Sossu säästää

Veivät vammaisilta kyydit. Lue 13.3 Karjalainen.

Mamuilla sen sijaan ainakin oli joukkokuljetuksia Joensuun Prismaan. Ilmeisesti Kontiolahden internaatista. Prismassa tummat häiritsivät paikallisia naisia tulemalla tyrkyttämään rakkauttansa.
45556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ovat he niin ihaniii. Näyttävät tunteensa avoimesti, toisin kuin suomalaisjuntit.

Äänestä

Olemme Lieksan seudun invalidit ottaneet asiaan myös kantaa ja osoittaneet kirjelmän Vammaisneuvostolle sekä Lieksan kaupungin sosiaali-ja terveyslautakunnalle
Vaikeavammaisella on subjektiivinen oikeus kuljetuspalveluihin vähintään 18 yhdensuuntaista kuljetusta matkaa asiointin ja vapaa-ajan matkoihin kuukaudessa.
Lisäksi vaikeavammaisen omavastuu rajoittuu paikkakunnalla yleisesti olevan julkisen liikenteen vastaavaa maksua kohti.
Lisäksi vaikeavammaisella on oikeus käyttää avustajaa,joka kunnan on järjestettävä ja maksettava tai antaa siihen tarpeeseen palvelusetelin,joten mitään maksua siitä ei voida asettaa vaikeavammaisen maksettavaksi kunnan eikä myöskään liikennöitsijän taholta
säädökset:laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987 § 8
Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävästä palveluista ja tukitoimista 759/1987 4-6 §
Asetus sosiaali ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 912/1992 § 6

Tämä oli kannanottomme asiaan 27.2.2014

Lieksanseudun invalidit sihteeri Markku Korpinen

Äänestä

Mitä toimenpiteitä tuosta kannanotosta on seurannut Markku Korpinen ?
Kyllä jokainen VpL:n mukaisia palveluita käyttävä tietää ja tuntee lain ja asetuksen, mutta kun se ongelma on ollut tänä vuonna sos.toimessa se, että kuljetuspalvelupäätöksiä ei ole vielä tehty tälle vuodelle läheskään kaikille ja kalenteri näyttää jo 13.3.
Toisin sanottuna sos.toimen toimintatavassa on paljonkin moitittavaa.

Äänestä
  • Heillä lienee muita asioita, jotka hoidetaan ensin. Arvaa mitä?

    Äänestä

  • Tämän päivän karjalaisessa oli asiasta mainittu ja ensin yleensä asia tuodaan tiettäväksi ja annetaan mahdollisuus korjata tilanne.Lehtijutun mukaan näkövammaisen edustaja on tehnyt asiasta kantelun.
    Olen kuitenkin erimieltä siitä että jokainen vammainen tuntisi lain ja asetuksen sen tiedän ihan varmaksi todeta.

    On tietysti niin että myös hyvin moni vammmainen tyytyy vähempään ja käyttävät kimppakyytia ja niin on toimittu myöskin yhdistyksen retkillä yhdistyksessä mitä edustan. eli olemme siinä suhteessa hyvinkin taloudellisia ja yhteisvastuuta kantava porukka MK

    Äänestä

  • kulopanta kirjoitti:

    Heillä lienee muita asioita, jotka hoidetaan ensin. Arvaa mitä?

    Valtuutettujen ja lautakunnan jäsenten suurin huoli on kiintiöpakolaiset ja maahanmuuttajat.

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tämän päivän karjalaisessa oli asiasta mainittu ja ensin yleensä asia tuodaan tiettäväksi ja annetaan mahdollisuus korjata tilanne.Lehtijutun mukaan näkövammaisen edustaja on tehnyt asiasta kantelun.
    Olen kuitenkin erimieltä siitä että jokainen vammainen tuntisi lain ja asetuksen sen tiedän ihan varmaksi todeta.

    On tietysti niin että myös hyvin moni vammmainen tyytyy vähempään ja käyttävät kimppakyytia ja niin on toimittu myöskin yhdistyksen retkillä yhdistyksessä mitä edustan. eli olemme siinä suhteessa hyvinkin taloudellisia ja yhteisvastuuta kantava porukka MK

    Miksi et Markku pyydä Toukolantien autoa lainaksi niinkuin mamut saavat.

    Äänestä

  • yhdenvertaisuus kirjoitti:

    Miksi et Markku pyydä Toukolantien autoa lainaksi niinkuin mamut saavat.

    Kyllä se on ollut joskus jollakin nais porukalla lainassa ja kyljelleen meni auto muistan asian.henkilövahingoilta muistaakseni säästyttiin.

    Sinänsä tuttu talo jossa käyn säännöllisesti ja talkoilen esim aikanaan jopa ulkomaan ja muilla matkoilla avustajana nyt eläkeläisenä sekä vuosittain urheilukilpailuissa kuuluttajana yms oikein antoisaa molemmin puolin toimia.

    En lähde tuohon muuhun" sotkuun" kisailemaan tiedän vaan sen, että ainakin mamu on koulutuksessa ja siten työskentelee myös toukolantiellä, olen myös urheilukisoissa mukana.MK

    Äänestä

  • oi irma,oi irma kirjoitti:

    Valtuutettujen ja lautakunnan jäsenten suurin huoli on kiintiöpakolaiset ja maahanmuuttajat.

    Irma nykänen oli loukkaantunut Martti Heikkisen kolumnista: Kuka kotouttaa ja ketä. Oli pitkä vastine LL:ssä.

    Äänestä

invaliidit taitavat olla väärän värisiä.

Äänestä

paljonkohan säästö on ollut tähän asti? 10kg khattia?

Äänestä

*Lieksan kaupungin alkuvuodesta takseille antama ohje vaikeavammaisten kuljetuspalvelukyytien korvaamisesta on aiheuttanut hämmennystä niin autoilijoiden kuin vammaistenkin keskuudessa.
Sosiaalipalvelukeskuksen antamassa ohjeessa todettiin, ettei vaikeavammaisten taksikuljetusta korvata mikäli samaan aikaan käytössä on kimppakyyti.
Vammaisjärjestöjen mukaan tilanne on johtanut siihen, että lähes kaikkien vaikeavammaisten liikkuminen on vaikeutunut ja käynyt useimmilla mahdottomaksi arkipäivisin.
Näkövammaisten keskusliiton aluesihteeri Tapio Tiilikainen teki asiasta kantelun aluehallintovirastolle, koska tilanne on hänen mukaansa täysin lainvastainen.
Sosiaalijohtaja Soile Syrjäläinen myöntää, että takseille laadittu ohje on liian jyrkkä, ja kaupunki laatii lähiaikoina uuden ohjeen.
-  Ei kaupunki voi pakottaa vaikeavammaisia käyttämään pelkästään kimppakyytiä.
Kaupungin vaikea taloustilanne huomioiden sosiaalijohtaja toivoo silti kimppakyytejä suosittavan.*
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/45390-ohje-vammaiskyydeista-hammentaa-lieksassa

Lieksassa ei osata sitten mitään tehdä oikein. Moneskohan kantelu on jälleen meneillään sosiaalitoimen päätöksistä? Luulisi jo hävettävän? Silkkaa ammattitaidottomuutta jos lakia ei tunneta!!!

Äänestä

Mamuille kuljetus Lieksan kaupungin autolla Joensuuhun. On nähty niin monet kerrat . Koto toimiston kuski.

Mikä helvetin etuoikeus mamuilla on kaupungin auton käyttöön?

Äänestä

koska somali,mamut tykkää "kimppa"kyydeistä.

Äänestä

Tiedetään varsin hyvin 18 yhdensuuntaista kuljetusta. Se tekisi 9 päivänä kuukaudessa pääsyn toimintakeskukseen ja kaikki tietää, montako arkipäivää kuukaudessa on. Sitten on erilaisia kyytisopimuksia vammaispuolen kanssa sosiaalivirastossa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun päätöstä ei ole tullut ajoissa, mutta taitaa olla ensimmäinen kerta näin räikeä. Lieksan Kaupunki on nyt viime aikoina kunnostautuneet huolellisesti, että media pysyy hereillä, mutta itsehän siellä istutte. Aikaa näköjään ei ole hoitaa asioita.

Äänestä
  • Toimintakeskukselle kyyditys pitää järjestää muulla kuin näillä 18 yhdensuuntaista matkaa / kk. Maahanmuuttajille on kuljetuksia päivähoitoon, kouluihin ym. toimintoihin järjestetty kaupungin kustantamana. Miksi ei sitten vammaisille sama etuus ?

    Äänestä

  • "sosiaali maksaa" kirjoitti:

    Toimintakeskukselle kyyditys pitää järjestää muulla kuin näillä 18 yhdensuuntaista matkaa / kk. Maahanmuuttajille on kuljetuksia päivähoitoon, kouluihin ym. toimintoihin järjestetty kaupungin kustantamana. Miksi ei sitten vammaisille sama etuus ?

    Todellakin näin ainakin on tapahtunut kun olin työssä.
    Kuitenkin tavoitteena oli opastaa käyttämään jos mahdollista julkista liikennettä ja näin hyvin moni oppi asian ja joskus kyllä saattoi käydän niin että kaveri meni linja-auto varikolle saakka mutta kyllä kiitos vaan yhteistyöstä Linja-auton kuljettajille ja takseille homma pelasi.
    Aikanaan olen tehnyt kuvasarjan mitä julkisia rakennuksia on ja miten osaat reitin asunnolta asioimaan kaupungille eli erilaisia symbooleja käyttäen eri idea on vapaasti käytettävissä eri ihmisten kohdalla nyt vaan on jo uusia taloja olemassa siitä ajasta MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Todellakin näin ainakin on tapahtunut kun olin työssä.
    Kuitenkin tavoitteena oli opastaa käyttämään jos mahdollista julkista liikennettä ja näin hyvin moni oppi asian ja joskus kyllä saattoi käydän niin että kaveri meni linja-auto varikolle saakka mutta kyllä kiitos vaan yhteistyöstä Linja-auton kuljettajille ja takseille homma pelasi.
    Aikanaan olen tehnyt kuvasarjan mitä julkisia rakennuksia on ja miten osaat reitin asunnolta asioimaan kaupungille eli erilaisia symbooleja käyttäen eri idea on vapaasti käytettävissä eri ihmisten kohdalla nyt vaan on jo uusia taloja olemassa siitä ajasta MK

    Markku Korpinen ja edesmennyt vaimonsa Lea ovat olleet uranuurtajia Lieksan kehitysvammaisten toiminnoissa (työtoiminta ja asuntola). Olivat tietääkseni ensimmäiset jotka aloittivat työn kehitysvammaisten parissa.
    Hämmästelen että tämä on jäänyt päättäjiltä huomioimatta kun kehutaan kehitysvammaisten toimintoja. Markku ja Lea loivat hyvän pohjan kehitysvammaisten palveluille.

    terveisin. lämmöllä muistaen Teitä molempia

    Äänestä

  • Vaikeavammaisen henkilön subjektiivista oikeutta kuljetuspalveluun ei saa rajata niin, että oikeus olisi kuukaudessa enintään 18 matkaa. Mikäli vaikeavammaisen henkilön tarve on asetuksen tarkoittamaa 18 matkaa suurempi (ja tarve on myös toteennäytetty), on mahdollista, että kunta on velvollinen järjestämään vammaiselle henkilölle kuuluvana subjektiivisena oikeutena enemmän kuin 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

    Äänestä

  • toimintakeskus kirjoitti:

    Vaikeavammaisen henkilön subjektiivista oikeutta kuljetuspalveluun ei saa rajata niin, että oikeus olisi kuukaudessa enintään 18 matkaa. Mikäli vaikeavammaisen henkilön tarve on asetuksen tarkoittamaa 18 matkaa suurempi (ja tarve on myös toteennäytetty), on mahdollista, että kunta on velvollinen järjestämään vammaiselle henkilölle kuuluvana subjektiivisena oikeutena enemmän kuin 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

    Asiointi- ja vapaa-ajan matkojen tarkoitus ja kohde on vaikeavammaisen henkilön itsensä harkittavissa ja päätettävissä. Kunnan toimielin ei voi hakijan puolesta päättää sitä, mihin matkat voivat suuntautua.

    "Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaalilautakunnan päätökset siltä osin, kuin valittajan hakemuksen mukaisia kuljetuspalvelumatkoja lähikuntiin oli rajoitettu matkojen määrän tai kohteen osalta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että valittajalla oli oikeus käyttää hänelle kuljetuspalveluina kuuluvat matkat tarpeensa mukaan, joko asuinkunnassaan tai lähikunnissa."

    Äänestä

  • ent.työkaveri Liperi kirjoitti:

    Markku Korpinen ja edesmennyt vaimonsa Lea ovat olleet uranuurtajia Lieksan kehitysvammaisten toiminnoissa (työtoiminta ja asuntola). Olivat tietääkseni ensimmäiset jotka aloittivat työn kehitysvammaisten parissa.
    Hämmästelen että tämä on jäänyt päättäjiltä huomioimatta kun kehutaan kehitysvammaisten toimintoja. Markku ja Lea loivat hyvän pohjan kehitysvammaisten palveluille.

    terveisin. lämmöllä muistaen Teitä molempia

    Voi kiitos ihan nykäisit miltei leukaperästä, Kyllä muistan niitä karvaspaloja mitä, emäntäni kohtaan tuli tietyltä taholta eli politrukeilta ei ole ollut kovin hääppöstä nähdä sitten sitä kun ihminen antaa kaikkensa ja näin myös sen että jopa henkensä.
    Mutta sinänsä työ ja tulokset olivat myös kannustavia niiden ihmisten kannalta jota varten olemme saaneet ammatin ja myöskin aikanaan siunauksen vaalijalan kirkossa, olen sen jo aikaisemmin sanonut politrukkia varten ei tuota kehoitusta tullut,että pitäisi nöyristellä heidän edessä jonkun koppavuuden vuoksi ,siksi ei myöskään noita renikoita ole tullut kuin työn sankarille naapurivaltiossa.joskus jouluna tuli meikeläiselle suklaalevy kuntayhtymältä ja viiri näyttämään suuntaa ulos talosta.
    Sanon aina asia halk huulen ja nytkin MK

    Äänestä

Kysymys on asiointi ja vapaa-ajan toiminnoista jonka olen maininnut tuo 18 kyytiä sen lisaksi on eri asia työmatkaliikenne joka kuuluu myös huomioida erikseen.

Minulla on sosiaaliturvaopas jonka on neljätoista vammaisliittoa tehnyt jossa on erilaisia lainsäädäntöjä selkokielisenä WWW ,sosiaaliturvaopas.fi

Kuten olen edella todennut on myös lainsäädäntö ja minulla on melkoinen nivaska myöskin niitä hallussani myös toimeentulotuki soveltamisohjeet sosiaalityöntekijöille olen ne hankkinut suoraan ministerien kautta, joiden kanssa olen vaihtanut kirjeenvaihtoa aikanaan.MK

Äänestä
  • Mitä tulee sitten minuun ja lautakuntaan olen nyt varajäsen lautakunnassa ja tässä yhteydessä olen sitten jäävi asiaa käsittelemään ,en siis istu kahdella tuolilla koska olen Lieksan seudun invalidien sihteeri ja lausunnon allekirjoittajana MK

    Äänestä

Markku nyt olet oikealla .

Äänestä
  • Markku hyvä että ajat näitä asioita.löysin tiedon että työllisyyden hoidosta oli tullut pelkästään toukokuussa 2013 sakkoja 84 000€.

    Äänestä

Hei " yhdenvertaisuus ". Mamutko saavat lainata Toukokantien autoa ? Millä perusteella ?

Äänestä
  • Kysy Sarasojalta ja Syrjäläiseltä.
    Liekkö ongelmaa ollut kun Joensuussa eivät meinanneet saada autoa käyntiin...heh hehheeee

    Äänestä

Anteeksi, tarkoitin Toukolantien...

Äänestä

Tuli taas mieleen se erään kaupungin viskaalin heittämä vastaus - ensisijaisesti säästötoimenpiteet kohdistuvat huonompiosaisiin.

Äänestä

eikös siellä kototoimistolla ole somali "töissä"

Äänestä
  • Sarasoja, Virtanen, Rissanen...onko palkattu lisää väkeä ja kenen päätöksellä, ei tietoa.

    Äänestä

  • rahanjakopaikka kirjoitti:

    Sarasoja, Virtanen, Rissanen...onko palkattu lisää väkeä ja kenen päätöksellä, ei tietoa.

    Aloitus kyllä koski vammaisten asiaa.
    Hyvin moni kirjoittaja on oikeassa noista asioista eli vähintään 18 yhdensuuntaista ja myös siitä että vammainen itse voi päättää kohteen.
    Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvin moni vaikeavammainen ei kovin pitkää matkaa ja kovin usein edes teehyvin monella on myös ajatus siitä,että ainakaan he eivät ole kustannuksia lisäämässä joten ei pidä ajatella niin etteikö todella ole ollut hyvinkin asiallista toimintaa.
    Mutta jos nyt lautakunta lähtee sille linjalle, että lähdetään tuolle lain rikkomisen tielle kepillä jäätä koittamaan niin jälleen on todettava silloin meikeläisen untuvikot asialla MK

    Äänestä

Minä tiedän perheitä, jotka eivät ole pyytäneet tätä matkaetuutta (18) ja muutenkin vähäinen pyytely vammaispuolelta tarvikkeisiin. Se on suoraa säästöä, mutta tämä on todella törkeää toimintaa käyttää hyväkseen tällaisia ihmisiä, jotka eivät osaa puolustautua. Onneksi meitä huoltajia ja muita on, jotka ajavat heidän pieniä etujaan. Ihmettelen vain miksi juuri vammaiset ja vanhukset joutuu ryöpyn kohteeksi. Ottiko niin älälle se taikkarin juttu, että keinolla millä hyvänsä ajetaan pienetkin asiat alas. Olen tänään yrittänyt saada kaupungilta ihmisiä kiinni. Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, ettei ole tavoitettavissa, eikä puhelimeni soi. Se numeroni jää näkyviin kyllä. Mitä seuraavaksi ? Työttömät, sairaat, kouluruoka ? Jokainen päivä pitäisi olla ilo, siis pitäisi-

Äänestä
  • Joo olen kyllä tietoinen joidenkin kohdalla juuri siitä asiasta kun tehdään palvelusuunnitelmaa niin taitamaton taitamattoman luona tekee sopimuksen palvelusta ja siihen sitten tukeudutaan.
    Selvää on että näin loukataan todella yksilöä ja toimitaan vastoin lainsäädäntöä ja eriarvoistetaan perustuslaillisia oikeuksia MK

    Äänestä

Koneinsinöörit täytyy pitää tyytyväisinä. Mitä omista apua tarvitsevista.

Äänestä

Nyt duudsonien käytyä lieksassa ja kertoivat omat kommenttinsa julkisesti niin on alkanut kasvojen pesu vain sen takia. Yritys voi olla hieno, mutta katotaan nyt mihin se johtaa. Se, että tunnustetaan, että tämän takia niin se ei ole aitoa, rehellistä eikä missään nimessä pyytetöntä. Ikävä sanoa näin kurjasti, mutta kun olen pohjaasakan kasvattama niin tulee sanottua suoraan, ehkä liiakin. Se on minun kirous

Äänestä

prkl pohjalaasakan.- alkaa taas silmät lyödä flipperiä

Äänestä

Oli tietysti kommentit mutta kun olen tavannut heidät myös tuoan ohjelman aikana uimahallissa niin hieman pidän taas akkojen muuntelua lehdessä liioiteltuna

Äänestä

Säästämisen varaa on esim. harkinnanvaraisella toimeentulotuella. ei kattiloita, vaatteita vaan ne pitää kattaa perustoimeentulotuella, hyvä teräkattila ei paljoa maksa ja on pitkäikäinen. vaikeasti työllistyvät työttömät toimeentulotuelle ja lopettaa työmarkkinatuen erotus maksaminen kelalle.

Äänestä

Harkinnanvaraista toimeentuloturvaa käytetään vain todella harkintana ,ettei henkilö ole jatkuvan toimeentulotuen piirissä jatkuvasti näin siis lainsäädäntömme mukaan MK

Äänestä
  • puhutaan siis ehkäisevästä toimeentuloturvasta toimeentulotukilain 1 § 2 mom 13§ sitä ei ole rajattu johonkin tarpeeseen vaan sitä tulee käyttää tarpeen mukaan opas toimeentulotuen soveltajille sivu 80 MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    puhutaan siis ehkäisevästä toimeentuloturvasta toimeentulotukilain 1 § 2 mom 13§ sitä ei ole rajattu johonkin tarpeeseen vaan sitä tulee käyttää tarpeen mukaan opas toimeentulotuen soveltajille sivu 80 MK

    Kun maksetaan harkinnanvaraista mamuille, kuinka monella se on ehkäissyt uudet sossukäynnit?
    Lieksan tilinpäätöksessä v 2013 Syrjäläinen raportoi että 390 mamua sai toimeentulotukea. Kuinka moni heistä on saanut harkinnanvaraista, kun sen osuus Lieksan kokonais toimeentulotuesta on 10%?
    Jos vain mamut saa sitä niin siinä tapauksessa he saa tuplaten tai triplaten. Ja mamu saa ensiksi 700-800 euroa "Tervetuliaisrahaa" Lieksan sossusta kun muuttaa Lieksaan. Se ei vähennä toimeentulotukea.

    Äänestä

No onko taas samat virkamiehet tai naiset taas tunaroineet kuin tässäkin asiassa kuin rahojen palauttamisessa valtiolle.Eikö tämä pelleily pitäisi jo loppua .Kannattaisi kyseenalaistaa osaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyi olkoon kirjoitti:

Veivät vammaisilta kyydit. Lue 13.3 Karjalainen.

Mamuilla sen sijaan ainakin oli joukkokuljetuksia Joensuun Prismaan. Ilmeisesti Kontiolahden internaatista. Prismassa tummat häiritsivät paikallisia naisia tulemalla tyrkyttämään rakkauttansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu