Kaikki ikäihmiset eivät ole oppineet, että nykyisin on liikkeella epärehellistä väkeä. He hyväuskoisena päästävät kaupustelijan/kerjäläisen sisään (tai maaseudulla perinteiseen tapaan ovi ei ole edes lukossa, sisään voi vain tulla). Ei siis tapahdu väkisin tunkeutumista. Vieras ei lähde pois, ennenkuin on rahaa saanut. Tapahtuuko tässä rikos? Miten voisi todistaa, että asukas on jo kieltänyt, ettei osta/anna, jolloin kuuluisi lopettaa ja lähteä? Samaan tapaanhan puhelinmyyjät saavat kauppoja aikaiseksi, mutta nämä kaupustelijat(erästä tummempaa heimoa) ovat siitä ikävämpiä, että saavat rahat käteen eikä jää todisteita tapahtuneesta. Dementoitunut ei edes muista, että on joku käynyt ja tälle rahaa antanut. Mitä voisi tehdä läheisen hyväksi, kun talosta löytyy tavaroita, joita ei varmasti ole tarpeeseen hankittu, eli pakkomyyntiä on tehty?
Kaupustelu ja kerjääminen kotiovelle
milloin rikos?
1133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkäpä sen dementoituneen ei pitäisi asua yksin siellä. Mene avuksi, tai muuta mamma tai pappa kaupunkiin. Oviin lukot ja kiinni ne ovet. Kameravalvontakin.