Uteleminen haittaa yksinäistä

Kaikkia parittomiahan ollaan aina naittamassa. Vastaa vaan et hyvää ei oo löytyny ja huonoon en tyydy. Menee ainakin jonkun suu tukkoon? Kai se vähän kirvelee joitakuita että oot vapaa ja kaikki se ihanuus on edessä kunnes se latistuu arkipäiväisyyteen. Se rakastumisen tunne nyt on vaan niin ihanaa. Miks sen pitää latistua????????
Seksi ja parisuhde on eriasia, seksiä nyt voi harrastaa mut harrastaa parisuhteita ei oikein onnistu...

Jaa, ei minua ainakaan kukaan ole naittamassa. Naiset on eri asia kun ne löytää miehen helposti jos vain haluavat.

Minusta on törkeää puuttua ihmisen

-siviilisäätyyn
-lastentekosuunnitelmiin
-ulkonäköön
-elämänvalintoihin

Ihmiset saisivat oppia huolehtimaan omista asioistaan. Tuollaiset ihme paritusmeiningit on tyypillisesti naisten touhuja. Tuntuu että sieltä tarhaikäisestä ei ole emotionaalisesti kehitytty mihinkään. "Siiri tykkää Juhosta, lällällällällieruuu"

Olen nainen itsekin, mutta ymmärrän sentään pitää pääni kiinni toisten henkilökohtaisista asioista. Läheisissä suhteissa niistä voi sitten jutella, jos toinen niistä avautuu.

Jos et pariudu, saat varautua sietämään utelua vielä pitkään. Kun ikää kertyy parittomalle lisää, muttuu utelun sävy ilkeämmäksi letkautteluksi, kuten vihjailuksi lesboudesta. Tähän pitää vaan tottua. Yksineläjän elämään ilmaantuu ennen pitkää myös sopankeittäjiä, jotka tekevät sinkkuihmisestä suuren numeron ja yleisen naurunaiheen. Toinen vakioryhmä ovat (varatut) miehet, jotkat tulevat luoksesi asenteella sinähän-annat-varmasti-koska-olet-puutteessa.

Ikäviin tilanteisiin voi varautua miettimällä etukäteen kommentteja, joilla rasittavat kyselivät saa hetkeksi hiljennettyä.

Kyllä, jos haluaa olla naimaton ja lapseton, saa varautua uteluun ja törkeisiin kommentteihin. Sisko yrittää patistaa treffeille ties kenen kanssa ja siskon lapsikin väheksyy minua, kun en elä elämääi normikaavan mukaan. Siis lapsi säälii kun ei ole miestä?

Myös lapsettomuus (omasta tahdosta) on kauhea paikka. Juuri nuo keski-ikäiset naiset koko ajan kyselee onko lapsia, jos kerrot että ei ole, niin alkaa kysely. Minulla on eräs sairaus, joka mahdollisesti aiheuttaa lapselle fyysistä sairautta, joten en tahdo lapsia. Minua säälitään ja olen jopa kuullut, että elämäni on turha, jos en lisäänny. Ehdotellaan adoptiota yms. En halua lapsia, uskokaa.

Miksi ei saa elää oman tahtonsa mukaan? Mikä siinä niin kovin häiritsee muita?

Henkilöä, joka ei seurustele pidetään kummallisena, epäonnistuneena. Varsinkin naisten tulisi olla jo seruustelusuhteessa huomattavasti nuorempana kuin miesten.

Sukulaiset ja muut "parittajat" ja kyylääjät alkoivat jo kysymään 13-vuotiaalta kersalta, että jokos poikaystävä on. Kun ei ollut, niin kommenttia tuli että kyllähän se vielä löytyy, oota vain.

Sitten ikää tuli 15-16v mittariin, ja seurustelemattomuutta alettiin ihmetellä. Nyt kun ikää on 20v, on se merkki jo jonkinlaisesta epäonnistumisesta elämässä. Miksi ihmiset eivät voi vain jättää rauhaan? Minun on vaikeaa ystävystyä, vielä vaikeampaa olisi löytää joku, jonka kanssa voisi kuvitella asuvansa ja elävänsä yhdessä.

En tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai harmistunut, kun kukaan ei ole minulta ikinä udellut mitään tai yrittänyt parittaa. Ehkä se ei ole muiden mielestä huolestuttavaa/outoa/ollenkaan ihme että olen yksin (vai pitävätkö itsestään selvyytenä että jonkun löydän sormia napsauttamalla?).
Olen kuullut että olen nätti, pirteä ja hetken ihmettelyjä kun ole sinkku, ja sen jälkeen asia on unohdettu. Kaikista kummallisin oli eräs henkilö joka haukkui minua oudoksi ärsyttävyyteen asti ja sitten sanoi hyvästiksi että "Se joka sinut saa tyttöystäväkseen on onnekas". Häh? En ole nirso, mutta melkein tuntuu että muut luulevat niin..
Luulisi että edes omat vanhemmat toivoisivat että löytäisin jonkun, mutta eivät ole huolissaan, eivät ole ikinä kyselleet/ihmetelleet mitään. En tosissani tiedä että olisivatko edes iloisia minun puolesta jos alkaisin joskus seurustelemaan, kohauttaisivat varmaan hartoitaan ja sanoisivat "Jaa"...

Itse olen mies ja kahdenkymmenen ehtoopuolella. Enpä itsekään ole koskaan vielä seurustellut tai tullut mahdollisuutta siihen. Omia syitäni on luottamuksen puute mutta myös jonkinlainen pelko muihin ihmisiin kuten olen vähän asiaa itsekseni miettinyt.

Minulta ei ole vielä kuitenkaan asiaa liiemmin udeltu kouluissa tai työpaikoilla, yksinoloni tiedetään mutta sen pitemmälle ei ole asiaa yleensä ole udeltu. Paria minua nuorempaa ollaan kyllä hieman kiusoteltu mutta ei mitään sen enempää kuitenkaan.

Olen koulussa ja töissä pärjännyt kyllä enkä ole koskaan tarvinnut taloudellista tukea mihinkään, eli muuten mennyt aina hyvin. Yksinäisyyshän tässä taitaa olla se ainoa kysymysmerkki.

Kyllähän minulta on jotkut ihmiset asiaa kyselleet mutta itse ainakin olen aina kertonut asian niin kuin se on, en ole lähtenyt totuutta muuttelemaan. Omapahan on asiani ja mielestäni muitten ihmisten mielipiteitä ei pitäisi ottaa liian vakavasti tai antaa sen liiaksi häiritä omaa oloansa.

Itse en usko tuohon että naiset aina löytäisivät jonkun saati miehet. Se riippuu kai niin paljon omasta itsestään ja omista tekemisistään. Ehkä ripaus kohtaloakin apuna auttaa asiaa. Se sitten miten sen suhteen saisi? Sitä on kai vain yritettävä ja etsittävä. Mitä muuta siihen voisi oikein sanoa?

Ei sinällään että minulla huonosti menisi. Kuten sanoin, kaikki muuten elämässä menneet hyvin mutta se seurustelemattomuus tähän ikään mennessä tietysti pistää aika ajoittain mietityttämään.

Hah haaaa , ihmiset utelevat miksi sinä et ole haukannut kakkaa kuten heille on käynyt . Parisuhde on ihmisen itsenäisyydelle katastrofi , piika piikoo pesee ja paikkaa , ja potee päänsärkyä ettei kaljapöhö äijä pääse piparinkimppuun , yököttää koko suhde .

Sitä utelemista on vaan siis yksinäisen kestettävä olipa sitten vaikka mies ei se ole siellä sen helpompaa, toisinaan arvaillaan onko se homo ja siihen malliin.

Tai että kyllä se sitten kun rakastut ja ikääkin alkaa olla jo kohta puolivuosisataa, kyllä toisinaan ottaa päähän niin helvetisti, kunpa ei koskaan olisi syntynyt tänne on tämä sellaista pientä helvettiä koko ajan.

Siitä helkkarin syntymästä se kaikki alkoi, etkä periaatteessa voi mitään asialle, vaikka olen asiasta sanonut synnyttäjällenikin monesti että jotain olisi voinut tehdä asialle tai ajatella ennen, mutta muiden mieliksi en ala elelemään.

Että kyllä välillä ottaa päähän tekisi mieli täräyttää että pitäkää nyt niistä omista asioistanne vaan huolta joista juttelette.