Ruotsalaisen toimittajan murhanneet oliko inhoa ruotsalaisia

kohtaan En voi välttyä ajattelemasta sitäkin tapausta joka kohtasi ruotsalaisia lapsiperheitä heidän lomailessaaan turkissa Muistanette varmaan suomessa lehdistö siitäkin teki juttua Ruotsalaisten käyttämät uima-altaat oli sotkettu ulosteilla josta seurauksena vakava ripuli Tästähän ei tietenkään ketään halunut ottaa vastuuta vaan syyttivät lapsia jotka olisivat ulostaneet itse ja siten aiheuttaneet ebidemian.

ei voi välttyä myöskään ajattelemasta sitä pitzerian työntekijää joka yritti räjäyttää stokiksessa vilkkaampaan aikaan koko liikekeskuksen eikä myöskään siltä että monille kansalismielisyys hipoo jo äärimäisyyttä Montakohan vihamiestä ja naista olen itse saanut kun kerron pitäväni ruotsalaisista euroviisuista Tosi suorulista kun ihmisiä surmataan työnsä ääreen oliko tarkoituksella ruotsalaisuutta kohtaan Ruotsalaiset ja suomalaiset sotilaat tekevät kumppaneina yhteistyötä maailman sotapesäkkeissä Täällä suomessa näkevät ruotsin uhkana kun joku edes sanoo hej då
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvin vaikeaa käsittää suomessa ilmenevää vihaa ruotsalaisuutta kohtaan Tällä palstalla ilmeisesti toimivat vaistonvaraisesti ja vaistoihinsa pelkästään luottaen keksivät sitten vaikka minut uhkaksi Mielettömyys näkyy myös siinä kuinka huonosti on somessa juttuja miten hyvin suomalaiset jo toisessa ja kolmanessa polvessa ovat ruotsissa pärjäneet Suomihan ei pystynyt heitä työlistämään.

tuhansia lapsia kasvoi myös sota-aikaan ruotsissakin heistä vaan mediaan kelpaa ne mediaseksikkäät tarinat mitä kaltoinkohtelua olivat joutuneet kokemaan kun vastaavasti siellä toiset oppivat ruotsinkielen ja saivat paremman rakastavan perheen kuin omat vanhemmat Ruotsin sanastoa jos mainitseekin keskustelupalstalla hyvin pian älkää uhkaava hyökkäys ja lynkkaus jossa haluavat määritellä miloin perusuomalaiseksi ja milloin kielipolitikoksi kun taas homoksi tai rantaruotsalaiseksi jne. jne. jne.


Ruotsalaiset ja suomalaiset ovat yhdessä työlistäneet kuin kasvattaneet suomalaiset ja ruotsalaiset ovat maailmalla vauikeissa olosuhtessa kriisipesäkkeissä Ruotsalaisilla ja suomalaisilla on yhteinen historia joten en voi ymmärtää sitä sairasta kansalismielisyyttä mikä suomessakin ilmenee suoranasesti vihana ruotsalaisia kohtaan vaistonvaraisesti päätelmiä tekevät syylistyvät polittisiin hairahduksiin he ihailevat kyllä arvoja mutta käytänössä eivät toimi siten Kun eivät tunne omiakaan ehkä myös vaistonvaraisesti yrittävät päättää mikä on oikein ja mikä väärin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hejdå kirjoitti:

kohtaan En voi välttyä ajattelemasta sitäkin tapausta joka kohtasi ruotsalaisia lapsiperheitä heidän lomailessaaan turkissa Muistanette varmaan suomessa lehdistö siitäkin teki juttua Ruotsalaisten käyttämät uima-altaat oli sotkettu ulosteilla josta seurauksena vakava ripuli Tästähän ei tietenkään ketään halunut ottaa vastuuta vaan syyttivät lapsia jotka olisivat ulostaneet itse ja siten aiheuttaneet ebidemian.

ei voi välttyä myöskään ajattelemasta sitä pitzerian työntekijää joka yritti räjäyttää stokiksessa vilkkaampaan aikaan koko liikekeskuksen eikä myöskään siltä että monille kansalismielisyys hipoo jo äärimäisyyttä Montakohan vihamiestä ja naista olen itse saanut kun kerron pitäväni ruotsalaisista euroviisuista Tosi suorulista kun ihmisiä surmataan työnsä ääreen oliko tarkoituksella ruotsalaisuutta kohtaan Ruotsalaiset ja suomalaiset sotilaat tekevät kumppaneina yhteistyötä maailman sotapesäkkeissä Täällä suomessa näkevät ruotsin uhkana kun joku edes sanoo hej då

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu