ZTE motukan päivitys

tuplakyrsiintynyt

On sellainen pikku probleemi että pitäisi päivittää soneran letkun perässä roikkuvan ZTEn motukan ZXDSL 931WII firmis. Tulin vilkaisseeksi Elisan tukisivuja ja siellä versionumero on noin biljoona edellä ätämän purkin softasta JA firmaware versiosta löytyy myös sana "elisa".

Tämä tietenkin herätti epäilyksen siitä että firmis saattaa olla räätälöity toimittajakohtaiseksi ja niinpä siis etsimään Soneran sivuilta firmiksen latauslinkkiä. No paskat siellä sellaista tietenkään ollut. Löytyi jostain keskusteluketjusta useamman vuoden ikäinen linkki ztefinland saitille jonka klikkaaminen toi esiin ilahduttavan tiedon että domain on halvalla kaupan.

Soneralla taas ei ole latauslinkkejä lainkaan vaan tukifoorumilta voi (ehkä) saada SÄHKÖPOSTISSA tiedoston kun henkkoht nätisti pyytää. Luonnollisesti mistään kai koko pohjoismaiden suurimman operaattorin sivuilta ei löydy myöskään pienintäkään tiedonjyvää siitä onko ko purkin firmis operaattorikohtainen viritys tahi ei.

ZTEn sivuilla homma ei kun paranee. Haulla ZXDSL 931 löytyy 1 (yksi) kpl uutisia jonka mukaan ZTE on vuonna 2011 myynyt x kpl kyseistä motukkaa lattarimaihin ja datsit. Valikoissa ei ole lainkaan valintoja "downloads" "support" tjsp.

Siis: kuka tietää meneekö ko purkkiin mikä tahansa (uudempi) firmis versio kuin asennettuna oleva V1.5.0c_Z31_FI2 ja jos menee, mistä helvetistä sellainen löytyy ?

12

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halvemmaks tulee

      Osta uusi mokkula tai kytke tietokoneesi kännykän perään.

      • triplakyrsiintynyt

        Sulla ei taida juuri olla käsitystä siitä mitä eroa on mokkulalla ja modeemilla, varsinkaan kun olet sitä mieltä että "halvemmaks tulee" ostaa uutta rautaa kuin päivittää ohjelmallisesti jo olemassa olevaa laitekantaa.

        On tietysti mukavaa mokeltaa edes jotain kun ei osaa vastata siihen mitä kysyttiin mutta mitään hyötyä siitä ei ole kenellekään.

      • triplakyrsiintynyt kirjoitti:

        Moro moro,

        Saakos kysäistä että miksi haluaisit päivittää?

        Omalla vastuullasi voit päivittää toisen/uudemman firmiksen, mutta en välttis päivittäisi Elisan softaa koska jos siinä tulee mukana heidän omia asetuksia/valikoita ja varsinkin jos niitä ei pääse muuttamaan niin voipi olla että meidän netti ei toimi sit ollenkaan.

        Etenesin asiassa tätä kautta (en ole varma onko heillä Suomessa enää toimintaa) --> http://www.ztesweden.se/exego.aspx?p_id=301

        Tero@SoneraPartio
        www.sonera.fi/sonerapartio

      • kvadrakyrsiintynyt
        sonerapartio kirjoitti:

        Vaikka maailmalta tulee jatkuvasti raportteja reitittimiin kohdistuvista massahyökkäyksistä ja sitä mukaa kehotuksia päivittää firmikset, Soneran tuki ei edelleenkään kerro mikä firmisversio toimii purkin päivityksessä jos yleensä mikään vaan katsoo asiakseen kertoa minulle että Elisalle tilaustyönä tehty softa ei (ehkä) toimi heidän samanmerkkisessä modeemissaan ja että sitä ei kannata asentaa.

        Ei tullut mieleen että kun kerran en ole asentanut Elisan versiota kun epäilen sen olevan operaattorikohtainen viritys että voisi olla niin etten ole sitä asentamassa ?

        Ei myöskään tullut mieleen että kun kritisoin Soneran tukea siitä ettei ole saatavissa tietoa siitä mikä versio toimii heidän purkissaan puhumattakaan siitä että softa olisi normi järjestyksessä ladattavissa heiltä niin tiedon panttaaminen edelleen se vasta fiksu veto onkin ?

        Ei tullut mieleen että kun kerran SONERA MAKSAA SULLE PALKKAA asiakkaiden ongelmien selvittelystä olisit voinut ottaa selvää kysytyistä asioista sen sijaan että viimeinen ja mieleenpainuvin kommenttisi oli "emmie tiiä" ?

      • Halvemmaks tulee
        kvadrakyrsiintynyt kirjoitti:

        Joo no kato sullahan onkin linux siinä. Se ei toimi ollenkaan sillä tavalla päivityksen jälkeen, kun olit ajatellut. Ittellänikin on linux navissa ja se lakkas jo kohta pari vuotta sitten tulleen firmispäivityksen jälkeen toimimasta. Mulla meni tosi kauan aikaa, ennen kuin löysin valmistajan sivustolleen kätkemän pdf: n, jossa kaiken mahdollisen ja aivan mahdottomankin atk-siansaksan seassa kerrottiin saamarin pienellä tekstillä, että nytpä sun navi saattaa kieltäytyä viimeisimmän päivityksen jälkeen käynnistymästä, mut ehkä käynnistyy, kun virtanäppäintä pitää painettuna yli viistoist sekuntii. Ne peelot ei ole vieläkään onnistuneet korjaamaan sitä bugia. Tuskin sunkaan reitittimestäs on mitään bugiakaan onnistuttu korjaamaan: ei se muuten olis noin vähin äänin markkinoilta kadonnut.

        Uus mokkula nopeammalla yhteydellä maksaa toist kymppii: halvemmaks tulee. Jos sul on puhelimes netti, et tarvitse mokkulaakaan.

        Sun reitittimees mitän hyökkäyksii tuu: sun reitittimestäshän noi hyökkäykset Soneraa vastaan tulee. Siinä on pieni ero jo datan liikesuunnassakin.

      • kvadrakyrsiintynyt kirjoitti:

        Jos valmistaja ei tarjoa uutta päivitystä niin sitten sitä ei ole, meillä ei ole ainakaan omaa brändättyä softaa mitä tuohon päivittää.

        Kuten kirjoitin niin voit päivittää uuden firmiksen kyllä, siitä ei ole kyse, jos jostain sellaisen löydät. Laitoin tuon linkin siksi että jos Suomessa ei ole toimintaa niin sitä kautta löytyy kontaktit muihin maihin, josko sitä kautta löytyisi uutta softaa.

        Tero@SoneraPartio
        www.sonera.fi/sonerapartio

      • multikyrsiintynyt
        Halvemmaks tulee kirjoitti:

        No sitähän minäkin että pelkkä trollihan sä olet. Tämä tästä.

      • finalkyrsiintynyt
        sonerapartio kirjoitti:

        Jos valmistaja ei tarjoa uutta päivitystä niin sitten sitä ei ole, meillä ei ole ainakaan omaa brändättyä softaa mitä tuohon päivittää.

        Kuten kirjoitin niin voit päivittää uuden firmiksen kyllä, siitä ei ole kyse, jos jostain sellaisen löydät. Laitoin tuon linkin siksi että jos Suomessa ei ole toimintaa niin sitä kautta löytyy kontaktit muihin maihin, josko sitä kautta löytyisi uutta softaa.

        Tero@SoneraPartio
        www.sonera.fi/sonerapartio

        Ja Sonera ei edelleenkään tiedä mistään mitään. Se on teidän itse myymänne purkki, perkele. Eikä mitään hajua missä mennään. Mallikasta toimintaa. Tämä tästä.

      • Halvemmaks tulee
        finalkyrsiintynyt kirjoitti:

        Ja Sonera ei edelleenkään tiedä mistään mitään. Se on teidän itse myymänne purkki, perkele. Eikä mitään hajua missä mennään. Mallikasta toimintaa. Tämä tästä.

        Mikä ihmeen vika siinä sun purkissas oikein on? Kai sulla täytyy jokin konkreettinen syy olla sille, että haluat purkkiis uudet waret, joita ei siis tämän hetken tietämyksen mukaan ole ohjelmoitu pariinkymmeneen vuoteen?

        Sinä olet aika jääräpää, kun ei selvästi alle parinkympin kustantava neuvo kelpaa.

      • Halvemmaks tulee
        Halvemmaks tulee kirjoitti:

        Mikä ihmeen vika siinä sun purkissas oikein on? Kai sulla täytyy jokin konkreettinen syy olla sille, että haluat purkkiis uudet waret, joita ei siis tämän hetken tietämyksen mukaan ole ohjelmoitu pariinkymmeneen vuoteen?

        Sinä olet aika jääräpää, kun ei selvästi alle parinkympin kustantava neuvo kelpaa.

        Tuolla voit käydä katsomassa, miten paljon hyökkäyksii sun purkkiis on nykytietämyksen valossa eli teoriassa mahdollista tehdä.

        https://www.grc.com/x/ne.dll?bh0bkyd2

        Siellä ne neuvoo sua laittamaan hyökkäilyaukot kii ihan ilmaseks. Eiks tullutkin halvemmaks?

      • Kohtalon toveri

        Minulla on ihan sama ongelma. Pitäisi ZTE 931WII versio päivittää. Ja minulla on hyvä SYY. Pitäisi saada laitteen portti siltaavaksi ja tuon firmawaren 1.5XXX kanssa se ei ole mahdollista.

        Soneran tukihenkilö ei koskaan ollut kuullutkaan noista laitteista :)

        Jos joku osaa neuvoa että kuinka 1.5 versiolla sillataan niin kiitoksia.

    • PPAP2

      ei mistään helvetistäkään. kun ZTE ei päivitystä julkaise, niin sitten ollaan ilman. ja se ei ole operaattorin vika!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4180
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2121
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1677
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1137
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1058
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      848
    Aihe