Näin siis sellaista unta että tanssin alasti suuren yleisön edessä. Minut oli huumattu jollain tavalla että pääni sisällä vastustin koko asiaa mutten pystynyt lopettamaan. Sitten lopuksi joku mies raiskasi minua takaapäin niin että minuun sattui. Halusin tehdä vastarintaa mutten pystynyt mutta myös oudolla tavalla nautin siitä? Mitä tällainen uni tarkoittaa?
K18 uni
2
127
Vastaukset
- Tutki itseäsi
Et saa vastausta itsesi ulkopuolelta.
http://dreamhawk.com/dream-encyclopedia/acting-on-your-dream/ Alasti tanssiminen suuren yleisön edessä. Et olisi halunnut, mutta teit sitä silti.
Seuraava tilanne:
Koit yhdynnän. Et olisi halunnut, mutta se tapahtui silti ja nautit siitä jollain tavalla.
Aluksi voidaan sanoa, että unessa olet kahdesti ajatellut tilannetta jossa joudut tekemään jotain itsellesi epämiellyttävää, mutta jota haluat kuitenkin.
Seksuaalisuus liittyy kaikkiin ihmisiin ja se on meissä vaistomaisesti läsnä koko ajan, ainakin tietyssä iässä.
Haluamasi tapahtuman mielekkyys ja epämiellyttävyys voi liittyä seksiin, mutta yhtä hyvin ei. Koet joutuvasi yhtäältä tekemään jotain sinulle sopimatonta ja toisaalta jotain mistä kuitenkin pidät.
Alasti tanssimiseen liittyy häpeän tunne. Tässä tapauksessa se on julkista ja kenties alhaisinta mitä mielikuvitus äkkisältään keksii.
Voisiko olla, että olet tutustumisaikeissa mieheen ja epäilet, että hän vain käyttää sinua hyväkseen ja sinä häpäiset itsesi hänen kanssaan vain saadaksesi seksuaalista tyydytystä?
Alasti esiintymiseen voisi liittyä jokin yleisempi halu esiintyä jota et ole toteuttanut. Tunnusmerkit eivät kuitenkaan kerro exhibitionismin halusta vaan pikemminkin häpeästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3424044Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2782297By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1271630Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(971431J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851403Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611267- 591238
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks511103Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut361064Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3431006