Miksi lepopäivä muutettiin sapatilta sunnuntaiksi

z747

Ihminen voi Jumalan sanan Raamatun mukaan saada kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen uhrikuoleman ansiosta, mutta tunnustamattomia, katumattomia ja hylkäämättömiä syntyjä hänelle ei anneta anteeksi koska ne ovat syntiä Pyhää Henkeä vastaan.

Raamatun mukaan paholainen oli ja on viisain ja kaunein Jumalan luomista olennoista kuitenkin hänen omien huonojen valintojensa perusteella vajosi sellaiseen pimeyteen, että hänen luonteensa on kaikkea muuta kuin kaunis. Taivas ja sen Jumala arvostaa nimenomaan luonteen kauneutta.

Nyt paholainen käyttää suurta älykkyyttään vain pahoihin tarkoituksiin, tuhoamiseen ja pettämiseen. Hän laittaa yleensä valheensa sekaan sen verran totuutta, että se uskottaisiin.

Hän tuntee hyvin Raamatun ja sen sisältämät pelastusehdot ihmisille. Niinpä hän enkeleineen keksi hyvin kavalaan juonen. Niin kuin aluksi mainitsin ihminen voi saada kaikki synnit anteeksi mutta ei tunnustamattomia, katumattomia ja hylkäämättömiä, vaan ne jäävät taivaan kirjoihin merkintöinä katumatonta vastaan. Kun, niitä ei ole Kristuksen verellä sovitettu ja pois pyyhitty.

Sielunvihollinen enkeleineen tietää hyvin, että Jumalan kymmenen käskyn laki on muuttumaton eikä pienikään piirto siitä poistu. (Matt.5:18 )Ja, että Raamatun pelastusehdoissa oli sellainen kohta jossa mainitaan "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja." Jaak.2:10-11

Paholainen enkeleineen arvasi, että jos hän yrittäisi poistaa kaikki kymmenen käskyä, se ei onnistuisi, niinpä hän väärensi Jumalan lakia, poistaen vain yhden käskyn kymmenestä, joka kieltää kuvien palvonnan ja jakoi himoitsemiseen liittyvän kymmenen käskyn kahteen osaan, säilyttäen käskymäärän Kymmeneä ja muutti samalla sapatin sunnuntaille, auringonjumalan päivälle.

Paavin vallan avulla hän suoritti pahat aikeensa. Missä vain hänen väärennettyjä käskyjään ei hyväksytty, sinne ilkeä paavi järjesti ristiretkiään hävittämään ja tappamaan kerettiläiset, jotka kunnioittivat Jumalan käskyjä ja Jeesuksen uskoa.

Ei edes 16 vuosisadan uskopuhdistuksessa, jonka Luther Jumalan armon avulla aloitti, saatu tätä roskaa puhdistettua, vaan väärät kymmenen käskyä katolisesta kirkosta kulkeutuivat edelleen moniin protestanttisiin seurakuntiin.

Tarkista oman seurakuntasi käskyt Raamatusta 2.Moos.20 Ja vertaa niitä sitten oman seurakuntasi opetukseen Mooseksen laki käskyineen ja säädöksineen on naulittu ristille ei kymmentä käskyä.

Nyt sielunviholliselle on hyvin tärkeää se, että sinulla ja minulla olisi sellaista syntiä jonka me sydämessämme tietäisimme synniksi mutta siitä huolimatta emme Jumalan armon avulla tekisi siitä parannusta, vaan jatkaisimme kapinointiamme niin, että se jäisi merkintöinä meidän kohdallemme taivaan kirjoihin.

Tämä on se todellinen syy miksi sapatti on vastoin Jumalan käskyä muutettu sunnuntaille. Kristuksen ylösnousemuspäivä sunnuntai on vain tekosyy, Raamattu ei anna ihmiselle eikä millekään paaville (antikristukselle) lupaa mennä muuttamaan Jumalan käskyjä.

Jos emme kunnioita ja tottele Jumalan asetuksia täällä alhaalla emme kunnioittaisi ja tottelisi niitä taivaassakaan jos sinne pääsisimme.

8

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ml213.

      Ajatellen meitä pakanoita, niin on ilo muistaa, miten Jeesus on myös sapatin Herra.

    • veli.

      Halleluujaa Kiitos Herralle! Suosittelen Israelin matkaa kaikille, sielä saa uusia ahaa elämyksiä sapatista!

      Siunausta kaikille!

      • jerusal

        matkaan mooses


    • Kyllä, Jumalan käskyt pysyvät loppuun saakka, sen osoittaa:

      Ilm. 14:12.

      Samoin profeetta Jesajan ennustus lopunajasta:

      Jeasaja 24 luku

      5 "Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton."

      • 12 "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

        Ilm. 14:12

        Tässä on kysymys lopunajasta, Kristuksessa pelastetuista, niistä jotka ovat uskollisia Jumalalle loppuun saakka, eivätkä liity kapinoitsijoihin, siis

        heihin, jotka; "ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton."


    • Aloitus kuului: Miksi lepopäivä muutettiin sapatilta sunnuntaiksi?

      Voi pyhä yksinkertaisuus sinua, eka kirjoittaja!
      Onkos jumala todella sanonut, että sinun pitää valtavirran mukana lähteä saturnksenpäivän sijasta viettämään auringonpäivää, vaihtaa lauantai pyhäpäivään? Älä kysy, kuka on muuttanut, vaan kysy: miksi minäkin muutin!

      Niinkuin Sanassa sanotaan, ettei ole olemassakaan yhtäkään epäjumalaa, niin on myös, ettei sapattia mihinkään edes voisi muuttaa.

      Mitä lakiin tulee, niin Sana opettaa, että laki tappaa ja että sen nimenomainen tehtävä on tappaa. Jotta Jeesus voisi herättää oikeasti eloon.

      antti

      • tässä se on..

        Niinpä, laki tappaa vanhan aatun, tosin monella se kuolee hitaasti, kuten ristillä kuollaan hitaasti.

        Jeesus kutsuu seuraajakseen, "ristin Herra". Ota ristisi ja seuraa minua, on Hänen, Sapatin Herran viesti. Näin opetuslapset ovat Apostoslisesta ajassa viettäneet sapatin Jumalan tahdon mukaan ja myös meidänkin ajassa moni ymmärtää raamatullisen lepopäivän eli "sapatin" merkityksen. Samoin ehtoollinen, Jeesuksen kertomuksen mukaan, - se on Uudenliiton "sakramentti", niin usein kun sitä syödään, muistetaan Herran kuolemaa, niinkauan kunnes Hän saapuu. Ne asiat kuuluvan uskoville, upotuskasteen opetuslapsille.
        Muita juhlia ei ole uskoville annettu pyhitettäväksi ja tavallaan vietettäväksi.

        Nämä asiat eivät kuulu ja "velvoita" ulkopuolisia, sillä kaikki siellä oleva tekeminen on jäljittelemistä ja ulkokultaista omaehtoista jumalankuvan palvelua.


    • laukkuryssä

      Suottapa tuosta kouhotat z747. Jos kerran saat edelleenkin viettää sapattia kaikessa rauhassa lauantaisin, niin sitä tosiasiaa eivät mitkään sunnuntailait yms. muuta miksikään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      965
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      705
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      612
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      35
      604
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      567
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      553
    Aihe