Tarkoitus olisi viedä vene Saimaalle kesälomalla ehkäpä noin viikoksi ja kyselisin vinkkejä mistä vene kannattaa laittaa veteen kun tullaan Kouvolan suunnasta? Siis paikka josta veneen saa helposti veteen ja trailerin voi jättää parkkiin noin viikoksi? Auto on vietävä välillä kotiin kun sillä on muitakin käyttäjiä joten vene jää aluksi ainakin vuorokaudeksi odottamaan lomalaisia eli kohtuullinen vuorokausimaksukaan ei ole haitaksi. Tarkoitus olisi veneillä Lappeenranta -Puumala tms akselilla. Niin ja vene n.7m, jos sillä on merkitystä.
Mistä vene veteen Saimaalle?
ekaa kertaa saimaall
4527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eiks partakoski ole lähin paikka kouvolasta saimaalle.
kyllä sinne voi jättää trairelin viikoksi ainakin tien poskeen, kyllä siellä muillakin on
Lappeenrannan keskustassa laskettiin vene vesille viime kesänä. Auto odotteli viikon verran hiekkakentällä. Ei maksanut mitään
Eikös se ole Saimaaseen, kun nämä sen rannalla varttuneet menevät Thaimaaseen, eivätkä Thaimaahan, niinkuin me muut?
Ristiina on sopivasti puolessa välissä sun suunnittelemaa reittiä. Siitä on vielä mukava poiketa Mikkelissä Someen kanavia pitkin tai tehdä rengasreitin; Ristiina Anttola Puumala, noin 160 kilsaa.
Kirkkorannasta kun laskee veneen, trailerin voi jättä siihen kentälle.