mukava lisä kun tarvitsee karsia jotain lähellä tietä maastoleirissä, pienellä kirveelläkin kyllä saman tekee.

        musta fiskars machete on enemmän skrama


    • kierrä ihmeessä

      Missä oikein retkeilet? Ei ole tullut eteen tilannetta, että pitäisi raivata tietä johonkin pusikkoon. Sehän on vaarallistakin kantamusten kanssa. Nilkka menee helposti.

      • Ei ollut

        mainintaa raivaamisesta vaan karsimisesta. Yleisesti kaiketi vesuria ei mielletä retkeilyvälineeksi, mutta mikä estää käyttämästä sitä tietyissä tilanteissa työkaluna. Maastossa pitää kuitenkin tietää mitä voi tehdä, luonto ja yksityisten oikeudet huomioiden. Tuntuu siltä, että suurella osalla on hukassa ymmärrys siitä, miten käyttäydytään maastossa ja mikä on sopivaa, kohtuullista tai järjellistä, haitatonta toimintaa. Sitä se kaupunkielämä tekee ja vieraantuminen todellisuudesta, johon kuuluu ulkoilma, ruumiillinen työ, fyysinen rasitus, lämpö, ruoka. Luontoharrastusten kautta saa ymmärrystä elämään ja kun kokee luonnon vastuksen, selviää, oppii ja sitten tietää, niin se on hyvä. Meitä on moneksi, yleistää ei pidä liikaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1381
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1195
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      23
      1131
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      211
      1070
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1041
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      947
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      869
    Aihe